Elämä on ihmeellinen asia ja samalla käsittämättömän suuri lahja. Uusi elämä ja elämän jatkuminen on tieteeltä salassa. Siemen on pystytty mallintamaan ja rakentamaan, mutta elämää tällaiseen keinotekoiseen siemeneen ei ole saatu. Yhtä tuntematon on kuolema, joka on kuitenkin yhtä väistämätön kuin syntymä.
Ihmismielellä ajateltuna elämä on hyvin eriarvoista ja yksilöllistä: kenelläkään maan päällä ei ole täysin samanlaista elämää kuin toisella. Myös ajallisen elämän pituus vaihtelee paljon. Usein kuulee sanottavan, että joku lähti keskuudestamme liian aikaisin; jäikö hänen elämänsä kesken?
Ihminen on iankaikkisuusolento
Jumalan sanan mukaan jokainen elämä on iankaikkinen elämä. Jumala loi ihmisen alunperin iankaikkisuusolennoksi. Jumala on halunnut jatkaa hyväksi toteamaansa luomistyötä, mutta Raamatun mukaan tämä ajallinen maailma saa kerran loppunsa.
Uskon kautta näemme ja ymmärrämme asioita, jotka ovat tieteeltä salassa. Uskon kautta voimme myös todeta, että jokainen maanpäällinen elämä on Luojan käsialaa alusta loppuun. Jumalan sana muistuttaa meitä: ”Käsitä iankaikkinen elämä, johonka sinä kutsuttu olet”(1. Tim. 6:12).
Samaa tarkoittaa katekismuksen toteamus: ”Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.” Jokainen voi rukoilla omalle kohdalleen, että tämä toteutuisi juuri hänen elämässään. Uskon kautta voi nähdä myös ajan rajan yli ja omistaa iankaikkisen elämän toivon.
Jumalan lapsen tuleva osa
Johannes sai Patmos-saarella ollessaan ilmestyksen, jossa hän näki tulevaa Jumalan lapsen osaa. Tämä näkyi kauniina kuin morsian tai kultainen kaupunki. Se on valmistettu niille, jotka ovat ”päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.” (Ilm. 7:14.)
Myös Jesaja on ennustanut Jumalan lupauksia: ”Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu.” (Jes. 65:17.) Ajan murheet jäävät, eikä niitä edes muisteta.
”Minä iloitsen Jerusalemista ja riemuitsen kansastani; eikä siellä enää kuulla itkun ääntä eikä valituksen ääntä” (Jes. 65:19). ”Hän hävittää kuoleman ainiaaksi, ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta” (Jes. 25:8).
Iankaikkisen elämän toivo
Jeesus kertoi opetuslapsilleen, mitä he saavat häntä seuratessaan: satakertaisesti jo tässä maailmanajassa ja tulevassa ajassa iankaikkisen elämän. Hän muistutti, että tosin saamme osaksemme myös vainoa. Jeesus kehotti jokaista kieltämään itsensä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan häntä.
Suurimpana ristinä uskovainen kokee usein syntisyyden, joka ahdistaa. Paavalikin tunsi samaa ja totesi: ”Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?” (Room. 7:24).
Tänäänkin saamme turvautua Jumalan armoon ja Vapahtajan sovitustyöhön, uskoa synnit ja matkan viat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Evankeliumi on Jumalan voima: se on kuin matkasauva, johon saamme turvautua ja jonka avulla jaksamme jatkaa matkaamme.
Kerran alkaa iankaikkisuus
Ajallinen kuolema on viimeinen vihollinen (1. Kor. 15:26, 54). ”Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt” (Ilm. 21:4).
Kerran tulee ajan loppu ja alkaa iankaikkisuus. Jeesus voitti kuoleman ja avasi meillekin tien taivaaseen. Haluammehan olla siinä joukossa, jolle sanotaan: ”Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti” (Matt. 25:34).
Veli Tuomivaara
Kuolemaa ei enää ole
Anonyymi
3
105
Vastaukset
- Anonyymi
Me tiedämme mitä meille tapahtuu kuolemassa. Elintoiminnot päättyvät, aivotoiminta lakkaa, tietoisuus sammuu. Tämä on tieteellinen fakta. On perusteetonta väittää, että elämän loputtua elämä jatkuisi.
- Anonyymi
Poliittishallinnollisesti loppuelämille pyritään takaamaan loppuelämän sexitkin jo. Pannaanhan työ kuulutta.
https://www.iltalehti.fi/keho/a/0fecc514-cec3-4e38-aded-4a83b81f2fd8 - Anonyymi
...kun kuolemaa ei enää ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861689Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,161063Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981007Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79942- 91784
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot146749- 53674
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48671Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51661