uutitissa kerrottiin lisäätyneestä huumeiden
käytöstä.kankaanpäässä oli löytynyt kannadis
viljelmä omakotitalosta. Miten Nivalassa
onko ongelmaa pyörävarkauksia ym. tällaista
Onko Nivalassa huume ongelmaa
10
2126
Vastaukset
- Anonyymi
Nivalassa on lähinnä kannabiksen käyttö lissääntynyt sen helepon kotikasvatuksen vuoksi. Kannabis on yleistynyt kaikkialla Suomessa joka on varsin huolestuttavaa. Se nimittäin altistaa psykoosisairauksile ja tulevaisuudessa psykoosisairaudet tullee todennäköisesti räjähtää käsiin.
Sen sijaan muiden huumeiden lisääntyneestä käytöstä ei liiemmin ole viitteitä. Ainahan Nivalassakin on ollut mm. piikittäjiä ja nappien napostelijoita, muttei niiden määrä mitenkään lisääntynyt ole. Sen sijaan Haapavedellä on kuljettu vähän toisenlaiseen suuntaan. Siellä on kuulemani mukaan myös vahvemmat huumeet tulleet mukaan ja samaa näyttäisi tapahtuneen myös Ylivieskassa.- Anonyymi
Piikittäjiä on melko paljon
Pahinta tässä on rikollisuus millä maksetaan käyttöä Liikenteessä vaarallisia syyttömät joutuu kärsimään - Anonyymi
Mitäs sille asialle vois tehdä
Jotenkin säälittää kun nuoret jää siihen koukkuun Nivalassa on tietääkseni YKSI huumekauppias joka ei pääse sisään mihinkään
lähialueitten baareihin?- Anonyymi
Liimatta kirjoitti:
Nivalassa on tietääkseni YKSI huumekauppias joka ei pääse sisään mihinkään
lähialueitten baareihin?Kuka on myyjä
- Anonyymi
Haapavedellä on aina ollut väkilukuun suhteutettuna paljon epäsosiaalista porukkaa. Nämä narkit ja rikolliset tuntuvat olevan paikallisten nuorten naisten idoleita. Muualla naiset eivät "pieraisisikaan" näiden suuntaan.
- Anonyymi
Ehdottomasti vaan pilveä kaikille halukkaille, vähemmän ongelmia ja mielipahaa se aiheuttaa kuin viina
- Anonyymi
lukekaapa onko ylivieskasa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lukekaapa onko ylivieskasa
on ja baarit auki..
- Anonyymi
Kannabiksen vapauttaminen toisi Nivalaankin paljon työpaikkoja ja vaurautta viljelyn ja eripuolilta Eurooppaa saapuvien kannabisturistien muodossa.
Eu ei kiellä kannabiksen vapauttamista joten vipinää tennariin.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931422
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52821- 53786
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253677Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10660Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä330639Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58634- 53604