Koiran eutanasia, milloin on oikea aika?

Anonyymi

Koirani on 9-vuotias ja rotunsa edustajaksi jo tosi vanha. Useamman vuoden on hoidettavien vaivojen määrä hiljalleen kasvanut ja nykyään menee jo useampaa lääkettä monta kertaa päivässä.

Ulkoilulenkit ovat enää joitakin kymmeniä metrejä, vaikka koiruus ihan reippaasti käveleekin. Haluaa kääntyä takaisin kotiin käytännössä taloyhtiön nurkalta. Ei onnu, eikä ole koirahierojan mukaan lihasjumejakaan. Spondyloosi ja nivelrikkoa on todettu jo vuosia sitten. Välillä innostuu jopa laukkaamaan, joten mikään raihnainen pappa ei todellakaan ole kysymyksessä. Liikkumishaluttomuus ei liity mihinkään psyykkisiin juttuihin tai epämukavaan pantaan tai valjaisiin. Se ei jostain syystä halua lähteä kotoa kovin kauas.

Suurin ja selkein vaiva lienee tällä hetkellä vatsakipu, johon on oireenmukainen hoito eläinlääkärin ohjein. Närästää ja ummettaa, ummetusta ei liikkumishaluttomuus ainakaan auta. Ruokahalu on kuitenkin erinomainen ja vanhus innostuu ruoka-aikana hyppelehtimäänkin. Syömisen jälkeen maha sitten tulee kipeäksi, mutta toisaalta lienee kipeä myös nälkäisenä. Ruokavalio on eläinlääkäriltä ostettu nappula, jota saa kolme kertaa päivässä. Mikään raakaruokinta tms ei sovi koiralle lainkaan, menee välittömästi aivan ripulille ja sitä jatkuu päiväkausia. Suolistovaivan taustalla lienee allergia tai atopia, koska sillä on myös krooninen korvatulehdus.

Näen koirasta, että kipeä on, välillä ilmeisen paljonkin. Mutta sitten toisaalta on myös pirteä ja kivuton.

Lääkityksiä on tosiaan useita ja parhaani teen, että koiran olisi hyvä. Mutta alan olla väsynyt, tosi väsynyt. Jo vuosia olen koiran vaivoja hoitanut. En todellakaan tiedä, milloin olisi sopiva hetki päästää koira pois. En oikein meinaa tätä enää jaksaa.

3

1194

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet miettinyt asiaa paljon mikä kertoo että olet vastuullinen omistaja. Voit keskustella asiasta myös eläinlääkärin kanssa, tai jos tuntuu että et enää jaksa voit viedä koiran jo nyt piikille. Aina on parempi liian aikaisin kuin liian myöhään. Koiralla on kipuja ja se on sairas, mutta kun se ei osaa puhua voi olla vaikea huomata milloin on aika. Mutta kokemuksesta voin sanoa että kun koiran on vienyt piikille niin aina jälkeenpäin itsestä tuntuu joko että se tapahtui liian aikaisin tai että liian myöhään.

    • Anonyymi

      Ei se 9 v ole missään rodussa tosi vanha. Jätitkin elelee joskus hyvin yli 14 vuotiaiksikin.
      Itsellä ollut yksi 65 kiloinen melkein 14vuotiaaksi, kunnes vointi romahti.
      No,ilmeisesti koirallasi olevat ongelmat ovat olleet sillä sen jo ollessa nuori, jos kauan vaivanneet.
      Mutta, jos koirasi oireet huolestuttavat jne. Eläinlääkäri lienee se, joka pystyy kertomaan onko koiran elämä viellä hyvää, vai kärsiikö se liikaa. Kukaan täällä ei siihen pysty vastaamaan, tai päätöksessö auttamaan,valitan.

    • Anonyymi

      Nuo kuulostaa ravitsemukseen ja nivelvaivoihin liittyviltä ongelmilta.
      Riittävä kipulääkitys takaa koiran liikkumishalut, ja liikkumishalut takaavat puolestaan kipujen lievenemisen kun lihakset jaksavat kannatella.
      Vanhaa koiraa pitää viedä pehmeällä alustalla, esimerkiksi metsässä. Varottava asfaltilla kulkemista pitkiä matkoja. Vaikka koira voikin mennä tien reunassa, jossa on joskus pehmeämpää.
      Mun 14 v koira menee tässä kotitalon ympäri ja haluaa heti kotii . Mutta kun se huomaa auton, se haluaa sinne, ja sillä mennään metsään. Koira jaksaa siellä, ja saa myös välillä levätä. Sillä on hyvät kipulääkitykset. Menee ihan eri tahtia, kulkee jopa edellä, kun pääsee metsään pehmeälle sammalelle.
      Keväällä kelirikon aikaan se meni huonompaan kuntoon, mutta kokemuksesta tiesin että kun on ollut ne kevätsäät jolloin on ulkoilu hankalaa, esim liukasta ja pölyä, niin koirat menevät aina huonompaan kuntoon. KEsä kun tulee, koira vetreytyy. Mutta täytyy myös kysyä usean eläinlääkärin mielipidettä, kaikki eivät ole sitä mieltä että 9 v on vanha.
      Minulla oli 10 vuotias koira jo niin, että kun silä oli jokin mahakipu ei tarjottu lääkettä esim antibioottia, vaan alettiin miettiä lopetusta. Vaihdoin lääkäriä, ja koira kun oli elämänhaluinen, söi, halusi olla sohvalla ja hakea hellyyttä, ei mitään syytä lähteä lopettamaan vaan voi kokeilla jotain. Esimerkiksi ruokavalioissa voi kolmekin viikkoa olla, ennenkuin alkaa vaikuttaa. Kipulääkkeet joskus alkavat vaikuttaa kuurina, eikä yksittäisenä.
      On monia eri lääkäreitäkin, toiset haluavat varuilta lopettaa, koska ovat nähneet jo tuhat tapausta eivätkä jaksa enää odottaa, mikä on seuraava sairaus. Ennemmin tai myöhemmin vanhalle koiralle se lähtö tulee, mutta koiran elämässä ihan puolikin vuotta on mielestäni ainakin merkittävä. Itse ottaisin jokaisen päivänkin ilolla vastaan.
      Oma uskomus on, että toiset katsovat kokonaisuutta onko omistajalla motivaatiota ym koska sekin varmasti on tärkeä seikka. Jos omistaja itse alkaa olla väsynyt koiransa jatkuviin pikkuvaivoihin, tai ei ole voimavaroja huolehtia niin että koiran elämänlaatu pysyy esim portaissa kantaminen tms, se on ymmärrettävää.
      Itse olin vanhojen koirien kanssa välillä ihan henkissti lopussa.
      Mutta piristyin kummasti, jos kuulin että sehän olikin hoidettavissa oleva vaiva. Huoli koiran voinnista, kun ei tiedä mikä sitä vaivaa, on usein paljon vaikeampi kestää kuin sen itse vaivan hoitaminen.
      Koira on aina sairas, kun sillä on jokin vaiva. Itsekin sitä on surkeana, jos vaikkapa vatsaa närästää. Mutta kun saa sen epämukavan olon pois, ja ratkaistua, alkaa taas motivaatio ja elämänhalu löytyä.
      Itse vein koiran lopetettavaksi juurikin erilaisten kerääntyneiden vaivojen takia (tätä mieltä oli kyllä jo moni lääkärikin)
      Mutta välittömästi kun koira oli poissa, unohtui jokainen väsymys ja tilalle tuli ihan valtava suru. Antaisin mitä tahansa, että olisin vielä yrittänyt jostain kysyä. Tai antanut koiran edes nukkua vaikkapa kipulääkkeissä viikonlopun yli.
      Jos lopetuksen tekee hätäiseen niin ettei kunnolla tiedä miksi, se voi jäädä vaivaamaan.
      Toisaalta jos koira on vanha ja moni lääkäri on samaa mieltä, päätös voi olla helppo. Riippuu siitä, mikä koiralla on, ja auttaako esim kipulääke.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe