Imatrankosken tyhjät liiketilat

Anonyymi

Local tyhjänpäivälehti kirjoitti pääkirjoituksen Imatrankosken tyhjien liiketilojen ongelmasta. No kirjoitin siitä juttuun kommentin; eikä mennyt kuin hetki niin kommenttini poistettiin. Taas tuli todistettua, ettei todellisia syitä nyt todellakaan saa tässä kaupungissa eikä ainakaan paikallisessa "lehdessä", lainausmerkit tarkoituksella, sanoa...

Joten koska olen oppinut tallentamaan kommenttini itsellenikin, jos mielivaltaisuuksia tapahtuu, niin laitetaan nyt asia tänne keskustelun aloitukseksi. Jos siis jollain olisi täydentäviä näkemyksiä asiaan 😅

Mutta noiden tyhjien liiketilojen ongelmasta perussyyt seuraavassa:

Tyhjien liiketilojen määräm kasvuun on muutama perussyy. Jos niille ei saada korjausta, on kaikki muukin pelkkää kosmetiikkaa. Ensimmäiseen, eli väestön vähenemiseen Imatralla on sitten liitännäisyys toiseen liiketilojen tyhjyyteen liittyvään syyhyn. Eli ne kaksi asiaa korjaantumalla tietysti tapahtuisi paljon... Ja se on työpaikkoja paikkakunnalle. Nyt Imatra on Etelä-Karjalan korkeimman työttömyyden aluetta. Jos ihmisillä ei ole työtä, ei ole varaa käydä ostoksillakaan pakollisia ruoka-asioita enempää. Ja toisekseen epävarmassa taloustilanteessa ei kyllä järjissään olevat käy lisää lapsia hankkimaan, kuka nyt jälkikasvulleen kurjuutta haluaisi?!? Eikä kyllä paikkakunnalle ostovoimaa, eli kuka voisi käydä liikkeissä ostoksilla, muuta, ellei sitten heille (molemmille osapuolille taloudessa) ole työtä ja elantoa (ja työtä sekä elantoa, joka tarjoaa paremman toimeentulon kuin jossain toisaalla Suomessa; paikkakuntia ja sijainteja kun riittää toisaallakin maassa).
Toinen on sitten kanssa liitännäinen tuohon edelliseen sillä tavalla, että liikkeiden tarjonnalle ei ole kysyntää jollei ihmisillä ole riittävästi ostovoimaa. Tähän paikkakunnan sisällä vaikutettavia tekijöitä on vaikkapa asumiskustannukset ja kunnallisverotus. Mitä alhaisemmaksi noita saadaan, sitä enemmän jää oletettavasti ihmisillä rahaa muuhun käyttöön eli on ostovoimaa. Ainoakaan liike ei kauan kestä pystyssä saati tule uusia, jos alueella ei ole maksavia asiakkaita jotka ko. liikkeen palveluita käyttävät. Tämän talouden perusasian saaminen vaan vaikkapa päättäjille jakeluun ei tunnu sitten millään menevän. Vai oletteko kuulleet esimerkiksi sähkön, lämmön, liikkumisen, kunnallisveron tms. laskemisen suunnittelusta poliitikkojen suulla? Toinen vaihtoehto olisi nostaa tietty palkkoja, eläkkeitä ja työttömyys- ym. etuuksia, mutta se ei taida pelkällä Imatran paikallisella toimenpideohjelmalla onnistua.
Kolmas on sitten se liikkuminen. Kävelykadun rakentaminen jonnekin käytännössä aina tyhjentää liikehuoneistot ennemmin tai myöhemmin. Jotain kiinteää hyödykettä (sellaista, mitä ihmisen fyysisesti pitää kuljettaa käsissään, kuten ostoskassillinen ruokaa) suurin osa ei osta liikkeestä, jollei heillä ole mahdollisuutta viedä sitä noin 50 metrin etäisyydellä olevaan autoonsa. Tämä on yksi syy, miksi keskustojen sijasta suuri osa kappaletavarakaupasta on nykyisin automarketeissa. Jos ei ole jokaisen liikkeen luo sujuvaa autoliikenneyhteyttä sekä parkkipaikkaa, niin ei sinne riittävää asiakasvirtaakaan tule. Ja pelkkiä palveluitakaan myyviin liikkeisiin ei riitä asiakkaita, jollei sitten muiden syiden, eli kappaletavarakaupan takia siis, potentiaaleja asiakkaita liiku ympäristössä. Imatralla ei ole metroa ja ratikkaa, joten tarkoittaa riittävä ihmisten liikkuminen henkilöautoliikenteen sujuvuutta ja riittävästi pysäköintitilaa liikehuoneiston välittömässä läheisyydessä. Tähän eivät kuulu kävelykadut ja hidastetöyssyt kuin hyvänuskoistten tai naiivien käsityksissä.
Tarvitsetteko lisää realiteetteja? Mutta muuta on turha tehdä, ellei noita kolmea ensin mainitsemaani asiaa ole saatu ensin kuntoon. Muu on turhaa näpertelyä ja hukkaan heitettyä rahaa sekä voimavaroja sitä ennen.

55

1042

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Juuri näin on asia, samaa mieltä

    • Anonyymi

      oma osansa on kun veronmaksajien rahalla väkisin rakennetaan lisää tyhjää liiketilaa jo tyhjien seuraksi.

    • Anonyymi

      Hyvä puheenvuoro.

    • Anonyymi

      Sun kommentin kohtalosta näkee sen, mitä mä tiesinkin. Tällä paikkakunnalla faktoja ei saa sanoa! Niiltä suljettu silmät ja siks ajetaan päin seinää.

    • Anonyymi

      Sama, entisten keskustojen autioituminen on lappeenrannassa..
      Ja yksi syy on alhainen ostovoima,
      toinen syy on kaavoitus ja kaupungin rakenne, joka on levittänyt ostokset pois keskustasta.
      Joten Vanhoilla keskustoilla ei ole oikein mitään käyttöä enää. Ne on useinkin vain tylsiä, ei miellyttäviä ja autioituu.

      Koko E-Karjalan ongelma on massa-työttömyys ja siitä johtuva köyhyys.

      • Anonyymi

        Nimi pitäisikin olla Etelä-Kurjala? Ei millään pahalla, mutta johtuuko siitä, että tämä on poliit. mielessä Suomen punakulma? Tilattua asukkaat saaneet.


      • Anonyymi

        Lpr yrittivät elävöittää kuihtuvaa keskustaa monitoimihallilla. Jolla olisi myös saatu keskustaan elämää, ja saatu myös ne turhat kalliit pysäköintiluolat käyttöön.
        Siis yhteiskunnan rahaa olisi tarvittu Lpr kuihtuvan keskustan kiinteistökeinottelun laajaan tukeen.

        Ongelma nykyään on saada ihmisiä noihin ei viihtyisiin, kurjiin keskustoihin ja maksamaan pysäköinnistä. Se on keinottelijoiden suuri ongelma.
        Jatkossa Myös keskusta asumisen hinta tulee laskemaan, kun ihmiset huomaavat, että keskistat slummiutuu, eikä siellä ole palveluita!!
        Kurja asua palveluttomassa kelistassa !
        Siellä on yhä enemmän saattohoito taloja...

        Sama ongelma, Lpr, Imatra, Kouvola, Kotka,, jne jne..


    • Anonyymi

      Ratkaisuna ongelmaan pitäisi ensilumenlatu vetää kulmien kautta, jolloin hiihtäjistä saataisiin asiakkaita. Myös vuoksen kanava tulisi kaivaa kulmien läpi, jolloin veneilijöistä saataisiin asiakkaita.

    • Anonyymi

      Tässä kylässä on liikaa HYVÄVELIKERHOJA!

      • Anonyymi

        Niinpä, piiri pieni pyörii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä, piiri pieni pyörii.

        Vois joku muukin vuoksenniskalainen, kuin valtuuston puheenjohtaja yrittää myydä Mitralle liiketilansa hyvään hintaan ja rakennuttaa itselle uuden. Mahtiskohan onnistua?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vois joku muukin vuoksenniskalainen, kuin valtuuston puheenjohtaja yrittää myydä Mitralle liiketilansa hyvään hintaan ja rakennuttaa itselle uuden. Mahtiskohan onnistua?

        Tottakai onnistuu. Sama kohtelu kaikille. Ainakin sillein sen pitäs mennä. Koht on mitralla koko v.niska hallussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai onnistuu. Sama kohtelu kaikille. Ainakin sillein sen pitäs mennä. Koht on mitralla koko v.niska hallussa.

        Mitä liiketiloja tai kiinteistöjä Mitra omistaa Vuoksenniskalla? Olis kiinnostava tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä liiketiloja tai kiinteistöjä Mitra omistaa Vuoksenniskalla? Olis kiinnostava tietää.

        Ei perhana. Mie en muistanu et möivät hurreille koulun.. Ainakin nii oon ymmärtäny.. Jos Imatralaine yrittäjä soittaa mitralle ja kysyy vaihtaria uuteen mitran verovaroin maksettuun kiinteistöön. Ni ostaako mitra vanhan pois. Juu nouu..


    • Anonyymi

      Ihmisten ostoskäyttäytyminen on muuttunut. Kivijalkaliikkeessä käydään sovittamassa tuotetta ja sen jälkeen ko. tuote ostetaan verkkokaupasta ja usein halvemmalla.

      Paluuta entiseen ei ole koska verkkokaupat ympäri maailman palvelevat 24/7 365 pvää vuodessa.

      • Anonyymi

        No jo oot kova osteleen 24/7/365... ai mahoton.


    • Anonyymi

      työpaikkapula on syy, eli ostovoiman puute.
      - mutta verorahaa käytetäään viihteeseen yms humppaan.
      ja oikeita tuottavia töitä tulisi keksiä, ei esim urheiluhumppaa.

      • Anonyymi

        Se ostovoimakin voi ostaa tuotteensa verkkokaupasta vaikka tänne muuttaisikin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ostovoimakin voi ostaa tuotteensa verkkokaupasta vaikka tänne muuttaisikin.

        paikallinen verkkokauppa ilman kulj. kustannuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ostovoimakin voi ostaa tuotteensa verkkokaupasta vaikka tänne muuttaisikin.

        Mutta kun pahemmin niitä syitä sellaisilla joilla on ostovoimaa muuttaa paikkakunnalle ei ole. Kun täällä leikataan ostovoimaa tehokkaammin kuin toisaalla. Tyhmää olis puukottaa itteensä.


    • Anonyymi

      Muutama kokemus joku vuosi sitten, kävelin erääseen Imatralaiseen kenkäliikkeeseen tarkoituksena ostaa miesten kävelykengät.
      Katselin niitä löttösiä ja myyjää ei näkynyt missään. Jälkeeni tuli pari venakkoa posmottaen kieltään. Välittömästi jostain hyökkäsi myyjätär heitä palvelemaan.
      Äänestin jaloillani, ostin nekin kengät muualta, eipä ole sitäkään liikettä enää kulmilla.
      Cittarissa ei esim. puututtu venäläisten kassajonossa etuiluun ym. kieroiluun. En ole vuosiin käyttänyt sitäkään liikettä. Maksan vaikka pikkasen enemmän ja käyn pienemmissä liikkeissä esim. Niskalla ruokaostoksien takia.
      Rauta-pertti oli edellisen omistajan aikaan aivan samanlainen tapaus, venäjää jos posmotit, niin myyjiä oli parijonossa selän takana. Paikallinen "naulan" ostaja ei ollut mitään. Nyt saattaisi paikallistenkin rahat kelvata.
      Pitäkööt tunkkinsa.

      • Anonyymi

        Just näin saman havainnon olen tehnyt jo kymmenen vuotta sitten ja sama peli jatkunut , niin kauan ennen kuin raja meni kiini. Ei täällä oman maan kansalaiset ole saanut palvelua jos vain venäjää puhuvia on samassa kaupassa. Mutta nyt on kyllä kurssi muuttunut , kun ei oo venäläisiä nyt kelpaa kotimainenkin ostovoima.
        Mutta täytyy sanoa kyllä kun on tuollaista epäystävällistä kohtelua saanut eipä kiinnosta nytkään enää asioissa tietyissä kaupoissa . Onneksi on postimyynnit ja suhteellisen lähellä tuo LPR .


    • Anonyymi

      Päättäjien päiväuni lupaa että kun saadaan se kanava Vuokselle niin kaikki ongelmat on ratkaistu. Nyt vain rohkeutta ensi vaaleissa ehdokkaana olevat ja kertokaa kantannne kanavan rakentamiseen. Imatralaisen, kysykää ehdokkaanne kannanottoa asiassa.

      • Anonyymi

        Miten keinotekoinen kanava Vuokselle ratkaisisi Imatrankosken tyhjien liikehuoneistojen tilanteen? Se se olisikin taikatemppu! Silloin Lappeenrannassakin kanavaremontin yhteydessä Saimaan kanava kannattaisi kierrättää tyhjentyneen keskustan kautta!!!

        Tässä ketjussa taitaa olla tuo Imatran massatyöttömyys jutteluaihe yhä? Se on se ongelma. Jos ei työtä -> ei palkkaa -> ei ole asiakkaita ei liikkeisiin eikä edes verkkokauppaankaan. Eikä makseta verojakaan, taitaa kaupunki olla talousongelmissa pyöriskellyt ja säästöjä, säästöjä.

        Luulisi tyhmempienkin ymmärtävän mikä asia olisi korjattava.


      • Anonyymi

        Joo 200 000 egua ennemmin soutukanavan suunnitelmiin kuin Kosken seudun katujen korjaamiseen? Kumpi täyttää tyhjät liikehuoneistot, joita veroeuroin Mitra/YH pykäsi....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo 200 000 egua ennemmin soutukanavan suunnitelmiin kuin Kosken seudun katujen korjaamiseen? Kumpi täyttää tyhjät liikehuoneistot, joita veroeuroin Mitra/YH pykäsi....

        Onks kaikki vaatekaupat jo lopettanu siellä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo 200 000 egua ennemmin soutukanavan suunnitelmiin kuin Kosken seudun katujen korjaamiseen? Kumpi täyttää tyhjät liikehuoneistot, joita veroeuroin Mitra/YH pykäsi....

        ei kumpikaan....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei kumpikaan....

        ei ainakaan, jos katujen korjaaminen tarkottas hidastetöyssyä, kaventamista tai jotaan vastaavaa


    • Anonyymi

      oli taas juttua Kosken ja Niskan palveluista... Täytyy sanoa, että aika yhtä tyhjiltä molemmat tuntuu... Syytkin taitaa olla ihan aikaansaatuja, tuijottaisin tonne kaupungintalin suuntaan aika tiukasti.

      • Anonyymi

        Miten se muka olis kaupungintalin syytä ettei ihmiset käy ostoksilla keskustoissa. Marketit kannattaa kun niistä saa kaiken tarvittavan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se muka olis kaupungintalin syytä ettei ihmiset käy ostoksilla keskustoissa. Marketit kannattaa kun niistä saa kaiken tarvittavan.

        Jos kaupungissa ei ole työpaikkoja eli ihmisillä sitä rahaa ostosten tekemiseen. Työpaikkojen olemassaolo jollain paikkakunnalla on aika riippuvaista siitä, mitä päättäjät tekee tai ei tee. Oli dumpataanko raha vaikka johonkin muutaman veneen kanavaan vai toimintaedellytyksiin sadan työpaikan yritykselle paikkakunnalla. Vaikutusero on aika merkittävä.

        Joku sanokin jo toisen, kaavoitus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kaupungissa ei ole työpaikkoja eli ihmisillä sitä rahaa ostosten tekemiseen. Työpaikkojen olemassaolo jollain paikkakunnalla on aika riippuvaista siitä, mitä päättäjät tekee tai ei tee. Oli dumpataanko raha vaikka johonkin muutaman veneen kanavaan vai toimintaedellytyksiin sadan työpaikan yritykselle paikkakunnalla. Vaikutusero on aika merkittävä.

        Joku sanokin jo toisen, kaavoitus.

        Kaupungin tehtäviin ei kuulu tekohengittää elinkelvottomia yrityksiä, kohta kaikki lähiseudun yritykset on käsi ojossa jos yhdellekin yritykselle kaadetaan taskut täyteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupungin tehtäviin ei kuulu tekohengittää elinkelvottomia yrityksiä, kohta kaikki lähiseudun yritykset on käsi ojossa jos yhdellekin yritykselle kaadetaan taskut täyteen.

        Vaikka demarivetoisen hallituksen maassa vetämä konkurssiyritysten tekohengittäminen on nyt aivan eri asia kuin toimintaedellytysten luominen uusille yrityksille. Se on kumma, että tietyn poliittisen linjan, jonka kannatus Imatrallakin valitettavan suuri ja seuraukset näkyy siis, on jostain syystä vaikea ymmärtää...

        Yrityksen toimintaedellytyksiä on vaikka riittävästi tontteja tai olemassa olevia teollisuushalleja, toimivat katuyhteydet sekä yhteydet kauemmas ja vaikka tietoliikenneyhteydet (valokuituverkko), alhainen kunnallisvero, alhaiset jäte ym. maksut, kunnossa oleva vesi-/viemäri-/sähköverkko, turvallisuustilanne jne. Ja siis maksujen on oltava alhaisempia kuin kilpailijakunnissa sekä infran parempi kuin kilpailijakunnissa.

        Kaikkiin noihin em. asioihin vaikutetaan siellä kaupungin päätöksenteossa. Vai kuinka rautakauppaosaston katta olis väännettävä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se muka olis kaupungintalin syytä ettei ihmiset käy ostoksilla keskustoissa. Marketit kannattaa kun niistä saa kaiken tarvittavan.

        Imatrankosken väkisin tehty kävelykatu, Vuoksenniskalla Vuoksenniskantien kaventaminen -80 luvulla. Parkkipaikat katosi kadun varrelta ja samalla liikenne ohjattiin Peltolankadun kautta ohi ko. keskustan.
        Siinä pari esimerkkiä, miten kaupunki on toimillaan heikentänyt liikkeiden ja kauppojen toimintaa Imatrankoskella ja Vuoksenniskalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se muka olis kaupungintalin syytä ettei ihmiset käy ostoksilla keskustoissa. Marketit kannattaa kun niistä saa kaiken tarvittavan.

        Marketit on kauppaketjujen ratkaisu kasvattaa voittoaan. Jakelukustannuksia siirretään asiakkaiden maksettavaksi. Siis ihmiset ajaa markettii lähikauppaan kävelyn tms. sijasta eikä tartte jakaa tavaroita sataan liikkeeseen vaan kymmenen riittää.

        Itsehän ihmiset on valinnallaan lähipalveluiden kuoleman valinneet. Ei mikään liike elä sillä, että sieltä vaan satunnaisesti kävästään se unohtunut maitopurkki tai tulitikkuaski ostamassa.


    • Anonyymi

      ostovoimaa, työpaikkoja ei ole tarpeeksi.
      Siksi nämä työttömyys Pikkukaupungit hiljenee.' Koko kaakkois-suomi.
      Kehitys menee niin, et pikkukaupat, palvelut katoaa. Ja tilalle hetkeksi köyhyys- kirpputoreja, sen jälkeen sitten autioituminen, ja rauhalliset aavekaupungit. jotka voi asuinalueina olla mukavia, jos ne ei slummiudu turvattomiksi basaareiksi.

      Myös kaavoitus, esim. marketti alueet tyhjentää ne vanhat keskustat. Ei voi mitään. Oikeastaan kaavoitus, kaupunkisuunnittelu on se ratkaisija viihtyisään ympäristöön. Ja tukena alueen taloudellinen elinvoimaisuus.

    • Anonyymi

      Miksi ei murreta vuoksen vallia ja ohjata vettä keskustaan ? Imatra, Suomen Venetsia olisi hyvä markkinointi slogani. Uppoamassa on koko pas.. kuitenkin niin miksi ei kannattaisi yrittää.

      • Anonyymi

        Hölmöläisen hommaa oli yrittää tehdä mansikkalasta Imatran keskustaa. Keskusta on Imatrankoski,jossa on valtionhotelli ja koski puistoineen. Nyt kävelykadun liikkeet on tyhjänä ja likaiset liikehuoneistot paistaa kadulle. Eikö kenellekään kuulu edes siivota näitä törkyisiä huoneistoja. Hävettää edes kulkea niiden ohi. Imatra on tehnyt karhunpalveluksen itselleen keskittämällä kaikki suuret liikkeet mansikkalaan. Jos edes yksi iso market olisi rakennettu imatrankoskelle niin tilanne ei olisi näin surkea. Kävelykatu on hieno idea,mutta ostosmahdollisuudet on mansikkalassa. Ei tämä näin toimi.


    • Anonyymi

      Mansikkala on paras !

      • Anonyymi

        Juu niin on ostopaikkana,mutta muuta siellä ei olekaan. Todellinen keskusta on Imatrankoski ja se ei muuksi muutu. Miksi ei kukaan puutu kävelykadun varrella olevien tyhjien liikehuoneistojen sotkuihin. Peittäisivät edes ikkunat ettei kaikki törky näy ulos. Kai kaupungilla on jotain oikeuksia puuttua tämmöisten sotkujen siivoamiseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu niin on ostopaikkana,mutta muuta siellä ei olekaan. Todellinen keskusta on Imatrankoski ja se ei muuksi muutu. Miksi ei kukaan puutu kävelykadun varrella olevien tyhjien liikehuoneistojen sotkuihin. Peittäisivät edes ikkunat ettei kaikki törky näy ulos. Kai kaupungilla on jotain oikeuksia puuttua tämmöisten sotkujen siivoamiseen.

        Laudat ikkunoihin.
        Imatrankoski keskusta on tunkkainen , rakennettu viel umpeen, jne. Siis ei viihtyisä.
        Ei viihtyisä, huono arkkitehtuuri, on aivan sama ei viihtyisyys kuin on Lpr. keskusta. se on täysin samanlainen tunkkip.

        Tulevaisuus on mansikkala, valoisa väljä keskustaa.
        Ja kun imatralta on annettu viedä pois monet palvelut, ja työpaikat, elinvoima, niin ei tänne ns. keskustaa enää synnykkään.
        Vaan imatra on tällainen haja-kaupunki, jossa on kätevää ja helppo elää.
        Kun vaan menot saadaan kuriin.
        Pikkukaupungin tasolle.
        Koska kasvua ei ole näkyvissä. Ja ei kehitetä kuin viihdettä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu niin on ostopaikkana,mutta muuta siellä ei olekaan. Todellinen keskusta on Imatrankoski ja se ei muuksi muutu. Miksi ei kukaan puutu kävelykadun varrella olevien tyhjien liikehuoneistojen sotkuihin. Peittäisivät edes ikkunat ettei kaikki törky näy ulos. Kai kaupungilla on jotain oikeuksia puuttua tämmöisten sotkujen siivoamiseen.

        Jos sinä jätät viikonloppu- tai joulusiivouksen tekemättä, saako kaupunki tulla puuttumaan SINUN asuntoosi tai vaikka palkata ikkunanpesijät sekä laittaa sulle laskun virastokuluilla täydennettynä?!

        Halloo! Niitä siivotaan jos ovat käytössä. katso tämän ketujun ongelma: tyhjät liikehuoneistot...


    • Anonyymi

      Kaik muuttuu hyväks ko Ville Haapasalo lyöp ens kesänä hatsaputi-baarisa petäkärrin sillakuppeesee mansikkallaa ja mainoslakanasa yli vuoksen. Kyl siin on näkyvyyttä yrittäjälle ja imatralle! Kaik siin sit kääntelöö ajokkiisa hatsapuriostoksile.

      Niihä hää lupas et tullee imatralle ens kesänä. Hää vois tehä haaraliikkee sinne ukonnieme kalaravintollaa. Sais senkii tyhjillää oleva liikehuoneiston toimimaa. Hatsapuriloi muikkutäytteellä !

    • Anonyymi

      Ja ämpäreitä ! Niin Imatralaiset olisivat jonossa 😂😂😂 !

      • Anonyymi

        Ei ihme jos tyypin kirjoitus lentänyt mäkeen.
        Kuinka kummassa syntyivät suuret ikäluokat, kun silloin oli vain niukkuutta jaossa.
        Nhy, niin no naimisen hekumaa tietysti unohtamatta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ihme jos tyypin kirjoitus lentänyt mäkeen.
        Kuinka kummassa syntyivät suuret ikäluokat, kun silloin oli vain niukkuutta jaossa.
        Nhy, niin no naimisen hekumaa tietysti unohtamatta.

        Suuret ikäluokat eli tekemällä työtä eikä verovaroinelätteinä. Verorasite oli pieni ja ihmisillä siis jäi siitä vähästäkin ostovoimaa kaupoissa ja pikkuliikkeissä käytettäväksi. Lisäksi niukkuuden takia ei ollut autoja ajella kauas vaan silloin oli asioitava lähellä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuret ikäluokat eli tekemällä työtä eikä verovaroinelätteinä. Verorasite oli pieni ja ihmisillä siis jäi siitä vähästäkin ostovoimaa kaupoissa ja pikkuliikkeissä käytettäväksi. Lisäksi niukkuuden takia ei ollut autoja ajella kauas vaan silloin oli asioitava lähellä.

        Siirtäkää prisma ja sittarissa mansikkalasta imatrankoskelle niin johan alkaa keskusta elpymään. Kyllä tontteja löytyy vaikka lappeentien tai Helsingintien varrelta. Pelkkä Lidlin siirtokin auttaisi asiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siirtäkää prisma ja sittarissa mansikkalasta imatrankoskelle niin johan alkaa keskusta elpymään. Kyllä tontteja löytyy vaikka lappeentien tai Helsingintien varrelta. Pelkkä Lidlin siirtokin auttaisi asiaa.

        edelleenkään sieltä ei löydy parkkipaikkoja ja kävelykatu ym tukkii autoliikenteen... ja jos joku siirretään kosken syrjälle, niin miten se silti saa siellä liikennesumpun varrella olevat liikkeet täyteen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suuret ikäluokat eli tekemällä työtä eikä verovaroinelätteinä. Verorasite oli pieni ja ihmisillä siis jäi siitä vähästäkin ostovoimaa kaupoissa ja pikkuliikkeissä käytettäväksi. Lisäksi niukkuuden takia ei ollut autoja ajella kauas vaan silloin oli asioitava lähellä.

        Eläkemaksut oli monta kertaa pienempiä ennen vanhaan, nykyiset työssäkäyvät sukupolvet joutuu kustantamaan ison osan suurten ikäluokkien suhteessa ylimitoitetuista eläkkeistä.


    • Anonyymi

      Jospa apu löytyisi vaikka maahanmuuttajista?
      Ovat ahkerampia ja nöyrempiä kuin kantasuomalaiset. Tai romanit. Nuo yrittäjyyden perikuvat. Ehkä heitäkin kannattaisi kuunnella.

    • Anonyymi

      Suurmoskeija keskustaan. Meidän on palveltava tulevia valloittajia. On hyvä asia että kouluissa opetetaan islamia.

    • Anonyymi

      Katsotaan kanssa, miltä tilanne vuoden parin päästä näyttää. Kun venäläisturistit ja muutkin turistit olleet poissa. Kun ostaminen ollut tilikauden verran vaan paikkakunnan oman kysynnän varassa...

      • Anonyymi

        Kaupunki vois perustaa uusia tytär yhtiöitä esim. Kahvilan, autokorjaamon tai vaikka konepajan. Vero rahoilla investoinnit ja työllistämistuella tekijät. Johtajina joku kaveri . Ei varmempaa rahanteko konetta. Jos tappion tulee ni kaupunki maksaa velat. Näin saahaa työttömyys laskuun ja Pisnes kukoistamaan. Tietty paikalliset yksityisyritykset kaatuu mut eikai sillä mitää välii oo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki vois perustaa uusia tytär yhtiöitä esim. Kahvilan, autokorjaamon tai vaikka konepajan. Vero rahoilla investoinnit ja työllistämistuella tekijät. Johtajina joku kaveri . Ei varmempaa rahanteko konetta. Jos tappion tulee ni kaupunki maksaa velat. Näin saahaa työttömyys laskuun ja Pisnes kukoistamaan. Tietty paikalliset yksityisyritykset kaatuu mut eikai sillä mitää välii oo.

        Imatranismiä eli joku kommunismin muunnos imatralaiseen sosiaalidemokratiakotoon siis. Tulee joku Kiinan malli siis mieleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Imatranismiä eli joku kommunismin muunnos imatralaiseen sosiaalidemokratiakotoon siis. Tulee joku Kiinan malli siis mieleen.

        Ei näytä yhtään fiksummalta nämä Emilio Urpalaisenkaan omistamat kiinteistöt. Rappaukset karisseet ja ikkuna ja parvekepuut rapistuneet. Käsittääkseni demareilla ei ole osuutta näihin asioihin. Ihan turha syytellä vain yksiä päättäjiä. Kyllä siellä valtuustossa istuu kokoomuslaisia tarpeeksi muuttamaan Imatran asioita,jos halua riittää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3791
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3585
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3522
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2209
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2201
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1957
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1937
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      180
      1728
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1403
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1342
    Aihe