Tähtitiedettä

Olen aina ollut hirvittävän kiinnostunut avaruudesta ja ajattelinkin tehdä radikaalin päätöksen hakea Helsinkiin kyseistä alaa opiskelemaan.
Löytyisiköhän tältä palstalta yhtään (wannabe-)astronomia joka osaisi vastata kysymyksiini..

Onko tähtitieteilijällä mitään toivoa työllistymisestä? Millaista opiskelu on ja mitä kannattaa ottaa sivuaineiksi? Kannattaako pyrkiä Helsinkiin, vai mielummin Turkuun?
4545
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

suomessa tähtitieteilijöistä tulee tutkijoita yliopistoonsa. Mahdollisuudet päästä ulkomaille on myös hyvät, mm. teleskoopeille (ESO, NOT). Hyvät valmiudet koodaamiseen tulee yleensä kauanpäälle, joten on meitä it-alalekin työllistynyt tosin. Yhtään työtäntä en meiltä valmistuneista tiedä, mut työkuvat tosiaan vaihtelee, ja työskentely maat. :) Useimmat tekevät hommia henkilökohtaisilla apurahoilla.

Yliopisto kannattaa valita sen mukaan missä opetetaan omasta mielestä mielenkiintoista asiaa. Kaikki kurssit yliopistoissa yleensä tähtää kouluttamaan työryhmille uusia tulokkaita, joten laitokset on hyvin painottuneita.

Hesassa aiheina on tähtien välistä ainetta, tähtien syntyä, korkea energistä astrofysiikkaa (pulsarit, mustat aukot)ja kappaleiden ratalaskuja.

Turussa aiheina on galakseja, ratalaskuja ja astrofysiikkaa.

Oulussa aiheina on galakseja, korkea energistä astrofysiikkaa ja planeettageologiaa.


Noi on "ainanki" -linjauksia, et kananttaa etsiä tarkempaa tietoa.

Edessä sinulla olisi siis akateeminen ura. Työ on mielenkiintoista ja hyvin tieteellistä. Palkka on huono(väitöskirjaa varten apuraha on 14 000€ vuodessa verovapaana), mut matkustelemaan pääsee paljon (mulle suuri plussa :) ja muutenkin kansainvälistä. Akateeminen maailma on tietyllä tavalla epävarma, mutta myös hyvin vapaa. Mä tuun töihin kun haluan, lähden kun haluan ja vietän päiväni mielestäni maailman ihanimman aiheen kanssa.

Toivottavasti sait vastauksia.

t: jatko-opiskelija

Äänestä
  • Sori tuo hirveä typojen määrä, mut ei jaksa oikolukea näin myöhään. :)

    Äänestä

  • Jees! Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, etenkin ulkomailla työskentely. Muutenkin kuulostaa, että homma on kuin mulle luotu.
    Ja palkkahan ei ole tärkein juttu, vaan se, että saa tehdä sitä mikä kiinnostaa.

    Taitaapa hakupaperit sitten Hesaan päin lähteä...

    Äänestä

  • antti kirjoitti:

    Jees! Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, etenkin ulkomailla työskentely. Muutenkin kuulostaa, että homma on kuin mulle luotu.
    Ja palkkahan ei ole tärkein juttu, vaan se, että saa tehdä sitä mikä kiinnostaa.

    Taitaapa hakupaperit sitten Hesaan päin lähteä...

    vaikka työ olisi kuinka mielenkiintoista niin en viittis kyllä vuosia lukea sellaista ainetta, josta palkka on täysin surkea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


astro-antti kirjoitti:

Olen aina ollut hirvittävän kiinnostunut avaruudesta ja ajattelinkin tehdä radikaalin päätöksen hakea Helsinkiin kyseistä alaa opiskelemaan.
Löytyisiköhän tältä palstalta yhtään (wannabe-)astronomia joka osaisi vastata kysymyksiini..

Onko tähtitieteilijällä mitään toivoa työllistymisestä? Millaista opiskelu on ja mitä kannattaa ottaa sivuaineiksi? Kannattaako pyrkiä Helsinkiin, vai mielummin Turkuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu