Jumalan ääni puhuu omassatunnossa

On vää­rin ja tur­mi­ol­lis­ta toi­mia omaa­tun­to­aan vas­taan. Näin puo­lus­tau­tui 500 vuot­ta sit­ten Mart­ti Lut­her ol­les­saan syy­tet­ty­nä Worm­sin val­ti­o­päi­vil­lä.

Apos­to­li Paa­va­li puo­les­taan vas­ta­si syy­tök­siin maa­her­ra Fe­li­xin edes­sä: ”Sik­si teen kaik­ke­ni, et­tä mi­nul­la ai­na oli­si puh­das oma­tun­to Ju­ma­lan ja ih­mis­ten edes­sä” (Ap. t. 24:16).

Paa­va­li muis­tut­taa nuor­ta Ti­mo­teus­ta: ”Säi­ly­tä us­ko ja hyvä oma­tun­to! Jot­kut ovat sen hy­län­neet ja ovat haak­si­rik­kou­tu­neet us­kos­saan” (1. Tim.1:19).

Ju­ma­lan ää­ni

Kris­ti­nop­pi opet­taa, et­tä omas­sa­tun­nos­sa pu­huu Ju­ma­lan ää­ni. Oma­tun­to val­voo ih­mi­sen tun­toa. Se vaa­tii te­ke­mään, min­kä ih­mi­nen tie­tää oi­ke­ak­si, mut­ta kiel­tää te­ke­mäs­tä, min­kä ih­mi­nen tie­tää vää­räk­si. Ju­ma­la on il­moit­ta­nut sa­nas­saan kris­ti­tyil­le, mikä on oi­ke­aa ja mikä vää­rää (KO 16).

Oma­tun­to, si­säi­nen ää­ni, soi­maa ja kol­kut­taa, kun ih­mi­nen te­kee vää­rin. On tär­ke­ää, et­tä oma­tun­to on si­dot­tu Ju­ma­lan sa­naan. Kun oma­tun­to on hoi­det­tu Ju­ma­lan sa­nal­la, sin­ne ei ve­nyt­tä­mäl­lä­kään mah­du hei­nä­häk­ki, ku­ten Mau­no Koi­vu­ne­va ai­ka­naan saar­na­si hen­ki­lös­tä, joka oli va­ras­ta­nut hei­nä­kuor­man toi­sen la­dos­ta.

Ih­mi­nen voi jos­kus jou­tua va­kuut­ta­maan, et­tä ei ha­lua ot­taa jo­tain asi­aa omal­le­tun­nol­leen.

Ju­ma­lan lii­tot

Lii­tos­sa teh­dään so­pi­mus yh­teis­toi­min­nas­ta ja si­tou­du­taan toi­mi­maan yh­tei­sen pää­mää­rän saa­vut­ta­mi­sek­si. Ju­ma­lan te­ke­miä so­pi­muk­sia kut­su­taan Raa­ma­tus­sa lii­toik­si.

Lii­ton toi­se­na so­pi­mu­so­sa­puo­le­na on toi­mi­nut ai­na ih­mi­nen. Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa en­sim­mäi­se­nä so­pi­ja­o­sa­puo­le­na ta­va­taan Nooa (1. Moos. 6:17–22). Myö­hem­min tu­le­vat liit­to Ab­ra­ha­min kans­sa ja Sii­nail­la Is­ra­e­lin kan­san kans­sa teh­ty liit­to.

Ju­ma­la lu­pa­si pe­las­taa Noo­an ve­den­pai­su­mi­sel­ta ja teki sii­tä so­pi­muk­sen hä­nen kans­saan. Lii­ton teh­des­sään Ju­ma­la mää­rää yk­si­puo­li­ses­ti eh­dot. Se ker­too Ju­ma­lan py­hyy­des­tä ja su­ve­re­ni­tee­tis­ta. Hän on kai­ken val­ti­as ja pi­dät­tää oi­keu­den päät­tää sii­tä, mitä lii­tos­sa so­vi­taan.

Ju­ma­lan te­ke­mään liit­toon kuu­luu ai­na lu­pauk­sia ja vel­vol­li­suuk­sia. So­pi­muk­seen kuu­luu, et­tä vel­vol­li­suu­det pi­de­tään ja ne oi­keut­ta­vat an­net­tui­hin oi­keuk­siin.

Ju­ma­la an­toi mer­kik­si Noo­an kans­sa teh­dys­tä lii­tos­ta mer­kik­si sa­teen­kaa­ren muis­tut­ta­maan lii­ton ole­mas­sa­o­los­ta. Ab­ra­ha­mil­le hän lu­pa­si jäl­ke­läi­siä ja kan­sal­le oman maan. Sii­nail­la kan­sa lu­pa­si nou­dat­taa Her­ran käs­ky­jä, ja Ju­ma­la lu­pa­si huo­leh­tia kan­sas­taan.

Kas­teen ar­mo­liit­to

Va­pah­ta­jam­me aset­ti py­hän kas­teen hy­vän oman­tun­non lii­tok­si. Sen pe­rus­tuk­se­na on Kris­tuk­sen ylös­nou­se­mus (1. Piet. 3:21). Ju­ma­lan us­kol­li­suus pi­tää lii­ton voi­mas­sa. Ih­mi­sen puo­lel­ta liit­to py­syy voi­mas­sa niin kau­an kun, hän pi­tää us­kon ja hy­vän oman­tun­non. Kas­teen liit­to vel­voit­taa ih­mi­sen hoi­ta­maan omaa­tun­to­aan.

Kun syn­ti on vie­nyt epä­us­koon, uu­des­ti­syn­ty­mi­sen eli pa­ran­nuk­sen kaut­ta voi­daan pa­la­ta ta­kai­sin kas­teen ar­mo­liit­toon. Pa­ran­nuk­ses­sa teh­dään liit­to Ju­ma­lan kans­sa.

Heik­ki Jus­si­la kir­joit­ti lau­lun pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­tu­aan, ”Tein sil­loin lii­ton ikui­sen: si­nul­le, Jee­sus, kuu­lun. Tie­tä­si tah­don va­el­taa ja ni­me­ä­si tun­nus­taa ja ris­ti­ä­si kan­taa.” (Sl. 71:1.)

Us­koa hoi­de­taan Ju­ma­lan sa­nal­la ja py­häl­lä evan­ke­liu­mil­la. Kil­voi­tuk­sen mat­kal­la on tar­peel­li­nen Ju­ma­lan sa­nan neu­vo: ”As­tu­kaam­me sen täh­den Ju­ma­lan eteen vil­pit­tö­min sy­dä­min ja var­moi­na us­kos­tam­me, sy­dän vih­mot­tu­na puh­taak­si pa­has­ta omas­ta­tun­nos­ta” (Hepr. 10:22).

Mart­ti Mur­to­pe­rä