Löysin tieni v-lestadiolaisten seuroihin kaverini kautta, sitä ennen olin samoillut vuoden herätyksestä paikasta toiseen, missään ei löytynyt oikeaa paikkaa, eikä opetus tuntunut oikealta. Kun sitten lopulta sain uskoa syntini anteeksi, oli kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä, vaikka pää olikin sekaisin. Monta tärkeää asiaa Raamatusta oli jäänyt sivu suun, ripin lahjakin kokonaan. Aloin katsella maailmaa ihan eri silmillä. Asiat, jotka ennen tuntuivat tärkeiltä (menestys opiskeluissa, muiden silmissä, ulkonäkö jne) eivät enää olleetkaan niin tärkeitä..
Lisäksi sain huomata, että kaikki pahat puheet ja ennakkoluulot olivatkin ihan vääriä, kaikki ihmiset, joita tähän mennessä olen tavannut, on olleet tosi ystävällisiä ja ihania ihmisiä. Kun menin yksin seuroihin ekaa kertaa, tyttöjä tuli kutsumaan heidän kanssaan istumaan. Vai olenkohan tavannut vaan mukavimmat ihmiset?;) en usko...
Minä ainakin oon löytänyt hengellisen kodin täältä:) Toivottavasti muutkin uskaltautuis seuroihin ennakkoluuloistaan huolimatta...
Lisäksi sain huomata, että kaikki pahat puheet ja ennakkoluulot olivatkin ihan vääriä, kaikki ihmiset, joita tähän mennessä olen tavannut, on olleet tosi ystävällisiä ja ihania ihmisiä. Kun menin yksin seuroihin ekaa kertaa, tyttöjä tuli kutsumaan heidän kanssaan istumaan. Vai olenkohan tavannut vaan mukavimmat ihmiset?;) en usko...
Minä ainakin oon löytänyt hengellisen kodin täältä:) Toivottavasti muutkin uskaltautuis seuroihin ennakkoluuloistaan huolimatta...
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun menin esikoislestadiolaisten seuroihin.
Löysin todella ihanan rauhanpaikan, jossa saan käydä kuulemassa elävää Jumalan sanaa. Parempia ystäviä en voi mistään löytää. Minulla oli todella outoja käsityksiä näistä ihmisistä. Mutta varmasti joka joukossa on myös niitä vähemmän mukavanluonteisia.
mietityttää välillä sellainen juttu, että voiko ihminen huijata itseään niin että tosiaan ajattelee syntien olevan anteeksi? Jonkinlaista itsepetosta.
Valehtelijakin saattaa alkaa uskomaan jopa omaan valheeseensa ja näkemään sen totena, ja uhohtaa täysin todellisen tapauksen.
Murhamieskin voi sulkea ajatuksistaan kokonaan karmean tekonsa, ja pystyy elämään siten että ei olisi koskaan mitään tehnytkään ja aina vain kiistämään teon. Tästä oli juuri juttua kun tutkittiin erästä murhatapausta.
On kyllä hieno juttu että löytää sen oman paikkansa ja halun uskoa joukossa josta saa tukea, mutta kanttaa kuitenkin tarkastella itsessä sitä kaikkein syvintäkin koloa aivoissa ja sydänmessä, että varmasti ei jää mitään piiloihin sopukoihin, vaan kaikki on todellakin sovitettu myös Jumalan silmissä.
Joo, kyllähän ihminen voi olla väärässä rauhassa noiden syntien anteeksisaamisen suhteen. Minäkin ajattelin, että synnit on automaattisesti annettu anteeksi, mutta kun sitä rukoilin Jumalalta yksin kotona, en sitä oikein osannut kuitenkaan uskoa, kun synnit painoi mieltä. Se johti siihen, että uskossa vaeltaminenkin tuli vaikeaksi. Kyllä rippi on tärkeä! Eikä sitä saa myöskään ottaa itsestäänselvyytenä, vaan kalliina lahjana. Itse voin ainakin sanoa, että vasta nyt silmät on kunnolla avautunu ja oon tullut synnintuntoon, en halua tehdä enää syntiä ja jos/kun siihen lankean, tulee tosi paha syyllisyys..ja huomaa, kuinka tekee pahaa edelleen, vaikkei haluaisi. Onneksi Jeesus ottaa synnit pois:)
onnittelen sinua, että olet löytänyt Jumalan valtakunnan ja Jeesuksen.
Rukoillaan yhdessä, että mahdollisimman moni saisi kokea saman omalle kohdalleen.
Sinulla tuntuu olevan vähän pinnallinen käsitys synnin olemuksesta. Luther nimenomaan varoittaa kuvittelemasta, että ihminen koskaan pystyisi muistamaan ja luettelemaan kaikki syntinsä. Sellainen kuvittelu on lähtöisin sielunvihollisesta, joka nimenomaan tahtoo, että ihminen ei uskoisi synninpäästön sanaan siitä, että KAIKKI synnit on annettu anteeksi, ilman yhtään ainoaa poikkeusta. On katsottava enemmän Kristuksen täydelliseen sovitukseen kuin omaan itseensä, joka kuitenkin on jo olemukseltaan täynnä pelkkää syntiä. Tämän vuoksi Luther sanookin, että kaikkien syntien luetteleminen ripittäydyttäessä ei ole tarpeellista eikä edes mahdollistakaan. Näin on välttämätöntä ajatella tässä kysymyksessä, jotta ei lankeaisi omien tekojen oppiin ja omaanvanhurskauteen eli kuolleeseen uskoon.
En tarkoittanut synneillä pelkästään sellaisia, joita itse huomaa, kuten varastamista konkreettisesti, vaan koko syntisyyttä. saa anteeksi nekin synnit, joita ei itse huomaa ja koko syntisyyden. Ihmisen sydänhän on paha, ja sieltä tulevat kaikki pahat teot, sanat ja ajatukset. Mutta joku tietty synti saattaa jäädä painamaan mieltä, ja koska ihmisen usko on heikko, tarvitaan silloin ripin armoa (enkä tarkoita nyt, että tarvisi luetella syntejä, vaan saa uskoa kaikki synnit anteeksi).
No sitten olemme samaa mieltä.
........