tässäkö tää oli tai ei

aloin jo vuonna 1977 käymään mielenterveystoimistossa,käytyäni siellä jonkun aikaa niin todettiin,ettei pääkopassani ole mitään vikaa.sitten kohellettuani muutaman vuoden olin ihan sekaisin.no en oikein tiennyt mitä tehdä päätin juoda itseni työstä pois,kun en jaksanu enää.sen jälkeen kävin a-klinikalla siitä ei ollut muuta hyötyä kuin se, että opin jotenkin puhumaan en kuitenkaan ihan kaikkea.tiedän itse syyn se on adhd. meinaan jatkaa vielä taistelua adhd - liiton parissa.
1521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Homeopaattisilla lääkkeillä kannattaisi kokeilla, ei tuu edes sivuoireita. Itse olen päässyt niillä eroon masennuksesta, vainoharhoista, paniikkihäiriöistä, uneliaisuudesta ja jopa itsemurha-aikeista.

Sitä ennen käytin viisi vuotta tavallisia lääkkeitä, joista sain kyllä jotain apua, mutta sivuoireita tuli sitten myös samalla mitalla.

Nykyisin yli kuusikymppisenä hoidan kaikki ongelmani homeopatialla. Jos ei ole varaa suomalaisiin homeopaatteihin, jotka on kalliita, netistäkin löytyy nykyisin halvempiakin homeopaatteja, jotka voi neuvoa lääkkeitä ja itsekin voi googlata mitä homeopaattisia lääkkeitä kannattaa ottaa mihinkin vaivaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


deemus63 kirjoitti:

aloin jo vuonna 1977 käymään mielenterveystoimistossa,käytyäni siellä jonkun aikaa niin todettiin,ettei pääkopassani ole mitään vikaa.sitten kohellettuani muutaman vuoden olin ihan sekaisin.no en oikein tiennyt mitä tehdä päätin juoda itseni työstä pois,kun en jaksanu enää.sen jälkeen kävin a-klinikalla siitä ei ollut muuta hyötyä kuin se, että opin jotenkin puhumaan en kuitenkaan ihan kaikkea.tiedän itse syyn se on adhd. meinaan jatkaa vielä taistelua adhd - liiton parissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu