Kuolemaa ei enää ole

Elä­mä on ih­meel­li­nen asia ja sa­mal­la kä­sit­tä­mät­tö­män suu­ri lah­ja. Uu­si elä­mä ja elä­män jat­ku­mi­nen on tie­teel­tä sa­las­sa. Sie­men on pys­tyt­ty mal­lin­ta­maan ja ra­ken­ta­maan, mut­ta elä­mää täl­lai­seen kei­no­te­koi­seen sie­me­neen ei ole saa­tu. Yh­tä tun­te­ma­ton on kuo­le­ma, joka on kui­ten­kin yh­tä väis­tä­mä­tön kuin syn­ty­mä.

Ih­mis­mie­lel­lä aja­tel­tu­na elä­mä on hy­vin eri­ar­vois­ta ja yk­si­löl­lis­tä: ke­nel­lä­kään maan pääl­lä ei ole täy­sin sa­man­lais­ta elä­mää kuin toi­sel­la. Myös ajal­li­sen elä­män pi­tuus vaih­te­lee pal­jon. Usein kuu­lee sa­not­ta­van, et­tä joku läh­ti kes­kuu­des­tam­me lii­an ai­kai­sin; jäi­kö hä­nen elä­män­sä kes­ken?

Ih­mi­nen on ian­kaik­ki­suu­so­len­to

Ju­ma­lan sa­nan mu­kaan jo­kai­nen elä­mä on ian­kaik­ki­nen elä­mä. Ju­ma­la loi ih­mi­sen alun­pe­rin ian­kaik­ki­suu­so­len­nok­si. Ju­ma­la on ha­lun­nut jat­kaa hy­väk­si to­te­a­maan­sa luo­mis­työ­tä, mut­ta Raa­ma­tun mu­kaan tämä ajal­li­nen maa­il­ma saa ker­ran lop­pun­sa.

Us­kon kaut­ta nä­em­me ja ym­mär­räm­me asi­oi­ta, jot­ka ovat tie­teel­tä sa­las­sa. Us­kon kaut­ta voim­me myös to­de­ta, et­tä jo­kai­nen maan­pääl­li­nen elä­mä on Luo­jan kä­si­a­laa alus­ta lop­puun. Ju­ma­lan sana muis­tut­taa mei­tä: ”Kä­si­tä ian­kaik­ki­nen elä­mä, jo­hon­ka sinä kut­sut­tu olet”(1. Tim. 6:12).

Sa­maa tar­koit­taa ka­te­kis­muk­sen to­te­a­mus: ”Ju­ma­lan ja Va­pah­ta­jam­me Jee­suk­sen Kris­tuk­sen tun­te­mi­nen ja Ju­ma­lan lap­sek­si pää­se­mi­nen on elä­mäm­me kal­lein asia.” Jo­kai­nen voi ru­koil­la omal­le koh­dal­leen, et­tä tämä to­teu­tui­si juu­ri hä­nen elä­mäs­sään. Us­kon kaut­ta voi näh­dä myös ajan ra­jan yli ja omis­taa ian­kaik­ki­sen elä­män toi­von.

Ju­ma­lan lap­sen tu­le­va osa

Jo­han­nes sai Pat­mos-saa­rel­la ol­les­saan il­mes­tyk­sen, jos­sa hän näki tu­le­vaa Ju­ma­lan lap­sen osaa. Tämä nä­kyi kau­nii­na kuin mor­si­an tai kul­tai­nen kau­pun­ki. Se on val­mis­tet­tu niil­le, jot­ka ovat ”pääs­seet suu­res­ta ah­din­gos­ta. He ovat pes­seet vaat­teen­sa ja val­kais­seet ne Ka­rit­san ve­res­sä.” (Ilm. 7:14.)

Myös Je­sa­ja on en­nus­ta­nut Ju­ma­lan lu­pauk­sia: ”Sil­lä kat­so, minä luon uu­det tai­vaat ja uu­den maan. En­ti­siä ei enää muis­te­ta, ei­vät­kä ne enää aja­tuk­seen as­tu.” (Jes. 65:17.) Ajan mur­heet jää­vät, ei­kä nii­tä edes muis­te­ta.

”Minä iloit­sen Je­ru­sa­le­mis­ta ja rie­muit­sen kan­sas­ta­ni; ei­kä siel­lä enää kuul­la it­kun ään­tä ei­kä va­li­tuk­sen ään­tä” (Jes. 65:19). ”Hän hä­vit­tää kuo­le­man ai­ni­aak­si, ja Her­ra, Her­ra pyyh­kii kyy­ne­leet kaik­kien kas­voil­ta ja ot­taa pois kan­san­sa hä­väis­tyk­sen kai­kes­ta maas­ta” (Jes. 25:8).

Ian­kaik­ki­sen elä­män toi­vo

Jee­sus ker­toi ope­tus­lap­sil­leen, mitä he saa­vat hän­tä seu­ra­tes­saan: sa­ta­ker­tai­ses­ti jo täs­sä maa­il­ma­na­jas­sa ja tu­le­vas­sa ajas­sa ian­kaik­ki­sen elä­män. Hän muis­tut­ti, et­tä to­sin saam­me osak­sem­me myös vai­noa. Jee­sus ke­hot­ti jo­kais­ta kiel­tä­mään it­sen­sä, ot­ta­maan ris­tin­sä ja seu­raa­maan hän­tä.

Suu­rim­pa­na ris­ti­nä us­ko­vai­nen ko­kee usein syn­ti­syy­den, joka ah­dis­taa. Paa­va­li­kin tun­si sa­maa ja to­te­si: ”Minä vi­he­li­äi­nen ih­mi­nen, kuka pe­las­taa mi­nut täs­tä kuo­le­man ruu­miis­ta?” (Room. 7:24).

Tä­nään­kin saam­me tur­vau­tua Ju­ma­lan ar­moon ja Va­pah­ta­jan so­vi­tus­työ­hön, us­koa syn­nit ja mat­kan viat an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Evan­ke­liu­mi on Ju­ma­lan voi­ma: se on kuin mat­ka­sau­va, jo­hon saam­me tur­vau­tua ja jon­ka avul­la jak­sam­me jat­kaa mat­kaam­me.

Ker­ran al­kaa ian­kaik­ki­suus

Ajal­li­nen kuo­le­ma on vii­mei­nen vi­hol­li­nen (1. Kor. 15:26, 54). ”Ja hän on pyyh­ki­vä pois kaik­ki kyy­ne­leet hei­dän sil­mis­tän­sä, ei­kä kuo­le­maa ole enää ole­va, ei­kä mur­het­ta ei­kä par­kua ei­kä ki­pua ole enää ole­va, sil­lä kaik­ki en­ti­nen on men­nyt” (Ilm. 21:4).

Ker­ran tu­lee ajan lop­pu ja al­kaa ian­kaik­ki­suus. Jee­sus voit­ti kuo­le­man ja ava­si meil­le­kin tien tai­vaa­seen. Ha­lu­am­me­han ol­la sii­nä jou­kos­sa, jol­le sa­no­taan: ”Tul­kaa, mi­nun Isä­ni siu­na­tut, ja omis­ta­kaa se val­ta­kun­ta, joka on ol­lut teil­le val­mis­tet­tu­na maa­il­man pe­rus­ta­mi­ses­ta as­ti” (Matt. 25:34).

Veli Tuo­mi­vaa­ra