Suomen virallinen kansallinen kateuspäivä on tänään, kun verotiedot julkaistiin. Nyt pääsee Kalekin katsomaan onko Jarmo tienannut yli satatonnia vai ei ja voi miettiä että ostaako se ihokosketusta kaikilla niillä rahoillaan. Sitten pikku kiljutuhnu siihen päälle ja läppärin kansi kiinni paiskaten suutuspäissään.
Vietämme suurta kateuspäivää
60
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Päihitin pullonkeräystuloilla Sofin. Ei huono tulos.
- Anonyymi
eli joudut sitä nusaisemaan, hyi helevetti
- Anonyymi
Toinen toimeksiantajani oli miljoonakerhossa, vähän vajaalla kahdella miljoonalla. Toisella nollatulot viime vuonna. Edellisenä vuonna hänellä noin miljoona.
Itse pääsin myös julkiseen verokalenteriin, mutta huomattavasti pienemmällä summalla.
Kerroin tämän eräälle henkilölle, jotta hän saa tekemistä kun alkaa pläräämään verotietoja. Vinkiksi annan että verotuskuntani on Helsinki ja kalenterissa on vieressäni tunnettu henkilö.
T 2010- Anonyymi
Eilisen kelapäivän kunniaksi numbiittostubido sammui jo, mutta palaa kutsumaa sinua savolaiseksi resupetteriksi ennenkuin sammuu uudelleen. Onnea kalenteriin pääsystä!
ystäväsi stadista - Anonyymi
Voi Neitiä, todellako luulet että kaikki ihmiset on kiinnostuneita pläräämään tuota juorukalenteria ja naurattaa että joku siitä yrittäisi sua etsiä.
No onhan teillä taasen siellä junttilassa puheenaihetta pitkäksi aikaa.
S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Ssiitäkin kateutta.!
- Anonyymi
Päätit sitten kertoa tämänkin täällä...
by NumBall, HHN
ps. Tiiätkö reppana että 800 parhaiten tienaavaa tuottaa 1.8% verokertymästä, joten heidän yhteiskunnallinen rooli on veronmaksajina lähes olematon,. Olenkonhan koskaan tavannut yhtä heikolla itseluottamuksella varustettua ihmistä, koko elämäni aikana... Verotuskunta muuten ainakin minulla on ulkomaat, ja rajoitetusti verovelvollinen, sinä helsingissä vieressäsi tunnettu henkilö. Outoa sanon minä.
Same - Anonyymi

SameKannattaa muuten huomioida täällä thaimaassa asuessa yksi asia, thaimaan verottajaa alkaa yleensä kiinnostamaan suomesta tulevat tulot, jos maassa on yli 6kk vuodessa, saatat joutua vastaamaan kysymykseen että mistä tulosi on peräisin, ja minne maksat niistä verosi.
Thaimaan lainsäädännön mukaisesti sinä ole thaimaassa tehdystä työstä verovelvollinen thaimaahan, aika vaikeaa perustella että asut 12 kk vuodesta thaimaassa, ja saan suomesta työtuloa, että et tekisi sitä työtä thaimaassa.
Suomen jaThaimaan välillä on kahdenkeskeinen verosopimus joka kieltää kaksinkertaisen verotuksen, joten periaatteessa jos joudut maksamaan verosi suomeen et joudu maksamaan niitä thaimaahan, paitsi edellämainitussa tilanteessa, jos thaimaan veroviranomaiset katsovat että sinä tosiasiallisesti teet työtä thaimaassa, siihen on vaikea puolustautua, koska se pitää pystyä todistamaan suurlähetystön ja thaimaan ulkoministeriön todisteella, että et ole tehnyt työtä thaimaassa... mutta kuitenkin olet ollut maassa yli kuusi kuukautta, tai vielä ikävämpää 12 kk.
Sitten on vielä tämä viisumiasia, jos olet maassa eläke tai avioviisumilla näissä kummassakin on kieletty työnteko thaimaassa, erityisentiukasti eläkeviisumissa, ja thaimaan lakien mukaan on rikos jos teet työtä thaimaassa eikä sinulla ole työlupaa. johtaa käytännössä aina maasta karkoitukseen.
BY NumBall HHN
ps. tuli vaan mieleen kun isänmaallisena henkilönä makselet verosi miten sattuu tai paremmin miten huvittaa kertomasi mukaan, selvitä asia etukäteen ettei tule isoja yllätyksiä... Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa muuten huomioida täällä thaimaassa asuessa yksi asia, thaimaan verottajaa alkaa yleensä kiinnostamaan suomesta tulevat tulot, jos maassa on yli 6kk vuodessa, saatat joutua vastaamaan kysymykseen että mistä tulosi on peräisin, ja minne maksat niistä verosi.
Thaimaan lainsäädännön mukaisesti sinä ole thaimaassa tehdystä työstä verovelvollinen thaimaahan, aika vaikeaa perustella että asut 12 kk vuodesta thaimaassa, ja saan suomesta työtuloa, että et tekisi sitä työtä thaimaassa.
Suomen jaThaimaan välillä on kahdenkeskeinen verosopimus joka kieltää kaksinkertaisen verotuksen, joten periaatteessa jos joudut maksamaan verosi suomeen et joudu maksamaan niitä thaimaahan, paitsi edellämainitussa tilanteessa, jos thaimaan veroviranomaiset katsovat että sinä tosiasiallisesti teet työtä thaimaassa, siihen on vaikea puolustautua, koska se pitää pystyä todistamaan suurlähetystön ja thaimaan ulkoministeriön todisteella, että et ole tehnyt työtä thaimaassa... mutta kuitenkin olet ollut maassa yli kuusi kuukautta, tai vielä ikävämpää 12 kk.
Sitten on vielä tämä viisumiasia, jos olet maassa eläke tai avioviisumilla näissä kummassakin on kieletty työnteko thaimaassa, erityisentiukasti eläkeviisumissa, ja thaimaan lakien mukaan on rikos jos teet työtä thaimaassa eikä sinulla ole työlupaa. johtaa käytännössä aina maasta karkoitukseen.
BY NumBall HHN
ps. tuli vaan mieleen kun isänmaallisena henkilönä makselet verosi miten sattuu tai paremmin miten huvittaa kertomasi mukaan, selvitä asia etukäteen ettei tule isoja yllätyksiä...No mutta hyvää huomenta Herra Numba, näyttää tämä matkailupalsta vähän kuivahtaneelta nykyisin.
Olet muuten oikeassa tuosta Suomen tulojen verotuksesta täällä Thaimaassa, vaimo maksaa veroja kyseisistään.
Meikä ei maksele kuin pakolliset ja kuten kerrottu omaisuus vaimon ja pojan nimissä Suomen verottajan harmiksi.
Riittävästi kuitenkin että asun missä huvittaa, viitaten noihin visavääntöihin.
https://aijaa.com/uRm9le- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa muuten huomioida täällä thaimaassa asuessa yksi asia, thaimaan verottajaa alkaa yleensä kiinnostamaan suomesta tulevat tulot, jos maassa on yli 6kk vuodessa, saatat joutua vastaamaan kysymykseen että mistä tulosi on peräisin, ja minne maksat niistä verosi.
Thaimaan lainsäädännön mukaisesti sinä ole thaimaassa tehdystä työstä verovelvollinen thaimaahan, aika vaikeaa perustella että asut 12 kk vuodesta thaimaassa, ja saan suomesta työtuloa, että et tekisi sitä työtä thaimaassa.
Suomen jaThaimaan välillä on kahdenkeskeinen verosopimus joka kieltää kaksinkertaisen verotuksen, joten periaatteessa jos joudut maksamaan verosi suomeen et joudu maksamaan niitä thaimaahan, paitsi edellämainitussa tilanteessa, jos thaimaan veroviranomaiset katsovat että sinä tosiasiallisesti teet työtä thaimaassa, siihen on vaikea puolustautua, koska se pitää pystyä todistamaan suurlähetystön ja thaimaan ulkoministeriön todisteella, että et ole tehnyt työtä thaimaassa... mutta kuitenkin olet ollut maassa yli kuusi kuukautta, tai vielä ikävämpää 12 kk.
Sitten on vielä tämä viisumiasia, jos olet maassa eläke tai avioviisumilla näissä kummassakin on kieletty työnteko thaimaassa, erityisentiukasti eläkeviisumissa, ja thaimaan lakien mukaan on rikos jos teet työtä thaimaassa eikä sinulla ole työlupaa. johtaa käytännössä aina maasta karkoitukseen.
BY NumBall HHN
ps. tuli vaan mieleen kun isänmaallisena henkilönä makselet verosi miten sattuu tai paremmin miten huvittaa kertomasi mukaan, selvitä asia etukäteen ettei tule isoja yllätyksiä...No täytyyhän 2010:n nimi nyt suuritulosten listasta löytyä, kun kerran sellanen on nyt julkaistu, en epäile hetkeäkään.
Sitä vaan mietin, että verotettiinko osakaslainojasi tulo vai pääoma puolelta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No täytyyhän 2010:n nimi nyt suuritulosten listasta löytyä, kun kerran sellanen on nyt julkaistu, en epäile hetkeäkään.
Sitä vaan mietin, että verotettiinko osakaslainojasi tulo vai pääoma puolelta?Joo tarkoitin ansiotulo vai pääomatulo. Ei tarvitse tohon puuttua. Valehtele 201 NOLLA jotain sekavampaa, jos päätät jotain sössöttää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo tarkoitin ansiotulo vai pääomatulo. Ei tarvitse tohon puuttua. Valehtele 201 NOLLA jotain sekavampaa, jos päätät jotain sössöttää.
Mitens Ry: si Taseet 2019? Saiko lapsuuden kaverisi " talonmies & toiminnanjohtaja" myös nimensä listaan?
Voi rähämä noita sun juttujas. Kuten joku jo sanoi "itsetuntosi täytyy olla mitätön"
Aikuinen mies pullistelee rahoillaan anonyyminä anonyymeille nimimerkin takaa? Eihän sulle voi kun olla kateellinen? Hah hah ja hii haa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitens Ry: si Taseet 2019? Saiko lapsuuden kaverisi " talonmies & toiminnanjohtaja" myös nimensä listaan?
Voi rähämä noita sun juttujas. Kuten joku jo sanoi "itsetuntosi täytyy olla mitätön"
Aikuinen mies pullistelee rahoillaan anonyyminä anonyymeille nimimerkin takaa? Eihän sulle voi kun olla kateellinen? Hah hah ja hii haaTämä kaikki tapahtuu matkailupalstalla, suomi24 anonyymien keskustelu foorumissa... ja tietenkin nollan päässä. Ei muualla. Mutta onnea valitsemallesi tielle, vaikka taitaa olla pitkä ja kivinen, noilla eväillä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä kaikki tapahtuu matkailupalstalla, suomi24 anonyymien keskustelu foorumissa... ja tietenkin nollan päässä. Ei muualla. Mutta onnea valitsemallesi tielle, vaikka taitaa olla pitkä ja kivinen, noilla eväillä?
TÄÄLLÄ thaimaassa kello on jo yli ysin, mutta TÄÄLLÄ suomessa vielä juhlitaan verokalenteriin pääsyä.
- Anonyymi
Numerosensukka esittelee työeläkekorttiaan joten hän on vähintään 65 vuotias. Valehdellut siis ikänsäkin täällä. Ilmoittaa verotuskunnakseen "ulkomaat".
Mihinkäs maahan ne kolme firmaasi on sijoitettu tässä tapauksessa ja miksi yrität vaatia kelalta lääkekorvauksia, vaikka tiedät ettei ne maksa niitä ulkomailla yli puoli vuotta vuodesta asuville?
Minun yritykseni on rekisteröity Suomeen. Suomalaiset asiakkaat ja toimeksiantajat asioivat vain suomalaisten firmojen kanssa. Muu herättäisi epäluuloa.
Firmani postiosoite on kirjanpitäjän toimisto. Kaikki asiointi, yhteydenpito ja laskutus tapahtuu kuitenkin sähköisesti.
Suomalainen firma maksaa Suomeen verot, palkat, YELlit ja kaikki. Palkka ja osinkotulot maksetaan suomalaiselle tilille. Yhtiöllä ei ole toimintaa Thaimaassa, joten ei verojen maksuakaan muuten kuin henkilökohtaisen kuluttamisen muodossa.
Kovin kummalliset on kuviot "teillä". Olet käytännössä numerosensei valehdellut aivan kaiken. Iän, työuran, yritystoiminnan, siviilisäädyn, varallisuuden, terveydentilasi ja asuinpaikkasi.
Ikäsi on vähintään 70 ja olet pudonnut yhteiskunnan rattaista aikoja sitten. Pienellä työeläkkeellä kitkuttelet ja vaimo on lähtenyt takaisin Thaimaahan ja postittelet toisten ottamia kuvia.
Ainoat omat kuvasi ovat niitä Suomessa otettuja joissa on kuksa, nuudelipussi ja näppis. Varsinainen titaani- amex mies.
T 2010- Anonyymi
"Olet käytännössä numerosensei valehdellut aivan kaiken. Iän, työuran, yritystoiminnan, siviilisäädyn, varallisuuden, terveydentilasi ja asuinpaikkasi"
Myös sukupuoli on todennäköisesti valehdeltu. Pituus ja paino myös. Hei neitokainen kiitos mielenkiinnostasi.
Syntymäaikani on 25.11.1958. ja pyri poju samaan tässä iässä katsos eläkkeelle pääsee myöskun käyttää hieman fiksuutta jota hidashoksottimilla ei ole.
Minun verotuskuntani on Parainen, ei ulkomaat.
Yllä oleva on vastaus ensimmäiseen kappaleeseesi.
Muut kappaleet ei koske minua.
Viimeiseen piipitykseesi vastaan, että tervetuloa tänne Chiang Maihin edelleen sitten kun kykenet vetosi taakse, johon tosin et kykene, joten se siitä, eikä minulla ole amexia eikä tule.- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Hei neitokainen kiitos mielenkiinnostasi.
Syntymäaikani on 25.11.1958. ja pyri poju samaan tässä iässä katsos eläkkeelle pääsee myöskun käyttää hieman fiksuutta jota hidashoksottimilla ei ole.
Minun verotuskuntani on Parainen, ei ulkomaat.
Yllä oleva on vastaus ensimmäiseen kappaleeseesi.
Muut kappaleet ei koske minua.
Viimeiseen piipitykseesi vastaan, että tervetuloa tänne Chiang Maihin edelleen sitten kun kykenet vetosi taakse, johon tosin et kykene, joten se siitä, eikä minulla ole amexia eikä tule.Työeläkkeelle pääsi ennen 1954 vuonna syntyneet 63 vuotiaana. Myöhemmin syntyneet 65 vuotiaana.
Työkyvyttömyyseläke ei johdu fiksuudesta. Toisessa ketjussa vahvistit olevasi numeromies jonka kyllä kaikki jo tiesivätkin. Tarinasi Thaimaasta on lopullisesti taputeltu joten herää unestasi ja käytä tämä aika paremmin, niin ehkä pääset vielä joskus käymään oikeastikin siellä unelmiesi maassa. - Anonyymi
Reppana sillä ei ole väliä onko yrittyksesi rekisteröity thaimaahan jos asut thaimaassa yli 6 kk vuodessa, jo saat palkkatuloa tai siihen verrattavaa jostain muusta maasta , ja olet thaimaan veroviranomaisten mukaan verovelvoillinen thaimaahan, siis se ei merkitse mitään kuka palkan tai vastaavan maksaa, vaan asuinpaikkasi määrää sen. minne maksetaan verot, tosin sinun pitää etukäteen ilmoittaa asiasta thaimaan verottajalle, ja jos päädyt tänne heidän niiin päättäessä verovelvolliseksi, sinun pitää anoa maksamiasi veroja takaisin suomenvaltiolta, joka maksaa ne noin vuoden jälkikäteen.
Siis kertaan vielä jos asut thaimaassa yli kuusikuukautta ja sinulla on liiketoimintaa suomessa olet kuitenkin verovelvollinen asuinpaikan pohjalta thaimaahan, sillä et voi tehdä työtä thaimaasta käsin suomeen, mikä on täysin oikein.
Kun olet asian hoitanut sinäkin olet silloin kotipaikkana ulkomaat, ja olet suomeen rajoitetusti verovelvollinen.
Asiassa on yksi poikkeus, jos olet eläkkeellä ja saat työeläkettä, sinä maksat verosi suomeen, aina, riippumatta siitä missä asut, ja kuinka kauan, mutta tämänkin joudut jossain vaiheessa todistamaan thaimaan veroviranomaisille, kun he kysyvät, mistä esim. 2.000.000 bahtia suomesta on tullut vaikkapa kasikornin tilille, vuoden 2019 aikana kuka on maksajana, silloin sinun pitää pyytää eläkeyhtiöltätodistus että se on eläke, ja siitä on maksettu verot suomeen, tämä vielä vahvistetaan bangkokin suurlähetystössä sekä thaimaan ulkoministeriössä.
Siis joudut jossain vaiheessa joka tapauksessa vastaamaan thaimaan verottajalle, miten voit saada palkkatuloa suomesta jos asut pysyvästi thaimaassa vai teetkö pimesti työtä thaimaassa ilman työlupaa ja myyt sen työn tuloksen suomessa, ja silloin poika olet taas kusessa verottajan kanssa nyt vaan thaimaan, eikä silloin paljon osakaslainat auta.
Sorry vaan poju elämäsi on aikamoista riskipeliä, sanoisin että onnetonta.
Kiitos kysymästä kolme yritystä on ollut, kaikki on ollut yli 13 vuotta väisälän omistuksessa.
Minullakin on työeläkekortti, sen saa kun jää työeläkkeelle... niinkuin tapana on..
By NumBall
ps. kaikki kirjoituksesi aiheuttaa enemmänkin epäluuloa, alkaen tuosta osakaslainasta, varvaskuvista jne. - Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Hei neitokainen kiitos mielenkiinnostasi.
Syntymäaikani on 25.11.1958. ja pyri poju samaan tässä iässä katsos eläkkeelle pääsee myöskun käyttää hieman fiksuutta jota hidashoksottimilla ei ole.
Minun verotuskuntani on Parainen, ei ulkomaat.
Yllä oleva on vastaus ensimmäiseen kappaleeseesi.
Muut kappaleet ei koske minua.
Viimeiseen piipitykseesi vastaan, että tervetuloa tänne Chiang Maihin edelleen sitten kun kykenet vetosi taakse, johon tosin et kykene, joten se siitä, eikä minulla ole amexia eikä tule.Katsos olet minua tasan kaksi vuotta vanhempi 25.11.60, olen syntynyt tarkalleen samana päivänä vain kaksi vuotta sinun jälkeesi olemme siis jousimiehiä kumpikin, 2010 taitaa olla aasi. minulla on vaan se etu että pääsin hieman aikaisemmin eläkkeelle olisiko ollut virallisesti vuonna 2011 tai 12 tietyt valtionviroissa eläkeikä tulee täyteen 30 vuoden duuneista , 2010 taitaa olla aasi.
Otin kuvan omasta eläkekortista siellä on reppanalle hua hinin verojohtajan käyntikortti soittakoon vaikka hänelle jos haluaa lisätietoja omasta tilanteestaan, mukava heppu olen aina silloin tällöin vienyt hänelle jonkin brenkkupullon, ja on minua neuvonut paljon, eri asioissa siksi tiedän näistä aika paljon... 2010 tutkia asiasi tarkkaan ettei käy samoin kuin verohallinnon kanssa, että nostelit 10 vuotta osakaslainaa, thaimaassa maksamattomat verot johtavat vankilaan.
C86rXQ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos olet minua tasan kaksi vuotta vanhempi 25.11.60, olen syntynyt tarkalleen samana päivänä vain kaksi vuotta sinun jälkeesi olemme siis jousimiehiä kumpikin, 2010 taitaa olla aasi. minulla on vaan se etu että pääsin hieman aikaisemmin eläkkeelle olisiko ollut virallisesti vuonna 2011 tai 12 tietyt valtionviroissa eläkeikä tulee täyteen 30 vuoden duuneista , 2010 taitaa olla aasi.

C86rXQPähkähullu juttelee itsensä kanssa ja on samana päivänä syntynytkin ja on täsmälleen sama hindunorsu ja täsmälleen sama lasten kaukoputki kummankin kuvissa ja ovat aina täällä samaan aikaan keskenään jutellen kaikkia muita vastaan. Hua Hinin verojohtajakin on nyt mukava heppu ja suurlähettiläs myös sekä Denzel Washington.
Sitä on otettu tupla-annos lääkkeitä kelapäivän kunniaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos olet minua tasan kaksi vuotta vanhempi 25.11.60, olen syntynyt tarkalleen samana päivänä vain kaksi vuotta sinun jälkeesi olemme siis jousimiehiä kumpikin, 2010 taitaa olla aasi. minulla on vaan se etu että pääsin hieman aikaisemmin eläkkeelle olisiko ollut virallisesti vuonna 2011 tai 12 tietyt valtionviroissa eläkeikä tulee täyteen 30 vuoden duuneista , 2010 taitaa olla aasi.
Otin kuvan omasta eläkekortista siellä on reppanalle hua hinin verojohtajan käyntikortti soittakoon vaikka hänelle jos haluaa lisätietoja omasta tilanteestaan, mukava heppu olen aina silloin tällöin vienyt hänelle jonkin brenkkupullon, ja on minua neuvonut paljon, eri asioissa siksi tiedän näistä aika paljon... 2010 tutkia asiasi tarkkaan ettei käy samoin kuin verohallinnon kanssa, että nostelit 10 vuotta osakaslainaa, thaimaassa maksamattomat verot johtavat vankilaan.
C86rXQHuomasitkos että tuo sinun työeläkekorttisi on sensein juuri esittelemän näppäimistön päällä. Tietenkin teillä on samanlaiset hindunorsut, kaukoputket ja näppäimistöt ja olette syntyneetkin samana päivänä. Ihan oikeasti lopeta tuo pelleily.
- Anonyymi
Kun senssu ei suostu laittamaan kuksaa päivälehden päällä Chiang Maissa sitten millään, niin laitapas sinä vaikka tuo verojohtajan käyntikortti ikkunalaudalle, niin nähdään sitten kuinka Thaimaassa olet. Ei luulisi olevan vaikea tehtävä? Sinullahan on siellä Thaimaan hienoin tonttikin niin pistähän se nyt maisemaan se kortti.

Eipä se onnistu sekään. Se on vaikeaa kuvata Thaimaalaista maisemaa Suomessa.
- Anonyymi
Onpas outo asetelma, hemmo on työssä suomessa ja asuu thaimaassa ympäri vuoden, maksaa veronsa suomeen ja tekee työt thaimaassa joten hän on käsitääkseni thaimaan verovelvollinen, koska työlle arvo syntyy thaimaassa, johon siis verot on maksettava.
Jos hemmo on maassa eläke tai avioviisumilla, voipi olla edessä paljon ongelmia, kuten joku palstalla kertoi eläke ja avioviisumilla ei saa tehdä työtä, ja jos hemmolla ei ole työlupaa, hän on silloin totaalikusessa, kuten joku sanoi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomasitkos että tuo sinun työeläkekorttisi on sensein juuri esittelemän näppäimistön päällä. Tietenkin teillä on samanlaiset hindunorsut, kaukoputket ja näppäimistöt ja olette syntyneetkin samana päivänä. Ihan oikeasti lopeta tuo pelleily.
Poju on totaalisesti seonnut, päättää kuka minkäkin kuvan takana on ja eri näppäimistötkin toteaa samoiksi, vaikka näppylät eri.
Tosin voisipa nuo näppäimistöt samaan kuvaankin kiusaksi kuvata.
En ole perhetynyt tällä palstalla alituiseen jauhetuista pääsairauksista, mutta tuolla hepulla ei ole kaikki päässään ihan ok kun on noin kova hinku väittää eri henkilöitä samaksi.
Huomioitavaa vielä että kaikki rakkaat vikisee samaa niin voitanee pohtia montako rakasta oikeasti on.
S - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun senssu ei suostu laittamaan kuksaa päivälehden päällä Chiang Maissa sitten millään, niin laitapas sinä vaikka tuo verojohtajan käyntikortti ikkunalaudalle, niin nähdään sitten kuinka Thaimaassa olet. Ei luulisi olevan vaikea tehtävä? Sinullahan on siellä Thaimaan hienoin tonttikin niin pistähän se nyt maisemaan se kortti.
Hauskasti kirjoitettu kodista jossa hotellin uima-allas, ei luulisi olevan vaikea tehtävä kuvata iloinen perheenlisäys ja thaimaan kaunein vaimo allas taustalla, onhan haavevaimoa jo aijattu eestä ja takaa, parturissa ja vaikka missä, sekä onhan siellä thaimaan hienoimmalla tontilla kylän komein talokin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsos olet minua tasan kaksi vuotta vanhempi 25.11.60, olen syntynyt tarkalleen samana päivänä vain kaksi vuotta sinun jälkeesi olemme siis jousimiehiä kumpikin, 2010 taitaa olla aasi. minulla on vaan se etu että pääsin hieman aikaisemmin eläkkeelle olisiko ollut virallisesti vuonna 2011 tai 12 tietyt valtionviroissa eläkeikä tulee täyteen 30 vuoden duuneista , 2010 taitaa olla aasi.
Otin kuvan omasta eläkekortista siellä on reppanalle hua hinin verojohtajan käyntikortti soittakoon vaikka hänelle jos haluaa lisätietoja omasta tilanteestaan, mukava heppu olen aina silloin tällöin vienyt hänelle jonkin brenkkupullon, ja on minua neuvonut paljon, eri asioissa siksi tiedän näistä aika paljon... 2010 tutkia asiasi tarkkaan ettei käy samoin kuin verohallinnon kanssa, että nostelit 10 vuotta osakaslainaa, thaimaassa maksamattomat verot johtavat vankilaan.
C86rXQvoisitko jauhaa tuota paskaa siellä hua hinin palstalla.
- Anonyymi
Vaikka PorttoGaalon verohuijarit joutuivatkin nyt verolle pantaviksi, niin suurimmat verohuijarit taitaa yhä mätiä siellä
- Anonyymi
Maksoihan niistä neljä suurinta Suomeen 1,5 miljoonaa, paljonko saivat pimitettyä, sitä eivät tietenkään kerro.
- Anonyymi
Suomalaiset maksavat itse eläkkeensä työuran ja yrittäjyyden aikana. Ne rahat kuuluu sille joka ne on ansainnutkin. Muutkin verot on maksettu uran aikana.
Törkeää että Suomi hinkuaa verotuloja vielä eläkkeelläkin ulkomaita myöten. Verohuijaus on eri asia kuin eläkkeiden verottaminen ulkomailta.
Eihän se mitään jos ne kerätyt verot käytettäisiin aidosti Suomen kehittämiseen ja suomalaisten hyvinvointiin ja elämään, mutta kun ne syydetään pitkin maailmaa makaroonien, terroristien ja keenereiden persereikiin. Kirgisialaisten tupakoinnin rajoittaminenkin on Suomelle tärkeämpää kuin esimerkiksi kunnolliset ruoka-annokset vanhuksille laitoksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset maksavat itse eläkkeensä työuran ja yrittäjyyden aikana. Ne rahat kuuluu sille joka ne on ansainnutkin. Muutkin verot on maksettu uran aikana.
Törkeää että Suomi hinkuaa verotuloja vielä eläkkeelläkin ulkomaita myöten. Verohuijaus on eri asia kuin eläkkeiden verottaminen ulkomailta.
Eihän se mitään jos ne kerätyt verot käytettäisiin aidosti Suomen kehittämiseen ja suomalaisten hyvinvointiin ja elämään, mutta kun ne syydetään pitkin maailmaa makaroonien, terroristien ja keenereiden persereikiin. Kirgisialaisten tupakoinnin rajoittaminenkin on Suomelle tärkeämpää kuin esimerkiksi kunnolliset ruoka-annokset vanhuksille laitoksessa.Näin on työeläke ei ole tulonsiirtoihin perustuva kuten takuu ja kansaneläke taas ovat, tosin kumpainenkin on niin pieniä että ei siitä ihan ulkomaille asti riitä ja nekin katkeavat jos olet yli kuusi kuukautta euroopantalousalueelta poissa, joten pattayalta lähti muutama vuosi paljon näillä eläkkeellä olevia takaisin suomeen kun tieto meni verottajalle, vakuutuspetos johtaa aina avustusten takasin perintään, kelalla on ihan oma osasta sitä varteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaiset maksavat itse eläkkeensä työuran ja yrittäjyyden aikana. Ne rahat kuuluu sille joka ne on ansainnutkin. Muutkin verot on maksettu uran aikana.
Törkeää että Suomi hinkuaa verotuloja vielä eläkkeelläkin ulkomaita myöten. Verohuijaus on eri asia kuin eläkkeiden verottaminen ulkomailta.
Eihän se mitään jos ne kerätyt verot käytettäisiin aidosti Suomen kehittämiseen ja suomalaisten hyvinvointiin ja elämään, mutta kun ne syydetään pitkin maailmaa makaroonien, terroristien ja keenereiden persereikiin. Kirgisialaisten tupakoinnin rajoittaminenkin on Suomelle tärkeämpää kuin esimerkiksi kunnolliset ruoka-annokset vanhuksille laitoksessa.Kyllä ne eläkkeet maksetaan yhteisistä eläkerahastoista, joita nuo Portugal eläkepakolaiset ehtivät nauttia verovapaasti reilun 10 vuoden ajan eli valtio menetti arvoiden mukaan ainakin 200 miljoonan verotulot. mm Tuo Keskon johtaja taisi yksinään kietaista hihaansa miljoonia, alaikäisenä jäi täydelle eläkkeelle.
Eli kertokaapa 2000 *12*8000 siinä vedätykset vuositasolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne eläkkeet maksetaan yhteisistä eläkerahastoista, joita nuo Portugal eläkepakolaiset ehtivät nauttia verovapaasti reilun 10 vuoden ajan eli valtio menetti arvoiden mukaan ainakin 200 miljoonan verotulot. mm Tuo Keskon johtaja taisi yksinään kietaista hihaansa miljoonia, alaikäisenä jäi täydelle eläkkeelle.
Eli kertokaapa 2000 *12*8000 siinä vedätykset vuositasolla.Maksetaan maksetaan mutta ne rahat on sinne kassaan tulleet niiltä henkilöiltä itseltään. Ei ne taivaasta tule ne rahat. Keskon johtaja on eläkkeensä ansainnut ja maksanut miljoonia veroja ja eläkemaksuja työuransa aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksetaan maksetaan mutta ne rahat on sinne kassaan tulleet niiltä henkilöiltä itseltään. Ei ne taivaasta tule ne rahat. Keskon johtaja on eläkkeensä ansainnut ja maksanut miljoonia veroja ja eläkemaksuja työuransa aikana.
Kyllä nämä maanilveilijät ovat vedättäneet verottajaa jo töissäoloaikanaan, kuten nytkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nämä maanilveilijät ovat vedättäneet verottajaa jo töissäoloaikanaan, kuten nytkin.
Maanviljelyskateus, Portugalikateus ja Thaimaakateus.
- Anonyymi
Niuvanniemessä vertailtiin miesten vehkeitä hoitajilta salaa. Minä jäin lerppani kanssa viimeiseksi. Kyllä vituttaa pieni koko. Tämä on suurin kateuden aihe minulla.
- Anonyymi
Perussuomalainen tapa tehdä tulosta on omituinen, mutta miksi vanhuksen pitäisi muuttaa muka halvemmalle alueelle asumaan .
Kyllä se erotus joka nyt on kun asuu lähellä niitä palveluita josta on riippuvainen mm terveys palvelut, joita thai-tyttöset tuottaa, joita aina vaan useampi tarvitsee jopa päivittäin
- Anonyymi
Minä lerppana tunnen suurta peniskateutta kunnon vehkeitä omistavia kohtaan.
- Anonyymi
Niille, jotka jaksavat mussuttaa verotuksen julkisuudesta vuodesta toiseen ilmeisesti lähinnä oman kateutensa takia, voi lämpimästi suositella edelleen luettavaksi kirjaa "Panaman paperit" (2016). Huolellisesti ja ajattelun kera.
Kirja paljastaa, miten rikas eliitti ja suuryritykset eivät noudata samoja sääntöjä kuin muut.
Suomalaisten "mussuttajien" onkin hyvä muistaa, että ns. offshore-teollisuuden tehokkaan salausjärjestelmän takia niitä on lähes mahdotonta saada kuriin. Yksistään Euroopan unioni menettää vuosittain noin biljoona euroa verojen kierron ja välttelyn takia. (Biljoona = miljoona miljoonaa eli 1 000 000 000 000 eli siis tuhat miljardia euroa).
Tuo ansiokas paljastuskirja huomauttaa, ettei verosalaisuus sinänsä ole universaali ihmisoikeus. Monissa muissakin Skandinavian maissa, kuten Norjassa, verotiedot ovat jo vuosia olleet julkisia. Ruotsissa ei ole käytössä pelkästään arvopaperirekisteriä, josta näkyy, kenelle osakkeet tai velkakirjat kuuluvat, vaan tietystä tuloluokasta alkaen siellä on myös aakkosellisia luetteloita varakkaiden kansalaisten palkkatiedoista, pääomatuloista ja omaisuudesta. Mutta siltikään ruotsalaiset ja norjalaiset eivät ole kateellisten kansojen maineessa.
Olisikohan Suomi - ja jos on, miksi?? - Anonyymi

Olisikohan Suomi - ja jos on, miksi??Pilvari Pirtola keräsi viiden vuoden ajan pulloja - osti panttirahoilla talon -
tuossa kunnon luettavaa
Pattayalle pääsee myös juomalla
- Anonyymi
Pattaya on aina ollut Paratiisi yhä niinkuin ennenkin
Siellä ei ole säännöllisiä trooppisia myrskyjä eikä maanjäristyksiä. Vain ihania thaitytyjä.- Anonyymi
Sekä
siellä on hyvä laiduntaa
etenkin kevätkiimassa
- Anonyymi
Terveisiä kaikille sinne Tsuhnalaan, kaikille vihreäksi kateellisuudesta muuttuneille Paulalle ja Pirkolle, Hannulle ja Markulle.
Aamu-uinnin jälkeen oli aamiainen, kohta mennään salille. Viikonloppuna katsellaan Suomen Cupin hiihdot, auringonpaisteessa.
Saa Kadehtia Vapaasti!- Anonyymi
jaa, njaah, onko nuo kadehtijat homo ja lespo pareja ?
Kadehtii ne muutkin, Niuvan suljetun kiljunkittaaja ei kadehdi, kuin itseään.
- Anonyymi
Numeromies. Kerrot olleesi 30 vuoden sotilasuran suorittanut. Keva maksaa kapiaisten eläkkeet ja kapiaisen eläkekortti on erilainen kuin kuvassasi.
- Anonyymi
Näin on keva maksaa eläkkeet valtionviroista, olet taas totuustarkkaillut , no minulla on eläkevakuutus myös veritaksesta, kuten kortista ilmenee, olen ollut osakkaana muutamassa yrityksessa jotka maksoivat eläketurvan veritakseen.
By NumBall - Anonyymi

By NumBallOlet köyhä, katkera ja kipeä kaikista yritys ja patenttitarinoistasi huolimatta. Tuollainen on helppo tunnistaa. Köyhä ja kateellinen mittaa aina kaiken rahassa ja julistaa kaiken turhuudeksi, mihin itsellään ei ole varaa. Tuollaisella on aina tarve esittää rikasta, mutta käytännössä kaikki puhuu sitä vastaan. Halvimmissa ravintoloissa käydään syömässä, ostellaan riisit suursäkeissä, kehuskellaan säästöllä kun "muija juo vettä", pidetään excelissä ruokapäiväkirjaa, esitellään ylpeänä muutaman euron näppäimistöjä ja lasten kaukoputkea, esitellään nuudelipussia ja pientä Meukow pulloa kelapäivänä jne.
Puhut usein kahden viikon miljonääreistä ja itse olet kelapäivän jälkeen viikon verran miljonääri ja sitten on taas taskut tyhjät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet köyhä, katkera ja kipeä kaikista yritys ja patenttitarinoistasi huolimatta. Tuollainen on helppo tunnistaa. Köyhä ja kateellinen mittaa aina kaiken rahassa ja julistaa kaiken turhuudeksi, mihin itsellään ei ole varaa. Tuollaisella on aina tarve esittää rikasta, mutta käytännössä kaikki puhuu sitä vastaan. Halvimmissa ravintoloissa käydään syömässä, ostellaan riisit suursäkeissä, kehuskellaan säästöllä kun "muija juo vettä", pidetään excelissä ruokapäiväkirjaa, esitellään ylpeänä muutaman euron näppäimistöjä ja lasten kaukoputkea, esitellään nuudelipussia ja pientä Meukow pulloa kelapäivänä jne.
Puhut usein kahden viikon miljonääreistä ja itse olet kelapäivän jälkeen viikon verran miljonääri ja sitten on taas taskut tyhjät.Resupetteri kirjoitatko nyt itsestäsi vai minusta, vaiko Senssusta... Minulla ei ole kaukoputkea eikä halpaa kirpputorilta ostettua näppäimistöä, oletko koskaan reppana ajatellut että saatat olla ajatuksesi hieman hukassa, ja jopa tiedät sen... luulempa että niitä talousrajoitteisia löytyy ennemmän sinun vaikutusalueeltasi, kuin minun.
By NumBall
ps. 60 vuoteen on elämää kertynyt ja kokemuksia mistä sinä et osaa edes haaveilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Resupetteri kirjoitatko nyt itsestäsi vai minusta, vaiko Senssusta... Minulla ei ole kaukoputkea eikä halpaa kirpputorilta ostettua näppäimistöä, oletko koskaan reppana ajatellut että saatat olla ajatuksesi hieman hukassa, ja jopa tiedät sen... luulempa että niitä talousrajoitteisia löytyy ennemmän sinun vaikutusalueeltasi, kuin minun.
By NumBall
ps. 60 vuoteen on elämää kertynyt ja kokemuksia mistä sinä et osaa edes haaveilla.Kukas se siinä tapauksessa oli se By NumBalli joka postitti kaukoputkestaan kuvan joka sitten vaihtoi omistajaa ja siirtyi senssulle? Vai unohtuiko vaan että millä nimellä esittelet mitäkin?
- Anonyymi
Suuret eläkkeet ovat ongelma, noita yli 20.000 kk saavia pitäisi leikata heti, aloittaen kurkusta.
Keskimääräinen eläke on Suomessa 1.700 e, mediaani 1.400 eli tuossa näkyy tuo suurten veto keskiarvoa ylöspäin.- Anonyymi
Huomaa, että eläke on bruttona, joten työtä tekemällä ei rikastu, mutta ei varsinkaan jos ammattina on palstatrolli, voi odottaa eläkeiässä kansaneläkettä joka on muutamia satasia kuukaudessa, mutta se ei varmaan trollia haittaa koska hän ei tiedä paremmasta... ja trollaaminen on hyvin halpaa jopa ilmaista kun valtio maksaa vielä netinkin.
By NumBall HHN - Anonyymi

By NumBall HHNPalstatrollauksen kivikova ammattilainen tietää mistä puhuu.
Jutuistasi on helppo päätellä tulotasosi. Eläkkeesi on jotakin 1300 euroa kuussa miinus verot. Lisäksi saat asumistukea jonkun 550 euroa kuussa. Lääkkeiden jälkeen sinulle jää viinaan rahaa noin kaksisataa euroa. Kotitekoisen voimin pysyt kännissä jopa kolme viikkoa kuukaudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstatrollauksen kivikova ammattilainen tietää mistä puhuu.
Jutuistasi on helppo päätellä tulotasosi. Eläkkeesi on jotakin 1300 euroa kuussa miinus verot. Lisäksi saat asumistukea jonkun 550 euroa kuussa. Lääkkeiden jälkeen sinulle jää viinaan rahaa noin kaksisataa euroa. Kotitekoisen voimin pysyt kännissä jopa kolme viikkoa kuukaudesta.Resupetteri olet hauska heppu, edelleenkään thaimaassa ei ole kelaa ei asumistukia, joten laita poju laskelmasi uuteen uskoon,
By NumBall
onko sinua koulukiusattu lapsena, kiusatkaanko edelleenkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Resupetteri olet hauska heppu, edelleenkään thaimaassa ei ole kelaa ei asumistukia, joten laita poju laskelmasi uuteen uskoon,
By NumBall
onko sinua koulukiusattu lapsena, kiusatkaanko edelleenkin.Vastahan sinä olit kelan kanssa riitelemässä lääkekorvauksista. Puhut palstatrollauksesta.
Sanopas rehellisesti oletko ollut yhtään päivää poissa tältä palstalta 2015 vuoden alusta lähtien? Et ole. Olet aina täällä ja puhut palturia ja heität aivotonta herjaa siihen päälle ja pelkäät kuollaksesi että joku suomalainen matkustaa Pattayalle.
Tuohon toimintaasi ei ole mitään muuta selitystä kuin että olet todella pahasti vinksahtanut ja todella yksinäinen.
Kuvitteletko tosissaan että joku kadehtisi yksinäistä sairasta ja köyhää vanhusta siksi että hän asuu Hua Hinissa? Ensinnäkään ketään ei kiinnosta missä asut ja kukaan ei haluaisi lukea riviäkään kirjoituksiasi, ellet tunkisi joka rakoon älyttömine aivopieruinesi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastahan sinä olit kelan kanssa riitelemässä lääkekorvauksista. Puhut palstatrollauksesta.
Sanopas rehellisesti oletko ollut yhtään päivää poissa tältä palstalta 2015 vuoden alusta lähtien? Et ole. Olet aina täällä ja puhut palturia ja heität aivotonta herjaa siihen päälle ja pelkäät kuollaksesi että joku suomalainen matkustaa Pattayalle.
Tuohon toimintaasi ei ole mitään muuta selitystä kuin että olet todella pahasti vinksahtanut ja todella yksinäinen.
Kuvitteletko tosissaan että joku kadehtisi yksinäistä sairasta ja köyhää vanhusta siksi että hän asuu Hua Hinissa? Ensinnäkään ketään ei kiinnosta missä asut ja kukaan ei haluaisi lukea riviäkään kirjoituksiasi, ellet tunkisi joka rakoon älyttömine aivopieruinesi.Näyttää se kovasti kiinnostavan, kun kuviakin pyysit, joku motivaation sinun palstavaikuttamiseen myös on, köyhyys ??? ja kateus niitä kohtaan jolla on jotain elämässä sinulla vain epäonnistumisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää se kovasti kiinnostavan, kun kuviakin pyysit, joku motivaation sinun palstavaikuttamiseen myös on, köyhyys ??? ja kateus niitä kohtaan jolla on jotain elämässä sinulla vain epäonnistumisia.
Sinua on koetettu vaan herätellä tuosta unestasi mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta.
On todella erikoista lajia nuo mielenterveysongelmasi. Yhdistelmä useita tunnettuja ja tuntemattomia diagnooseja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palstatrollauksen kivikova ammattilainen tietää mistä puhuu.
Jutuistasi on helppo päätellä tulotasosi. Eläkkeesi on jotakin 1300 euroa kuussa miinus verot. Lisäksi saat asumistukea jonkun 550 euroa kuussa. Lääkkeiden jälkeen sinulle jää viinaan rahaa noin kaksisataa euroa. Kotitekoisen voimin pysyt kännissä jopa kolme viikkoa kuukaudesta.Toi zopii hyvin miuhun. 580 asumistuki, kela maksaa lääkkeet, joten hinta ei miuu kiinnosta. Myyn ne hyvällä voitolla.
Lisäksi toimeentulotuki pamahtaa tilille säännöllisesti, pelkällä kynän liikuttelulla. Aikani saan kivasti kulumaan ostelemalla ihmidiltä kaiken näköistä mm kultaa.
Käteeni tienaan omilla busineksilla vaihtelevasti 1000- 8000e/kk. Toimin ainoastaan käteisellä. En tupakoi enkä käytä mitään päihteitä. Miulla menee ihan kivasti, en kaipaa töihin enkä työharjoitteluun.
Asun isäni omistamassa rivari kaksiossa, joten asumistukikin on hyöty minulle ja tuloa perheelleni. Pakettiautoni on vuosimallia 2016. Merkkiä en tänne laita. Autoni on äitini nimissä. Lomailen kun haluan, enkä koskaan asu lomillani vaatimattomasti.
Onhan te- keskus niitä työosoituksia muutamia, tämän parinkymmenenvuoden aikana muutamia miullekkin lähetellyt, en oo mennyt , on ollut pakko ottaa karenssit, vaan eipä ne ole haitannut, 90 päivän jälkeen rahaa oon aina saanut. En avustuksia ja tukia tarvitse, mutta en sano ei, jos joku haluu antaa mulle ilmaista, vastikkeetonta rahaa , niin kelpaa kyllä ja aina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vastahan sinä olit kelan kanssa riitelemässä lääkekorvauksista. Puhut palstatrollauksesta.
Sanopas rehellisesti oletko ollut yhtään päivää poissa tältä palstalta 2015 vuoden alusta lähtien? Et ole. Olet aina täällä ja puhut palturia ja heität aivotonta herjaa siihen päälle ja pelkäät kuollaksesi että joku suomalainen matkustaa Pattayalle.
Tuohon toimintaasi ei ole mitään muuta selitystä kuin että olet todella pahasti vinksahtanut ja todella yksinäinen.
Kuvitteletko tosissaan että joku kadehtisi yksinäistä sairasta ja köyhää vanhusta siksi että hän asuu Hua Hinissa? Ensinnäkään ketään ei kiinnosta missä asut ja kukaan ei haluaisi lukea riviäkään kirjoituksiasi, ellet tunkisi joka rakoon älyttömine aivopieruinesi.Älä poika höpötä. Sä elät numban elämästä ja postauksista. Sä heräät aamulla ja katsot heti koneeltasi onko numba laittanut jotain, mitä pääset vääristelemään ja vänkäämään. Olet reppana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä poika höpötä. Sä elät numban elämästä ja postauksista. Sä heräät aamulla ja katsot heti koneeltasi onko numba laittanut jotain, mitä pääset vääristelemään ja vänkäämään. Olet reppana.
Vielä on näköjään marraskuun avustuksia jäljellä ja rohkaisuryyppy otettuna. Haaveet elää kunnes ne taas haihtuu viinahöyryinä ilmaan. Sama hiekkaharjun toljake sinä olet kuin aina ennenkin eikä teitä ole kuin yksi ja sillä yhdellä ei ole sihteeriä vaikka sitäkin aina esität.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565450Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o212387- 1141647
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2441637- 931487
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231426Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681185Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi3271164Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly91163Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3221157