Tasa-arvoinen lähestyminen ja lähimmäisenrakkaus ovat keskeisiä sielunhoitotilanteessa.
Sunnuntain evankeliumiteksti on kristillisessä perinteessä tunnettu nimellä Kristuksen kirkkolaki. Aiemmin Jeesus oli kertonut vertauksen Hyvästä Paimenesta, joka etsii hukkaan joutuneen lampaan. Jeesus jatkaa: ”Samoin ei teidän taivaallinen Isänne tahdo, että yksikään näistä vähäisistä joutuisi hukkaan.”
Jumalan hyvä huolenpito tarkoittaa sitä, että hän haluaa säilyttää ja varjella meidät uskossa. Kristuksen palvelijat kantavat toisiaan taivastiellä. Uskovat eivät ole synnin tekemisestä vapaita, vaan lankeemuksia tapahtuu ”ajatuksin, sanoin ja teoin”.
Omatunto neuvoo panemaan synnin pois, jotta siitä ei tulisi uskomisen este. Ei ole helppoa nousta parannuksen askelille, koska lankeemukseen liittyy usein myös häpeän tunne.
Puheeksi ottaminen on suojelua
”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.” (Matt. 18:15.) Veljen tai sisaren tilanteesta saattaa herätä aiheellinen huoli. Jeesuksen neuvo ottaa asia ”puheeksi kahden kesken” koskee jokaista uskovaa.
Tämä tarkoittaa myös sitä, ettei asiasta laverrella muille. Kun asioita selvitellään vain kahden kesken, suojelee tuollainen käsittely myös lähimmäisen mainetta. On mahdollista, että asioita on tulkittu väärin.
Inhimillinen puoli jättäisi mielellään asian sikseen: ei jaksakaan rakastaa lähimmäistä totuudessa. Vanhassa testamentissa Mooseksen kirjassa varoitetaan ajattelemastakin pahaa lähimmäisestä vaan ottamaan asiat puheeksi. Samalla kehotetaan rakastamaan lähimmäistä kuin itseä. (3. Moos. 19:17,18.)
Jeesuksen opetukseen on helppo yhtyä: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.” (Matt. 7:12.) Opetuksen luonne on rakkaudellinen ja sielunhoidollinen. Monella meistä on ollut aikoja, jolloin olemme olleet synnin ja kuorman uuvuttamia. Miten olisi käynyt, jos meitä ei olisi evankeliumin voimalla uskonystävien kautta autettu takaisin?
Kristuksen ohje toteutuu usein keskellä arkea. Puoliso saattaa kysyä, miksi et saa nukutuksi? Tai ystävä: ”Mikä sinun on, olet niin hiljainen?” Voi olla, että tämä riittää avaamaan keskustelun. Läheiset ovat kullanarvoisia. He saattavat tuntea sinut niin hyvin, että aavistavat, jos sinulla on paha olla.
Kutsu on aina voimassa
Kaikessa Jeesuksen opetuksessa korostuu lähimmäisenrakkaus ja tasa-arvoinen lähestyminen. Aina keskustelu kahden kesken ei saavuta toivottua tulosta. On tärkeää, että tilanne on jokaiselle turvallinen ja oikeudenmukainen.
Joskus voi olla tarpeen, että mukaan otetaan yksi tai kaksi kristittyä ”todistajiksi”. Heidän mukanaan tilanteeseen voi tulla lisää apua ja uskon ymmärrystä. Parhaassa tapauksessa anteeksiantamuksen evankeliumi saa hoitaa kaikkia osapuolia.
Voi myös käydä niin, että asiat eivät etene toivotulla tavalla. Jeesuksen neuvona on tuolloin kutsua mukaan laajempi kristityiden joukko, paikallinen seurakunta. Kristittyjen kesken on ollut neuvo ”olla nopeita päästämään ja hitaita sitomaan”. Jumalan valtakunta on armon ja anteeksiantamuksen valtakunta.
Jeesus sanoi kerran: ”Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.” (Luuk. 15:7.) Jos asianomainen ei halua yhtyä seurakunnan yhteiseen uskoon ja tehdä synnistä parannusta, häneen suhtaudutaan kuin ”pakanaan tai publikaaniin”. Häntä rakastetaan lähimmäisenä, jolle kutsu takaisin armovaltakuntaan on aina voimassa.
Armon määrää ei rajoiteta
Jeesus puhuu tekstissä seuraavaksi siitä, kuinka me saamme rukoillen kääntyä taivaallisen Isän puoleen kaikissa asioissa. Sielunhoidollisissa tilanteissa tunnemme itsemme ymmärtämättömiksi. Jeesus on luvannut olla kanssamme silloinkin.
Jokainen uskova tekee matkaa armon varassa. On lohdullista tietää, että anteeksiantamuksessa ei ole kiintiötä, vaan sen määrä on ääretön.
Ville Laivamaa
Anteeksiantamuksen määrä on ääretön
Anonyymi
6
74
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan kaikkea ei vain voi antaa anteeksi.
- Anonyymi
Rikoksia ei vaan saa antaa anteeksi ennen oikeuden tuomiota?
- Anonyymi
Kyllä saa antaa, jos rikoksen tekijä katuu. Se ei kuitenkaan vapauta rikoksen tekijää kärsimästä rangaistusta maallisen lain edessä, ja asian oikein käsittänyt myös haluaa niin tehdä.
- Anonyymi
Noin se menee,mutta rangaistu s pitää kärsiä oikeus valtiossa.
- Anonyymi
Yrittäkö veli Laivamaa opastaa että kun rikoskumppani toiselle julistaa anteeksi niin sitä ei sitten perinteisen vl-opin mukaan voi eikä saa viedä maallisen oikeuden tietoon ?
Ja vl-porsastelu jatkuu ? - Anonyymi
Kerrankin asiaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884