Elämän tie vie taivaaseen

Kul­jem­me elä­mäm­me ai­ka­na juu­ri meil­le osoi­te­tun tien. Tuo kul­ke­mam­me tai­val si­säl­tää pal­jon iloa, mut­ta myös pil­vi­siä päi­viä ja ki­vi­siä pol­ku­ja.

Daa­vid piir­tää psal­mis­sa 16 kirk­kaas­ti eteem­me elä­män tien. Se on tie, jon­ka Ju­ma­la on val­mis­ta­nut ih­mi­sil­le poi­kan­sa Jee­suk­sen Kris­tuk­sen kaut­ta. Elä­män tien kul­ki­joil­le hän an­taa siu­nauk­sen­sa jo tääl­lä ajas­sa ja en­nen kaik­kea ker­ran tai­vaas­sa.

Psal­mi­ru­noi­li­ja va­roit­taa myös seu­raa­muk­sis­ta, jos ih­mi­nen va­lit­see epä­us­kon tien: se vie ian­kaik­ki­seen tu­hoon. Daa­vid to­te­aa, et­tä on vain kak­si tie­tä: elä­män tie ja kuo­le­man tie. Raa­mat­tu ke­hot­taa ih­mis­tä va­lit­se­maan elä­män tien.

Omien miel­ty­mys­ten tie

Tänä it­se­kes­kei­syy­den ai­ka­na ih­mi­nen voi yrit­tää ra­ken­taa myös kol­mat­ta tie­tä, jol­la hän us­koo saa­van­sa pe­las­tuk­sen. Se ra­ken­tuu omien miel­ty­mys­ten ja jär­jel­li­sen kä­si­tys­ten va­raan.

Ih­mi­nen saat­taa ot­taa omal­le tiel­leen ra­ken­nu­sai­neek­si Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan yh­tei­söl­li­syy­den, mut­ta ei sen ope­tus­ta ja op­pia. Oman poh­dis­ke­lun kaut­ta ta­pah­tu­vas­sa tien ra­ken­ta­mi­ses­sa ei ole si­jaa evan­ke­liu­mil­le. Tämä ki­tey­tyy sa­noi­hin ”kyl­lä minä us­kon, vaik­ka en niin ajat­te­le­kaan kuin te ajat­te­let­te ja us­kot­te.” Tuo tie on vaa­ral­li­nen, sil­lä se ra­ken­tuu ih­mi­sen, ei Ju­ma­lan va­raan. Se on ai­van kuin toi­nen kais­ta kuo­le­man tiel­lä, joka on vah­vas­ti ver­hot­tu oma­van­hurs­kau­den su­mul­la.

Iloa us­kos­ta

Daa­vid iloit­see psal­mis­saan sii­tä, et­tä Ju­ma­la on lu­van­nut oman Poi­kan­sa va­pah­ta­maan ih­mi­sen syn­nin ja kuo­le­man al­ta. Kun ih­mi­nen us­koo Va­pah­ta­jan lah­joit­ta­man pe­las­tuk­sen, hän us­kon kaut­ta ym­mär­tää, et­tä kaik­ki mitä hän on saa­nut, on Ju­ma­lan siu­naus­ta: niin hä­nen osan­sa Ju­ma­lan yh­tey­des­sä kuin kaik­ki ajal­li­nen.

Us­ko­vai­nen saa iloi­ta Ju­ma­lan lap­sen osas­taan ja sii­tä pe­rin­nös­tä, joka seu­raa us­kos­sa kil­voit­te­li­jaa. ”Iha­na maa on tul­lut osak­se­ni, kau­nis pe­rin­tö on mi­nul­le an­net­tu”, kir­joit­taa Daa­vid (Ps. 16:6). Raa­mat­tu osoit­taa sel­väs­ti elä­män tien siu­nauk­sel­li­suu­den.

Sie­lun­vi­hol­li­nen on ai­na ol­lut vi­hai­nen elä­väl­le us­kol­le ja tah­toi­si ek­syt­tää pois elä­män tiel­tä. Sik­si mo­net har­hai­le­vat ja va­lit­se­vat toi­sen tien ja sen tur­mi­ol­li­set kais­tat. Raa­mat­tu opet­taa, et­tä syn­ti erot­taa elä­väs­tä Ju­ma­las­ta. Jos ih­mi­nen ek­syy elä­väs­tä us­kos­ta, se on syn­nin seu­raus, ja kun ju­ma­la­ton va­el­taa ju­ma­lat­to­muu­des­saan, on se­kin syn­nin seu­raus.

Ju­ma­la kut­suu

Ar­mol­li­nen Ju­ma­la kut­suu yh­tey­teen­sä si­nua, ek­syk­sis­sä ole­va ja syn­nin su­mus­sa va­el­ta­va lä­him­mäi­se­ni. Sinä saat kuul­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ar­mol­li­sen sa­no­man: Tule, kään­nä kul­ku­suun­ta­si ja suun­taa as­ke­lee­si pa­ran­nuk­sen as­ke­leil­le, si­nun syn­ti­si an­ne­taan si­nul­le an­teek­si.

Kun us­kot syn­ti­si an­teek­si, to­teu­tuu koh­dal­la­si vir­ren sa­nat: ”Syn­keys nyt ha­jo­aa­pi, yös­tä päi­vä val­ke­nee. Kun näin Jee­sus voi­ton saa­pi, tai­vas meil­le au­ke­nee. Her­ra Jee­sus ve­rel­lään rau­han tuot­ti ris­til­lään.” (Vk. 301:2.)

Psal­min 16 sana on käy­nyt to­teen Ju­ma­lan lap­sen koh­dal­la. Hän iloit­see Ju­ma­lan ar­mos­ta ja on va­kuu­tet­tu sii­tä, et­tei tämä hyl­kää omi­an­sa. Ju­ma­la on osoit­ta­nut omil­leen elä­män tien ja an­ta­nut heil­le an­teek­si­an­ta­muk­sen su­loi­sen evan­ke­liu­min. Sii­nä on eh­ty­mä­tön ilo ja Ju­ma­lan lap­sen voi­ma. Tuo tie vie kul­ki­jan­sa pe­ril­le tai­vaan ko­tiin.

Ai­mo Kos­ke­lo