Marko on yli-iloinen, joten lääkeannos liian suuri. Marko ottaa salaa omia lääkkeitään. Olen monta kertaa hänen SALAA OTTAVAN pillerin. Ei ole normaalia Markon yletön nauraminen asialla joka ei ole millään muotoa naurettava. On 36v. Markohan kertoi että hän oli kolarissa ja siksi yrittää töiden tekemistä vasta 2025 vuonna. Markon päässä näkyy suuri ongelma ilman kolariakin. En ihmettele että puoliso on pojan kanssa nostanut kytkintä. Tuollainen ei lapsia tarvitse. Ei pysty millään tavalla kasvattamaan kunnon ihmiseksi. Markohan politiikkaviikkotehtävän aikana sanoi ettei tullut vappusatasta, joka luvattii eläkkeisiin, vaan 10e. Keskustelivat maan politiikan lupauksista. Siitä päättelemme Markon olevan sairaseläkkeellä. Sairaseläkeläinen voi jonkun verran halutessa tehdä työtä. Artulla näyttää olevan samaa vikaa. Sanoihan Arttu ja Timokin tuolloin ettei tullut Vappusatasta joka luvattiin eläkkeisin.
Markolla liian suuri lääkeannos
12
<50
Vastaukset
- Anonyymi
No jopa on kovaa tekstiä ,rauhoitu vähän tuon mollaamisen kanssa.Eihän se ole meiltä katsojilta pois jos joutuu sanon jos,lääkettä ottamaan .En ole kyllä huomannut että niin ois ollu .Ottaahan moni täällä ulkomaailmassakin lääkkeitä jos tarvii ,eihän se ole häpeä.
- Anonyymi
Ja mistä lääkkeestä on kysymys? Mihin kellon aikaan hän sen ottaa? Ottaako aina suunnilleen samaan aikaan (1-2 tunnin heitot)? Aamuin, illoin? Keskellä päivää?
Hänellä voi olla esim. sydänlääkitys. Tai vitamiineja. Esim. mielialalääkepurkkia hänellä tuskin on omassa käytössään. Mahd. jotkut hakevat jatkuvat lääkkeensä Päiväkirjahuoneesta. Jotkut lääkkeet on syytä aina pitää lähellä, esim. epilepsialääke.- Anonyymi
Vielä: "salaa ottavan pillerin".
Hän ei halua tehdä asiasta numeroa. Moni ottaa lääkkeensä muilta "salaa", eli ottaessaan lääkkeen esim. kääntää muille / kameroille selkänsä.
Tuskin hän vetää siellä huumeita, Tuotannolta salaa!
- Anonyymi
Alusta asti ärsyttävä tyyppi.....”kaikkien kaveri”Ensiviikolla ULOS!!!!!!!
Hänellä on kohta joku keuhkotauti ,hirveältä kuulosta räkäminen- Anonyymi
Marko on ihan kivan tuntuinen mies ,ei ollenkaan ärsyttävä .Toivon Markon jopa voittavan.
- Anonyymi
Markon räkiminen on järkyttävää kuultavaa, en pysty katsomaan enää koko bb:tä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marko on ihan kivan tuntuinen mies ,ei ollenkaan ärsyttävä .Toivon Markon jopa voittavan.
Marko on ärsyttävin ihminen, ei omia mielipiteitä toistelee vaan muiden sanomisia.
Huutaa ja yskii, ulos tuollainen.
- Anonyymi
Voihan Marko ottaa esimerkiksi jotain nikotiininkorvaustabletteja. Nekin näyttää hieman lääkkeeltä. Mitä pahaa siinä on, jos ottaa vaikka päivittäisen vitamiiniannoksensa? Outo huomio. Ei Markon käytös ole mitenkään poikkeavaa ollut.
Mutta Artun on! Näkikö kukaan sitä, kun Arttu esitteli pihalla laajenneita pupillejaan ja kehui olevansa "tiloissa" Artun silmät, pupillit näytti tosi suurilta. Yleensä pupillit ei mene tuon näköisiksi, jos ei laiteta jotain silmätippoja, tai oteta jotain huumetta. Olisiko Artulla ollut jossain tavaroissaan jemmassa pieni määrä huumetta? Jos on ollut, niin tuotanto voisi samantien antaa hänelle kenkää. - Anonyymi
Hei camoon,ihmisellä voi olla hyvinkin lääkitys jolle ei voi mitään joka on "pakko"ottaa mitä sitten jos on?esim.adhd,add yms.Marko vaikuttaa ylivilkkaalta ja se on luonteenpiirre joka meillä kaikilla on!siksi jokainen on persoona.
- Anonyymi
Hahaa, mitä jos Marko ottaakin vain yskänpastillin, kun on kova yskä ollut.
- Anonyymi
Kannattais ottaa asioista selvää ennenkuin levittää perättömiä juttuja.Onhan kerrottu että asukkailta otettiin kaikki henkilökohtaiset tavarat pois ja niihin kuuluu myös kaikki lääkkeet sitten ohjaaja jakaa lääkkeet päivittäin asukkaille, että se siitä sun näkemisestä varsinainen paskanpuhuja.
- Anonyymi
Miten Arttu sitten sai pupillit niin suuriksi? Taikatemppuko?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018254- 565142
- 244787
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274690Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364510Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h744407- 623973
- 423625
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on402904- 452619