Tällaisenkin videon löysin. Tyyppi on amerikkalainen ja näkee asian sellaisestä näkökulmasta mutta ottaa huomioon myös bändit ja festivaalit ympäri maailmaa.
3 REASONS WHY ROCK IS *DYING*! (The Punk Rock MBA) - 2019
https://youtu.be/k2nwioKr3o0
Tässä hänen pointtejaan suomeksi. Nämä ovat siis hänen, ei erityisesti minun mielipiteitäni.
1. Spotify-listojen kärjessä näkee rockbändejä hädin tuskin.
2. Rockfanit ovat juuttuneet menneisyyteen. Festivaaleilla on enimmäkseen 70-90 luvulla muodostettuja bändejä joten jäsenilläkin on jo ikää. Se ei itsessään tee niistä millään tavalla huonoja mutta ikäjakauma on silmiinpistävä.
Järjestäjät ja media sanovat että johtuu myös rockfaneista jotka eivät anna tilaa uusille rockbändeille ja haluavat sen sijaan kuulla vanhoista legendoista. Sen sijaan rap jne. on nuorien dominoimaa.
He käyttävät myös edelleen vinyyli- ja CD-levyjä kun muut ovat lakanneet käyttämästä fyysisiä tallennusmuotoja.
3. Bändit eivät enää halua olla rocktähtiä, heillä ei ole karismaa eikä persoonaa täyttääkseen aukon jonka vanhat bändit ovat jättäneet.
4. Fanit eivät osaa päättää vihatako mainstream-musiikkia vai ollako osa sitä. Toivotaan menestystä rockbändeille mutta sitten kun se oikeasti tapahtuu niin yhtäkkiä ovat heidän silmissään kuin sielunsa myyneitä "posereita."
-------
Luulen että tuo 4. ei ole ollut niin suuri ongelma Suomessa. Rock on ainakin täällä ollut osa äänimaisemaa niin kauan kuin muistan, listoillakin.
Tarvitseeko rockmusiikki uutta verta elääkseen?
55
1335
Vastaukset
Minusta rockin huikeimmat päivät alkoivat olla takanapäin, kun Freddie Mercury vuonna 1991 kuoli ja viimeistään silloin, kun Kurt Cobain vuonna 1994 vai oliko -95 kuoli. No, tulihan sen jälkeen vielä esim. Foo Fighter (perusti Nirvanan rumpali Dave Grohl) ja Muse ja nyt 2000-luvulla on tullut joitain uusia rockbändejä kuten Greta van Fleet (en ole nyt vähään aikaan katsastanut mitä tuolla van Fleetin leirissä on tapahtunut, täytyypä joskus tsekata), mutta muuten rock on melkolailla laimentunut, jos ei vielä ihan kuollut. Toki veteraanibändit kuten esim. Judas Priest (rokkaa edelleen), Maiden (still going strong) ja AC/DC pitävät rockin ja heavyn puolta ja se on hyvä ja monia vanhoja rock-ja heavybändejä kuunnellaan edelleen ja arvostetaan, mutta minusta myös voisi tulla uusiakin kentälle enemmän.
Spotifyssa taitaa dominoida pop ja rap niin kuin radiokanavillakin (suomessa myös iskelmä).
Itse en koe juuttuneeni menneisyyteen, vaikka kuuntelenkin paljon 1960-80 -lukujen rockia ja 1970-80 -lukujen heavya. Ajattelen asian niin, että kuuntelen sitä mikä kuulostaa mun korvaan hyvältä ja minusta esim. Beatles (ainakin jotkut kappaleet), Free (Paul Rodgersin ensimmäinen bändi, joka oli hänellä 1960-luvun lopulta jotain vuoteen 1972), Bad Company (Paul Rodgersin toinen bändi, perustettu 1973), Led Zeppelin, Deep Purple (ainakin jotkut biisit),
Judas Priest, Black Sabbath(ainakin jotkut biisit),Iron Maiden ja Twisted sister kuulostavat hyviltä, mutta niin kuin jo mainitsin kuuntelen myös tuota Greta van Fleetiakin välillä, tosin nyt en ole taas vähään aikaan kuunnellu.
Uusille bändeillekin voi antaa tilaa, jos uusia rock-ja heavybändejä haluaa päästä laajemmalti ihmisten tietoisuuteen ja se on suotavaakin, mutta hei, antaa nyt Rob Halfordin ja Bruce Dickinsonin ja Agnus Youngin yms. rokata jos he yhä sitä haluavat ja siihen pystyvät. Ei se ikä, vaan asenne ja meininki.
Eivät kaikki ennenkään halunneet ensisijaisesti olla rocktähtiä, vaan halusivat tehdä musiikkia, mutta heistä tuli suosion myötä staroja. Fanit tekivät heistä staroja. Tosin joillekin sitten tuo rockstarana oleminen vähän ehkä kilahti päähän ja lähti lapasesta, kun jotkut taas onnistuivat kaikesta hurjasta meiningistä huolimatta pysymään maanläheisinä. Nykyään on sitäpaitsi sellainen niinsanottu rockstarameininki jo vähän kuollut. Enää ei heitetä teeveitä ja huonekaluja alas hotellin ikkunasta eikä rikota kitaroita säpäleiksi ja muutenkin meininki on rauhoittunut. Myöskin tuo bändärikulttuuri on tainnut kadota. Nykyään monet vanhat rockstarat valistaa huumeiden ja liian alkoholin käytön vaaroista ja elävät terveellisempää elämää. Keikan jälkeen mennään syömään ja sitten hotellihuoneeseen katsomaan teeveetä tai nukkumaan, kun ennen monilla saattoi bileet jatkua aamuun asti jossain baarissa tai yökerhossa tai hotellihuoneessa.
Jep. Monet toivoo, että rockmusiikki pysyisi voimissaan, mutta sitten kun jotkut rockbändit pääsee suosioon ja heistä tulee maintreamia, niin jotkut alkavat selittää miten he ovat myynneet sielunsa liialle kaupallisuudelle. Olihan jotkut sitä mieltä aikoinaan ja vieläkin ovat esim. Judas Priestistä, että heistä tuli 1980-luvulla liian kaupallisia. Tosin hassua taas on, että jotkut eivät pidä Iron Maidenia yhtään kaupallisena, vaikka 1980-luvulla heistä tuli tosi suosittuja ja levyt myivät kuin häkä.
Täällä Suomessa tuo heavy on ollut voimissaan ja kai se on yhä ja kutsutaanhan suomalaisia heavykansaksi (tosin eivät kaikki kuuntele heavya ja parempi nimitys olisi iskelmäkansa, kun tuo iskelmämusiikki on täällä kuitenkin se mitä valtaosa kuuntelee ja mitä suomalaisilla radiokanavilla eniten soiteaan popin lisäksi ja ehkä rapin). Suomalaisia bändejä, jotka edustaisivat muunlaista rockia kuin heavya en tiedä. Yö-yhtye, Popeda yms. ei mielestäni ole ehkä tarpeeksi rockia (no, Popeda kuitenkin enemmän kuin Yö).- Anonyymi
Spotify-listoilla näkyy vain trendimusiikki. Se ei kumminkaan tarkoita sitä, että rock olisi kuollut. Suuri osa ihmisistä, pennut mukaanlukien, ovat musiikkimauttomia, jotka "kuuntelevat" vain sitä, mikä on pinnalla/muodissa/mitä kaveritkin kuuntelevat. Aivan kuten muidenkin muoti-ilmiöiden kohdalla, aina on ihmisiä, joilla on oma maku, eikä tämä tarkoita sitä, että muoti-ilmiön ulkopuoliset esim. vaatteet olisivat kuolleet. Muoti ja trendi -ilmiöt kestävät vain hetken, jolloin uusi vastaava ilmiö tulee ja vanha kuolee pois. Muodin voisikin sanoa olevan jo syntyessään kuolleen. Esim. tämän päivän trendikkäät listahitit ovat hetken päästä kuolleita ja kuopattuja. Mikä ihmeen Gangnam Style? Onko se jotain syötävää? Kuka enää muistaakan moista? Sen sijaan historia on täynnä rock-klassikoita, joita kulutetaan vielä tänä päivänäkin uusienkin sukupolvien toimesta. Kuinka muka voi sanoa, että rock olisi kuollut, kun se elää aina silloin, kun musiikin laittaa soimaan, jolloin se antaa kiksejä kuulijalle, vaikka kyseessä olevat muusikot olisivat jo jättäneet tämän maailman?
Rock-fanit ovat juuttuneet hyvään musiikkiin. Totta hitossa porukat haluavat nähdä niitä vanhoja loistavia pumppuja, kun ne vielä ovat kehissä. Tulee aika, jolloin niitä ei enää ole, ja sitten et enää voi niitä nähdä livenä. Rock-piireissä arvostetaan musiikkia, eikä suinkaan niitä trendejä, kuten purkkapoppareiden keskuudessa. Nuo jälkimmäisethän eivät ymmärrä mitä eroa on hyvällä ja pasqalla musiikilla. Heille tärkeintä on se, että esiintyjä on tätä hetkeä. Kuinkakohan monta kertaa kyseisen ryhmän edustajat ovat sanoneet jotain rock-osaston yhtyettä huonoksi vain, koska ryhmä on "ikivanha".
Enkä ymmärrä, mitä tekemistä fyysisen tallennusmuodon omistamisella on rockin kuoleman suhteen? Nimenomaan digitaalinen tallennusmuoto on kertakäyttöä varten. Fyysisessä muodossa saat oman kopion kansitaiteineen, etkä pelkkiä tiedostoja. Silloin oikeasti hankit levyn itsellesi. Jos kumminkin haluat luopua levystäsi, voit myydä sen, ja saat siitä edes sen pikkusumman, joka niistä maksetaan. Digitiedostoista et saa mitään.
Myöskin digitaalisuus on saanut aikaan sen, että musiikille ei enää anneta mahdollisuuksia. Moni kappale vaatii useamman kuuntelukerran avautuakseen. Kun netissä on rajattomasti musiikkia saatavilla, eivät ne kappaleet, jotka eivät ensimmäisellä kuuntelukerralla kolahda, pääse jatkoon. Ne leimataan heti huonoksi, ja jätetään taakse, kun kuulija jatkaa pläräämistään ja etsii niitä kipaleita, jotka kolahtavat heti. Nämähän ovat tietenkin niitä kaupallisia kappaleita, joita kehutaan hyviksi, ja josta suostutaan jopa maksamaankin, kunnes muutamien kuuntelukertojen jälkeen tiedosto deletoidaan, ja haaviin tarttuu uusia vastaavia pinnallisia kertakäyttö-kappaleita. Kun ostat levyn fyysisesti itsellesi, se ikäänkuin pakottaa palaamaan sen sisällön pariin, jolloin niillä kappaleilla on mahdollisuus aueta ja päästä kukoistamaan.Itseeni ei aina kolohada ne kappaleet jotka ovat suosittuja eli hittejä tai vastaavasti ei aina nekään, jotka ei ole hittejä. Itse en välitä onko kappale hitti tai ei, jos se on musta hyvä, niin sitten se on ja jos taas ei, niin sitten se on niinkin. Mulle pääasia on laulajan äänessä ja musiikissa.
- Anonyymi
Tuoreita rockbändejä löytyy netistä pilvin pimein, vaikka niitä ei listoilla näkyisikään. Listat kertovat vain kolmen viihdejätin haluaman totuuden maailman musiikkielämästä. Rockin kuolema on lähinnä kaavoihinsa kangistuneiden kuluttajien legendaa.
- Anonyymi
Onko antaa esimerkkejä näistä uusista HYVISTÄ rock bandeistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko antaa esimerkkejä näistä uusista HYVISTÄ rock bandeistä?
Ensiksi pitää määritellä että mikä on uutta. Onko 2000-luvulla syntynyt bändi uusi, vai lasketaanko vasta pari vuotta olemassa ollut bändi uudeksi?
Hakemalla best new rock bands, niin löytyy varmasti listoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko antaa esimerkkejä näistä uusista HYVISTÄ rock bandeistä?
Tässä on yksi sivu jolla on uusia bändejä.
https://www.rockandbluesmuse.com/2020/09/30/10-modern-rock-bands-you-need-to-know-about-in-2020/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko antaa esimerkkejä näistä uusista HYVISTÄ rock bandeistä?
Black Swan ja heidän levy Shake The World on yksi esimerkki. Raskaampaa rokkia soittava uusi bändi.
- Anonyymi
Monelle alle nelikymppiselle rock ei merkitse mitään.
- Anonyymi
Korkeintaan kuulevat ja näkevät jos törmäävät youtubessa jonkun reaktiovideoon missä katsellaan vanhaa rokkibändiä.
- Anonyymi
Joka päivä tulee uutta rock musaa. Uusia bändejä tulee silloin tällöin ja välillä vanhat konkarit innostuvat levyttämään uutta. Kaikesta ei vain tiedä kun radiot soittavat vain ennalta määriteltyjä soittolistoja ja listahittejä.
- Anonyymi
Ootteko muuten ajatellut sitä että hip-hop ja rap alkoivat tulla esiin jo 70-luvulla. Ensin hip-hop rytmit jazzissa ja rap 70-luvun lopulla. se on jotakuinkin 10-15 vuotta nuorempaa musiikkia kuin rock. Rock&Roll on sitten sitä 50-luvun kamaa. Jos joku onneton nuori kuuntelee tänä päivänä vielä räppiä niin onhan se jo yhtä pihalla kuin me vanhemmat rockin kuuntelijat. Oletteko muuten kuullut yhtään uutta hyvää räp-kokoonpanoa vuoden 1984 jälkeen (Grandmaster Flash & The Furious Five), kysympä vaan;D
- Anonyymi
Uusia bändejä tulee jatkuvasti. Niistä ei vain kuulla mitään. Pitää osata etsiä. Ne, jotka tykkäävät rokista, niin löytävät kyllä ne uudetkin bändit.
Jep. Joskus googlailen nimikkeellä "uudet rockbändit" suomeksi tai englanniksi ja otan ylös uusien bändien nimiä ja saatan joistain myöhemmin tsekata millaista musiikkia tekevät. Mutta itse pidän kuitenkin aika paljon sellaisista saundeista mitä monet 1960-80 -lukujen bändit teki (huolimatta onko rockbändi, popbändi vai minkälainen bändi) niin kuin esim. Kinks, Beatles, Smokie, Free, Zeppelin, Whitesnake, Queen, Priest, Bee Gees, Genesis, Culture club, Spandau ballet, Pet shop boys. Siksipä Greta van Fleet onkin uponnut muhun (ainakin jonkun verran), koska kuulostaa kivasti vanhemman tyyliseltä, mutta kuitenkin myös samalla nykyaikaiselta. Kaipaan aina jotain sellaista saundia musiikkimaailmaan kuin mitä oli aikoinaan esim. tuolla Smokiella (heillä paljon iskelmä-ja countrytyylistä musiikkia kuten "Living next door to Alice", "I ´ll meet you at midnight", "Mexican girl", "Lay back in the arms of someone"), Freellä (bluesrockkia), Whitesnakella ainakin bändin alkuaikoina (silloin bluesrockia), Bee Geesilla, John Denverillä (folkmuusikko, esim. "Annie´s sog" suomennettu "Oot mun kaikuluotain", "Take me home country roads"), Kari Tapiolla, Kirkalla, joitain mainitakseni. Mulla on kai vähän vanhanaikainen musiikkimaku =) Tai sitten kaipaan vain enemmän melodiaa ja tunnetta.
Mitä vielä rockmusiikkiin tulee, niin monesti menen sen sanonnan mukaan, että vanhassa vara parempi, vaikka joskus saatankin katsella onko uusia rockbändejä ja joskus joku uusikin voi yllättää niin kuin tuo Greta van Fleet.- Anonyymi
Eclipse on vuonna 1999 perustettu ruotsalainen rock bändi jonka musasta tykkään. Onko 1999 perustettu bändi sitten uusi vai ei? Aika uusi on, jos vertaa esim. Led Zeppeliin tai Deep Purpleen, jotka ovat 1960 luvun loppupuolella perustettuja.
Anonyymi kirjoitti:
Eclipse on vuonna 1999 perustettu ruotsalainen rock bändi jonka musasta tykkään. Onko 1999 perustettu bändi sitten uusi vai ei? Aika uusi on, jos vertaa esim. Led Zeppeliin tai Deep Purpleen, jotka ovat 1960 luvun loppupuolella perustettuja.
Ite harvemmin kuuntelen bändejä, jotka perustettu ysärinä tai 2000-luvulla. Joskus oon kuunnellu vähän esim. Musea, Foo fightersia, Back street boysia ja Spice girlsia. Nirvanaa ja Green daytakin olen yrittänyt kuunnella, mutta eivät oikein nappaa. Greta van Fleet on niitä harvoja poikkeuksia uudemmista bändeistä, joita olen vähän enemmän kuunnellu.
1999 perustettu bänsi on uusi, jos verrataan esim. Beatlesiin, Kinksiin, Zeppeliniin tai AC/DC. Mutta se on vanha, jos verrataan taas esim. Greta van Fleetin. Riippuu siitä mihin vertaa.
- Anonyymi
Rock scene on kuollut sillä hardcore fanit eivät halua "vääriä ihmisiä" sceneensä. Youtubessa tämäkin porukka valittaa kuinka bändit eivät ole tarpeeksi teknillisiä jos joku vahingossa vetäisee livenä muutaman soinnin liikaa.
Mennyt rokkifaneilta ohi koko rokin tarkoitus kun kuunnellaan korvat höröllään josko rumpali tekee syntiä lyömällä rumpua kerran liikaa konsertissa.Rockin ei ole tarkoitus olla kauhean teknillistä, siinä on hyvä olla säröä. Minua ei haittaa, jos rumpali lyö muutaman kerran liikaa rumpuja tai että laulajalla ei ole kaupungin kaunein ääni. Niin kauan kuin musiikissa on asennetta ja soittamisesta kuultaa ilo, niin homma on kasassa, vaikka kaikki ei menisikään ihan nuotilleen. Tämän metodin mukaan, että bändit eivät ole tarpeeksi teknillisiä, niin sitten monet vanhat rokkibändit eivät ole sopivia koko genreen. Esim. AC/DC ja Led Zeppelin ensimmäisten joukossa lentäisivät ulos ja iso liuta muita perässä. Liika teknillisyys on tylsää. Nykyään esim. monet jazzsoittelijat soittavat minusta liian teknillisesti. Soittamisesta on kadonnut jotenkin se soittamisen riemu ja myös improvisointi. Jos kuuntelee esim. Glenn Miller orchestran musisointia jostain 1930-40 -luvuilta tai vaikka Miles Davisia, niin ei se soitto kuulosta liian tekniselta ja soittamisesta kuultaa ilo.
Muusikot ovat nykyään enemmän koulutettuja kuin ennen ja musiikkikouluissa opetetaan juurikin sitä miten soitetaan nuotilleen, mutta unohdetaan sitten kertoa, että kaiken a ja o, nuotilleen soittamistakin tärkeämpää on tunne. Jos soittamisessa ja laulamisessa ei ole tunnetta, niin parhainkaan koulutus ei siinä auta.
Monet ennenvanhaiset laulajat ja muusikot olivat huippuja omassa alassaan, jotkut multitalentteja (hallitsivat esim. usemman intrumentin soittamisen todella hyvin tai ainakin ihan jees kuten esim. Zeppelinin John Paul Jones, joka hallitsi basson ja kosketinsoitinten lisäksi useiden muidenkin soitinten soittamisen), mutta monillakaan ei mitään varsinaista koulutusta tuohon soittamiseen ja/tai laulamiseen. Nykyään, kun koulutus on yhä usemman muusikoksi haluavan saatavilla ja monet jonkinlaisen musiikkialan koulun käyneet, niin musisoiminen ei aina läheskään samaa tasoa kuin vanhemmilla ja vähemmän koulutetuilla kollegoillaan.
- Anonyymi
Niin kauan kun julkaistaan hyvää rock musaa, niin ei ole kuolut. Livejutuista en itse välitä. Nautin musani kotioloissa.
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Rockin ei ole tarkoitus olla kauhean teknillistä, siinä on hyvä olla säröä. Minua ei haittaa, jos rumpali lyö muutaman kerran liikaa rumpuja tai että laulajalla ei ole kaupungin kaunein ääni. Niin kauan kuin musiikissa on asennetta ja soittamisesta kuultaa ilo, niin homma on kasassa, vaikka kaikki ei menisikään ihan nuotilleen. Tämän metodin mukaan, että bändit eivät ole tarpeeksi teknillisiä, niin sitten monet vanhat rokkibändit eivät ole sopivia koko genreen. Esim. AC/DC ja Led Zeppelin ensimmäisten joukossa lentäisivät ulos ja iso liuta muita perässä. Liika teknillisyys on tylsää. Nykyään esim. monet jazzsoittelijat soittavat minusta liian teknillisesti. Soittamisesta on kadonnut jotenkin se soittamisen riemu ja myös improvisointi. Jos kuuntelee esim. Glenn Miller orchestran musisointia jostain 1930-40 -luvuilta tai vaikka Miles Davisia, niin ei se soitto kuulosta liian tekniselta ja soittamisesta kuultaa ilo.
Kyllä nykyään keskitytään liikaa tekniikkaan eikä siihen musiikkiin itsessään. Youtubessa katselin jonkun kitarahemmon valituksia siitä ettei kaiuttimet olleet tarpeeksi hyvät näkemällään keikalla.
Musiikista ei sanonut mitään.
- Anonyymi
Kaiken lisäksi kapinallisuus on kadonnut rokista. Nykyään kapinan ja vanhempien ärsyttämistä jatkaa Cardi B jolla on sitä asennetta mitä tarjoilla.
Cardi B voi ärsyttää joitain, koska kyseessä on nainen ja naisellehan ei joidenkin mielestä sovi sellainen tyyli ja tapa esiintyä kuin hänellä.
Rapistakin kohta katoaa kapinallisuus ellei jo ole vähän kadonnut. Sen jälkeen, kun Run DMC ja Beastie boys aikoinaan kasarina toivat rapin kaikelle kansalle kuultavaksi, rap on ollut enemmän tai vähemmän mainstreamia. Tosin silloin siinä oli vielä jotain kapinallista, ehkä vielä Eminemin huippuaikoina joskus 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Nykyään rapkin on monesti mitä on. Ei ole kovin kapinallista kun Elastinen laulaa "hartiat eteen ja suupielet ylöspäin" tai JVG "ja matka jatkuu Joensuusta länteen, Kuopiosta pohjoiseen", mutta ihan jees musiikkia.Musiikin teossa se angsti ei ole se tärkein asia eikä se kuinka kapinallinen on, vaan soittamisen ja laulamisen ilo eli tunne. Se, että haluaa tehdä sitä mitä tekee välittämättä siitä kuulostaako nyt kaupungin parhaimmalta vai ei ja onko nyt kaikkein uutta luovin vai ei ja se rikkooko genrerajoja vai ei. Siksipä ennen olikin monia hyviä artisteja ja bändejä, koska he tekivät sitä mitä tekivät ja paneutuivat yleensä satasella asiaansa välittämättä onko nyt jotenkin nero, uutta luova, vai millainen ja välittämättä siitä meneekö tämä kappale nyt genrerajojen ulkopuolelle vai ei. Tehtiin mitä tehtiin, jos siltä tuntui. Ja kokeiltiin.
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Cardi B voi ärsyttää joitain, koska kyseessä on nainen ja naisellehan ei joidenkin mielestä sovi sellainen tyyli ja tapa esiintyä kuin hänellä.
Rapistakin kohta katoaa kapinallisuus ellei jo ole vähän kadonnut. Sen jälkeen, kun Run DMC ja Beastie boys aikoinaan kasarina toivat rapin kaikelle kansalle kuultavaksi, rap on ollut enemmän tai vähemmän mainstreamia. Tosin silloin siinä oli vielä jotain kapinallista, ehkä vielä Eminemin huippuaikoina joskus 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Nykyään rapkin on monesti mitä on. Ei ole kovin kapinallista kun Elastinen laulaa "hartiat eteen ja suupielet ylöspäin" tai JVG "ja matka jatkuu Joensuusta länteen, Kuopiosta pohjoiseen", mutta ihan jees musiikkia.Mikä vika Cardi B tyylissä? Sillä saa huomiota kuten rokkikukot aikoinaan kireinen nahkahousuineen ja sitten myöhemmin metallimiehet pitkine tukkineen.
Anonyymi kirjoitti:
Mikä vika Cardi B tyylissä? Sillä saa huomiota kuten rokkikukot aikoinaan kireinen nahkahousuineen ja sitten myöhemmin metallimiehet pitkine tukkineen.
Ei Cardi B mua ärsytä. Ei pääse ärsyttään, kun en ei kuulu mun kuuntelulistalle. Sanoin vain, että joitain voi ärsytää se, kun Cardi B:llä on naisena sellainen esiintymistyyli kuin on, koska joillain on sellainen kuva, että naisen pitäisi aina olla jotenkin hirveen viattoman olonen (vähän kuin vanhoissa Suomalaisissa elokuvissa esim.). Toki minäkään tykkää kauhaean provosoivasta tyylistä, jos se on tehty suoraan provosoivassa tarkoituksessa ja eikä siinä ole yhtään huumoria. Mutta kuten sanoin Cardi B ei ärsytä mua.
Anonyymi kirjoitti:
Mikä vika Cardi B tyylissä? Sillä saa huomiota kuten rokkikukot aikoinaan kireinen nahkahousuineen ja sitten myöhemmin metallimiehet pitkine tukkineen.
Vanhoille rokkareille ja hevimiehille sopi aikoinaan pitkä tukka. Housut oli ehkä välillä liian kireät ja joskus paidatkin niin tiukat ettei menny kiinni niin kuin esim. Robert Plantilla välillä ja välillä myös Paul Rodgersillakin ja olihan niitä muitakin, mutta muuten ihan jees.
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Vanhoille rokkareille ja hevimiehille sopi aikoinaan pitkä tukka. Housut oli ehkä välillä liian kireät ja joskus paidatkin niin tiukat ettei menny kiinni niin kuin esim. Robert Plantilla välillä ja välillä myös Paul Rodgersillakin ja olihan niitä muitakin, mutta muuten ihan jees.
Tuokin parempi kuin nykyinen "isä tyyli" kuluneine farkkuineen ja flanellipaitoineen tietty ikä vaikuttaa myöskin.
Nykyään pitäisi jo musiikkiuransa alussa olla tietynlainen ja mieluiten pitää se sama tyyli koko musiikkiuran keston ajan. Jos vähänkin poikkeaa rajojen ulkopuolelle, se saattaa hämmentää liikaa. Kun tyyppi menee vaikka Voiceen tai X-Factoriin, hänen pitäisi jo siinä vaiheessa tietää millainen hänen levystään tulee, jos hän voittaa kilpailun tai pääsee kärkijoukkoon. Jotkut voivat jo tietää varhaisessa vaiheessa tulevan musiikillisen suuntansa ja ihan hyvä, mutta ei sellaista voi vaatimalla vaatia. Ennen sai rauhassa kehittyä autotallin nurkassa tai jollain muulla treenikämpällä ja rauhassa soitella ja laulaa. Ei hoputettu. Ulos tultiin sitten, kun katsottiin, että ollaan valmiita. Ei kukaan Simon Cowell tai vastaava sanonut milloin toinen on valmis, vaan itse se todettiin. Myös tästä syystä ei oikein kunnolla tule uutta verta tuohon rockiin, koska se ainakin on sellainen musiikin laji, jossa liika koulutus ei käy eikä liian nopea hoputtaminen. Autotalleissa musisointi kunniaan ja näin poispäin ja annetaan uusille muusikon aluille tarpeeksi tilaa kasvaa ja kehittyä omaan suuntaansa. Hyviä muusikoita ja laulajia ei liukihihnalta vetelemällä saa. Niitä tulee, jos on tullakseen.
- Anonyymi
Nykytekniikka on mahdollistanut sen ettei musiikin tekemiseen tarvitse nähdä vaivaa.
Miksi siis opetella kitaraa jne jne? Autotune mukana niin ei tarvitse edes osata laulaa kunhan näyttää hyvältä.- Anonyymi
Tähän se on mennyt. Tietokoneella saa nappeja painamalla soundit, ei tarvitse opiskella kuin softaa, lyriikaksi kelpaa kahden sanan toistelu, tai vaihtoehtoisesti jonkunlainen vierailevan tähden esiintyminen.
Instrumenttien opiskelu vie paljon aikaa jos haluaa hyväksi soittajaksi, eikä sekään takaa hyvää lopputulosta, lisäksi täytyy löytää porukkaa joka kiinnostunut myös soittamisesta vakavasti. Lisäksi lyriikaksi tarvitaan muuta kuin kahden sanan hokeminen ellei sitten halua kuulostaa AC/DC kaltaiselta bändiltä.
- Anonyymi
On paljon rock-bändejä joista ei välttämättä tiedetä paljonkaan. Väitän että tässä on yksi hyvä esimerkki tästä.
Harem Scarem - No Justice (Live) [Official / New / Live Album / 2015]
https://youtu.be/b_wxloUX-jw - Anonyymi
VICTORY - Cut To The Bone
https://youtu.be/7VZmeqd1Rug
Aika "perinteistä" rockia. - Anonyymi
Eclipse - "Bite The Bullet"
https://youtu.be/xjhFkyU-Afk - Anonyymi
Frontier Records on yksi esimerkki siitä, että rock musaa julkaistaan tasaiseen tahtiin.
http://www.frontiers.it/index.php- Anonyymi
Tässä on vielä yksi sivusto, joka tarjoaa uutisia, arvosteluja ja muuta tietoa.
Velvet Thunder
https://www.velvetthunder.co.uk/
- Anonyymi
Täytyisi löytyä rokille sellainen solisti kuten Billie Eilish kuka vetoaa nuorempaan väestöön, varsinkin naisiin, jos naisia löytyy katsomosta sitten löytyy miehetkin samalla.
- Anonyymi
Monet nuoret katselevat nykyään artisteja Youtuben kautta. Martin Miller (Martin Miller Session Band) on yksi esimerkki tällaisesta Youtube artistista.
The Ultimate 80s Medley
https://youtu.be/RFK97GUkp-s - Anonyymi
Shiraz Lane - Broken Into Pieces
https://youtu.be/URqRBnQTVJ8 - Anonyymi
Rokissa ei ole samaa menoa verrattuna muihin musiikkeihin eikä fanikunta ei siedä sitä jos artisti kokeilee uutta tyyliä.
Räppäri voi laittaa tekoa biiseihinsä mutta rokkifani valittaa jos kuuluu muuta kuin rumpuja ja kitaraa.- Anonyymi
Kitara, basso ja rummut ovat rockmusiikin peruspilareita.
- Anonyymi
Ei kukaan ja rockissa on usein myös syntikoita. On ollut huilua, banjoa sitaria ja muutakin. Tässä kuuluu jopa säkkipilli.
AC/DC - It's A Long Way To The Top LIVE On TV 1976
https://youtu.be/nULs4JW3tPI
- Anonyymi
Fanien mukaan rokkaajat ei saa kuulemma tienata rahaa (Elvis ei siis ollut rokkaaja) tai vaatia keikoista lipputuloja koska se on kuulemma liian kaupallista ja tekee musasta huonoa.
Kuka haluaisi siis tehdä uraa rokissa jos kuuntelijat haluavat sinun elämän köyhyydessä???- Anonyymi
Kuka muka tuollaista on väittänyt? Kaikkihan tietävät että isot menestyneet bändit ja esiintyjät tienaavat isoja summia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka muka tuollaista on väittänyt? Kaikkihan tietävät että isot menestyneet bändit ja esiintyjät tienaavat isoja summia.
Palstoilla tuota voi lukea ja foorumeilla yms.
Kuulemma sell out jos artisti tekee rahaa sillä rahan tekeminen kuulemma tarkoittaa että laatu huononee. Gene Simmons oli oikeassa.
- Anonyymi
Suomessa rokki kuoli 1970 luvulla.
Sen jälkeen tullut vain lähinnä ulinaa kuinka beibi jätti ja nyt itkettää... metallia en rokiksi laske joten jätetään ne pois. Toki metallissa nykyään sama ongelma... "baby jättää nyt ryömin piikkilangassa" ja perään metalliakitaraa.- Anonyymi
Rock, Hard Rock, Heavy Rock ovat kaikki rock musiikkia. Tekstit ovat itselleni aivan toisarvoisia. Voi minun puolestani laulaa vaikka prisman kassahihnasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rock, Hard Rock, Heavy Rock ovat kaikki rock musiikkia. Tekstit ovat itselleni aivan toisarvoisia. Voi minun puolestani laulaa vaikka prisman kassahihnasta.
Rokissa täytyy olla menoa niin musiikissa kuin lyriikoissa.
Ei sovi rokkiin mikä tahansa lyriikka missä itketään kuinka nainen jätti vaan sellainenkin tapaus lauletaan reippaalla meiningillä missä kerrottaan kuinka mentiin bailaamaan koska tylsä nainen jätti... rokki on muutakin kuin pelkkä kitaran soundit.
Pitää olla menoa ja meininkiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokissa täytyy olla menoa niin musiikissa kuin lyriikoissa.
Ei sovi rokkiin mikä tahansa lyriikka missä itketään kuinka nainen jätti vaan sellainenkin tapaus lauletaan reippaalla meiningillä missä kerrottaan kuinka mentiin bailaamaan koska tylsä nainen jätti... rokki on muutakin kuin pelkkä kitaran soundit.
Pitää olla menoa ja meininkiä.Rock kuoli Led Zeppelien pilattua sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rokissa täytyy olla menoa niin musiikissa kuin lyriikoissa.
Ei sovi rokkiin mikä tahansa lyriikka missä itketään kuinka nainen jätti vaan sellainenkin tapaus lauletaan reippaalla meiningillä missä kerrottaan kuinka mentiin bailaamaan koska tylsä nainen jätti... rokki on muutakin kuin pelkkä kitaran soundit.
Pitää olla menoa ja meininkiä.Makuasioita. On myös instrumentaalista rock musaa, jossa ei ole solistia ollenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Makuasioita. On myös instrumentaalista rock musaa, jossa ei ole solistia ollenkaan.
Steve Vain biiseissä on myös esiintyy myös laulua.
- Anonyymi
Katselin youtubessa jonkun ukon videon aiheesta kahvia miehellä meni täysin ohi miksi rock on kuolemassa.
Väitti sen johtuvan siitä ettei miksaukset olet aina kunnossa. Huh huh.- Anonyymi
Nykyään rokkissa vaikuttaa eniten justiinsa tuo porukka joka sanoo että rokin täytyy olla na kultakorville tehtyä. Kelpaa vain jos kuulostaa täydellisestä 5000€ kajareista... tämä porukka sitten pitää valtaa rokki skenessä ja ihmetellään miksi rokki on kuolemaisillaan.
Sellaista soundiako soitetaan festareilla? Täydellistä?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019