Miksi kuntajohto lymyää?

Anonyymi

Miksi kunnan johtavat viranhaltijat eikä luottamushenkilöt eivät tule julkisuuteen puolustamaan tehtyjä päätöksiä? Onko syynä esimerkiksi seuraavaa?

1. En ole itsekään kuullut perusteluita? Kyseenalaistajat ovat jopa paremmin perillä asioista eikä heidän kanssa uskalla myöntää että päätöksen teossa ei ollut kuin yksi vaihtoehto.
X. Pöhköt kuntalaiset pysykööt roolissaan ja maksakoot kiltisti hiljaa veronsa. Ja mahdollisimman paljon! "Ne"kitisee aina tekipä niin tai näin. Ei "niistä" tarvi välittää.
2. On kielletty puhumasta kunnan asioista. Ns.tiedotuksen hoitaa vain virkajohto. Ja hyvä niin. Myö käyvään vaen kokkookksessa. Kesäkuussa meillä män huonosti. Syyskuussa hyvin!

Tämähän on yhtä veikkausta.

35

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joko heillä ei ole mitään mielipiteitä mistään asiasta Tai heitä on kielletty ottamasta asioihin kantaa tai sitten heiltä puuttuu kirjoitustaito!

      • Anonyymi

        Ei saa moittia toisten kiRjoitUs taitOa jos itsellÄ on tai sana Kirkoitettu samaSsa lauseessa isolla ja Pienellä kirjaimella ja pilkut.jA pisteet puuttuu Täysin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei saa moittia toisten kiRjoitUs taitOa jos itsellÄ on tai sana Kirkoitettu samaSsa lauseessa isolla ja Pienellä kirjaimella ja pilkut.jA pisteet puuttuu Täysin.

        MItäpäää tuola on välio, ko assii tuloop hansKaan.
        Mitenkähän tuo valtuuston kokous män.
        Haapajärvisekkö suap pittee sairaanhoitopaikkasa.
        Se ihan oikein. Ottiko Tikanmäki siipeensä.
        Meillä on mennyt ihan rällästämiseksi kaikki nämä oikeat asiat.
        Meillä pitää pysyä normaali päivystys ja julkinen hammashoito.
        Tilat ovat valmiit, uudet ja sitä varten on rahoitus hoidettu. Jos kepu taas sählää, pankaa ne pellet ulos sieltä Tikkalanmäeltä.
        Nyt vitut***jo tämä farssi.
        Nämä Atten ja sairaalan väliset "vanhustensiirrot" on ihan per*****.
        Rahaa pala turhuuteen. Johtamistaito ihan hukassa. Köpsi lurisee jo homeenkorvissa. Kaikki päin mäntyä.


      • Anonyymi

        Näin se saattaa olla.


    • Anonyymi

      Enemmän lienee kysymys tarkoitushakuisesta, pyhäjärvisten mielipiteen tietävien poliitikkojen kaksisuuntaisesta taskubiljardista, jos "pallo" on oikeassa lahkeessa, niin silloin ollaan oikeassa suunnassa vaikka mitä tapahtuu ja jos "pallo" on vasemmassa lahkeessa silloin " kaikki pyhäjärviset ovat samaa mieltä", ei ole väliä kysytäänkö vai ei. Yleensä ei kysytä. Itseasiassa ei ole koskaan kysytty. Vaalien tulos riittää 4-vuodeksi passipaikalle "vanhusneuvostoon".
      Jos peräät vastauksia, niin tässä nostona eräs tyylilaji, joka pätee kohta puoliin uudestaantäällä s24 ja on kuumalinja valtuuston tyylittelijöihin eli kertoo niin idoliensa kuin tukijoukkojen vastaustason:
      " Pitkän linjan kokemuksen turvin,hurvittelun alkaessa piiputtaa ja punakynävuosien huvettua, tuli kuin tulikin pää vetävän käteen -stoppi.
      Paikallisesti ja laajemmin nähtynä, harrastetun julkihävyttömän tuhon jälkiä peittääksemme, pilaamme lopunkin, eli pilaamamme yhteisön ilmatila on hamaan iänkaikkisuuteen maanista lapojen välkettä."

    • Anonyymi

      Aloitukseen lyhyt toteamus:
      Tässä pöhköt kuntalaiset totesi, juuri tuota kertomaasi. Se ei muuksi muutu.
      Menneet vuodet tuoneet surkuhupaisan, mykkäkauden. Hiljaisuuden volyymi ollut alimmillaan. Asioiden peittely toteutunut, lieneekö osaamattomuutta?
      Informatiivinen keskustelu kuntalaisten kesken, saanut kuoliniskun.
      - Näkyy julkisen hallinnon/valtuuston,
      puutteellisena tiedottamisena.
      - paikallislehden näkymättömyys,
      " hirtehisen huumorin"sävyttämä väreineen.
      - päätökset, ne vähäisetkin, ovat lapsellisen
      tuntuista lätystelyä / ei oikeaa asiaa.
      - kuntalaiset unohdettu vanhusten -ja
      terveydenhuollon toimivuuden osalta
      totaalisesti.
      Viime metreillä yritys julkituloon (paikkaus) on onneton pluffi kuntalaisia kohtaan.
      Lienee tuo Hotellilla 12.11. - klo 9.00 oleva kokous, josta mustaa valkoisella puuttuu.
      Näkyy netissä, totesi joku.
      Näin meillä, miten teillä?

    • Anonyymi

      Ei jakseta paneutua joka asiaan ja niin jää oma mielipide muodostumatta. Luotetaan virkajohtoon liiaksi. Valta valunut palkollisille ihan totaalisesti.

    • Anonyymi

      Viimeisin todellinen kunnanjohtaja johtajien (lue poliittiset mukaan) oli Tita Rinnevaara. Ja koska näin oli, poliittinen johtajuus ei kestänyt nähdä ns. "peilikuvaansa" työhuoneessa, joten compo akitoi virkamiehet ja henkilöstön vetäisemään maton hänen altaan.
      On muuten kallis maton vetäisy, eikä ko. maton päälle ole sen jälkeen annettu palkkarenkien nousta, tiedotus on kuin morsetusta ja vihjailuja.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko tätä jokaisesta työpaikastaan yhteistyökyvyttömänä potkut saanutta?


    • Anonyymi

      Byyäää Kuka ei huoli minua listoille kunnallisvaaleihin. Miksi minua pudokas kiusataan?

      • Anonyymi

        Kierroksen nousevat. Mitä saamme huomennaa amulla?


      • Anonyymi

        Eikö kepu enää Heikkiä hyväksykään listoille? Enpä ihmettele lainkaan,Kepun johto on tehnyt kerrankin oikean ratkaisun.Äänimäärä tulee nousemaan!


      • Anonyymi

        Taas tämä "Byäää," jonka lauserakenne loppuu yhteen ja samaan katkeruuteen.
        Meitä ei kiinnosta sinun jatkuva, älytön pudokasjuttusi.
        Kerro asiaa, jos osaat. Et kykene.
        Tämä on koko Pyhäjärven ongelma-alue, joka alkaa savusaunastako, jatkunee Tikkalanmäen pienelle puistorinteelle.
        Sieltä ei löydy älliä, ei edes kauhakuormaajalla ammennettuna. Miten siinä on noin päässyt käymään. Kuulutko yhtenä noihin, ammennettaviin. Ei jatkoon! Byäääää!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kierroksen nousevat. Mitä saamme huomennaa amulla?

        Hieman sateen tuhellusta!


    • Anonyymi

      Valtuutettujen lähipiiri kehottaa kriittisiä kuntalaisia ryhtymään vaaleissa ehdolle? Toteamuksella että sittenpä nähdään miten asiat hoituu.
      Lähipiiri ei ymmärrä että sanavalmiita kyseenalaistajia ei haluta päättäjiksi koska se voi vaarantaa koko hyvä veli/sisko- järjestelmän? Ja toisekseen kaikenmaailman aktiivit työllistää kyselyillään virkajohtoa vaatimalla esityksiin laajempia perusteita ja vaihtoehtoja.

      • Anonyymi

        Eivät ne osaa mitään perustella, kaikki on "sammoo mieltä."


      • Anonyymi

        Vai "kriittisiä kuntalaisia" ja "sanavalmiita kyseenalaistajia". Ei voi ku nauraa jokapaikan räkyttäjälle, johan sinä viime vaaleissa kannatuksesi mittautit. Osaatko tehdä johtopäätöstä, kuinka moni kannattaa "hienoja" ajatuksiasi? Vain sinä itse.....


    • Anonyymi

      Tuo on selkeää salailua kun valtuuston kokous lähetykset lopetettiin. Se on vaan tekniikkaa. Mutta valtuutettujen osallistumattomuus voi olla vaikeampi psykososiaalinen itsetunto tms asia? Se on ymmärrettävää mutta rintarottigilla kulkevat voisi tässä ainakin skarpata?
      Avoimuus on demokratian perusarvo.

      • Anonyymi

        Mene kuuntelemaan niin valtuutetuilla riittää nauramista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene kuuntelemaan niin valtuutetuilla riittää nauramista.

        Mitähän salailua se on jos kokoukseen pääsee kuka vain kuuntelemaan ja katsomaan! Kuiskiiko ne ettei lehterille kuulu ja kirjoittaa pöytäkirjat näkymättömällä musteella?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän salailua se on jos kokoukseen pääsee kuka vain kuuntelemaan ja katsomaan! Kuiskiiko ne ettei lehterille kuulu ja kirjoittaa pöytäkirjat näkymättömällä musteella?

        Kyse on pelkästään torajyvän tarpeesta meuhkata turhasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyse on pelkästään torajyvän tarpeesta meuhkata turhasta.

        Tarkoitatko tätä yleisen naurun aihetta pudokasta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän salailua se on jos kokoukseen pääsee kuka vain kuuntelemaan ja katsomaan! Kuiskiiko ne ettei lehterille kuulu ja kirjoittaa pöytäkirjat näkymättömällä musteella?

        Missä on lehteri??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on lehteri??

        Kepuvaltuutetun päässä !Aivojen tilalla!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on lehteri??

        Siellä on liian pienet tuolit valittajalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene kuuntelemaan niin valtuutetuilla riittää nauramista.

        Tyhmä kommentti. Miten kuunteleminen naurattaa valtuutettuja?
        Eihän ne edes naura, kun ovat mykkiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä on lehteri??

        ...eduskuntatalossa on hyvä, vanha lehteri.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitähän salailua se on jos kokoukseen pääsee kuka vain kuuntelemaan ja katsomaan! Kuiskiiko ne ettei lehterille kuulu ja kirjoittaa pöytäkirjat näkymättömällä musteella?

        Tähän väliin, Haapajärvi ei halua, aio luopua vuodeosastostaan. Eikä tarvitsekaan luopua. Sehän olisi ihan hullua. Jokaisen kunnan tulee huolehtia omistaan. Pyhäjärvellä tuli hätä housuun. Rahat tupuloitu, mihin lie. Puheet olleet vuosien saatossa esitettynä, suuta suuremmalla. Löröt on nyt tässä.
        Eiköhän tässä puikahdeta tuuttiin uusin suunnitelmin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän väliin, Haapajärvi ei halua, aio luopua vuodeosastostaan. Eikä tarvitsekaan luopua. Sehän olisi ihan hullua. Jokaisen kunnan tulee huolehtia omistaan. Pyhäjärvellä tuli hätä housuun. Rahat tupuloitu, mihin lie. Puheet olleet vuosien saatossa esitettynä, suuta suuremmalla. Löröt on nyt tässä.
        Eiköhän tässä puikahdeta tuuttiin uusin suunnitelmin.

        Yksikään kunta ei tule hoitamaan omistaan uuden Soten myötä.

        Narsistinen pudokas ei sitä ymmärrä, koska ei näe kuin oman kuvansa peilistä.


    • Anonyymi

      Mitenkäpä tulevat kun kaikilla niska kipeä nyökyttelystä.
      Todellisuudessa valtaa pitää pieni klikki 5-8 hlöä.
      Kaikki muu teatteri mikä tämän ydinporukan ympärille rakennettu on yhtä sumutusta ja suhmurointia. Ei nämä hyödylliset hölmöt osaa eikä uskalla tulla kertomaan miten asiat on tai miksi jotain päätöksiä tehdään. Ei, ei, ei. Pitää olla "sammoo mieltä...."

    • Anonyymi

      Juuri noin! Ihan täsmällinen kuvaus Pyhäjärven demokratiamallista.

      • Anonyymi

        "sammoo mieltä" oon kuin klo11.26


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "sammoo mieltä" oon kuin klo11.26

        Olisi ihmeellistä, jos pudokas -tuo naurettu- ei olisi itsensä kanssa samaa mieltä!!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi ihmeellistä, jos pudokas -tuo naurettu- ei olisi itsensä kanssa samaa mieltä!!!

        Arvioi yks nyökyttelijöistä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi ihmeellistä, jos pudokas -tuo naurettu- ei olisi itsensä kanssa samaa mieltä!!!

        Sehän on sdp harmaapäinen rouva.
        hänellä ajatusmaailma nuolee Kepua,
        Aina sammoo mieltä , kun Kepua vuosikymmenet johtanut teräväpää.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe