Mitä teen? Auttakaa tai puhukaa edes minulle.

Kuvailu on suppeahko, ymmärrettävästikin, mutta mennään sillä mitä on ja katsotaan millainen keskustelu syntyy.

3 vuotta on lyhyt aika, teillä on oikeastaan vasta alkuhuuma väistynyt, yhteinen matka on vasta aluillaan. Periaatteessa olette vasta kiinnittymässä toisiinne ja matkassa mukana on isompikin mullistus, lapsi. Se varmasti sekoittaa tilannetta, kun olette tavallaan vasta löytämässä toisenne ja suhteenne sellaisian kuin olette ja siinä olette. Ei ole helpoin tilanne, lapsi aiheuttaa ylimääräistä haastetta, mutta on toisaalta myös suhteenne liima.

Kun en ole nainen, olen periaatteessa jäävi kommentoimaan raskaana olevan naisen kokemusmaailmaa. Voisin kuitenkin arvailla, että edellä mainittu vaikuttaa, mutta ehkä myös hormonitasapaino tulee ja menee miten sattuu, kuten asiaan kuuluukin. Lisäksi tuleva vanhemmuus varmasti pelottaa, lienee useimpia ensimmäisellä kerralla. Siihen nähden en koe kumppanisi olemista mitenkään outona, vaikkei se sen vaikutusta sinuun muutakaan.

Nyt sitten sinun kokemuksesi kumppanistasi, tilanteestanne, itsestäsi on vain sinun kokemuksesi. Siis sinun katsantokantasi, sinun tunteesi, sinun ajatuksiasi, yksin sinun mielikuvitustasi, jos niin haluat. Sinun näkökulmasi on kokoelma siitä, mitä näet ja koet, miten siitä tunnet ja mitä siitä ajattelet. Käytännössä voit valita, mitä siitä tunnet ja ajattelet. Sinun ahdistuksesi, epätoivosi, etääntymisesi, riittämättömyytesi ovat vain sinun mielesi tuotoksia, sinun ajatuksiasi.

Niiden muuttaminen ei ole helppoa, vaan vaatii jatkuvaa tarkkailua ja ankkuroitumista objektiiviseen todellisuuteen, oman toiminnan muuttamista kun tilanteesta on irtautunut. Mutta sinä voit itse valita, tunnetko rakkautta, ymmärrystä ja toiselle läsnäoloa silloinkin, kun tuntuu ettei missään ole järkeä eikä toinen ota mitään tarjoamaasi apua vastaan. Voit valita, jatkatko edelleen olemalla siinä toiselle rakkaudella vai vetäydytkö riittämättömyyden tunteesi kanssa pois.

Siinä missä kumppaniltasi vaaditaan nyt todella paljon voimia, fyysisiä ja henkisiä, niin niin niitä vaaditaan sinultakin, vain toisella tavalla. En tiedä, mutta arvaisin, että kumppanillesi riittäisi paljoon jo se, että sinä olisit siinä hänelle, hymyillen, rakkaudella ja ymmärryksellä, silloinkin hän ei sinua siihen halua. Päivästä toisen, tunnista toiseen, silloinkin kun et meinaa jaksaa. Olisit vain läsnä, olisit hänelle, olisit vahva hänenkin puolestaan, näyttäisit ettet mene mihinkään vaan pysyt siinä hänen vieressään kaiken tämän läpi, rakkaudella.

Mitäpä jos kuuntelet vaimoasi, ettekä porukalla hokisi hänelle vain ettet sinä sekoa.
Kai vaimosi nyt on jollakin tapaa selittänyt millaisia tuntemuksia hänellä on. "Heittääkö päässä", eli onko pelkotiloja raskauden, syntyvän lapsen, koronan, työttömyyden, rahatilanteen tai koko tulevaisuuden suhteen. Näkeekö vaimosi painajaisia, nukkuuko hyvin vai huonosti jne jne.

Onko hänellä fyysisiä oireita, unettomuutta, ajoittain paha olo, heittääkö verensokerit, onko rauta-arvot alhaalla, onko kropassa outoja kutinoita, tms. joka vaikuttaa hänen oloonsa. Onhan hänellä nyt jotain ongelmaa joka vaivaa.

Kun minä olin raskaana, näin valtavasti painajaisia joka yö. Milloin unohdin lapsen rautatieasemalle, milloin mihinkin muualle, oli kätkytkuolemaunia, oli unia joissa mieheni kuoli, näin unta valtavasta verisestä altaasta jossa makasi mies mahallaan hukkuneena, oli sotaunia, heräsin monta kertaa öisin ja olin purrut hampaani niin lujasti yhteen että leukaan ja hampaisiin sattui, oli aivan hirveä tuskanhiki jne.
Näitä uniani vähäteltiin joka puolella, sanottiin vain tiedäthän sinä ettei ne ole totta ja koita ajatella mukavia asioita illalla. Tottakai tiesin, tottakai ajattelin hyviä juttuja, mutta ei se tieto mitään auttanut, painajaiset olivat jokaöisiä. Lopulta en uskaltanut enää nukahtaa syvään uneen, torkuin vain tunnin pari ja taas hereillä, vietin paljon aikaa nojatuolissa istuen öisin.

Samaten minulle tuli ruoka-aineallergioita. Ennen raskautta pystyin syömään mitä tahansa, raskauden aikana moni ruoka-aine aiheutti kihelmöintiä koko kroppaan tai vain kämmeniin ja jalkapohjiin. Valtava kutina, esim. jogurtti ja maitotuotteet olivat yksi sellainen, samaten kaikki kalat, vaikka olin kalaa syönyt lapsesta saakka viikottain ja opiskeluaikoina tonnikalapastaa monta kertaa viikossa. Eivät meinanneet uskoa tätäkään neuvolassa. Vasta sitten kun tuli paha nokkosihottuma tomaatista ( ennen raskautta ei mitään ongelmaa) aivan järkyttävä kutina, nielu turposi umpeen, vatsa oli täysin kuralla. Ei muuta kuin ambulanssiin, pistivät adrenaalinia jo ambulanssissa, olin sairaalassa loppuraskausajan. Synnytyksen jälkeen kuljin EpiPen kynä käsilaukussa, lenkillä ollessa taskussa seuraavat 2 vuotta ja söin vain hyvin tarkkaan valittuja ruoka-aineita. Siitä se pikkuhiljaa normalisoitui.

En ollut ollenkaan oma itseni koko raskauden aikana, ja vaikka kerroin tuntemuksistani, ei näitä monesti epämääräisiä oireita kukaan vakavasti ottanut.

Yllämainituista syistä johtuen meillä on vain yksi lapsi.

Vaimollasi voi olla raskauden aikainen masennus ja hän on vaarassa sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen.