Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Röyhkeät asiakkaat vievät luottamuksen tunnollisilta asiakkailta

Anonyymi

Minulla on tavallinen puhelinliittymä johon asiakkaat voivat soittaa niin että veloitan 1€/min

Yli 30vuoden kokemuksella on tullut havaittua,että ihmiset käyvät entistä hävyttömämmäksi.

Kun asiakas soittaa ja kysyy että miten tämä homma toimii niin sanon että
voimme katsoa nyt ja katson tulkinnan ajan lopussa ja annan tilitiedot.Tästä jää heille myös kuitti

Ja hyvin monesti jos puhelu kestää vaikka 38min niin otan vain siitä 30minuutilta maksun

Silti ihmiset jättää maksamatta. (niimpä minun se pitäisi nähdä)

Myös on ihmisiä jotka voivat soittaa monia tunteja viikossa ja silloin maksu tietysti kasvaa,mutta siltikään niitä ei makseta. Sitten kun tulee tilanne etten vastaa näille enää niin maksavat monesta sadasta muutaman kympin ja laittavat viestin että maksoivat juuri ja maksaa loput muutaman päivän päästä.Jos vastaan niin kerryttävät vaan aikaa enemmän. monesti tälläinen vaan jättää maksamatta ja kun numeroni on normaaliliittymä,että siihen aletaan uhkailemaan ja haukkumaan. Hauskaa eikö totta? yömyöhällä tulee viestiä ja puheluita. No nykyään kyllä jo suljen puhelimen mikä on harmi niitä kohti jotka tarvitsvat kiireesti kuuntelijaa

Olen pikku hiljaa tässä koonnut tekstiviestejä asiakkailta ja kirjoitan
niitä tänne joku päivä. Ihan siksi että me näkijät ollaan hyviä paskasankoja ja meitä voi haukkua miten vaan

Kannattaisi miettiä että meilläkin on tunteet

Hyvää pyhää tästä huolimatta

19

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minulla on sama tapa.

      Eräskin miesasiakas soitti 3-4kertaa päivässä maksua ei kyllä näkynyt. Eräs päivä tuli tekstiviestejä noin 8 tuntia josta mainitsin että minulla on mennyt tähän työpäivän verran aikaa niin sanoi että ei hän tiennyt että tekstiviestitkin lasketaan.


      Hän jäi minulle tuhansia euroja velkaa vuoden ajalta. Kerroin että päätän asiakassuhteen juuri nyt. Jolloin alkoi uhkailu että mä olen vaitiolovelvollinen ja hän haastaa minut oikeuteen

      Noin henkisesti epävakaa ja huonon itsetunnon omaavan ihmisen paikka on psykoterapiassa ja jokaisen ennustajan, näkijän ja tulkitsijan pitäisi heti käännyttää hänet hoitoon

      Luultavasti seuraa tätä palstaa niin uhkailu taas alkaa

    • Anonyymi

      Käyttääkö miehetkin ennustus palveluja?

      • Anonyymi

        Kyllä käyttää. Aika monikin. Ei niin paljoin kun naiset.


    • Anonyymi

      Minusta ennustus pitäisi ottaa harrastuksena niin asiakkaan kuin ennustajankin näkökannasta, ennustaminen on vain ennustelua ei ennustajan tulisi itseään titureelata auttajaksi. Ei ennustaja voi todistaa asiakkaaleen mitenkään onko asiat mitä näkee asioita mitkä kävisivät toteen koskaan. Itse olen joskus ennustajille soittanu 9 ennustajaa koitin ja yhden tiesin heti näkevän minulle ja ne asiat kävivät toteen 8 muuta ei vakuuttanu eikä myöhemminkään.

    • Anonyymi

      Se ei tuo maksukyvyttömyys/ haluttomuus ole sit vissiin mitenkään "ennustettavissa"...

      • Anonyymi

        Niin,kirjoitin tuonne ensimmäiseen kirjoitukseen että minun se olisi pitänyt nähdä

        Kun asiakas on puhelimessa niin en koskaan ajattele rahaa vaan sitä että kuuntelen asiakasta ja katson häntä,niin että voin auttaa parhaani mukaan ja se mitä näkyjä tulee. Enkä sitä että minkä verran saan siitä rahaa


      • Anonyymi

        Kirjoitin tuohon kirjoitukseen ihan alussa että minunhan se pitäisi tietää


    • Anonyymi

      No onpa hankalaa. Mutta onneksi te luotettavat olette auttaaneet ainakin muutamia oikeasti. Ja kuka tietää ehkä jos ne roskapostittajat ei olisi teidän palveluihinne käyttäneet aikaa, olisivat tehneet jotain pahempaa vahingollista muualla... Unknown.

    • Anonyymi

      Minulla meni 20 vuotta ennen kuin löysin oikean näkijän. Kaikenlaisille huijareille on tullut soitettua. Olen kiitollinen, että olen löytänyt näkijäni, sillä hän ei myöskään rahasta asiakkaitaan. Siksi tälläisen kuuleminen suututtaa. Eivätkö ihmiset tajua kuinka paljon niitä rahastajia on olemassa. Tässäkin aloittaja kertoo laskuttavansa 1€/minuutilta, joka on mielestäni kohtuullinen hinta. Te jotka jätätte laskunne maksamatta, maksakaa sitten niitä kalliita laskuja jonnekin AstralTvlle, kun nämä inhimillisesti laskuttavat näkijät katoavat teidän huonon käytöksen vuoksi! Eihän lehteäkään voi tilata ja sen jälkeen jättää maksamatta kun lasku tulee vaikka ei olisi lukenut sivuakaan.

    • Anonyymi

      Minullakin on tällä hetkellä näkijä, joka laskuttaa saman kuin aloittaja. Ollut jo vuosia. Hän on kullanarvoinen - neuvonsa siis. Joskus aiemmin minulla viipyi viikon-parikin maksu, kun oma tilanteeni oli tiukka, tai ehkä joskus vain omaa typerää huolimattomuuttani tai ajattelemattomuuttani. Tämän jälkimmäisen puutteen olen kyllä viime aikoina korjannut. Ja kun saan enemmän rahaa, lähetän hänelle enemmän kerralla, sillä olen saanut häneltä niin paljon apua ja tukea viime vuosina, etten tiedä missä olisin muuten. - Selvänäkeminen ei tosiaan ole kultakaivos, ja jos sitä tekee tosissaan, niin ansaitsisi ainakin asialliset asiakkaat, ja ajoissa maksaminen on itsestäänselvyys. - Aloittajan asemassa en tekisi yhteistyötä tuollaisten ihmisten kanssa, vaikka kuinka tarvitsisivat apua. Pitää asettaa selkeät säännöt. Muuten ei mikään toimi, auttamisessakaan.

    • Anonyymi

      Samoin teen minä, omalla tavallisella numerollani. Siitä on tullut ongelma että toiset asiakkaat soittaa monta kertaa viikossa kellon ajasta huolimatta. Itse toivoisin viestiä esim.onko sinulla puolituntia aikaa. Jos juuri silloin ei ole niin voi kertoa että milloin on hyvä aika.

      Asiakas alkaa pitämään näkijää kaverina/ystvänä. Joten monestikkin puhelu menee jaaritteluksi. Eli ihan hyväntekeväisyyttä. Vaihtoehtona voikin olla että lopettaa tämän uran.

      Tämä on lahja mutta samalla työ. Elää pitäisi ja laskut maksaa

      Voimia näkijöille

      • Anonyymi

        Laita rajat asiakkaille. Muuten et jaksa, ja alkaa varmasti pänniä kun tulee hyväksikäytetyksi - sillä sitähän tuo käytös heiltä on, vaikka eivät ehkä itse sitä niin ajattelisikaan. Minä seuraan tarkkaan kauanko puhun ja kysyn aina tekstarilla ensin onko aikaa. Minua on pitkään haitannut se, että olen ollut niin surkeassa taloudellisessa tilanteessa, että olen joutunut pitämään sen saman minuuttihinnan minkä näkijä joskus vuosia sitten ilmoitti, eikä ole sitä korottanut kertaakaan - kun itse ajattelen että sen pitäisi olla enemmän kuin euro/min. Kerran aiemmin olen lähettänyt hänelle enemmän, ja nyt on tilanne että minulle pitäisi tulla enemmän tuloa lähiaikoina, ja olen sanonut että sitten korvaan hänelle kerralla. Odotan sitä päivää jo. Ei ole kiva olla kiitollisuudenvelassa ja tuntea että joku tekee polkuhintaan työtä minun vuokseni.

        Ehkä kyse sinulla on vähän ns. läheisriippuvuudesta, siitä että on tottunut elämässään aina auttamaan muita, omien oikeuksien ja hyvinvoinnin kustannuksellakin. Itse ainakin olen läheisriippuvainen. Perheen huolehtija. On huono omatunto, jos otan liikaa vastaan muilta, vaikka maksustakin... Minua on myös työelämässä riistetty, matalapalkka-aloilla. Tiedän mitä se on. Anon.09.11.2020 19:10


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita rajat asiakkaille. Muuten et jaksa, ja alkaa varmasti pänniä kun tulee hyväksikäytetyksi - sillä sitähän tuo käytös heiltä on, vaikka eivät ehkä itse sitä niin ajattelisikaan. Minä seuraan tarkkaan kauanko puhun ja kysyn aina tekstarilla ensin onko aikaa. Minua on pitkään haitannut se, että olen ollut niin surkeassa taloudellisessa tilanteessa, että olen joutunut pitämään sen saman minuuttihinnan minkä näkijä joskus vuosia sitten ilmoitti, eikä ole sitä korottanut kertaakaan - kun itse ajattelen että sen pitäisi olla enemmän kuin euro/min. Kerran aiemmin olen lähettänyt hänelle enemmän, ja nyt on tilanne että minulle pitäisi tulla enemmän tuloa lähiaikoina, ja olen sanonut että sitten korvaan hänelle kerralla. Odotan sitä päivää jo. Ei ole kiva olla kiitollisuudenvelassa ja tuntea että joku tekee polkuhintaan työtä minun vuokseni.

        Ehkä kyse sinulla on vähän ns. läheisriippuvuudesta, siitä että on tottunut elämässään aina auttamaan muita, omien oikeuksien ja hyvinvoinnin kustannuksellakin. Itse ainakin olen läheisriippuvainen. Perheen huolehtija. On huono omatunto, jos otan liikaa vastaan muilta, vaikka maksustakin... Minua on myös työelämässä riistetty, matalapalkka-aloilla. Tiedän mitä se on. Anon.09.11.2020 19:10

        Pitääkin ottaa käyttöön tuo mitä neuvot.
        Ja se on totta että alkaa oma jaksaminen olla kortilla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkin ottaa käyttöön tuo mitä neuvot.
        Ja se on totta että alkaa oma jaksaminen olla kortilla.

        Joo, ei ole mitenkään itsestäänselvää että jaksaa aina kuunnella toisten murheita, saati vielä ottaa paineita näkemisen onnistumisesta. Olen soitellut eri näkijöille vuosien mittaan sen verran, että on seuloutunut, ketkä minulle näkevät ja voivat muutenkin auttaa. Työtä se tosiaankin on, enkä itse varmaan jaksaisi sellaista. Huijarit ja tyhjänpuhujat ovat erikseen, heitäkin varmaan on, ainakin sen perusteella mitä joku entinen näkijä jostain firmasta väitti lehtihaastattelussa, että "olemme kaikki huijareita." Tosiasiassa näin ei ole, eikä hänen olisi tarvinnut puhua muuta kuin omasta puolestaan... Anon.09.11.2020 19:10


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitääkin ottaa käyttöön tuo mitä neuvot.
        Ja se on totta että alkaa oma jaksaminen olla kortilla.

        Kukaan ei saa edes maitopurkkia ilmaiseksi kaupasta saatikka mitään palkkioita ilman myöhästymismaksuja ja muita lisiä. Sama pätee myös näkijöiden ammatille.


    • Anonyymi

      Miten sinut löytää? Katsotko korteilla ja näetkö selvänäöllä? Haluaisin soittaa sinulle?
      Nimimerkillä mikä oli kissani nimi? Siitä tunnet minut. Vain minä tiedän vastauksen.

      • Anonyymi

        Löydät tietoni painamalla kirjautumis nimeäni saripava


    • Samoin täällä. Normaali numero, ei palvelumaksuja joten mitään yllätyksiä ei tule

    • Anonyymi

      Lämmin halaus. Ymmärrän sinua täysin. Minulla on sama tilanne useimpien kanssa. Ja usein heillä ajatus, että minulla ei ole muuta elämää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2173
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      83
      1829
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1565
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1518
    8. 59
      1384
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1319
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe