Hierojalla lomamatkalla

Anonyymi

Rakkaudesta hierontaan on tullut varsinainen intohimo, halu kokea erilaista hierontaa eri maissa.
Suht lähellä naapurissa, ei aivan Tokmannin takapihalla, mutta ei kotimaassa kuitenkaan, sain niin hyvää hierontaa että yllätys oli täydellinen.
Menin hierontapöydälle, olin tilannut 2 tuntisen session, johon kuului eteerisiä öljyjä, tuoksuja, relaxoivaa hierontaa ja nautintoa.
Suihku ennen hierontaa, ja pesu oli jo elämys. Kun astuin suihkuun, niin hetken päästä tuli hierojani suihkuun myös.
Hän sanoi että kuuluu hintaan, ja että varmistamme että pesu on huolellisesti suoritettu. Näin siis.
Hän kysyi että oletko jo pessyt itsesi, sanoin että olen.
Hän vastasi, ok, varmistan puhtautesi. Hän saippuoi mulkkuni reilusti, polvistui eteeni ja alkoi pestä sitä hellästi pehmeällä sienellä. Hän otti jo jäykistyneestä varresta kiinni ja nosti sen ylös pois kassien tieltä.
Pehmeä sieni hieroi kiveksiini saippuaa, ja kulli oli hänen toisessa kädessään puristuksissa. Hän puristeli sykäyksittäin kuumaa tattia, ja sai minut voihkimaan nautinnosta. Miehuuteni oli hänen kasvojensa edessa, hän kiusasi minua niin, että toi kasvonsa ja huulensa hyvin lähelle jo sinipunaisena seisovaa toteemiani. Hän nautti selvästi aisti-ärsykkeillä kiusaamisesta, mutta pysyi roolissaan ja pesi kaluni, ei muuta.
Sen jälkeen karhea froteepyyhe hieroi kosteudet pois nivusista, sekin oli jo miellyttävimpiä aistimuksia miesmuistiin. Suljin silmät kuivaamisen ajaksi, niin hyvältä tuntui tuo froteepyyhe taitavien käsien ohjauksessa.
Yhtäkkiä tunsin kuuman ja märän terskani ympärillä ja sietämättömän kutkuttavan alipaineen jonka voimakas imu saa aikaan. En avannut silmiäni, tiesin että olin hänen suussaan.
Good, hän sanoi, nyt on puhdasta. Siirrytään hierontapedille.
Kävin heti selinmakuulle, odottavalla mielellä. Hän otti pyyheliinan pois vyötäisiltäni.
Lämpimät kädet alkoivat kourimaan pusseja, ja vetelemään varresta edestakaisin. Hän laittoi jotain alkoholipitoista hyväntuoksuista öljyä, tunsin lievää kuumotusta kun öljy levittyi nivusiini. Hyvin miellyttävää.
Pakko myöntää että taitavasti hoidettu käsihoito kera lämpö ja aistiärsykkeiden, lyö laudalta keskivertoseksin yksi-nolla.
Nainen oli kaunis, rehevä ja isorintainen, hyvin huoliteltu ja ammattimainen.
Hän käväisi sivuhuoneessa, palasi sielta hetken kuluttua seksiä tihkuva asu yllään, mustat pitkät sukat ja samaa materiaalia pikkuhousut, joiden haara oli avonainen.
Siihen päättyi hieronta aikaan 40 minuuttia aloituksesta.
En kyennyt hillitsemään itseäni, vaan raivoisasti avasin hänen reitensä suuni hyväiltäväksi. Tuo kaunis nainen maistui appelsiinille, hänen sylinsä oli kaikkea mitä mies voi naiselta w3 häneen, tiesin että seitsemäs taivas oli tullut. Otin siitä kaiken irti minkä sain. En tosin jaksanut kauaa, tunti oli lähes liikaa.

2

2206

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Diu diu. Pidikkö ruokatunnin?

      • Anonyymi

        Pekkaset.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3821
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      593
      3595
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3552
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2231
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      53
      2219
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      321
      1967
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1947
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1756
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      27
      1413
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1352
    Aihe