Olen 24-vuotias mies ja onglemani on jonkinasteiset paniikkihäiriöt/ahdistuskohtaukset tjms...
Joskus 13-14 vuotiaana aloin pelätä koulussa esitelmien pitämistä, ennen sitä olin hyvinkin hassunhauska ja halukas esiintymään. Syytä en ole keksinyt miksi nuo pelot alkoivat. Kärsin niistä edelleen, ja osittain siksi koulunkäyntinikin on kärsinyt (ja valmistuminen lykkääntyy), koska joskus yritän jopa vältellä esiintymistä. Sydän hakkaa kuin rynkky, tuntuu että taju lähtee, puheeni nopeutuu ja puuroutuu, kun täytyy esiintyä. Toisinsanoen minusta on muodostunut kamala jännittäjä. Kahvikuppineuroosikin iski tuossa syksyllä :( Arvatkaako ahdistaako, kun älykkyys riittäisi vaikka mihin, mutta joskus vain ei kykene tekemään juuri mitään. (koulun suhteen)
Uusimpana oireina ovat tulleet tässä noin vuosi-pari sitten kummalliset oireet, joita voisi jollain tasolla paniikkihäiriöiksi kutsua. Ne ovat kuitenkin ajasta ja paikasta riippumattomia. En koe mitään kuolemanpelkoa, mutta tuntuu kuin olisi jokin kivi rinnan päällä, ja hengittäminen on vaivalloista. Tuo tunne saattaa kestää jopa useita tunteja. Joskus saattaa ilmetä myös kipua rinnassa tai lieviä rytmihäiriöitä/sydämentykytystä.
Voisi kai sanoa, että olen hieman masentunutkin - eikä auta vaikka yrittäisi itseä innostaa vaikka mihin, ja tehdä kaikkia mukavia asioita.. Kroonisesta väsymyksestä olen kärsinyt varmaan noin vuoden... Lääkäristä sain Diapameja (5mg - tarpeen vaatiessa), muttei niillä ole oikeastaan mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen ahdistuksen iskiessä, kun niitä muutaman olen tässä kuukauden aikana popsinut.
Millekähän sitä alkaisi?
Alkaa jo itse tilannekin ahdistamaan, kun tuntuu että sen edessä on voimaton.
Joskus 13-14 vuotiaana aloin pelätä koulussa esitelmien pitämistä, ennen sitä olin hyvinkin hassunhauska ja halukas esiintymään. Syytä en ole keksinyt miksi nuo pelot alkoivat. Kärsin niistä edelleen, ja osittain siksi koulunkäyntinikin on kärsinyt (ja valmistuminen lykkääntyy), koska joskus yritän jopa vältellä esiintymistä. Sydän hakkaa kuin rynkky, tuntuu että taju lähtee, puheeni nopeutuu ja puuroutuu, kun täytyy esiintyä. Toisinsanoen minusta on muodostunut kamala jännittäjä. Kahvikuppineuroosikin iski tuossa syksyllä :( Arvatkaako ahdistaako, kun älykkyys riittäisi vaikka mihin, mutta joskus vain ei kykene tekemään juuri mitään. (koulun suhteen)
Uusimpana oireina ovat tulleet tässä noin vuosi-pari sitten kummalliset oireet, joita voisi jollain tasolla paniikkihäiriöiksi kutsua. Ne ovat kuitenkin ajasta ja paikasta riippumattomia. En koe mitään kuolemanpelkoa, mutta tuntuu kuin olisi jokin kivi rinnan päällä, ja hengittäminen on vaivalloista. Tuo tunne saattaa kestää jopa useita tunteja. Joskus saattaa ilmetä myös kipua rinnassa tai lieviä rytmihäiriöitä/sydämentykytystä.
Voisi kai sanoa, että olen hieman masentunutkin - eikä auta vaikka yrittäisi itseä innostaa vaikka mihin, ja tehdä kaikkia mukavia asioita.. Kroonisesta väsymyksestä olen kärsinyt varmaan noin vuoden... Lääkäristä sain Diapameja (5mg - tarpeen vaatiessa), muttei niillä ole oikeastaan mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen ahdistuksen iskiessä, kun niitä muutaman olen tässä kuukauden aikana popsinut.
Millekähän sitä alkaisi?
Alkaa jo itse tilannekin ahdistamaan, kun tuntuu että sen edessä on voimaton.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Taidat kärsiä todellakin paniikkihäiriöstä. Mene ihmeessä puhumaan asiasta lääkärillesi, ei ole mitään syytä kärsiä mokoman asian vuoksi.
Jos kaipaat saman "henkistä" porukkaa ja asiallista keskustelua niin käyppä:
http://www.tukiasema.net/keskustelu/default.asp
Itsellä ainakin hyvät kokemukset.
Voimia sulle.
Kiitoksia palautteesta ja linkistä!
Olen jo pariin otteeseen lääkärin kanssa tekemisissä asian tiimoilta, mutta mihinkään radikaaleihin toimenpiteisiin ei olla vielä ryhdytty. Itse asiassa kehonikaan tasapaino ei ole täysin kondiksessa. Eräät arvot ovat olleet hieman kohollaan - tosin ne eivät selitä psyykkisiä oireitani ts. Väsymystä ja lievää masentuneisuutta* joskus huipentuen ahdistukseen ja paniikkihäiriöihin.
Huomenna minulla on varattuna aika lääkärille, olisikos jollain antaa jonkinlaista vihjettä, mitä pitäisi pyytää..? Vahva lääkitys? Se kyllä arveluttaisi minua mahdollisten sivuvaikutusten / riippuvuuden takia, kun urheilenkin varsin aktiivisesti.
*Miten masennus määritellään?
Itselläni on ollut yhtäkauan samanlaisia ongelmia kuin sinullakin. Ongelmat "poistui" kun sain Seroxat nimisen lääkkeen lääkäriltä. Olen käyttänyt vasta kuukauden ko. lääkettä ja kahvikuppi, punastelu yms. neuroosit ovat poistuneet 95%:sesti.
Lääkettä tulee käyttää n. 0.5 -1 vuotta. Mitään sivuvaikutuksia en ole huomannut. Kaikkia harrastuksia yms. voi tehdä vaikka onkin lääkityksen alainen.
Ainoa huonopuoli on hinta. Kuukausi n. 140mk
Kiitoksia vinkistä! Täytynee kysyä lääkäriltä tästä vaihtoehdosta. Miten olet kokenut sen vaikuttavan "stressitilanteissa" ts. vähentääkö se jännitteneisyyttä, vai miten olet sen kokenut henkilökohtaisesti vaikuttavan? (aloititko 10/20mg annoksella?)
Hinta on kyllä korkea, mutta olen valmis maksamaan sen verran, jos se todella auttaa.
Lääkkeestä löytyi jotain tietoa:
http://www.glaxowellcome.fi/potohjeet/masennus.pdf
Asiasta kiinnostuneille.
Sellainen jatkuva jännityksessä olo vähenee huomattavasti. Lääke toisin alkaa vaikuttaa viikon pari käytön jälkeen, joillakin saattaa kestää vieläkin kauemmin. Itse otin ensimmäisen viikon 10mg eli puolikkaan tabletin. Sen jälkeen 20mg/päivässä.
Vuosi pitäisi käyttää. On todellakin auttanut ja paljon. Yleiskuntokin paranee, kun jaksaa henkisestikin paremmin.
Kannattaa tietty varaus aina noissa lääkkeissä pitää, ota ensin selvää kaikista vaihtoehdoista ennenkuin alat jotain syömään. Kaverilla meni jostain noista jännityslääkkeistä pikkasen nuppi sekaisin. Voi tietty olla että se oli jo ennestään yhtä tööt mutta lääkärillä on vain se endlösung mielessä, tauti tapetaan vaikka ampumalla potilas. Eli kannattaa katsoa kaikki vaihtoehdot läpi ensin.
hei!
toivottavasti saat avun lääkäriltäsi,, itse olen
kärsinyt paniikkihäiriöstä 13 vuotta, välillä menee hyvin ilman lääkkeitä jopa vuosia ja sitten on tullut takapakkia ja paniikki iskee uudelleen, Elämäntilanteen muutokset ovat mínulla laukaiseva tekijä,, varsinkin stressi, jopa hyvänlaatuinenkin. Söin n 1,5 vuotta cipramilia 20 mg ja olen nyt lopettanut sen (auttoi) Vieroitusoireena viikon verran oli huimaus, hikoilu ja unihäiriöt. Mutta ne menivät ohi. Nyt katselen josko tauti olisi taltutettu, toivossa on hyvä elää...
Tuollaiseen en kyllä usko ainakaan tällaisten "mietojen" lääkkeiden kohdalla. En sitten tiedä onko ystäväsi poppaillut jotain psyykelääkkeitä, vai mitä, mutta sekoamisen vaaraa näissä ei ole.
Onhan se mahdollista, että hänellä on muuten vain napsahtanut jokin johtorata päässä. :-/
Kiitoksia viestistä!
Tuossa cipramilissä on näköjään eri vaikuttava lääkeaine, kuin tuossa seroxatissa - sitalopraami, Seroxatissa - parokseeni hydrokloridi, vaikkakin ihmisen kemiaan vaikuttavatkin varsin samankaltaisesti. Käsittääkseni se on luokkaa vahvempi lääke, joten mieluummin kallistuisin Seroxatiin (korjatkaa, jos olen väärässä!). Jostain luin sen aiheuttaneen pahenevaa ahdistusta ja paniikkikohtauksia joillekin potilaille.. Itse en ole saanut oikeastaan selviä paniikkikohtauksia varmaan pariin kuukauteen, mutta lievää ahdistuneisuutta ja väsymystä esiintyy kokoajan. Yksi laukaiseva tekijä minulla on yleensä jokin stressitilanne - yleensä esiintyminen tai joku tärkeä tentti. Jos nukun yli kahdeksan tuntia, on kohtauksen saamisen mahdollisuus varmaan moninkertainen verrattuna normaaliuneeni (6-8h).
No, täytyy huomenna keskustella eri vaihtoehdoista, mutta tuo Seroxat vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta.
Samaan kuuriin päädyttiin lääkärini kanssa. Kaikkien täällä esittämät epäilyt ja muut negatiiviset argumentit hän kumosi. Parempi ottaa oireet hallintaan alussa, sillä todennäköisesti aika ei paranna haavoja - päinvastoin. Ei lääkekään paranna - vaan mahdollistaa paranemisen, kun pystyy stressaaviin tilanteisiin menemään paremmin ts. itsetunnon ruokinnan kautta.
.- Johan -.
Palataan asiaan myöhemmin. (ehkä)
Joo, hänen kohdallaan hyvinkin mahdollista.
Mutta niistä lääkkeistä se lääkäri sen palkkansa ansaitsee - eli enempi tapaamisia potilaan kanssa, enempi palkkaa, parantumisesta ei penniäkään. Tosin siinä mielessähän vaikka psykologi on vieläkin huonompi vaihtoehto. Itselläni ei ole kuitenkaan minkäänlaisia kokemuksia sinun oireistasi, joten en ole millään lailla asiantunteva, kun aina olen tykännyt esiintyä enkä oikein osaa jännittää tavallisia tilanteita. Mutta koska olet ratkaisusi jo tehnyt ja lääkäriisi luotat, mitäpä minä turhia muuta sanomaan.
Itse uskon siihen, että olemme erilaisia ja jokaisella on oma tapa reagoida
stressitilanteisiin. Yksi saa paniikkikohtauksen, toinen tupakoi, kolmas juopottelee ja jollekin tulee infektiosairauksia. Pillereitä syömällä meitä yritetään korjata kuin koneita, jotka pyörittävät yhteiskunnan meille liian raskaiksi tekemiä rattaita.
Itse ne rattaat olemme ahneuksissamme rakentaneet, ei paluuta enää ole. Voimme vain muuttaa omia tapojamme, heittää kiireen romukoppaan, palata takaisin luontoon ja eläimellisten perusarvojen pariin. Metsästää, kalastaa, harrastaa seksiä, urheilla, kamppailla, rentoutua, mietiskellä ja hakeutua yhteiskunnassa sellaiseen työhön, joka on meidän omille resursseillemme sopiva.
Lisäksi pillereitä syöttämällä kaikki erikoiset persoonallisuudet katoavat. Ujoista tulee puheliaita, masentuneista normaaleja jne...
Haluaisin muuten lopuksi kuulla kommentin edes yhdeltä sellaiselta ihmiseltä, joka on lääkkeiden lopettamisen myötä päässyt oireistaan eroon. Ja tarkoitan tässä lähinnä kroonisia tapauksia, kuten kirjoittajakin.
--------------------------------------------------
Lisäksi pillereitä syöttämällä kaikki erikoiset persoonallisuudet katoavat. Ujoista tulee puheliaita, masentuneista normaaleja jne...
--------------------------------------------------
Masentunut = persoonallisuus?!?!
Voisin sanoa tuohon kommenttiin sen, että olin "normaali" vielä vuosi-pari taaksepäin. Olin sosiaalinen ja ainoastaan kaikenlaiset julkiset esitykset jännittivät minua enemmän kuin keskivertoihmistä. Nyt on mukaan astunut ahdistusta ja joitain sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Muuten elämäni on kyllä raameissaan, hyvä koulutuspaikka sekä yliopistolla -ja AMK:ssa. Useitä läheisiä ystäviä ja harrastuksia, mutta valitettavasti tämä "tauti" saattaa tulevaisuudessa vaikeutua ja viedä minulta ehkä näitäkin asioita pois. -> Persoonallisuuteni voi muuttua epäsosiaalisempaan, kuin mitä olin/haluan olla. Tämän johdosta osittain ennaltaehkäisevänä hoitona ajattelin pumpata kehooni kemiallisia yhdisteitä pysyäkseni itsenä ;)
Mut nyt nukkumaan, että jaksaa aamuksi lekurille nousta.
Luultavasti et ole niin älykäs kuin kuvittelet.Alitajuntasi tietää sen ja yrittää järjestää sopivia tekosyitä siihen,että et ikinä valmistu.
(lääkkeitten väärinkäyttö ei muuten oo mikään hullumpi syy..)
Rimaa voi alentaa jos haluaa.
ps.miten tämä sun vuoden kestänyt krooninen väsymys ilmenee?jos urheilu maistuu niin et ihan katki voi olla.
Yks asia vielä;jotenkin sinusta saapi hieman sellaisen kuvan että liikaa keskityt tuijottaan omaa napaas.Ja mietit että ahdistaako ja paljonko ja että jovainen,nyt nappas,nyt taitaa ruveta ahdistamaan
Ei kenenkään persoonallisuuksia voida lääkkeillä muuttaa. Siihen on olemassa useamman vuoden kestäviä koulutus yms. "kursseja", joissa yritetään persoonallisuutta muuttaa.
Meillä jokaisella on omat luonteenpiirteensä. Toiset on syntyjään jo muita rohkeampia. Osa on on voinut olla nuorempana ns. rohkea, mutta jokin tilanne elämässä on voinut laukaisista tuon piilevän masennus/ujous yms. pelon. Lääkkeet auttaa tähän ongelmaan. Onnistumisien kautta saa takaisin itsevarmuutensa.
Se on totta kuten pikkumies kirjoittaakin, että kaikki (kukaan?) eivät pääse eroon välttämättä koskaan oireistaan. Tiedän kuitenkin tapauksia, että lääkkeistä on päästy eroon. Itsekin aion olla tällainen tapaus.
Ennenkuin alat pumppaamaat itseäsi täyteen, niin pysähdy hetkeksi miettimään, miksi tällaiseen tilanteeseen on tultu. Jos et kerran ole koko ikääsi ollut masentunut, niin siihen on luultavasti jokin syy. Ehkä yrität tehdä enemmän kuin pystyt ja kehosi haluaa sinun huomaavan tämän.
Huomenta.
En odottanutkaan että alkaisin käymään psykoterapiaa täällä ;) Mutta mutta.. Koko hommassa ei älykkyydestä* ole ollut kyse - vaan ahdistuneisuudesta. Sanotaan nyt kuitenkin, että erilaisissa testeissä IQ-arvoja olen saanut 126-144 väliltä (mutta ne ovat vain testejä). Siitä tuskin on kiinni, että alitajunta lähettäisi vastareaktioita minulle. Toisaalta olen päässyt peruskoulun ja lukion läpi hyvillä arvosanoilla vain siellä käymällä - vaikea tehdä metodeihin muutos. Lisäksi voisin sanoa, että suuret muutokset tosin voivat ahdistaa ts. valmistuminen - työelämään siirtyminen (mutta tämäkin on tullut tosiaan tässä parin vuoden sisään)
Toki voisin jatkaa ilman lääkitystä - katsotaan nyt mitä lääkäri on mieltä, kun sinne tuossa kohta pitää lähteä...
Krooninen väsymys. No, sitä on oikeastaan vaikea kuvailla. Sanotaan vaikka niin, että kokoajan tuntuu niinkuin olisi vastaherännyt - uskoisin senkin olevan psyykkinen oire. Kun on asioita mitä ei haluaisi tehdä/ jotka ahdistavat, tuntuu että väsymys pahenee entisestään.
* - mielestäni jokainen voi valmistua korkeamman tason koulusta, jos vain käy siellä. Ei se ole vaikeaa. (itselleni tuo käynti tuottaa joskus tuskaa)
--------------------------------------------------
jotenkin sinusta saapi hieman sellaisen kuvan että liikaa keskityt tuijottaan omaa napaas.
--------------------------------------------------
Tuo on tavallaan totta. Olen aina tutkinut itseäni todella tarkasti ja muutenkin minulla on mietiskelevä (ja rauhallinen) luonne. Näistä asioista johtuen minulla on keskimääräiseen tasoonkin verraten korkeampi mahdollisuus saada ahdistus yms. oireita, koska liian voimakas itsetutkinta voi johtaa masennukseen. Näin olen ainakin asian itsekseni järkeillyt.
Noita luonne- ja älykkyystestejä tein aikanaan ammatinvalintapsykologilla, sekä myöhemmin mm. netissä.
Onhan noita asioita tullut todellakin mietittyä.
Mielestäni lievästi minulle epämiellyttävät asiat muodostavat näitä oireita. Ne ovat kuitenkin myös helpoissa elämäntilanteissa esiintyviä. Mielestäni se on sairaalloista.
En yritä todellakaan tehdä enempää kuin pysty(i)n. mm. Kahvikuppineuroosi tuli vuosi sitten kuvioihin ja se on todella ärsyttävää. Ehkä sitten laaja-alaisemmin katsottuna masennus/ahdistuneisuus voi johtua siitä, että olen tottunut todellakin saamaan kaikki asiat helpolla. Nyt sitten pitäisi edes vähän jotain tehdä - mm. esiintymisiä on paljon enemmän kuin ennen, joihin olen panikoinut jo vähän pitemmän aikaa...
Nämä ns. psyykkiset oireet ovat aina elimistön fysiologisista muutoksista peräisin.
Yhteiskunta ei niitä aseta, vaan yksilö itse. Eli ikäänkuin ajetaan autolla jatkuvasti ylikierroksilla. Autoa on vieläpä turha verrata naapurin autoon, kun sitä ei tässä tapauksessa voi vaihtaakaan. Jos oma on vanha ja rikkinäinen ja naapurilla uusi ja nopea - siihen ei vain mitään mahda.
Moottorin voi korjata, mutta sitten, pian siitä hajoaa taasen jokin muu. Ja koko vehje on entistä kuluneempi.
Siinä mielessä en lainkaan ymmärrä ketään joka alkaa lääkkeitä syömään - sen sijaan että toimisi omien rajoitustensa varassa.
Esimerkiksi esiintymispelosta kärsivä voisi helposti välttää tilanteita joissa joutuu esiintymään. Alkuperäisen viestin lähettäjä mainitsee että älykkyyttä riittäisi vaikka mihin - mutta kun katsoo nyt vaikka pääministeriämme, yhdysvaltain presidenttiä, microsoftin pääomistajaa tai nokian ollilaa - eihän se älykkyys - tai esiintymistaito - ole mikään vaatimus pitkälle pääsemiseen.
Ei se varmaan sitä estä, mutta on hyvin kyseenalaista, onko siitä hyötyäkään. -Ja sosiaalista älykkyyttähän ei jokin paperitesti mitenkään mittaa. Esimerkinomaisesti, se, että itse mainitsee itsensä olevan älykäs - ei ole mielestäni mikään älykkyyden merkki. Siitä tulee muille mieleen 'vähän sellainen outo'.
Olen suurimmaksi osaksi samaa mieltä kuin sinä. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa vielä näistä omista jutuistani. Toivottavasti en toista liikaa itseäni.
Kuten olen jo maininnutkin tilanne on kohdallani alkanut jo mennä vain huonompaan suuntaan, joten lääkehoito oli mielestäni viisas päätös. En halua, että minusta muodostuu jokin nurkissa lymyilevä friikki. Haluan saada itseluottamukseni takaisin, jota minulla vielä ennen oli. Ennen murrosikää rakastin esiintymistä...
Esiintymispelko - peloista pahin ;) Se kohdallani on nykyään jo erittäin vakavan laatuista, jos näin voi sanoa. Mikäli joudun julkisesti esiintymään, voin mennä aivan lukkoon enkä pysty ajattelemaan rationaalisesti ja sanat tulevat suusta kuin tuplakelauksella vahvalla vibratolla höystettynä. Tunnetta on vaikea ymmärtää, jos ei ole itse kokenut/nähnyt samaa. (kemiallisesti esim. serotoniini-välittäjäaineilla, joiden muodostuminen minulla lienee heikonlaista, on vaikutus psyykkisiin tekijöihin mm. jännittyneisyys. Tuota tasoa pyritään nostamaan lääkityksellä.)
Se on totta, että näitä tilanteita voi vältellä, mutta sitä en kuitenkaan haluaisi tehdä - silti nykyään välttely on lähes elämäntapa. Pidän kuitenkin kaikenlaisesta asioiden suunnittelusta ja organisoinnista - olisi mukava esittää ihmisille omia mietteitä esityksissä.
Ei tarkoitukseni alkuperäisessä viestissä ollut millään tavalla tuoda esille älykkyyttäni (jos siihen kriittisesti viittaat) - vaan kertoa oireista, jotka minulla ovat vasta alkaneet. Ne hidastavat asettamieni tavoitteiden saavuttamista liikaa (jopa estävät saavuttamisen) -> Ilman koulutusta nykyään on varsin pihalla, mikäli paniikkikohtauksista kärsii sen lisäksi.
Oman älykkyyden mainostaminen - se on mielestäni joillekin tapa, jolla yritetään todistella muille älykkyyttään, jos ei muuten pääse tarpeeksi sitä esille tuomaan. Ehkä ajattelit juuri näin kohdallani.
Tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen normaaleissa keskustelutilanteissa (ellei paniikkikohtaus iske) ja pidänkin siitä, että saa rakentavasti suunnitella ja kehitellä ideoita. Esiintymis -ja joidenkin sosiaalisten tilanteiden pelko (suurien massojen keskellä), sekä ahdistuskohtaukset saivat minut turvautumaan lääkehoitoon. (Sitä vastaan olen osittain skeptinen, mutta ajattelin silti yrittää, koska hävitä en siinä ainakaan voi)
- Johan -
ps. toivottavasti kirjoitin selvästi, kun pääsi vitosvaihde päälle.
Johan,,toivon sinulle onnea ja menestystä elämässä,
ja mielestäni olet menossa hyvään suuntaan, koska olet tähän asiaan hyvin paneutunut ja päättänyt päästä eroon jännityksestäsi ja ahdistuksesta, joka ilmeisesti johtuu esiintymisen epäonnistumisesta.
Itse myös rakastin kouluaikana esiintyä ja väitellä (positiivisessa mielessä esim paneelikeskustelut) ja välittää mielipiteitä.. mutta kun jännityskohtaukset alkoivat,, alkoi myös ahdistus..
Yksi hyvä asia sinun täytyy muistaaa, oireet vähenevät ja kenties loppuvat iän myötä. Minua ainakin tuo ajatus on lohduttanut ja auttanut eteempäin.
Täältä tähän.
Hei,
Kehottaisin sinua lääkityksen lisäksi lukemaan jonkun tai joitakin jännittämistä, esiintymisjännitystä, esiintymistä tai pelkoja koskevia kirjoja.
Olen siinä mielessä lääkkeiden kannalla, että ne usein auttavat vaikeimman tilanteen yli ja tuovat sen puuttuvan itsevarmuuden, jonka varaan saa rakennettua onnistumisen elämyksiä niin, että lopulta pystyy samaan ilman lääkkeitäkin.
Itse kärsin kouluaikoina paniikkihäiriöstä ja esiintyminen oli todella vaikeaa. En muista enää mitä kirjoja löysin ja luin, sain koulussa myös paljon tietoa asiasta ja lukuvihjeita. Opettajani oli jossakin määrin perehtynyt asiaan ja nosta siitä hattua hänelle edelleen. Psyykkisen tsemppaamisen ja lääkkeiden avulla pääsin lopulta tilaan, jossa saatan jopa esiintyä vapaaehtoisesti, spontaanisti ilman lääkkeitä ja vaikka koen esiintymisen helposti ahdistavana, en kieltäydy siitä ja pystyn voittamaan pelkoni.
Rohkeasti vain härkää sarvista.
Nyt on 11 päivää mömmöjä pistelty poskeen. Ensimmäinen viikko oli sellaista, että piti ottaa aina päiväunet, kun väsytti niin valtavasti. Nyt on olo siltä osin tasaantunut, mutta vaikutus on toistaiseksi aikalailla neutraali. No, odottelen vielä viikon-kaksi, josko lääke alkaisi tehoamaan stressitilanteissa lieventäen.
Lääke oli siis seroxat (20mg). Jos joku samaa lääkettä käyttänyt vielä eksyy lukemaan tätä viestiä - kauanko kesti ennenkuin positiiviset vaikutukset alkoivat kohdallasi?
---
Mulla vei about 5.viikkoa. Aluksi tuntui, että turhaan napsii, mutta nyt olen erittäin tyytyväinen.
Kolmisen viikkoa napsimista takana ja nyt on alkanut tekemään erilaisia asioita huomattavasti enemmän kuin ennen, eikä ole paniikkihäiriökohtauksiakaan tullut pitkään aikaan.. Ehkäpä se tästä masiskin alkaa pikkulintujen mukana lähtemään ;)