mun tunteet viistää taivaita ja samalla koluavat maapallon pimeimpiä onkaloita.
mitä enemmän on huippuja, sitä enemmän on pohjia.
rakkaus, huuma, kaipaus, toiveet, haaveet... ja pelko, epätoivo, huoli, epäilys, ahdistus.
miten ihminen voi pelätä niin paljon sitä mitä tahtoo eniten?
mitä enemmän on huippuja, sitä enemmän on pohjia.
rakkaus, huuma, kaipaus, toiveet, haaveet... ja pelko, epätoivo, huoli, epäilys, ahdistus.
miten ihminen voi pelätä niin paljon sitä mitä tahtoo eniten?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sitten kun se tahtominen on muuttunut pakkomielteiseksi, se pelko vasta pääseekin valloilleen. Yritä saada mielekästä tekemistä, että tunne ei "jäydä" koko aikaa. Rakkauden tunne on hyvin kuluttava tunne, jos ei sitä pääse toteuttamaan ja mielessä on kuitenkin jatkuvasti. Itse teen mindfullnes- ja rentoutusharjoituksia, ulkoilen, liikun, tapaan mukavia ihmisiä ja koitan hakea lisää iloa tuottavia ja rentouttavia asioita elämääni. Paljon miellyttävämpää, jos ei liikaa askartele niiden omien tunteiden kanssa jatkuvasti. Kyllä ne siellä pysyy, vaikka siirtäisikin välillä hetkeksi syrjään. Kun toisen kautta ja odotuksista ei vaan voi elää. Ei mitenkään.
mä pääsen toteuttamaan jos uskallan. en tiiä mikä mua vaivaa mut pelottaa niin hemmetisti nimenomaan se toteuttaminen. mulla on niinsanotusti taivaiden valtakunnan avaimet kädessä vaan käsi tärisee niin että avain ei osu lukkoon. vai enkö mä tahdo että osuu?
mun pää hajoo kohta.
ja mun rohto on tm, mf ei sovi mulle.
En tiedä tilannettasi ja taustaasi. Mutta mietin oman itseni kautta, mistä omat pelkoni juontaa. Olen tottunut aiemmin elämässä jollain lailla helppoihin valintoihin omalla kohdallani. Olen mennyt sieltä, mistä olen päässyt.
Minun on vaikea luottaa, että voisin onnistua saavuttamaan jotain hyvää. Jotain aidosti hyvää, joka olisi myös rakennettu kestävälle pohjalle. Suuret tunteet nostavat nämä pelot epäonnistumisesta pinnalle. On niin suuret toiveet ja odotukset. Olen joutunut ajat sitten myöntämään, että tilanne ei ole mitenkään omassa hallinnassani. Tähän ei käy ollenkaan vanhat keinot, jolloin pystyin kontrolloimaan asioita.
Sitten on asia mitä pelkään, että jos jotain alkaisikin ja jos menettäisinkin tuon ihmisen, niin miten ihmeessä siitä selviytyisin? Ja vielä on sellainenkin tosiasia, kun minulta nyt vaan puuttuu onnistumisen kokemuksia siten, että voisin täysin luottaa, että hyvin tässä käy.
Menneisyydessäni on parisuhteita, jotka ovat päättyneet jollain tavoin ikävästi, tai joka tapauksessa päättyneet hyvästä syystä. Ja sen asian johdosta pelkäänkin, että jotenkin tahattomasti lähden toteuttamaan sellaisia asioita, jotka pilaavat koko homman.
Tiedostamattani voisin ajaa suhdetta siihen suuntaan, ettei tarvitsisi kohdata niitä vaikeita asioita, haasteita ja omia tuntemuksia, mitä tuo suhde toisi väistämättä eteen.
Itseluottamus ja luottamus toisiin ihmisiin on heikko. Sen vuoksi olen aiemmin vältellyt joutumasta liian läheisiin ihmissuhteisiin. Tyytynyt suhteisiin, jossa kaikki on jotenkin kontrolloitavissa.
Pelkään, että toinen voisi kääntää heikkouteni minua vastaan tai sitten voisin tiukassa tilanteessa mennä paniikkiin ja myös toimia järjen vastaisesti, kun ei olisi mitään ohjelmaa tilanteiden varalle.
Kuitenkin tilanteeni on se, että en pääse tätä tunnetta pakoon ja haluaisin todella katsoa, mitä tästä voisi tulla. Muuten en pysty jatkamaan elämääni eteenpäin. Tai ehkä on jatkettava, mutta varmasti mieltäni tulee vaivaamaan se, että olisiko jotain kuitenkin voinut olla. Jotain, joka olisi täydentänyt kokonaisuutta. Elämä mahdollisesti jäisi jotenkin vajaaksi.
Silti tilanteeni on sinuun nähden aivan erilainen. Koen että hän pitää avaimia hallussaan, enkä yhtään tiedä tuleeko hän koskaan avaamaan sitä ovea.
Itse mietin melkein 1.5 v ennen kuin pienen pienen aloitteen. Osaksi siksi, että moraali esti (olin hyvin onnettomasti varattu, ex-puolison totaalisesti monella tasolla torjuma) tai ainakin hidasti. Odotin osittain olisiko se ollutkaan ihastuminen, joka menee ohi. Ei mennyt.
Myös toinen asia vaikutti. Olen ollut suhteiden alussa aiemmin suora ja suhteellisen rohkeakin. On helppo olla, jos tunteet on miedompaa lähinnä ihastusta. Kun katse tuntuu rakastelulta eikä tietyissä tilanteissa kumpikaan nähnyt kuin toisensa, kun tunne on syvä ja voimakas, kun voi puhua rakastumisesta joka iskee ”kerran elämässä” voimalla. Silloin puhutaan ihan eri karaatin timantista, hyvin harvinaisesta kohtaamisesta. Sillon huomaa, että pelissä on paljon. Vahvana ja terveenä naisena, en ole koskaan ollut kenestäkään riippuvainen sitten lapsuuden (hyvä turvallinen lapsuus). Nyt tajusin, että voin romahtaa jollain tasolla, jos kohtaan ei:n. Oli pakko tehdä työtä pitkään ennen kuin olin riittävän vahva kohtaamaan myös ei-vastauksen ilman vaurioita. Sain perustellun ei:n, mutta myös tunnustuksen ainakin jonkinlaisista tunteista. En hajonnut, enkä lakoontunut. Tosin se, että välimme ja kanssakäyminen säilyi auttoi asiassa. En menettänyt häntä kokonaan,
Itse mietin, että minun oli ylitettävä omat pelkoni, koska muuten olisin katunut lopun elämäni elämätöntä elämää. Jos noin syviä tunteita tulee jo ennen fyysistä kanssakäymistä, ja kun noita tapahtuu kerran-kaksi elämässä, niin en olisi antanut itselleni anteeksi etten edes yrittänyt.
Mietin samaa kuin sinä ap, miksi sitä pelkää eniten mitä eniten haluaa ja tarvitsee. Ehkä se on jonkinlainen hylätyksi tulemisen pelko? Ehkä se on pelko ettei kelpaa omana itsenään? Silti sitten kun uskaltaa, sitten kun saa kyllä-vastauksen ja pääsee vahvistamaan keskinäistä luottamusta, ei pelolla pitäisi olla enää sijaa. Yleensä elämän parhaat askeleet on ollut ne kun intuition varassa on ottanut askeleen tuntemattomaan ja ehkä pelottavaan suuntaan. Ne askeleet on kantaneet!