Asiat vaivaa

Surffailin netissä ja löysin mieheni treffi-ilmoituksen, jossa sanoo olevansa vapaa yksineläjä. Lisäksi hänellä on jonkinlainen "sala"sähköpostiosoite jossa viestittelee ties kenen kanssa ties mitä. Puhelinnumeroita on myös jaellut, sillä puhelimeen tulee viestejä öisin ja siellä on (hän itse näytti) aivan uusia nimiä tupsahtanut lyhyessä ajassa, tosin nekin verhoiltuna Pekaksi ja Kimmoksi. Olen kyttääjä kun löysin puhelinnumeroita hänen taskustaan laittaessani pyykkiä koneeseen. Olen paha ihminen eikä minuun voi luottaa kun olen noista netissä solmituista naiskontakteista (on asiasta juteltu, ovat naisia) mustasukkainen. Hän ei etsi live seuraa vaan ihan uusia ystäviä ajatuksia vaihtamaan. Tämän hyväksyn, koska onhan itsellänikin miespuolisia ystäviä. En halua rajoittaa hänen menemisiään kavereiden kanssa, mutta silti hän ihmettelee kun on luvannut tulla kotiin töistä ja tulee tunnin päästä "luvatusta" ajasta käytyään kahvilla ystävänsä kanssa ja kohtaa kotona mielensä pahoittaneen naisen. Se surettaa minua, mutta ainoastaan siksi että olen laittanut ruuan valmiiksi/tai lämmittänyt saunan tms. En vaadi olla kaiken keskipiste tai se ainoa ajateltava asia maailmassa, mutta myös minä kaipaan huomiota.
Tuo nettijuttukaan ei ole mikään kamala asia, mutta miksi se tarvii salata? Kerroin hänelle, että minulla olisi paljon helpompi olla kun hän avoimesti ja rehellisesti kertoisi että " olen tutustunut uuteen ystävään ja vaihtelemme hänen kanssaan sähköpostia ja tekstiviestejä ja soitellaankin joskus". Tai puhuisi nimellä. Ei jäisi silloin hurjalle mielikuvitukselle niin paljon valtaa, koska minä ainakin paisuttelen asioita mielessäni niistä tietämättäni. "pienestä pierustakin tulee iso paska". Kaikki kätkeytyy sanan "yksityisyys" taakse. Pitää olla kavereita, asioita, juttuja jotka ei minulle kuulu lainkaan. Omalta osaltaan tämäkin on ymmärrettävää, mutta silti toivoisin jonkinlaista avoimuutta asioihin. Olenkohan väärässä? En kaipaa neuvojanne teiltä, jotka sanotte että "jätä se", sillä niin en todellakaan aio tehdä koska rakastan häntä valtavasti!!! En halua omia häntä, mutta en halua myöskään joutua "syrjityksi". Mies ei usko kun kerroin että asia ei olisi niin mustasukkaisuutta aiheuttava ja minua loukkaava mikäli hän kertoisi minulle esim että "Anu soittaa" tai että "hei, meen Liisan kanssa vähäksi aikaa chattiin". Silloin tietäisin että ei olla "kielletyllä alueella", sillä onhan minullakin miespuolisia ystäviä joiden kanssa lenkkeilen, olen messengerissä ja soittelen, tosin kaiken tuon teen hänen silmiensä alla ilman vaadittua yksityisyyttä. MInulla kun on taipumuksia kyttäilyyn ja mustasukkaisuuteen niin en pysty kuulemma muuttumaan...
Kaikki me olemme yksilöitä ja toimimme saamillamme kasvatusohjeilla - minulla ne ovat huomionosoitukset läheisille, avoimuus, menoista ja kotiintuloista kertominen. Onko se sitten paha asia että kun on ilmoittanut jonkin ajan ja jos se ei pidä niin imloittaisi siitä? ALan kyllä heti soittelemaan että mitä on sattunut kun ei näy... eikä se ole ainakaan tarkoitettu kyttäämiseksi - vaan välitän hänestä paljon ja odotan häntä niin kovasti kotiin.
Tiedän itse olevani upea persoona, no olkoonkin että hieman ylipainoinen, mutta silti kaunis ja tyylikäs. Mustasukkaisuuteni ei siis omasta mielestäni johdu huonosta itsetunnosta, vaan siitä etten saa riittävästi huomiota ja huomionsosoituksia. Minulle on kuulema tyhmää laittaa sähköpostia kun näemme joka päivä kotona. Ehkä niin, mutta minusta olisi ihan lukea esim joku pieni rakkausruno tai jotain muuta - sillä saahan nuo muutamat naisetkin postia, miksen siis minä? Nuo osoitteetkin sain yhteisen ystävämme koneelta kirjoittaessani sillä sähköpostia kun tekstikenttään tuli alkukirjaimen siihen laitetuani mitä erikoisempia "ehdotuksia" viestin saajaksi ja otsikoksi. Ei kuulemma uskottava selitys. Ja kun tuo kaveri oli vielä vieressä... Minä en olisi saanut välittää niistä mitään, mutta ehkäpä juuri mustasukkaisuuteni ja pienoisen uteliasiuuteni takia kokeilin kaikki aakkoset läpi ja laitoin paperille ylös nuo kymmenet omituiset sähköpostiosoitteet...

Miten päästä kyttääjän ja sairaalloisen mustasukkaisuuden leimasta eroon? Kuinka osoittaa toiselle että olen muuttunut?

Rakkaani jos luit tämän: RAKASTAN SINUA !!!!
121796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko suhteenne tasapuolinen? Vaikuttaa siltä, ettei ole, ja se kai tässä on suurin ongelma. Jos kaksi kyttääjää löytää toisensa, niin kaikki on hyvin. Kumpikin kyttää tasapuolisesti toisiaan. Mutta teidän tilanteenne vaikuttaa siltä, että miehesi vaatii yksityisyyttä, muttei suo sitä sinulle. Vai suoko? Kirjoitat, että kerrot miehellesi minne menet ja kenen kanssa. Vaatiiko hän sinua kertomaan? Kiinnostaako häntä, minne menet ja kenen kanssa?

Entä jos miehesi ajattelee, että kummallakin on hyvä olla juttuja, joista toisen ei tarvitse olla kiinnostunut? Se, ettei tule töistä suoraan kotiin, ei ole minusta suuri asia. Jos on sovittu tuloajasta, ja siitä lipsutaan, muuttuu asia jo suuremmaksi.

Minulle parisuhde on sitä, että tulee luonnostaan kerrottua kaikenlaisia juttuja, joita on päivän mittaan tapahtunut. Emme vaimoni kanssa utele toistemme tekemisiä, mutta jaamme ne kyllä. Minusta suhteeseen kuuluu avoimuus, mutta sen avoimuuden tulee lähteä kertojasta. Toinen ei saa kytätä, muttei toinen saa liikaa salaillakaan. Näin luodaan luottamusta puolin ja toisin.

Äänestä
  • Luottamuksen perusta ja luottamuksen arvoinen käytös on ennen kaikkea sitä, ettei pussailla/nussita muiden kanssa/laiteta treffi-ilmoituksia nettiin tms.

    Keskustelun aloittaja sanoi löytäneensä miehen treffi-ilmoituksen surffailleensa netissä. Eli löydökset eivät ole mistään saastuneesta puusta peräisin. Eli mitä ihmeen saastaa sinä jauhat luottamuksesta?

    Eri asia on tietysti mitä ketjun aloittaja oli itse tekemässä kun löysi surffatessaan treffi-ilmoituksen :)

    Äänestä

  • Trade kirjoitti:

    Luottamuksen perusta ja luottamuksen arvoinen käytös on ennen kaikkea sitä, ettei pussailla/nussita muiden kanssa/laiteta treffi-ilmoituksia nettiin tms.

    Keskustelun aloittaja sanoi löytäneensä miehen treffi-ilmoituksen surffailleensa netissä. Eli löydökset eivät ole mistään saastuneesta puusta peräisin. Eli mitä ihmeen saastaa sinä jauhat luottamuksesta?

    Eri asia on tietysti mitä ketjun aloittaja oli itse tekemässä kun löysi surffatessaan treffi-ilmoituksen :)

    Aika ihmeellinen olet, jos sinun mielestäsi luottamuksesta puhuminen on saastaa. Millaisessa suhteessa sinä elät? Tykkäätkö kytätä?

    Äänestä

  • Tane_k kirjoitti:

    Aika ihmeellinen olet, jos sinun mielestäsi luottamuksesta puhuminen on saastaa. Millaisessa suhteessa sinä elät? Tykkäätkö kytätä?

    Mitä saastaa sinä jauhat uskottomuudesta? Jokohan nyt ymmärsi.

    Äänestä

  • Trade kirjoitti:

    Mitä saastaa sinä jauhat uskottomuudesta? Jokohan nyt ymmärsi.

    Jos minua tarkoitat, niin en ymmärrä. En ole puhunut uskottomuudesta tässä ketjussa mitään - ainakaan tietääkseni.

    Äänestä

Ainakin minusta vaikuttaa että miehesi kuitenkin metsästää niitä naisia taka-ajatuksenaan se, että löytäisi seksiseuraa. En haluaisi mitenkään satuttaa tai olla ilkeä, mutta minkä muun takia hän sanoisi, että on vapaa ja muutenkin piilottelisi näitä naistuttavuuksiaan? Itse olen sitä mieltä että ei ole kovin reilua sinua kohtaan ja muistuttaisin, että uskollisiakin miehiä löytyy. Pärjäile...

Äänestä

että olet siraalloinen kyttääjä, mutta jos selvää näyttöä on osoittaa miehesi epärehellisyydesta, niin sinulla on oikeus tunteisiin mikäli välität tai tunnet häntä kohtaan jotain. Ottaisin miestä niskasta kiinni ja seinää vasten ja kysyisin suoraan että jos ei lopu ota kamas ja häivy lopullisesti. Kyllä hän jos sinua rakastaa, pysähtyy ja miettii mikä kannattaa tai toinen keino pidä hänet niin kylläisenä sexin nälästä että ei tarvi mennä vieraisiin, kun ei enää kykene.

Äänestä
  • ...että olet siraalloinen kyttääjä, mutta jos selvää näyttöä on osoittaa miehesi epärehellisyydesta...

    sairaalloinen kyttääjä? selvää näyttöä? ;)

    Oletko joku tyhmä vai?

    Äänestä

en tiedä itse olen tavannut miestä 8- vuotta joka teki juttumme alussa noin vaimoilleen, että laittoi miesten nimiä naisten puhelinnumeroiden tilalle. Heille tuli ero lopulta niin riitainen, että selvittävät sitä vieläkin. Mies on hyvin eripurainen riitainen ahdistunut. Meillä siis on synkannut alusta asti petihommat, mutta ei mikään muu en halua häntä muuten. Joskus halusin, mutta hän on kylmä vihainen onneton ihminen. Tiedän, että olen hänelle se nainen jota hän haluaa eniten, mutta se ei riitä toiselle ei saa olla tyly.

Äänestä

Hei!

Että oli kirjoituksesi melkein kuin meikäläisen kirjoittama.....Olen taas minäkin antanut oman "kyttääjäni" päästä valloilleen. Pärjäsin jo oikein hyvin, mutta olisikohan se tämä kevät ja hormoonit, jotka aiheuttavat näitä kytis-oireita?
Minun tilanteeni on tälläerää ok, mutta nainen ystävänä miehellä....se ikuisuuskysymys ihan niin kuin sekin, että mies ystävänä naisella. En tiedä sinun, mutta minun parisuhteeni on pitkä, tosi pitkä ja romanttisuus näyttäytyy äärimmäisen harvoin. En tarkoita seksiä vaan lähellä olemista ja vaikka niitä runon pätkiä silloin tällöin...sanoisin, että meillä molemmilla on mies, joka yhdistettynä meidän persooniimme eivät osaa näyttää omaa sisintään tai sitten me emme ymmärrä? Nyt tässä kirjuutellessani tuntuu jo aika hyvältä. Olisi mukava vaihtaa kanssasi ajatuksia enemmänkin aiheesta. Mitäs`sanot? Niin ja kun kerran rakastat niin pidä hyvänä, nauti elämästä, keskustele ja ennenkaikkea katso useammin peiliin. Onko näyssä, jonka näet havaittavissa muutostarpeita? Millainen on ilmeesi? Kutsuva vai luotaantyöntävä? Vai kenties mitäänsanomaton? Minä ainakin otan ilmeen " isolla ilolla" ja painelen eteenpäin. Halaan ja toivottavasti tulen myös halatuksi!
Halaus myös sinulle!

"Pilvetär"

Äänestä

Kyllä sua nyt höynäytetään.
Yli 90% meistä chatmiehistä, oltiin sitten naimisissa tai ei, etsitään netistä seksikumppaneita, ja kyllä niitä täältä löytyykin!
Älä nyt sinäkään usko mitään löpinöitä mieheltäsi, pimppiä se siellä vonkaa ja varmmaan on jo saanutkin ainakin jo muutamat pikapanot autossa, ennen kotiin tuloa:(

Äänestä

Ettei miehesi oikeasti petä sinua? Mikset puhu asioista niiden nimillä? Pelkäätkö että jäät yksin?
Minä en katsoisi päivääkään tuollaista miestä, sillä kyllä salailu on aina merkki jostakin.
Ja mielestäni ehjässä rakkaussuhteessa ei tarvitse deitti-ilmoituksia tms. olla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyttääjä kirjoitti:

Surffailin netissä ja löysin mieheni treffi-ilmoituksen, jossa sanoo olevansa vapaa yksineläjä. Lisäksi hänellä on jonkinlainen "sala"sähköpostiosoite jossa viestittelee ties kenen kanssa ties mitä. Puhelinnumeroita on myös jaellut, sillä puhelimeen tulee viestejä öisin ja siellä on (hän itse näytti) aivan uusia nimiä tupsahtanut lyhyessä ajassa, tosin nekin verhoiltuna Pekaksi ja Kimmoksi. Olen kyttääjä kun löysin puhelinnumeroita hänen taskustaan laittaessani pyykkiä koneeseen. Olen paha ihminen eikä minuun voi luottaa kun olen noista netissä solmituista naiskontakteista (on asiasta juteltu, ovat naisia) mustasukkainen. Hän ei etsi live seuraa vaan ihan uusia ystäviä ajatuksia vaihtamaan. Tämän hyväksyn, koska onhan itsellänikin miespuolisia ystäviä. En halua rajoittaa hänen menemisiään kavereiden kanssa, mutta silti hän ihmettelee kun on luvannut tulla kotiin töistä ja tulee tunnin päästä "luvatusta" ajasta käytyään kahvilla ystävänsä kanssa ja kohtaa kotona mielensä pahoittaneen naisen. Se surettaa minua, mutta ainoastaan siksi että olen laittanut ruuan valmiiksi/tai lämmittänyt saunan tms. En vaadi olla kaiken keskipiste tai se ainoa ajateltava asia maailmassa, mutta myös minä kaipaan huomiota.
Tuo nettijuttukaan ei ole mikään kamala asia, mutta miksi se tarvii salata? Kerroin hänelle, että minulla olisi paljon helpompi olla kun hän avoimesti ja rehellisesti kertoisi että " olen tutustunut uuteen ystävään ja vaihtelemme hänen kanssaan sähköpostia ja tekstiviestejä ja soitellaankin joskus". Tai puhuisi nimellä. Ei jäisi silloin hurjalle mielikuvitukselle niin paljon valtaa, koska minä ainakin paisuttelen asioita mielessäni niistä tietämättäni. "pienestä pierustakin tulee iso paska". Kaikki kätkeytyy sanan "yksityisyys" taakse. Pitää olla kavereita, asioita, juttuja jotka ei minulle kuulu lainkaan. Omalta osaltaan tämäkin on ymmärrettävää, mutta silti toivoisin jonkinlaista avoimuutta asioihin. Olenkohan väärässä? En kaipaa neuvojanne teiltä, jotka sanotte että "jätä se", sillä niin en todellakaan aio tehdä koska rakastan häntä valtavasti!!! En halua omia häntä, mutta en halua myöskään joutua "syrjityksi". Mies ei usko kun kerroin että asia ei olisi niin mustasukkaisuutta aiheuttava ja minua loukkaava mikäli hän kertoisi minulle esim että "Anu soittaa" tai että "hei, meen Liisan kanssa vähäksi aikaa chattiin". Silloin tietäisin että ei olla "kielletyllä alueella", sillä onhan minullakin miespuolisia ystäviä joiden kanssa lenkkeilen, olen messengerissä ja soittelen, tosin kaiken tuon teen hänen silmiensä alla ilman vaadittua yksityisyyttä. MInulla kun on taipumuksia kyttäilyyn ja mustasukkaisuuteen niin en pysty kuulemma muuttumaan...
Kaikki me olemme yksilöitä ja toimimme saamillamme kasvatusohjeilla - minulla ne ovat huomionosoitukset läheisille, avoimuus, menoista ja kotiintuloista kertominen. Onko se sitten paha asia että kun on ilmoittanut jonkin ajan ja jos se ei pidä niin imloittaisi siitä? ALan kyllä heti soittelemaan että mitä on sattunut kun ei näy... eikä se ole ainakaan tarkoitettu kyttäämiseksi - vaan välitän hänestä paljon ja odotan häntä niin kovasti kotiin.
Tiedän itse olevani upea persoona, no olkoonkin että hieman ylipainoinen, mutta silti kaunis ja tyylikäs. Mustasukkaisuuteni ei siis omasta mielestäni johdu huonosta itsetunnosta, vaan siitä etten saa riittävästi huomiota ja huomionsosoituksia. Minulle on kuulema tyhmää laittaa sähköpostia kun näemme joka päivä kotona. Ehkä niin, mutta minusta olisi ihan lukea esim joku pieni rakkausruno tai jotain muuta - sillä saahan nuo muutamat naisetkin postia, miksen siis minä? Nuo osoitteetkin sain yhteisen ystävämme koneelta kirjoittaessani sillä sähköpostia kun tekstikenttään tuli alkukirjaimen siihen laitetuani mitä erikoisempia "ehdotuksia" viestin saajaksi ja otsikoksi. Ei kuulemma uskottava selitys. Ja kun tuo kaveri oli vielä vieressä... Minä en olisi saanut välittää niistä mitään, mutta ehkäpä juuri mustasukkaisuuteni ja pienoisen uteliasiuuteni takia kokeilin kaikki aakkoset läpi ja laitoin paperille ylös nuo kymmenet omituiset sähköpostiosoitteet...

Miten päästä kyttääjän ja sairaalloisen mustasukkaisuuden leimasta eroon? Kuinka osoittaa toiselle että olen muuttunut?

Rakkaani jos luit tämän: RAKASTAN SINUA !!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu