Olen masentunut, enkä uskalla sanoa siitä kenellekään.

Hei! Sinulle voisi olla hyötyä Tukinet:istä jossa voi keskustella näistä asioista tukihenkilön kanssa. Sekaisin247 chat myös auttaa aukioloaikoina jos nopeampaa juttelu kertaa haluat. Ja sitten kun uskallat niin voisit mennä puhumaan jaksamisestasi töissä ja muualla kaupunkisi Ohjaamon/Etsivä nuoriso työn kanssa niin ne auttaa sinua löytämään keinoja, mitkä vähentävät uupumistä ja auttaa jaksamaan.
Tuolta tukinetistä on ehkä paras aloittaa ja hakea itselleen rohkeutta sekä itsevarmuutta, että jaksaa ottaa seuraavan askeleen.

Toivottavasti tästä on apua ja pääset joissain noissa paikoissa kertomaan vapaasti omasta olostasi ja tuntemuksistasi. Ne ovat turvallisia paikkoja mistä esim. läheisesi tai työpaikkasi ei tarvitse tietää mitään.

Meillä kaikilla on totaalista uupumista. Se on tervettä ja normaalia!
Sitten vaan pitää nukkua paremmin, ottaa se itselle se aika.
Suurin syy lienee se, että ei mene ajoissa nukkumaan. Stressijutut ovat semmoisia, että ne ei päästä irti illallakaan.
Jumppaaminen, vaikka vähäinen tekee paremman olon.
Kävely ulkona jne.

Miksi ap esiinnyt kuitenkin julkisesti aviomiehenä? Sanot avioliittonne kestäneen lähes 50 vuotta.
Mistä viehtymys sateenkaariväkeen?

Ihminen ei ole pelkästään fyysinen ja psyykkinen olento vaan myös henkinen. Jos ei tee mitään henkisyyden ylläpitämiseksi niin sekin voi olla syy ongelmiin. Homeopatiasta voisi olla apua, auttaa masennuksessa ja uupumuksessa. Tarkoitusta elämään voi hakea myös alkamalla auttaa muita tai osallistumalla jonkin järjestön toimintaan. Joogaliikkeet auttoivat itseäni aina työn jälkeen, tunsin olevani taas ihan pirteä ja rauhallinen.

Työpaikalla ei tarvitse sanoa kenellekään, että on masentunut. Masennuksen vuoksi mennään lääkäriin. Lääkäri määrää sairausloman, jonka syy ei kuulu kenellekään. Voit keksiä mitä haluat, myös kotiväelle voit sanoa vaikka että pidät sapattivapaata tai sinut on lomautettu tai että selkä on kipeä.

Masentuneen tyttöystävänä ja toisen masentuneen läheisenä ystävänä haluaisin kuulla miten hankala paikka on puhua omasta masennuksestaan ja sen perimmäisistä syistä. Tuntuu että kumpikaan ei ole rohjennut minulle kertoa ja olen ymmärtänyt että se voi olla hyväkin asia ettei kaikkea omaa pahaa oloa haluta kipata niskaani ja olen siitä kiitollinen kun elämää mullistaviin ohjeisiin minullakaan ei olisi kortteja. Mutta välillä tuntuu että se tekee pientä henkisen yhteyden muuria välillemme ja haluaisin ymmärtää enemmän ja kuulla syitä ja syvemmin selitettynä mikä mieltä painaa kuin että ollut stressiä ja rankkaa ympäri pyöreästi sanottuna. Koen että se on myös asia josta ei kehtaa suoraan kysyä, vaan ehkä asia jonka toinen kertoo jos siltä tuntuu? Vai kokeeko masentuneet että joku joka ei ole kokenut masennusta ei voisi ikinä ymmärtääkkään vai häpeävätkö he sitä? Vai ehkä jopa molempia? Vai mikä on perimmäinen syy masentuneisuuden vaikenemiseen?

Keho tarvitsee lepoa mutta lepo ei auta mieltä jos tuntuu että laiskat vaan lepää.

Sosiaalinen media aiheuttaa etenkin nuorilla hirveästi itsensä vertailua muihin joka voi johtaa yllä mainitsemaani tilaan josta masennus tullee.
Ei ihme että 2010-luvulla nuorten masennus lähti nousuun.

Stressikapitalismi vaatii meiltä koko ajan enemmän ja enemmän .

Ei-tekemisen harjoittaminen on toimiva ongelmanratkaisukeino mielenterveyden ongelmiin.

Eli kun tunnet itsesi masentuneeksi/ahdistuneeksi niin makaat vain sängyllä paikallaan ja kun mieleesi tulee ahdistavia ajatuksia niin hoet pään sisällä mantraa "en tee mitään" tai "voinko tehdä vähemmän" ja korvaat ahdistavat ajatukset näillä mantroilla samalla kun rentoudut ja lepäät.

Ei-tekemisen harjoittaminen on elämänmuuttavaa.

Meitä kasvatetaan koko ajan miettimään ongelmia ja kilpailemaan yhteiskunnassa mutta ei-tekemisen arvokasta taitoa ei pidetä arvossa vaikka ihmiset kärsivät stressin takia unettomuudesta, uupumuksesta, mielenterveydenhäiriöistä, kroonisista kivuidta, jne.

Stressikapitalistinen yhteiskunta on täysin häiriintynyt