Halpisrenkaat

Tekeekö niillä halparenkailla mitään? Miten olisi Kumho tai jokin muu merkki? Tarkoitus olisi myydä auto syksyllä, tällä hetkellä siinä on loppuunajetut Goodyearit. En viitsisi maksaa paljon renkaista, koska en mahdollisesti ajele tällä autolla enää kevään jälkeen ja auton arvokaan ei ole 700 € suurempi.
3495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun ostin nykyisen autoni, siina ole edessa kaksi "Atlas" -merkkista korealaisvalmisteista rengasta. Hieman oli ennakkoluuloja moisia rinkuloita kohtaan, ja kylla ne tuntuvat hiukan liukkailta sadekelilla. Kestavyytta tuntuu olevan aika hyvin, eli ovat pyorineet jo kohta 45 tkm alla ja pintaa on viela ainakin kolmasosa jaljella.

Tasta halpiskokemuksesta innostuneena menin rengaskauppaan ja ostin parin Coopereita. Noin huonoja kumeja en ole kylla aikaisemmin nahnyt. Ne olivat helkkarin kovat, pitivat ihmeellista aanta, ja kauniiksi lopuksi kulahtivat loppuun Passatin eturenkaina alle 15 tkm:ssa. Vaihdettuani ne Dunlopeihin pari kuukautta sitten, huomasin taas etta Pasaatissakin on nakojaan etujousitus.

Summa summarum: Nuo halpikset ovat aikamoista rulettia. Parhaimmillaan ne lienevat yhta hyvia kuin laatuvalmistajien huonoimmat mallit, ja huonoimmillaan tosi huonoja.

Äänestä
  • onko kellään ollut autossa noita ruotsalaisia(?) Falken merkkisiä renkaita. Entäpä pinnoitettuja Agidäck merkkisiä ? Antavat 3v takuun.

    Äänestä

  • JanMac kirjoitti:

    onko kellään ollut autossa noita ruotsalaisia(?) Falken merkkisiä renkaita. Entäpä pinnoitettuja Agidäck merkkisiä ? Antavat 3v takuun.

    Falkenit, 205/40-17 oli aikoinaan tonnarissa. Kumeina olivat ihan kohtuulliset, ainakin pinnattuihin Fightereihin (joissa ei ollut märällä pitoa juuri ollenkaan) verrattuna.

    Sika kovathan ne tietysti olivat kun profiili oli tuollainen, eikä niitä näin ollen voi verrata vakiorenkaaseen.

    Falkenit menivät vaihtoon n. 25 tkm ajon jälkeen kun eturenkaista loppui pinta ;c)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aparat kirjoitti:

Tekeekö niillä halparenkailla mitään? Miten olisi Kumho tai jokin muu merkki? Tarkoitus olisi myydä auto syksyllä, tällä hetkellä siinä on loppuunajetut Goodyearit. En viitsisi maksaa paljon renkaista, koska en mahdollisesti ajele tällä autolla enää kevään jälkeen ja auton arvokaan ei ole 700 € suurempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu