Kysyisin mielipiteitä siskostani: Hän on reilu kolmikymppinen perheellinen nainen joka asuu avoliitossa puolisonsa ja kahden alakouluikäisen lapsensa kanssa. Hänellä sekä puolisollaan (lasten isä) on molemmilla hyvät vakituiset työpaikat ja perheellä asiat ainakin päällisin puolin ja näennäisesti hyvin. Myös lapset pärjäävät hyvin koulussa eikä mitään käytös/keskittymis-häiriöitä tms. ongelmia ole ilmaantunut. Päinvastoin: Lasten arvosanat ovat hyviä ja positiivista palautetta tulee opettajilta. Hänen lapsilla myös hyvät harrastukset ja kaverisuhteet sekä perheen talous on kutakuinkin kunnossa.
Ongelma sekä huolen aiheeni on kuitenkin seuraava:
Siskoni (siinä missä allekirjoittanutkin) on joutunut kokemaan todella rankan lapsuuden jossa perheväkivalta, poliisit, ambulanssit ja sosiaalitoimi olivat lähes arkipäivää eikä huostaanotolta & lastenkodiltakaan vältytty. Edellämainitun lisäksi myös perheemme yritys meni konkurssiin ja tosiaan molemmat vanhempamme olivat/ovat vakavasti alkoholisoituneita.
Lienee sanomattakin selvempää että yksikään ihminen ei pysty kokemaan edellä mainittua lapsuutta ilman että se jättää jonkinasteisia henkisiä vammoja ja traumoja riippumatta siitä näkyvätkö ne henkilöstä ulospäin vai eivät.
Siskoni on kuitenkin ottanut täysin poissulkevan lähestymistavan menneisyyteensä. Hän ei ole käynyt kertaakaan minkäänlaisessa terapiassa tai puhunut menneisyydestään ammattilaiselle. Hän ei ole myöskään kertonut mitään menneisyydestään ja edes puolisolleen tai lapsilleen. Viimeisimmän toki ymmärtää koska eihän alakoulu-ikäisten lasten tarvitse tietää kaikkea ainakaan tuon ikäisenä ja eihän lapsi pysty välttämättä prosessoimaan ja käsittelemään tälläisia asioita, mutta että ei ole kertonut edes puolisolleen/lastensa isälle vaikka on ollut yksissä hänen kanssaan lähes kymmenen vuotta!
Kysymys kuuluukin: Onko minulla syytä olla huolissani hänen henkisestä jaksamisestaan, mielenterveydestään sekä koko perheen (erityisesti lasten) hyvinvoinnista ja turvallisuudesta kun erityisesti viime aikoina tämän Korona-Pandemian aiheuttaman heikon taloudellisen tilanteen takia hän on ollut hieman tavallista ärtyisämpi perheelleen? En ole ammatiltani Psykiatri, Psygologi sen enempää kuin terapeuttikaan mutta sen perusteella mitä olen aiheesta lukenut sekä edellämainittuja ammatti-ihmisiä jututtanut, olisi kaikin puolin parempi käsitellä rankat menneisyyden asiat terapiassa (jossain muualla kuin Vastaamossa) kuin lakaista ne totaalisesti maton alle. Vaarana tosiaan on se etteivät ne pysy siellä maton alla vaan purkautuvat ennemmin tai myöhemmin jolloin sijaiskärsijäksi joutuvat hänen perheenjäsenensä sekä muut läheiset ihmiset.
Asiallisia vastauksia odottaen.
Ongelma sekä huolen aiheeni on kuitenkin seuraava:
Siskoni (siinä missä allekirjoittanutkin) on joutunut kokemaan todella rankan lapsuuden jossa perheväkivalta, poliisit, ambulanssit ja sosiaalitoimi olivat lähes arkipäivää eikä huostaanotolta & lastenkodiltakaan vältytty. Edellämainitun lisäksi myös perheemme yritys meni konkurssiin ja tosiaan molemmat vanhempamme olivat/ovat vakavasti alkoholisoituneita.
Lienee sanomattakin selvempää että yksikään ihminen ei pysty kokemaan edellä mainittua lapsuutta ilman että se jättää jonkinasteisia henkisiä vammoja ja traumoja riippumatta siitä näkyvätkö ne henkilöstä ulospäin vai eivät.
Siskoni on kuitenkin ottanut täysin poissulkevan lähestymistavan menneisyyteensä. Hän ei ole käynyt kertaakaan minkäänlaisessa terapiassa tai puhunut menneisyydestään ammattilaiselle. Hän ei ole myöskään kertonut mitään menneisyydestään ja edes puolisolleen tai lapsilleen. Viimeisimmän toki ymmärtää koska eihän alakoulu-ikäisten lasten tarvitse tietää kaikkea ainakaan tuon ikäisenä ja eihän lapsi pysty välttämättä prosessoimaan ja käsittelemään tälläisia asioita, mutta että ei ole kertonut edes puolisolleen/lastensa isälle vaikka on ollut yksissä hänen kanssaan lähes kymmenen vuotta!
Kysymys kuuluukin: Onko minulla syytä olla huolissani hänen henkisestä jaksamisestaan, mielenterveydestään sekä koko perheen (erityisesti lasten) hyvinvoinnista ja turvallisuudesta kun erityisesti viime aikoina tämän Korona-Pandemian aiheuttaman heikon taloudellisen tilanteen takia hän on ollut hieman tavallista ärtyisämpi perheelleen? En ole ammatiltani Psykiatri, Psygologi sen enempää kuin terapeuttikaan mutta sen perusteella mitä olen aiheesta lukenut sekä edellämainittuja ammatti-ihmisiä jututtanut, olisi kaikin puolin parempi käsitellä rankat menneisyyden asiat terapiassa (jossain muualla kuin Vastaamossa) kuin lakaista ne totaalisesti maton alle. Vaarana tosiaan on se etteivät ne pysy siellä maton alla vaan purkautuvat ennemmin tai myöhemmin jolloin sijaiskärsijäksi joutuvat hänen perheenjäsenensä sekä muut läheiset ihmiset.
Asiallisia vastauksia odottaen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onhan se totta että traumat olisi hyvä työstää, koska ne voivat tiedostamattomina vaikeuttaa elämää ja siirtyä jälkipolville. Mutta kuinka läheinen olet siskosi kanssa, tunnetko häntä niin hyvin että voit olettaa em. asioita- että hän sulkee pois, tai että hän tai perheensä kärsisi jotenkin asiasta...? Miten hän suhtautuu, jos kerrot itsestäsi ja miten koet lapsuutenne?