Exä kidnappasi vuonna 2017

Anonyymi

Exä kidnappasi vuonn 2017
Tulin kotiin, exä istui pesäpallomailan kanssa olohuoneessa vaikka hänen piti poistua aiempana päivänä asunnosta ja jättää avaimet.
Söin rauhassa ruokaa keittiössä jonka hain kiinalaisesta, hän tuli huutamaan jotain keittiöön ja huusin takaisin että poistuu asunnostani.
Seuraavaksi hän raahasi minut pakolla makuuhuoneeseen sänkyyn. Yritin karkuun mutta joka kerralla hän raahasi minut joka kerralla takaisin makuuhuoneeseen. Yhdessä vaiheessa hän avasi vyön solkensa kun olin sängyssä mutta lähdin uudestaan karkuun ja sama jatkui. Lopulta jäin yksin huoneeseen. Exäni oli siis vetänyt kamaa kaksi päivää. Istuin makuuhuoneen ikkunalle jossa alhaalla oli paljon ihmisiä jotka olivat kuulleet huutoni. Olin valmis hyppäämään kunnes muistin että olin piilottanut avaimet sukkaani ja puhelimen rintsikoihini. Soitin sen aikaiselle ystävälleni ja pyysin hänet apuun. Hän tuli alas pihalle istui vieläkin ikkunalla ihmiset ihmettelemässä alhaalla. Heitin avaimet ja hän tuli pelastamaan minut. Sen jälkeen poliisit hakivat exäni ulos asunnosta. Itse makasin maassa paniikkikohtauksen vallassa.

7

83

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kysymyksenä siis voinko edelleen tehdä rikosilmoituksen? Kärsin edelleen pelkotiloista.

      • Anonyymi

        Rikosilmoituksen voi tehdä vaikka siitä, että kuu on juustoa, mutta tuskin sitä lähdetään tutkimaan, onko vai ei ?
        Todennäköisesti on käynyt niin, että paikalle tulleet poliisit ovat kysyneet onko sinulla vaatimuksia ? Olet vastannut ettei ole, riittää kunhan viette miehen pois.
        Ei asianomistajan silloin itse tarvitse tehdä rikosilmoitusta, kun poliisi tulee paikalle. Poliisit tekevät sen viran puolesta. Mutta, jos rikokset ovat asianomistajarikoksia, niin niitä poliisi ei ryhdy tutkimaan, ellei asianomistaja vaadi tekijälle rangaistusta.
        Yritä nyt muistella, mitä poliiseille vastasit.

    • Anonyymi

      Koska poliisi ei ole tapauksen aikaan rikosilmoitusta vapaudenriistosta tehnyt, lienee niin, että ihan koko tätä tarinaa ei polisille kerrotu. Vapaudenriisto ei ole ns. asianomistajarikos, eli poliisin tulisi suorittaa esitutkinta riippumatta asianomistajan tahdonilmaisusta.

      Voihan siitä rikosilmoituksen tehdä näin jälkikäteenkin, vapaudenriisto vanhenee viidessä vuodessa. Mutta todistelukysymykset näin kahden vuoden jälkeen voivat olla vähän vaikeita. Paljon lienee kiinni siitä, mitä poliisille aikanaan on kerrottu, ja minkälaisen todistuksen tämä ystävä pystyisi antamaan.

      • Anonyymi

        Ei tuo ole lähelläkään vapaudenriistoa, jos nyt tarina on tosi ja se on silloin poliisille kerrottu.
        Makuuhuoneeseen raahaaminen saattaa olla lievää pahoinpitelyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuo ole lähelläkään vapaudenriistoa, jos nyt tarina on tosi ja se on silloin poliisille kerrottu.
        Makuuhuoneeseen raahaaminen saattaa olla lievää pahoinpitelyä.

        Tarinan todenperäisyyttä tietysti voi olla vähän vaikea arvioida, mutta se tarina on kaikki mitä meillä on, joten siitä lähtökohtasta asiaa on arvioitava.

        Kirjoittajan mukaan hänet on raahattu huoneeseen, karkaaminen asunnon ulkopuolelle on estetty, ja vasta ulkopuolinen interventio on laukaissut asian.

        "Joka sulkemalla sisään, sitomalla, kuljettamalla johonkin tai muulla tavoin oikeudettomasti riistää toiselta liikkumisvapauden tai eristää toisen tämän ympäristöstä, on tuomittava vapaudenriistosta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

        Vapaudenriiston ala on aika laaja:
        "Vapaudenriistolla tarkoitettaisiin oikeudetonta liikkumisvapauden riistämistä tai eristämistä ympäristöstään. Liikkumisvapauden riistämisestä mainittaisiin säännöksessä esimerkkeinä sisään sulkeminen, sitominen tai kuljettaminen. Jos henkilöä kuljetetaan pakolla johonkin, merkitsee se hänen liikkumisvapautensa riistämistä. Sen sijaan pakolla tai kavaluudella johonkin kuljetettu, jota ei sitten estetä liikkumasta, voi olla eristetty ympäristöstään. Ympäristöstä eristämisestä voidaan mainita esimerkkinä myös erävaellus, jonka opas jättää vaeltajat erämaahaan oman onnensa varaan. Olkoonkin, että he siellä voivat liikkua vapaasti, oppaattomuus voi merkitä, että heidät eristetään siitä ympäristöstä, johon he aikoivat palata."
        ...
        "Tekotavoista esimerkkinä mainitulla sisään sulkemisella liikkumisvapaus riistetään säännöksessä tarkoituksessa merkityksessä, vaikka henkilö voisi silloin liikkua rajatussa sisätilassa."

        En olisi siis lainkaan luottavainen tuon tulkintasi oikeellisuudesta.

        Suomessa noudatetaan syytetyn suosimisen periaatetta. Jos jokin asia on tulkinnan varainen, onko, vai ei ole, niin se tulkitaan syytetyn eduksi ja syyte hylätään, jos sellainen on nostettu.

        Oikeudellisia tulkintaperiaatteita on varsin monenlaisia, joita ensin sovelletaan. Vasta jos edelleen kaiken muun tulkinnan jälkeen on edelleen epävarmaa onko rikos täyttynyt, astuu kuvaan in dubio pro reo.

        Ja ratkaisun tekee tietenkin tuomioistuin, ei suoli24-raati. Täällä voidaam vain antaa valistuneempia ja vähemmän valistuneita arvioita. Sinun arviosi takana ei ollut kauheasti tukea...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      135
      7167
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      125
      4961
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4322
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3483
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2291
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      299
      1764
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      23
      1515
    8. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1485
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1438
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1394
    Aihe