Jumala antaa matkalle voimansa

Ih­mi­set ovat his­to­ri­an ku­lu­es­sa käy­neet lu­ke­mat­to­mia so­tia. Vies­ti­mis­tä jou­dum­me kuu­le­maan päi­vit­täin, et­tä maa­il­ma ei tä­män­kään asi­an osal­ta ole muut­tu­nut. Va­li­tet­ta­van mo­net kär­si­vät so­das­ta, vä­ki­val­las­ta ja le­vot­to­muuk­sis­ta.

Sota oli tut­tu asia myös Raa­ma­tun kir­joit­ta­jil­le. Apos­to­li Paa­va­li ot­taa Efe­so­lais­kir­jees­sään ai­ka­lai­sil­leen tu­tun ver­taus­ku­van, kun hän ke­hot­taa pu­keu­tu­maan Ju­ma­lan tais­te­lu­va­rus­tuk­seen (Ef. 6:13).

Kirk­kom­me vuo­den 1948 Kris­ti­nop­pi to­te­aa, et­tä sota on syn­nin seu­raus­ta ja et­tä kris­tit­ty ru­koil­len odot­taa ai­kaa, jol­loin koit­taa Ju­ma­lan lu­paa­ma py­sy­vä rau­ha (KO 99). Paa­va­li ko­ros­taa Efe­so­lais­kir­jees­sään, et­tä kris­tit­ty ei tar­vit­se tais­te­lu­va­rus­tus­ta ih­mi­siä vas­taan käy­tä­vään so­taan, vaan jot­ta voi­si pi­tää puo­li­aan pa­ho­lai­sen juo­nia vas­taan ja sel­viy­ty­mään tais­te­lus­ta pys­tys­sä py­sy­en (Ef. 6:11,13).

Pyhä Hen­ki joh­taa to­tuu­teen

Ju­ma­lan tais­te­lu­va­rus­tus ero­aa mer­kit­tä­väs­ti kai­kis­ta maal­li­sis­ta va­rus­teis­ta. Ju­ma­la lah­joit­taa sen ih­mi­sel­le us­kon kaut­ta, voi­mak­si ja tur­vak­si tai­vas­mat­kal­le. Sii­hen kuu­lu­vat us­ko, to­tuus, van­hurs­kaus, pe­las­tus, Ju­ma­lan sana ja alt­tius ju­lis­taa rau­han evan­ke­liu­mia.

Paa­va­li ke­hot­taa: ”Kiin­nit­tä­kää vyök­sen­ne to­tuus, pu­keu­tu­kaa van­hurs­kau­den haar­nis­kaan ja si­to­kaa jal­ki­neik­sen­ne alt­tius ju­lis­taa rau­han evan­ke­liu­mia” (Ef. 6:14–15). To­tuu­des­sa py­sy­mi­nen mer­kit­see sitä, et­tä ih­mi­nen ha­lu­aa elää Jee­suk­sen oma­na Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa. Vain Jee­suk­sen kaut­ta käy tie ikui­seen elä­mään (Joh. 14:6). Us­ko­vai­sen sy­dä­mes­sä asuu Pyhä Hen­ki, joka on To­tuu­den Hen­ki ja joh­taa Jee­suk­sen omat hä­nen seu­ra­kun­tan­sa yh­tey­des­sä kaik­keen to­tuu­teen (Joh. 16:13).

Ju­ma­lan lap­sel­la on van­hurs­kau­den haar­nis­ka, eli hän on Ju­ma­lal­le kel­paa­va us­kon kaut­ta, yk­sin Ju­ma­lan ar­mos­ta ja Jee­suk­sen an­si­on täh­den. Pyhä Hen­ki oh­jaa hän­tä elä­mään va­lon lap­se­na ja saar­naa­maan rau­han evan­ke­liu­mia jo­kai­sel­le syn­te­jään ka­tu­val­le. Evan­ke­liu­min us­ko­ja saa sy­dä­meen­sä Py­hän Hen­gen ja suo­jak­seen Ju­ma­lan täy­del­li­sen tais­te­lu­va­rus­tuk­sen.

Sie­lu elää Ju­ma­lan sa­nas­ta

Paa­va­li jat­kaa: ”Ot­ta­kaa kai­kes­sa suo­jak­sen­ne us­kon kil­pi, jol­la voit­te sam­mut­taa pa­han pa­la­vat nuo­let” (Ef. 6:16). Us­ko an­taa sy­dä­meen rau­han ja va­pau­den, ilon ja tur­van sekä luot­ta­muk­sen Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen. Se aut­taa kes­tä­mään ko­et­te­le­muk­sis­sa ja tais­te­le­maan evan­ke­liu­min voi­mal­la syn­ti­sen luon­tom­me, sie­lun­vi­hol­li­sen ja maa­il­man viet­te­lyk­siä vas­taan.

Paa­va­li ke­hot­taa ot­ta­maan myös pe­las­tuk­sen ky­pä­rän ja Hen­gen mie­kan, Ju­ma­lan sa­nan. Ih­mi­sen pe­las­tu­mi­nen ei ole hä­nes­tä it­ses­tään kiin­ni, vaan us­ko ja sen säi­ly­mi­nen on ko­ko­naan Ju­ma­lan lah­ja. Ju­ma­la lah­joit­taa ih­mi­sel­le us­kon su­las­ta ar­mos­taan ja rak­kau­des­taan.

Pyhä Hen­ki kiin­nit­tää Ju­ma­lan lap­sen sy­dä­men Ju­ma­lan sa­naan ja aut­taa py­sy­mään sen mur­tu­mat­to­mal­la pe­rus­tal­la. Us­kon­puh­dis­tuk­sen tär­keä löy­tö oli se, et­tä Raa­ma­tun tu­lee ol­la us­kon ja elä­män kor­kein oh­je. Tämä nä­kyy myös evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kirk­kom­me jär­jes­tyk­ses­sä, jon­ka en­sim­mäi­ses­sä py­kä­läs­sä to­de­taan: ”Kirk­ko pi­tää kor­keim­pa­na oh­jee­naan sitä tun­nus­tus­kir­jo­jen pe­ri­aa­tet­ta, et­tä kaik­kea op­pia kir­kos­sa on tut­kit­ta­va ja ar­vi­oi­ta­va Ju­ma­lan py­hän sa­nan mu­kaan.”

Ju­ma­lan sana on kes­tä­vä ja tur­val­li­nen pe­rus­ta ih­mi­sen elä­mäl­le. Jee­sus näyt­ti meil­le esi­merk­kiä tor­ju­es­saan sie­lun­vi­hol­li­sen kiu­sauk­set Ju­ma­lan sa­nal­la (Matt. 4:1–11). Ju­ma­lan sana on sie­lun ruo­kaa, jos­ta ih­mi­sen kuo­le­ma­ton sie­lu elää (Matt. 4:4). Ju­ma­la hoi­taa mei­tä sa­nal­laan, jot­ta ker­ran sai­sim­me kat­sel­la hä­nen py­hiä kas­vo­jaan tai­vaan kirk­kau­des­sa.

Pek­ka Ait­ta­kum­pu