Kun katsoo maanantai aamun uutisvirtaa, pikku hiljaa alkaa tuntumaan siltä tämä yhteiskunta on ansainnut helvetillisen uudelleen järjestelyn, mikä välttämättä on aika pian edessä, jos mikään ei muutu:
Hippi saa kaasua, kun ei ole kolmeen tuntiin uskonut poliisia ja siirtynyt osoittamaan mieltä mielenosoitukseen soveltuvaan paikkaan.
- ministeri, ja satakunta muuta pöyristyy kun poliis tekee työtään.
Suomi tukee miljoonalla tai parilla tupakoinnin lopettamista, sellaisessa maassa josta en ole ennen kuullut.
- tämä on jatkunut jo vuosia, nyt kun veikkaus ei enää saakaan mummojen rahoja, niin ollaan havahduttu tähänkin.
Suomi saa 3 miljardia elvytystukea EU:lta
- Hupsista saatana, samasta tuesta toki maksetaan 6 miljardia tai jotain.
- Samalla venytetään vähän EU:n perussopimusta jossa kielletään yhteiset velat. Ja pari muuta pikku nippelijuttua saatetaan samalla unohtaa niistä sopimuksista.
Trump on maailman paskin jätkä
- Se toinen 1800 luvulla syntynyt on ihan huippu.
- Eikö todella Ameriikassa ole yhtäkään työikäistä järkevää ehdokasta.
- Suomessa seurataan tarkemmin USA:n vaaleja kuin mitään mikä tapahtuu omalla maalla.
BKT:n ennustetaan laskevan tänä vuonna 4,5 %
- Perustetaan muutama hanke miettimään miten tätä saadaan korjattua
- Otetaan lisää velkaa, ja uskotaan inflaation syövän velan pois, koska kasvu.
- Kukaan ei tunnu varautuvan vaihtoehtoon että ei olekkaan kasvua, saati että tulisi deflaatio. Eihän näin toki voi länsimaassa käydä, paitsi Japanissa on käynyt, mutta sehän onkin itämaa.
- Kukaan ei puhu että valtion kuluja ehkä pitäisi vähentää.
Jos sinulle on kasvanut järkyttävän suuri perse, niin se on kehopositiivisuutta.
- Kehopositiivisuuden nimissä suureen perseeseen ei saa kiinnittää huomiota
- Jos olet normaalipainoinen, tai tikissä, niin sinua saa kehoittaa syömään.
- Suuri perse on seksikäs, kun sitä heiluttaa polvillaan kameran edessä
- Pieni perse on naisen esineellistämistä, jos sitä heiluttaa kameran edessä.
Suomalainen elintarvike on kallis verrattuna ulkomaiseen.
- Suomessa on säädöksiä, joilla halutaan varmistaa elintarviketurvallisuutta ja eläinten hyvinvointia.
- Suomessa saa myydä tuotteita joita ei ole tuotettu Suomalaisten määräysten mukaan.
Maailma pelastuu, kun suomessa lopetetaan yksityisautoilu polttomoottoreilla. Lisätään siis polttoaineiden verotusta.
- Suomessa keskimääräinen auton arvo on alle 4000 €
- Sähköautoa ei neljän tonnin autolla ajava pysty hankkimaan.
- Jotta ei tarvitse autoa, pitäisi muuttaa kaupunkiin.
30 % Suomen vuokrista maksetaan valtion toimesta tukina.
- Suurien asuntovuokraajien joukossa on yhteisöitä, ketkä eivät joudu maksamaan tuloksestaan veroa.
- Samat tahot toimivat ainakin jollain tasolla poliittisen ideologian ohjaamina.
Eduskunnassa järjestetään näytöstilaisuuksia joka torstai. Kysyjä ja vastaaja ei puhu samasta aiheesta.
- Sama setti välikysymysten kanssa.
Hanhi ja susi. Jumalattoman uhanalaisia suomessa.
- Karjalassa myönnettiin tälle syksylle sudelle noin 150 kaatolupaa, joista maksetaan kaatajalla korvaus.
- Virossa myös metsästetään susia
- Suomalaiset käy Virossa hanhijahdissa.
- Suomessa ei metsästetä Sutta tai Hanhea, koska EU kieltää. Toki kielto ei tunnu koskevan kaikkia EU maita.
- Jos kuitenkin ammut hanhen erikoisluvalla, niin liha jätetään mätänemään peltoon.
Suomalaista pienpanimon olutta ei saa ostaa suoraan panimon nettikaupasta. Suomalaisen panimon olutta saat ostaa toisen EU-maan kamaralla sijaitsevasta nettikaupasta.
- Ihmiset ostavat jumalattomasti viinaa netistä
- Suomessa nostetaan veroa, jotta tuonti saataisiin loppumaan
- Viranomainen perustaa hankkeen, jossa mietitään mitä voitaisiin tehdä jotta suomalainen ei saisi tilata viinaa netistä.
- Viranomainen haastaa itsensä oikeuteen koska on sallinut ihmisten ostaa viinaa netistä.
Hajoaa pää. Tuntuu kuin eläisi jossakin Speden elokuvassa.
Alkaa tuntumaan että on itse mielisairas, koska vain hyvin harvoin tulee tunne, että viisaat ja koulutetut ihmiset tekisivät järkeviä tekoja johtaessaan yhteiskuntaa. Samoin tuntuu että julkinen keskustelu on todella kaukana omista mielipiteistä, ja että puhutaan täysin tyhjänpäiväisistä aiheista.
Eli vaikka olenkin hyvin itsevarma, niin alkaa väkisinkin miettimään, että jos suurin osa ihmisistä alkaa tuntumaan täysin hulluilta, niin onkohan sitä itse sittenkin tullut hulluksi.
Toivottavasti olen, sillä muuten yhteiskunta on ajamassa päin siltarumpua.
Pientä kritiikkiä miten maa nimeltä Suomi makaa. Jos tuon luettuasi tunnet itsesi pääntäntävaltaiseksi kansalaiseksi, olet selvästikin erehtynyt luulojesi kanssa.
Voi elämän kevät!
Anonyymi
1
99
Vastaukset
- Anonyymi
#Tärkeät" vaalit tiistaina rapakon takana ........... Milloinkahan pohjois.koreassa ja venäjällä.? Aines on hyvää.ja sukulaisiakin tarvitaan omien taskujen täyttämisissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724447Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2663583Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591893Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251791Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991476Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341017Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18945en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va120905Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235881