Tiedän rikollisringin

Anonyymi

Eli entinen rikostutkija on osana sekä nykyinen rikostutkija ja tutut poliisit.
Tekivät juuri muutama kuukausi sitten ison vakuutuspetoksen.

Se tässä on kamalinta, että tämä arvostettu lakia lukenut professori, asianajaja teki rikoksen itseasiassa 2 rikosta josta olisi kärsinyt rangaistuksen, niin nyt hän sai siitä sitten rahaa vakuutusyhtiöltä.
Poliisi siis väärensi pöytäkirjoja hänen hyväkseen.

Normaali tallaaja olisi saanut aikamoista huutia.

Mihin tällainen oikeuslaitosten korruptio tulee paljastaa kun poliisiin tai rikostutkintaviranomaisiin ei voi luottaa?

Jos ilmoituksen tekee EUROPOLille, niin sitten jää ainakin ilmoituksesta jälki jonnekin muuallekin, kuin viranomaiselle jolle ilmoittaisi asiasta suoraan.
Se olisi vähän niinkuin takuuna sille, että asiaa ei vain pyyhitä villaisella.

Olen ajatellut myös kirjoittaa tästä tapahtumasta paikallisiin lehtiin, koska kyseessä on myös skandaalimainen paljastus siitä, että laki ei koskekaan kaikkia tasavertaisesti ja tämä aiheuttaa sen, että kyseisten poliisien ja viranomaisten yhteydet on tutkittava.

Hehän voisivat tapattaa jonkun ja kirjoittaa sen onnettomuudeksi tai itsemurhaksi.
Ja varmasti sitä yrittävätkin, jos heidät paljastan.

MISTÄ SIIS APUA?

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En uskalla nyt paljastaa tässä enempää, jotta ehdin sitten kirjoittamaan koko tarinan vaikka testamenttiini, jotta varmasti herää sitten epäilyt jos satun tästä kupsahtamaan kun saan jostain vähän toimintaohjeita asian tiimoilta.

      Se, jos noinkin järkyttävä asia että lainpalvelijoissa palvelee lainrikkojia, niin mihin tässä voi enää luottaa?

      • Anonyymi

        Jeesukseen


    • Anonyymi

      Poliisi on suurin rikollisjärjestö kaikista, et sinä mitään sille voi tehdä.

    • Anonyymi

      vakuutuspetoksen koko oli luokkaa 60 000€.
      Aika pienestä summasta siis puhutaan, mutta jos tällainen paljastuisi lehdistölle että esim. kunnan valtuuston jäsen, korkea-arvoinen tuomari oli sen tehnyt 2 päivystävän poliisin avustuksella. niin eikö siinä pitäisi alkaa toimenpiteisiin ja suorittaa oikeuslaitoksen puhdistus?

      Jos sinä vaikka poltat talosi ja jäät kiinni ja tämä poliisi kirjoittaa sinulle alibin koska tunnette ja todisteita hävitetään ja lopulta saat vakuutuksesta korvauksen.
      EIKÖ TÄSSÄ OLE JO MONTA RIKOSTA TUTKITTAVANA?

      Minua ärsyttää vaieta asiasta, sillä koska se pekka pulliainen joutuisi linnaan tällaisesta, niin miten se olli oikeudentuntija voi päästä pälkähästä ja saada palkinnon?

      Ja kenelle asiasta voi ilmoittaa, kun sillä saatanan lurjuksella on EDELLEEN NE KAVERINSA SIELLÄ TÖISSÄ MINNE ASIASTA PITÄISI ILMOITTAA!!!!!

      HEILLÄ EI OLISI EDES OIKEUTTA TUTKIA ASIAA, JOKA HEIHIN ITSEENSÄ LIITTYY.
      ILMOITUS MENISI ILMAN REKISTERÖIMISIÄ SUORAAN ROSKIKSEEN HEIDÄN TOIMESTA JA JOUTUISIN ONNETTOMUUTEEN JONKA HE AIHEUTTAVAT.
      ON VAARALLISTA TIETÄÄ LIIKAA LIIAN ARKOJA ASIOITA!

      MISTÄ APUA???

    • Anonyymi

      Mistä siis apua ? Nykyään on jo tehokkaita lääkkeitä !

      • Anonyymi

        Kerro niistä lääkkeistä


    • Anonyymi

      Minulla on ollut sattumien kautta pääsy erittäin arkaluontoisiin asioihin.
      jos olisin valtion tiedustelupalvelussa, olisin kuin täydellisesti sijoitettu tiedustelija ja agentti, eikä kukaan osannut epäillä, sillä sellaiset kytkökset puuttuvat.

      Mutta minulla on tietoa joka julkaistuna saa aikaan sen, että ne oikeuslaitosten työntekijät ja heidän kontaktinsa tutkitaan perinpohjin.
      Kansa tulee suuttumaan, kun kaikki kuulevat mitä kulissien takana tapahtuu.

      Koko oikeusjärjestelmän uskottavuus romahtaa, ellei asiaa tutkita.
      Sillä järjestelmän sisällä toimii epäluotettava joukko, rinki joka tulee sieltä puhdistaa pois.

      Toivottavasti saan palkkion kun paljastan jotain josta ette ole tietoisia olleet ja teen suuren palveluksen oikeuden puolesta.

      Minun tulee vaihtaa henkilöllisyys ja paljon muuta, koska olen vaarassa jos avaan suuni.

      • Anonyymi

        Valvomo vai Vastaamo?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valvomo vai Vastaamo?

        Ei, nuo ovat pientä tällaisten asioiden rinnalla.
        Tuollaisissa saadaan kiinni yksi rikollinen tai pieni rikollisjengi.
        Mutta tässä saadaan kiinni sellainen jengi joka on pesiytynyt sinne oikeuslaitokseen.

        Kun rosvo saadaan kiinni rikoksesta, niin se on normaalia.
        Mutta kun oikeudenpalvelija saadaan kiinni siitä, että käytti oikeuden työkaluja rikokseen, niin se on skandaali.


    • Anonyymi

      Aina kun viran haltija tekee rötöksiä niin siinä useampikin mukana ja edelleen suojelu pelaa juuri siitä syystä, koska valkokaulus rikollisiahan riittää ja kytkökset kovat.

      esim, tapaus aarnio. on ilmeistä, että hänen alaiset tiesivät mitä isäntä puuhaa, mutta eivät välinpitämättöminä uskaltaneet puuttua koska tiesivät, miten siinä hommassa kävis...

    • Anonyymi

      Itse-sanan käytön korkeakoulussa odotamme nyt, milloin Trump luovxxxxx

      • Anonyymi

        Kyselyjen mukaan n. 80 % suomalaisista kannattaa Bideniä, punikkia. Täysin käsittämätöntä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      273
      4532
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3649
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1938
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1839
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      302
      1499
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      1045
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      986
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      124
      938
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      885
    Aihe