"Lukekaa tämä selkeällä ja kuuluvalla äänellä" Tai ainakin ajatuksella itseksenne.
Huomio, huomio! Big brotheriin osallistuminen, on rohkeaa heittäytymistä, asettumista esille julkisuuteen. Tullakseen sen jälkeen, joko vihatuksi ja inhotuksi uhriksi, tai kaikkien ihailemaksi ja rakastamaksi suosikiksi. Big brotheriin ei aina mennä näyttämään itsestään vain niitä edustavia ja hyviä puolia.
Siellä tulee väkisinkin ihmisestä esille kaikkea sellaistakin, jota monet haluaa muilta peitellä.
Asettuessaan tällä tavalla esille. Bb-kilpailija luopuu täysin intimiteetistään.
Eli, monella tavalla yksityisyyden suojastaan. Hän asettuu henkisesti, täysin alasti ja paljaana kaikkien kyttääjien nähtäville.
Salaamatta nimeään, asuinpaikkakuntaansa, ammattiaan jne. Peittelemättä kasvojaan, vartaloaan ja tunteitaan, tarpeitaan ja reaktioitaan suljetussa yhteisössä.
Voisimmeko antaa arvoa tälläiselle rohkeudelle? Sillä tuskin kukaan meistä anonyymeistä kommentoijista ja bb:n kyttääjistä, pystyy samaan mihin
big brotheriin osallistuneet, tai muut julkisuuden henkilöt.
Emme ole samalla tavalla rohkeita heittäytyjiä. Ainoastaan vain täältä anomyymiyden suojista, uskallamme mielinmäärin arvostella näillä palstoilla, kaikkia julkisuuteen rohkeasti esille astuneita.
Millaisia on bb.asukkaat
Anonyymi
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Idiootteja, jotka jälkeenpäin sanoo ettei olisi............
- Anonyymi
🤓🤣😝🧐💩
- Anonyymi
Julkisuus vaatii riskinottoa ja rohkeutta, jota meillä kaikilla ei ole.
- Anonyymi
Nostan kyllä hattua ihmisille jotka uskaltavat lähteä tuomoseen mukaan.
- Anonyymi
Sami on paras !😍😉
- Anonyymi
Tuollaisiin ohjelmiin lähtevät ne joilla ei ole enää mitään hävittävää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862