Äkillisesti ilmenneet dementiaoireet

Hieman alle 70-vuotiaalla äidilläni ilmeni yhtäkkiä otsalohko- tms. dementiaan viittaava oireisto kesäkuun alussa 2020. Hänen persoonansa muuttui täysin yllättäen, noin parissa viikossa. Persoonanmuutoksen huomasin alussa parhaiten siitä, kun hän kyseli samaa kysymystä kahteen kertaan. Hänen ajattelunsa oli myös
muuttunut yksinkertaisemmaksi, lapsenomaiseksi. Hänen puhetyylinsä vaihtelee: Välillä hän kuulostaa siltä, kuin hän olisi impannut jotain liuotinta, välillä ääni kuulostaa oudon naukuvalta. Välillä puhe taas on vaimeaa ja hidastempoista - niin kuin ajatus ei oikein kulkisi. Sanojen hakemista, änkyttämistä ja kirjakielistä tai raporttimaista puhetta hänellä on nykyisin jatkuvasti. Nimimuisti hänellä on heikentynyt oleellisesti, mutta sen hän laittaa ikääntymisen piikkiin. Työelämässä ollessaan hän altistui pitkäaikaisesti homeelle työpaikallaan ja on sairastanut myös sydäninfarktin. Hänellä on nykyisin jatkuvaa nenän tukkoisuutta ja yskää. Kerran huomautin hänelle, että istuessaan hän huojuu paikallaan. Vastasi, että näin hänellä vain on tapana. Lisäksi on kehoittanut minua lopettamaan tarkkailemisensa.

Hän saattaa naureskella tapahtumille, joita vain pikkulapsi pitäisi hauskoina.
Keskustelunaiheet rajoittuvat hänen kanssaan nykyään vain TV-ohjelmiin, paikallisiin pikkukaupungin tapahtumiin ja ulkopuolisiin
vieraisiin ihmisiin. Kun hän soittaa minulle, hän esittää väkinäisen kysymyksen "Noo, mites menee?", kysymyksen sävy on jotenkin v***uileva.

Sairastuin itse viime keväänä ja olin pitään sairauslomalla. Kun valitin hänelle oireitani, hän väitti, että kuvittelen ne kaikki. Väitti, että tarvitsen psykiatrista hoitoa. Toisaalta hän kehoitti vain menemään lääkäriin, jos jossain "vaimaltaa". Ei huomannut tai välittänyt, kuinka vakava sairastumiseni oikeasti oli. Terveydentilani selvittelyt jatkuvat edelleen, mutta niitä ei äitini mielestä kannata tehdä, koska ovat hänen mielestään vain turhaa rahanmenoa.
Hän on myös sanonut minulle, että "Menisivät ihmiset vaan töihin, eivätkä miettisi kaiken maailman diagnooseja".

Empatiakyky äidiltäni näyttää kadonneen kokonaan. Minua, joka hänen kanssaan on pitkään ollut eniten tekemisissä, ei usko edes siskoni. Sisko kuittaa äidin oirelun pelkkänä stressinä. Kerran äitini vertasi minua koiraan ja kun häntä asiasta muistutin, hän kiisti koskaan näin tapahtuneen ja väitti, että kuvittelen koko asian.

Kun kerroin hänelle, etten mielestäni ole saanut riittävää hoitoa vaivoihini terveydenhuollossa, kuittasi hän asian sillä, että jäihän hänen jo edesmennyt ystävättärensäkin ilman hoitoa. Kun kysyin häneltä, että jos kuolen sairauksiini, kuka käytännön järjestelyistä huolehtii. Hän vastasi, että hän ei ainakaan jaksa. Totesi myös samalla, että hänen ystävättärensä tulee laittamaan hänelle verhot ikkunaan. Aika outo toteamus tuossa asiayhteydessä.

Häneltä näyttää kadonneen empatiakyky lähes kokonaan ainakin lähiomaisiaan kohtaan. Äitini on nykyisin jatkuvasti väsynyt, ahdistunut, välinpitämätön ja omien sanojensa mukaan menettänyt elämänilonsa kokonaan.

Olen jo pariin otteeseen kehoittanut häntä hakeutumaan muistitestiin - turhaan. Mitään dementiaa hänellä ei kuulemma ole, koska ystävänsä ovat hänelle niin kertoneet. Eräskin ystävätär voi tämän kuulemma todistaa. Hän uskoo ennemmin ystäviään, kuin menisi lääkäriin tutkimuksiin. Riskiryhmään kuuluvana hän pelkää kuollakseen koronatartuntaa, myös tässä on yksi syy olla hakeutumatta muistitestiin. Äitini käyttää puhdistus- ja desinfioimisaineita kotonaan enemmän, kuin ennen koronapandemiaa. On desinfioinut elintarvikepakkauksia laimealla kloriittiliuoksella, minkä olen häntä kehoittanut lopettamaan jo puoli vuotta sitten. Ei ole uskonut, vaan desinfiointi jatkuu edelleen.

Olen huolissani ja ymmälläni, mistä hänen persoonansa muutos johtuu.
Onko muilla kokemuksia lähipiirissään vastaavanlaisista tapauksista?
Entä millainen yleensä on elinajanennuste kuvailemallani oireistolla?

Äitini äiti menehtyi Alzheimerin tautiin kolmisen vuotta sitten, joten sukurasitetta on. Mikä neuvoksi tässä tilanteessa? Helpoin vaihtoehto olisi muutto toiselle paikkakunnalle ja periaate "pärjätköön jokainen omillaan", niin kuin äiti itsekin on sanonut. Minun ja siskoni elämäntilanteet eivät mahdollista omaishoitajaksi ryhtymistä, joten laitospaikka äidille lienee ainoa vaihtoehto?