Miksi? Miten se on onnistunut?
Kyselen, koska olen myös yrittänyt, mutta en onnistunut.
Kyselen, koska olen myös yrittänyt, mutta en onnistunut.
Oletko päättänyt tukahduttaa tunteesi häneen kertomatta niistä?
Anonyymi
1261411
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 126
Vanhimmat
Kehnosti tuo tuntuu onnistuvan.. hän kyllä tietää että jotain tunsin aikaisemmin. Viisain näin-nainen
No kun ei ole onnistunut siinäpä se. Mies tulee ajatuksiin tuon tuosta. Muistoja ja hetkiä hänen kanssaan koettu hänen kanssaan. itselle merkityksellisiä kun ihastunut niin vallan ollut ja olen..
Hyvää onnea.
Ei se noin onnistu. Nimenomaan kerrot reippaasti tunteesi. Sen jälkeen se "tuhannenkilon nolous" joka tulee, auttaa samuttamaan ne kuvitelmat. Ihan varmasti auttaa nopeasti eroon niistä ns. tunteista.
Muutaman kerran kokeillut itsekkin ja kun tajuaa että se toinen on vain ja ainoastaan kiusaantunut saadusta informaatiosta niin simsalabim... säkin pääset eroon niistä omista kuvitelmista. Hetken aikaa nolottaa oma käytös ennenkuin siirtyy seuraavaan "rakastumiseen". Mut joo, auttaa kyllä siihen mitä kysyit.
Näin juuri silloin tietään ainakin varmasti että turha ikinä enää haikailla mitään kyseisen ihmisen kanssa koskaan.
Ei kannata ruokkia turhia kuvitelmia että toinen olisi koskaan ollut millään tavalla kiinnostunut. Sehän se on mitä haaveessa roikkuva eniten lopulta pelkää tuossa kertomisessa. Totuus.
En oikein tiedä tuosta, toinen saattaa alkaa tykätä siinä vaiheessa kun hänelle selviää sinun tunteesi, siinä sitä sitten taas mennään kun olet juuri päässyt eroon niistä tunteista ja kuvitelmista ym..
Silloin on kyllä ihan pakko luopua kuvitelmista kun tutustuu lähemmin, mutta mitä jos siihen saakin tilalle jotain aidompaa ja siksi parempaa.
Aika tekee tehtävänsä silloin kun on yksipuolista. Itseään ei kannata tuhota sillä, että kertoo tunteistaan. Äärimmäisen noloa
Menin kertomaan tunteistani. Vastaanotto oli jääkylmää. Okei, harrastettiin silti seksiä sen jälkeenkin. Itse ihan p*ana kaikesta, kun vuosia elätin toivettani. Ja siis aika alussa kerroin rehellisesti, että olen rakastunut. Mitä tästä opimme? Pitää olla etäinen, eikä saa kertoa tunteista. Saa säilytettyä paremmin toisen mielenkiinnon, jotkut kun tykkäävät pelata niitä kummallisia pelejään.
Tuota ihmettelen miksi pelata peliä.
Pelurit pelaa aina :(
Ei auta aika, ei...
Lakkaat vain tuntemasta, nih.
Jos kummatkin sinkkuja niin kerrot, kerran se kirpaisee tai vie sut onnesi kukkuloille. Katumaan ei kannata jäädä.
Mitä jos hän on varattu, voiko kertoa? Kertominen on vain kertomista.
Tietysti voi, eihän se vielä mitään tarkoita.
Muuta kuin että ruinaat sitä varattua, se se vasta säälittävää onkin 😂
Sinä täällä säälittävä olet, kun kuvittelet jonkun havittelevan juoppo äijääsi.
Etkö parempaan pysty? Surkea vastapallo enkä ruinaa ketään varattua. Mulla kun on tuo omakin frouva 😉
Ujon/aran ihmisen vaikea kertoa mitään. Epävarmuus syö sisältä, niin mieluummin jättää lähestymättä.
Jos joskus yiritun, en enää. Nyt haluun vain hänet.
Eipä ole minullakaan onnistunut. Hänet haluan, jos vaan tahtoo minut.
Enpä nyt erityisesti tukahduta tunteitani, mutta en niitä hänelle kerrokaan. On paljon ikäeroa ja muitakin esteitä suhteelle. Toivon hänelle onnellista elämää ja tuen siinä, missä voin. Muuten minun on parempi pysytellä etäällä hänestä, etten mene pilaamaan asioita.
Paljonko on ikäeroa? Aina kaikelle on esteitä. Se on molempien päätös sitten tuntuuko siltä että niitä on liikaa. Pilaamaan?
Jos tiedän mitä haluat: Et halua suhdetta tunteista huolimatta, on päätös sinun ja sinun päätöstä pitää kunnioittaa.
Miksi asiat pilaantuisi, jos menet lähelle? Pelkäätkö aiheuttavasi eron sinulle tai hänelle menemällä lähelle?
On hyvin haastava tilanne, jos on huonossa suhteessa ja rakastuu vahvasti. Moraali sanoo toista ja taas kun samalla tajuaa ettei suuria kolahduksia käy kuin 10-25v välein, jos silloinkaan. Lottovoitto tilanteessa, jossa et voi voittoa lunastaa. Hyvin vaikeaa. Itseni se sai tajuamaan, että miksi hukkaan elämääni johonkin joka ei tuota elämään mitään hyvää? Mitä järkeä on puksuttaa eteenpäin kuin höyryjuna, vaikka kiskot alla on katki ja raiteet ei johda mihinkään. Onko suhde velvollisuuden tunteesta ilman rakkautta sitoumuksen arvoinen? Kaikkea ei voi korjata. Siksi korjasin juurisyyn miksi rakastuin alunperin ja lähdin huonosta suhteesta.
Sama tilanne. En yritä tukahduttaa mutta en ole niistä kertonutkaan. Luulin että tunteet menevät jossain ohi tai ainakin laimenevat, näin ei käynyt vaikka pitkähkö ajanjakso välissä ettemme olleet tekemisissä. Sitten kun taas tiemme kohtasi, niin olen entistä enemmän hulluna häneen.
Ikäeroa on mutta se nyt ei haittaa minua ollenkaan. Mutta hän on varattu... silti tekisi mieli kertoa mitä tunnen häntä kohtaan. Sehän on vain minun tunteet, kai niistä voi kertoa?
Voi niistä kertoa, mitä siinä menettää?
Ikäeroa on liikaa. Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi, niin olisin jo tehnyt jotain. Muut esteet olisivat olleet ehkä siinä tapauksessa voitettavissa. Nyt ei, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kyse ei ole varatuista ihmisistä. Itse olen ollut vuosikaudet yksin eikä hänkään tietääkseni ainakaan vakavammin seurustele. Toivon kyllä joka päivä rakkautta hänen elämäänsä.
En kerro omista tunteistani tarkemmin, koska haluan, että ainutlaatuinen ystävyytemme säilyy. Olen kyllä sanonut, että välitän hänestä ja yrittänyt osoittaa sen myös teoin.
Tiedostan sen ihan hyvin, että luultavasti olen yksin loppuelämäni. En minä halua ketään muutakaan tai alkaa suhteeseen muista syistä kuin molemminpuolisesta rakkaudesta. Ei siinä sen kummempaa, elämä on toisinaan tällaista. Pieniä murheita kuitenkin, kun ajattelee mitä huolia muilla ihmisillä on.
Paitsi "kasvonsa"..
Toivoisin hänen kertovan, jos on rakkaudesta kyse ja sen tunnistaa kyllä, jos ne tunteet kestävät aikaa erossa olemisesta huolimatta. Rakkautta ei taida pystyä tukahduttamaan, sen olen tässä havainnut. Se, ettei sitä saa kerrottua on äärimmäisen kuluttavaa ja vie voimat.
Kertomalla tunteista:-) No ei menetä.
Ei kasvoja menetä kertomalla fiksusti rakkaudesta tai ihastumisesta tai kiinnostuksesta.
(...monella muulla tapaa kylläkin.)
No jos sulla on ollut huono suhde niin miksi kuvittelet että kaikilla muillakin olis? Ärsyttävää yleistämistä. Jokainen itse tietää suhteensa ja sen tilan. Tällä palstalla yleistetään ja luullaan asioita sen oman pikku napasen kautta
Olen. Tilanne on ihan mahdoton ja lisäksi tunteet taisi olla yksipuoleiset. Kiusaan itseäni turhaan. Yritän siirtää ajatukset muihin juttuihin ja järjestää asiat niin, ettei nähdä.
Se on virhe.
Tunteeni heittelee. Nyt olen päättänyt kertoa tunteistani ennemmin tai myöhemmin. Sitten ei tarvitse enää jossitella. Tosin lopputulos voi olla sama. Siis se, että minun pitää unohtaa hänet ja jatkaa elämääni ilman häntä.
Rohkeaa! Tsemppiä!
Komppaan tätä. Minä rakastuin, mies muutti mielensä. Ja nyt on kyllä ystävällinen, mutta näyttää siltä että järjestää asiat niin ettei kohdata. Olisi edes epämukava niin voisin helpommin repiä itseni irti. En voi kun luovuttaa. Kolmas mies koko elämäni aikana, joka sai minut säihkymään onnesta.
En onnistunut minäkään vaan kerroin. Tunteet aika matalalla kun ei yksiin osuneet. Kerroin vielä siten että hävetti myöhemmin. Parempi olla hiljaa vaan ellei ole toisesta ihan varma.
Näin täysin sivullisena täytyy sanoa, että olit rohkea, ei tuossa ole mitään väärää. Ymmärrän kyllä hyvin, että sinua nyt hävettää ja mieli on maassa, mutta siihen ei ole syytä. Parempaa onnea sulle tulevaan toivotan.
Omassa tilanteessani on päästettävä vain irti.
Kaikki oli illuusiota. Uskon ja epäuskon vuoropuhelua jota ei oikeesti käyty missään. Ei se tunteita tai niiden olemassaoloa vähennä. Minä en vain ymmärrä sitä feikkien taakse naamioitumista. Arvostan aitoa vuoropuhelua ja kohtaamista. Siihen en yltänyt itsekään kun hakeuduin joskus ikävissäni tänne kun ei ollut mitään yhteyttä.
Minä tykkäsin aidosti. Elämäntilanteeni on mitä on.
Joten...tänne on turhaa jäädä kipuilemaan....
Kuin elämästäni:*( Olen yhä täällä kuten näköjään sinäkin.
Tämä voi koskettaa monia täälläkin.
Minä jouduin erään ihmisen s-postiyhteyden kautta loukatuksi ja oudolla tavalla muka ystäväksi palstan kautta... Omaa tyhmyyttäni. Siihen en enää lähde.
Sinä joka vastasit, ole ihan rauhassa täällä.
Enkä jää tänne vastailemaan. Mun on parempi vaan katsoa TV:tä ja alkaa nukkumaan.
Öitä.
Yritystä tukahduttaa tunteet on..onnistumista ei.
-vanhempi mies
Hmmm... Oletkos J?
Ehkäpä..
Ehkäpä 😅 Kiusaat mokoma 😆
Taitaa olla toisinpäin tilanne. Senkin noita..
Tiedätkö naisen tunteista?
Öh. En..
No vähän onkin juu 😘❤ Noitakin 😅
Taidat tietää 😏 Koskas nähdään? Vai pitäiskös kysyä sitä muita teitä?
Tää noita menee nukkuun. Öitä 😘❤
öitä.
En oikeasti tiedä. Tieto ei tässä tapauksessa lisäisi tuskaa.🙂
Et haluakaan tietää?
Ei hän noin sanonut.
Ohis
Tulee aikanaan tietoon tavalla tai toisella.
Empä halua
Meidän pitää tavata. Tottakai kiinnostaa.
Tottahan nyt sua kiinnostaa, kuka hyvänsä.
Muistakaa laittaa neilikat rintaan että tunnistatte toisenne. )
Viikonloppuja.
Ei ihan kuka vaan. Ainoastaan yksi nainen.
Millainen on tämä yksi nainen?
kaunis, nuori, jostain syystä väkisinkin yhteyksissä..
Minkä takia väkisin?
No työ tietenkin.
Kerro tästä naisesta!
Kuulostaa niin tutulta tilanteelta.
Itse yritän väkisin tukahduttaa tunteitani vanhempaan mieheen jonka kanssa olen tekemisissä työni kautta. Vaikeaa on kun tuntuu että koko elämäni pyörii hänen ympärillään jo pelkästään työn kautta.
Jonkin sortin kavereita kai ollaan ja viestitellään myös vapaa-ajalla mutta hänen tunteistaan en tiedä mitään.
Ohi meni.
En tukahduta tunteitani, vaan kerron niistä. Sillähän se selviää onko tunne molemminpuolista. Mitä turhaa pitkittämään asioita.
Surullisia ja toivottomuutta henkiviä kirjoituksia, tukahduttaminen voi käydä myös terveyden päälle. Psykosomaattisia oireita, stressitaso kasvaa. Joskus voi olla parempi ilmaista tunteitaan, tunteiden tiedostaminen ja oppiminen elämään niiden kanssa auttavat elämää eteenpäin. Suhteet yleensä vaativat rohkeutta ja hullua uskoa rakkauteen, mutta sen oivaltaneet tietävät, se on sitä, että pitää jostakin todella paljon.
https://youtu.be/s7i_Dj3mAQs
Jos ei koskaan ota riskiä. Jos ei pistä itseään ja tunteitaan likoon. Jos ottaa aina varmana päälle ja pysyy vain turvallisessa omassa maailmassaan. Niin... jää sinne turvalliseen omaan maailmansa, yksin.
Ola kokemus on, että kun ei ITSE nolostu omista tunteistaan eikä itse ala välttämään, ja sanoo sen saman vastapuolelle, ei tule vaikeita hetkiä, ainakaan pitkiä sellaisia. Tosin oma kokemukseni on vain älykkäistä ja fiksuista miehistä. 😉 Kaikkiin tuo tuskin pätee. Mitä noloa siinä on, jos vastapuoli on ihana. Ei kiitos-vastausta on kunnioitettava ilman traamaa ja ärtymystä. Yhtä hyvin kuin itse ei pysty vaikuttamaan, että on tunteita ei vastapuoli pysty vaikuttamaan, jos niitä ei ole.
Olen kertonut enkä tukahduta. Hän on paras mulle!
Yritin kyllä, mutta ne tunkeutui silti uniin ja ajatuksiin. Nyt annan mennä tunteella, sen aikaa kun sitä riittää. Toisesta en oikein tiedä, mutta se ei vie pois omaa tunnettani. Tuskin kuitenkaan tulee lähestyttyä tuota hämmentäjää. Ja sitten tietenkin tunteelle lopulliset hyvästit, kun huomaa tuon toisen löytäneen jonkun vierelleen.
Olen tarjonnut tilanteen jossa voisimme puhua. Ei tarttunut syötiin, joten yritän tukahduttaa.. Nyt kuitenkin yritän oppia elämään asian kanssa, että hän on osa sydäntä, ei kokonaan osa elämää. Voin pyrkiä olemaan lähellä, mutten lähekkäin. Hänelle olen vai hölmö "nuori" nainen ja minua ei edes ikä haittanut koskaan. Ei pitänyt meidän kohdata, ei minun koskaan häneen ihastua, Hän sai olemuksellaan minut hymyilemään, sai tunteeni sisällä vaupautua. Nyt on askeleet otettava. Kaus pois luotaan kuljettava
En voi tukahduttaa tunteitani. Enkä voi niitä lopettaa, vaikka sitä välillä kovasti toivoisin. En myöskään liiemmin voi niistä puhua. Kellekään ystävälle en oikein halua hänestä puhua, koska hän ei ole elämässäni enää. Oliko edes koskaan? Psykologi ehdottaa radikaalia hyväksymistä sille, että en häntä elämääni saa.
Järki sanoo, että unohda. Tunnepuoli ei suostu antamaan periksi. Ei tunteista irrottauduta järkeilemällä. Tunnen kuinka kutistun ja näivetyn näiden tunteideni vuoksi. Elämästä on kadonnut ilo. Haluaisin vain, että hän hyväksyisi minut. Jollain lailla hän hipaisi sieluani. Tavalla, mihin kukaan muu ei sitä ennen ole kyennyt. Ei sitä kukaan varmaan pysty ymmärtämään. Yritän ymmärtää itse itseäni.
Johonkin aion hänet lokeroida. Tunne pysyy, mutta en halua kuluttaa itseäni miettimällä menetystäni tai sitä mitä ei koskaan meidän välille syntynyt. Tai mikä pahempaa odottaa häntä elämääni. Ja sitä kyllä teen tahtomattani. Ja sitten suren.
Voin kertoa, että minulla ei ollut lapsuudessani yhtään, ei yhtään aidosti kannustavaa aikuista. Olin kuitenkin todettu todella lahjakkaaksi lapseksi. Äitikin, kun olin nuori aikuinen, muisti siitä huomauttaa. Sinä olit joskus aivan ihmeellinen. Olin hänelle jo menetetty tapaus.
Elin aidossa perhehelvetissä, missä oli huolella kyhätyt kulissit. Minä olin paha, koska oireilin. Äiti hylkäsi isän kuoleman jälkeen kokonaan henkisesti. Siirsi pahoinvointiaan minulle. Eli täyttä kaksoiselämää. Päivisin seurakunnan hyveellinen työntekijä. Iltaisin laahasi kotiimme vieraita miehiä. Olin aivan sekaisin. Pahinta oli, että koko suku molemmin puolin hylkäsi ja ylenkatsoo minua. Olen epäonnistunut hienostosuvun mustalammas. En kuulu oikein mihinkään.
Jos on jo oikein pahasti vammautunut, ei siihen oikein mitkään hyvät neuvot ja terapiat auta. Elämässäni on ollut paljon vastoinkäymisiä. Tiedän, että ne johtuvat osin siitä, että en ole osannut tehdä oikeita valintoja. En ole tiennyt, kuinka kuuluu elää. Olen hankkiutunut vaikeuksiin ihmissuhteissani. Sosiaaliset taidot ovat huonot, vaikka supliikki ihminen olenkin.
Nyt on elämä opettanut ja tiedän teoriassa, kuinka tulisi elää. Mutta elämänhalu on tiessään, olen masentunut, ahdistunut ja kroonisesti sairastunut. Yritän päivän kerrallaan selvitä ilman pahempia ahdistus- tai paniikkikohtauksia. En käytä enää päihteitä, joskus joudun turvautumaan rauhoittaviin lääkkeisiin, mutta vain tarvittaessa. Tai johonkin beetasalpaajaan.
Hoidan itseäni terveellisellä ruokavaliolla, ulkoilemalla, liikunnalla. Harrastan jotain pientä käsilläni. Meditoin ja haen mielenrauhaa. En uskalla enää unelmoida. Tiedän, että unelmia pitäisi olla, mutta en vaan voi. Pienempiä tavoitteita minulla on. Niihin pyrin pienin askelin.
Yritän opetella hyväksymään itseni ja vielä rakastamaankin oikealla tavalla itseäni. Mutta hylkiöidentiteetistä en niin vain pääse.
Jotain muutosta on tapahtunut itsessäni tämän rakastumis-tunnehelvetin myötä. Tuntuu, että olen alkanut ymmärtämään ja tuntemaan empatiaa muita ihmisiä kohtaan paremmin. Se on siis laajentanut katsantakantaani ja jotenkin opettanut minulle ihmisyyttä, hyväntahtoisuutta.
Onpa tuttuja ajatuksia ja vähän kuin oma tarinani. Tulet vain pikkuisen perässä. Usko pois, kaikki voi vielä kääntyä ihan toisin. Ihan yllättäen. Mutta sinun pitää tosiaan rakastaa itseäsi. Se on nyt tärkein tehtäväsi. :)
Kannattaa kertoa niin ei jää tarvetta jossittelulle ja pääsee helpommin myös irti.
No ei pääse vaan siirtyy tänne
Näin se minulla ainakin on toiminut. Kun kertoo niin tietää tehneensä kaiken mitä voi. Loppu sitten toisesta kiinni ja jos ei tunne samoin niin se on sitten siinä.
Mistä sinä tiedät, että hän ei hyväksy sinua?
Niin,onko joku niin kuiskinut ja valehdellut? Kysy häneltä itseltään.
Niinhän hän kysyikin, omalla tavallaan.. :)
En ole päättänyt mitään.
Ei tuollaisia asioita voi päättää suuntaan tai toiseen. Ehkä mitään ei tapahdu, ehkä tulee päivä, jollon tajuan kasilta illalla, että hetkinen, en ole tänään ajatellut häntä lainkaan. Tai ehkä tulee päivä, jolloin kaikki etenee ja kerron hänelle kaiken.
"ei elämää liikaa suunnitella saa, se jokin tulee aikanaan"
Yksinpuhuja trolli:0
En kertonut ja olen onnistunut tukahduttaa tunteet häntä kohtaan. Ei kyseinen henkilö ollut kiinnostunut musta, joten olisi ollut järjetöntä mennä sanomaan yhtään mitään. Onneks en näe häntä enää ja tuskin hän mua muistais vaikka vastaan tulisin. Muutenkin mun on parempi unohtaa ihastumiset jo kokonaan, lopullisesti. En kiinnosta ketään, kun en ole mikään kaunis, enkä nättikään ulkonäöltäni ja se siitä. Ei muuta kuin kasvattaa lisää suojakuorta ympärille, opettelen olemaan tunteettomampi muita kohtaan, ainoastaan aivan läheisimmät, sukua olevat, päästän lähelleni. Ollut monta henkisesti rankkaa vuotta takana ja tämäkin kulunut vuosi lisäsi masennusta, ei tässäkään vuodessa ollut mitään hyvää sittenkään.
Halaus sinulle.
Voi rakas. Entä jos joku sinua kuitenkin rakastaa ja haluaa. Voisit hyvinkin olla mun kaivattu.
Ei kaipaa, en ollut ikinä olemassa kellekään.
Ootko varma?
Olen
Jälkeenpäin hävettää ne pimahtamisetkin. Hän kohteli mua huonosti yhdessä vaiheessa, purki minuun pahaa oloaan, vaikka olin syytön siihen, että hänellä oli ongelmia omassa elämässään, satuin vain sopivasti kohdille. Ei hän edes ollut tajunnut miten oli mua kohdellut huonoina hetkinään. Mutta en olisi saanut näyttää niin avoimesti kuinka paljon oli loukannut mua, olisi pitänyt vaan siinä vaiheessa lähteä kyseisestä paikasta. Nuokin hänen vihanpurkaukset mua kohtaan osoittivat selkeästi ettei hän piitannut musta millään tavalla. Hän kyllä osasi välillä olla myös toisenlainenkin, paljasti herkemmänkin puolen itsestään, ehkä mulle oli vaan helppo jutella ja avautua, eikä siinä ollut sen kummemmasta kyse. Oma mokahan se oli että tykästyin, onneks hän ei huomannut sitä, olis ollut noloa hänelle, jos olis tajunnut, ehkä olis ollut jopa huvittunutkin asiasta. Eipä tuolla ole enää väliä, kun ei olla missään tekemisissä, eikä kummankaan tarvi nähdä toista enää, eikä hän tosiaan edes muistaisi mua enää, olin sen verran merkityksetön henkilö.
Älä viitti puhua pötyä itsestäsi. Sinua kaipaa joku, et sinä muuten kirjoittelisi tänne. Kaipaa, vaikka kuinka tuntisit muulta. Katse hänen suuntaan, joka viimeksi oli sulle hyvä ja tärkeä. Vaiva katoaa vain sillä, kenestä se on tullutkin.
Hän säästi minut siltä vaivalta ja tukahdutti itse tunteeni omalla käytöksellään.
No hyvä että se toimi kun omiani en osannut tukahduttaa.
Lisään vielä. Älkää tehkö näin. Kadutte sitä loppuelämänne.
Tunteet varmaan säilyy aina. Mutta ymmärrän sekin että emme tunne nykyään toisiamme.Olemme molemmat varmasti aivan eri ihmisiä nykyisin. Ja tunteeni perustuvat lähinnä siihen aikaan kun olimme tekemissä eli ei niitä enää ole tarvetta jakaa ne on silloin kerrottu jo koettu. Ja nyt ne elävät muistoissa. Kaiken auki repiminen tässä tilanteessa ei ole mitenkään järkevää tai kehittävää. Eikä edes tarpeellista. Elämää ei voi määrätä vaikea sanoa mitä se tuo tullessaan mutta aika näyttää.
Oletteko eronneet? Tai vaikka ootte vain ihastelleet, eripuraa muutoin ym tilanteita ihmisillä erilaisia, mahdollisuus puhua asioista voi olla tosi tärkeä toiselle. Aina kantsis muistaa semmonenkin juttu.
Jos se on hänelle tärkeää niin hän varmasti osaa itsekin ottaa minuun yhteyttä. Mutta ei ole ottanut. Sekin hyvä muistaa.
Nii. Ja otit sen nummeron pois. Oliko se ees oikee
Luin kirjoitukses väärin, olette tunteenne puhuneet ja eronneet sovussa, ei sillon tietty oo puhuttavaa ja jos sinulla on tunteita niin toisenhan tunteista et voi tietää. Hämäs toi käsitys molemminpuolisista tunteista vaikutelma, joka tekstistäsi jäi, tää on huonoo tää ulkopuolisten neuvominen.
Viimeksi kun hän on puhunut minulle tunteistaan sanoi rakastavansa minua. Silti erosimme viestittelimme vielä rakastavamme toisiamme mutta emme koskaan enää palanneet yhteen. Ei siitä koskaan enää puhuttu. Enkä tiedä mitään nykyisistä enkä välttämättä halua edes tietää.
Kuinka kauan tuosta on? Mietin vaan...
Yritän tukahduttaa, mutta ei ole vielä onnistunut. Kesällä viimeksi näin hänet, mutta joka päivä olen ajatellut häntä silti. Vaikka tiedän, ettei hän ole sellainen mies, joka kiinnittäisi minuun huomiota.
Uskon,että ne tunteet säilyvät. Vaikkakin vuosien vuoristoradassa. Tunteet hiilloksella. Kummallinen yhteys. Ne tunteet eivät saaneet toteutua, mutta oon ymmärtänyt ja hyväksynyt mistä syystä. Silti ne olivat ja ovat <3
Ei kannata tukahduttaa ennenkuin on edes kerran jutellut kaivatun kanssa kahden kesken, jos mahdollista. Tsemppiä!
No jos ei kertomisesta seuraa mitään hyvää, niin aika auttaa unohtamaan. Etäisyyden ottaminen.
Oli pakko tukahduttaa koko ihminen elämästä 👍🏻 hädän hetkellä jättikin yksin vaikka aluksi oli siinä ja minä ehkä kuitenkin enempi hänelle (melkein päivittäin) . Julma tapa mutta nyt hän on ihmisenä myös kuollut ja joku jos hänestä joskus jotain kysyykin niin nostan kädet ja esitän kysymyksen että ketä hän edes on? Ei ole vain yksin omaan minun toimestani tämä vaan hän antoi hyvin selväksi että hän on valikoiva milloin tahtoi pitää yhteyttä ja milloin ei.. en anna anteeksi niin sairaalle ihmiselle vaan unohdan mielummin kokonaan koska väärille ihmisille voi myös vahingossa antaa liikaa itsestään 👍🏻 hänen tapansa oli hyvin pinnallinen aluksi ja sitten sekin muutti olevinaan muotoa ajan kanssa 🙄 psykopaatti kyseessä ja sääli ihmisiä jotka hänen kanssaan joutuu olemaan tekemisissä 👍🏻 itse olin tekemässä isoja muutoksia elämään ja hän oli valtava virhe siihen 👍🏻
Kiitä Luojaasi, jos psykopaatista eroon pääsit.
Ei ole kaipaavia tunteita ketään kohtaan. Pelkästään ystävänä voisin olla. Ei ole mitään tarvetta ns. parisuhteeseen.
ja olla yhdessä koko ajan, ei kiitos minulle enää.
Tuonteet pidän sisälläni, koska toinen on varattu. Onhan se raskasta välillä, mutta päivä kerrallaan.
Et ole muutenkaan yhteydessä..?
Mitkä tunteet😂😂😂
Panen vaan sen kanssa
Joo eipä yllättäny yhtää..... Voi jumalaut....
Kyllä, tuloksetta. Nyt alkaa jo vaikuttaa elämään niin paljon että aion tappaa nämä tunteet keinolla tai toisella.
Ja miksi täytyy tukahduttaa? Siksi, että hän ei halua ottaa enää niitä vastaan. Kaikki vain päättyi yllättäin eräänä päivänä kauan sitten, kaikki paitsi nämä mun tunteet :/
Nainen minut lemppasi...tuskin hänelle tunteistani tarvitsee kertoa...taisi kyllästyä minuun ja löysi uuden.
Olen yrittänyt jo monta vuotta js haluaisin kipeästi eroon tästä tunteesta. En ikinä tule kertomaan tästä hänelle, se on aivan varmaa. Tilanne on liian monimutkainen kaikinpuolin, eikä helpota yhtään se että melkein joka päivä törmää henkilöön. Etäisyyttä olen ottanut tietoisesti, mutta tästäkin on tullut sitten sanomista. Järki menee ellei sitten...
Miljoonia kertoja olen päättänyt tukahduttaa ja unohtaa kaikki tunteet, mutta vieläkin se nainen tulee päivittäin mieleeni. Jäin todella pahasti koukkuun häneen. Eihän se tietenkään haittaisi, jos vain hänkin olisi jäänyt pysyvästi minuun.
Miksi ette ota selvää toisen tunteista?
Kuin olisin miehelle kirjoittanut kuten sinä naiselle!❤️
Jospa miljoona ja yksi kertaa saisi ne loppumaan?
Itse taisin naisena onnistua ja nyt on levollinen olo pitkästä aikaa. Vähän haikea olen mutta iloinen. Hän oli elämässäni vieraieva sivuhahmo vaikka pääosaan olisin voinnut hänet joskus sijoittaa.
Olen kyllä päättänyt, mutta eihän se taida onnistua. Kuvittelen yhä, että voin tukahduttaa tunteeni ja suhtautua häneen platonisesti. Ihastuin kolme vuotta sitten ja uskoin sen menevän ohi itsekseen. Eipä vaan mennyt. Ihastuminen on muuttunut joksikin paljon syvemmäksi kun ollaan tutustuttu. Nyt en tiedä enää, mihin tämä voi johtaa. Kaikki vaihtoehdot näyttävät huonoilta. Jos jonkun on otettava turpaan, olkoon se sitten minä.
Samaa minäkin odotin, että se menisi joskus ohi, mutta niin ei ole käynyt, vaikka enemmän kuin 3 vuotta on jo kulunut. En ole edes nähnyt häntä usein, joten luulisi senkin auttavan, mutta ei. Pelkään, että jos nähdään taas joskus, sama tunne roihahtaa taas.
En ole koskaan yrittänyt, ei ole sellaista tarvetta, en edes tiedä mitä se tarkoittaa. Jos jostakin pitää, miksi se täytyy unohtaa tai pyyhkiä pois? Ihmiset joita kohtaa, ovat suurin osa samantekeviä, vain pieni joukko jää ajatuksiin. Vielä pienemmästä osasta, jää lämmin ja ehkä rakkaudellinenkin tunne. Eikö se ole parasta? Vaikka lähempään yhteyteen ei päätyisikään.
Siksi, että kaipaus häneen on liian suuri, eikä odotettavissa ole muutosta, joten vaihtoehtoja ei ole.
Ne tukahtuu luonnollista tietä. 6 ja risat riittänee.
Ihania ihmisiä on olemassa. Täytyy pitää silmät auki. Kohta saadaan rokote