Muslimimies+suomalainen nainen

Nicka

Täällä on ollut jonkin verran suomalaisten (miesten) kommentteja, että älkää hyvät tytöt ottako islaminuskoista miestä.

Nyt kysyn teiltä, parit, millaista elämänne on? Asutteko Suomessa?

Asun tällä hetkellä Englannissa muslimimiehen kanssa ja haaveilemme muutosta Suomeen. Päätös olisi tehtävä pian, muutto olisi jo ensikesänä.

Millaisiin ongelmiin olette törmänneet muiden kanssa? Entä millaisia ongelmia teillä on ollut suhteessanne? Meillä ei ole lapsia, joten emme ole kohdanneet vielä ongelmia, jotka vielä vastaan tulevat. Mieheni ei ole kovinkaan harras muslimi, hän kunnioittaa uskontoaan, mutta ei oikein elä täysin sen mukaan. Hän mm. paastoaa, mutta uskonnon velvoitteista huolimatta mahdollisia tulevia lapsiamme ei liitetä kummankaan uskontoon. Heille opetetaan molempia, ja he saavat itse valita uskontonsa, jos johonkin yleensäkään edes päättävät liittyä. Tämän mieheni ehdotti itse.

Nyt kaipaan kokemuksia muilta suomalaisilta naisilta ja heidän kanssaan seurustelevilta / aviossa olevilta muslimimiehiltä. En tunne ketään kaltaistani ja ystäväni täällä ja Suomessa kyllä kuuntelevat ja ymmärtävät, mutta en tunne ketään samantyyppisessä suhteessa elävää.

Kiitos jo etukäteen.

51

4865

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maikki

      vaikka en ole muslimin kanssa naimisissa, niin mieheni on lautamies. Ja itse olen ollut n 15 krt käräjäoikeudessa seuraamassa, kun niissä riidellään avioeroja ja vähint toisena osapuolena on ollut muslimimies.
      Valitettavasti kauheita kokemuksia ja valtaisa on se kärsimyksen määrä, joka siellä tulee esiin.
      Käräjillehän mennään vasta, kun on kauan harkittu ja kärsitty.
      Tietysti tässä näkyy vain osa totuudesta ja Sinullehan asia on jo myöhäistä. Onnea toivon!

      Mutta muutamissa vuosia hyvin (?) menneen liiton käräjöintivaiheessa se kilttikin on muuttunut pedoksi. En ole vielä tavannut nöyrtyvää muslimia. Vaikka tunnen kymmeniä, hyviä ja mukavia kavereita, niin vaimonsa suhteen ovat melko mustiksia.
      Mutta, tuskin Suomessa siten pahoja sattuu... se on niin yksilöllistä.

    • Suomalainen

      Muuta Biafraan muslimiäijäsi kanssa. Sellaisista munien kaivelijoista ei ole kuin harmia sosiaalitiskin ja poliisin tiskeille.

    • muslimi

      menisit vaikka www.islamopas.com sivuston keskustelupalstalla, ja kysyisit sieltä. Ehkä joku antaa e-mailinsa, niin voit privaatisti kertoilla asioistasi. Minä en ala omaa avioliittoani koskevia asioita näin yleisellä palstalla puimaan. Tosin ei minulla mitään valitettavaa ole, mutta ihan periaatteesta.

    • tietäjä

      Islam on helvettiä ! muslimit toteuttavat
      tätä paholaisen uskontoa ja aiheuttavat
      suuria kärsimyksiä muille ihmisille!!!

      • joku

        Ei islam ole helvetti. Vaan uskonto siinä, missä
        kristinuskokin. Eikä islam tee pahoja tekoja,
        vaan joku islaminuskoinen. Ja tekeväthän kristinuskoisetkin pahoja tekoja ,Aiheuttaen suuria kärsimyksiöä muille. Siinäpä sinulle ajattelemista.....

      • Ahku Biebmu
        joku kirjoitti:

        Ei islam ole helvetti. Vaan uskonto siinä, missä
        kristinuskokin. Eikä islam tee pahoja tekoja,
        vaan joku islaminuskoinen. Ja tekeväthän kristinuskoisetkin pahoja tekoja ,Aiheuttaen suuria kärsimyksiöä muille. Siinäpä sinulle ajattelemista.....

        Siehän sitä sommia raatit!
        Sen met alakuperräiskansain etustajat olemma sanonhet usiastihi.
        Heittäkäät hiithen KAIKKI uskonna. Ja ruvethan olemhan ihimisiksi.
        Pyyvämmä antheksi, jos olemma toisen mielen pahottanhet jne.
        Lantalaiset saisitta ensin ehki vähän katua, ko issäinnä toit Ruothista sen Lutterin väärän uskon. Väksite toitta!
        Sitte tet mulsliinnit!
        Tet kiihkosimmat voisitta kans ehki vähän antaa periksi ja pyytää antheeksi mitä pahhaa jokku tehivät uskonna nimissä.
        Sitte ku joku sen tänne kirijottaa, miepä rinttaan ja laitan raamheihin, vien koan seinhän ja seitan kivelle. Kerron Äiti maalle, että olemma sopinhet mulle tärkeihen ihimisten kans. Ehki vähän. Niijettä siittä vaan - sovimma asijoista!
        Tunnustamma syntimmä ja vanahempain perisynnit.
        Eikös ne teijjän Pyhät kirijat semmosesti toimita?
        Korraani ja Raamattu.

      • Anonyymi

        Tässä olen samaa mieltä

    • Minä

      Voisin tähän vastata sen verran, että olen ollut muslimimiehen kanssa naimisissa pian 4 vuotta. Alussa varsinkin äitini oli vastahakoinen ja ennakkoluuloinen ja kaverit samaten. Mutta nyt äitini on todella iloinen kun hän on saanut huomata miten mukavan miehen olen löytänyt,parempaa saa etsiä.
      Tosin tunnen myös tapauksia jotka eivät kohtele vaimojaan hyvin.
      Suomalaiset miehet ovat itsekkäitä eivätkä kohtele naisia sen paremmin kuin muutkaan miehet; turpaan tulee ja uskollisuuteenkaan ei ole luottamista. (vaikka ei tietenkään saisi yleistää)
      Minä satuin saamaan hyvän muslimimiehen,kiitokset siitä Jumalalle. Islamissa naisia kunnioitetaan ja se oli eka asia mikä sai mielenkiintoni heräämään Islamia kohtaan (entinen kristitty kun olen).
      Eli minä ainakin olen iloinen saamastani miehestä. Tulevaisuudessa aion kasvattaa lapseni Islamin uskoon, inshallah, vaikka meille tulisikin ero.

      • john

        toivon sinulle hyvä elama ja hyvä lopu

      • Eve

        mä en voi uskoa korviani! tai siis silmiäni! sä todella väität,että islamissa naisia kunnioitetaan???? mitäs nämä pakkoavioliitot,kunniamurhat,hunnut ja ympärileikkaukset ovat??? kerro se mulle,kerro! mä itse olen asunut kolmisen vuotta israelissa ja osaksi myös libanonissa ja olen nähnyt heidän elämäänsä,sinä tietysti elät sitä itse,joten olet kai parempi puhumaan...mutta kerro yksikin esimerkki naisten kunnioituksesta!!!!

      • muslimi
        Eve kirjoitti:

        Pakko avioliitto ei kuulu islamiin. Naista ei saa pakottaa avioliittoon! Kunniamurhakaan ei kuulu Islamiin. Huivi kuuluu, mutta kuten olen monesti sanonut, uskonnossa ei ole pakkoa. Se on sinun henk.koht. päätöksesi laitatko sen vai ei. Naisten ympärileikkaus ei kuulu Islamiin.
        Haluat esimerkkejä naisten kunnioittamisesta. Minkälaista kaipaat, siis miltä elämän alueelta?

      • L.J.H
        muslimi kirjoitti:

        Pakko avioliitto, pakkohunnutus, kunniamurhat ja ympärileikkaus. Eivät kuulu vai? Niitä ihan muuten vain tehdään? Jossain ellei kaikissa arabimaissa näillä teoilla on lain voima takana.
        Ai että arabit ovat ihan muuten vaan sellaisia paskiaisia että näitä harrastavat.

      • muslimi
        L.J.H kirjoitti:

        kyllä.
        Kuten sanoi, nämä asiat eivät kuulu islamiin, vaikka niitä tehtäisiinkin ns. muslimimaissa.

      • ilmoittaja
        Eve kirjoitti:

        mä en voi uskoa korviani! tai siis silmiäni! sä todella väität,että islamissa naisia kunnioitetaan???? mitäs nämä pakkoavioliitot,kunniamurhat,hunnut ja ympärileikkaukset ovat??? kerro se mulle,kerro! mä itse olen asunut kolmisen vuotta israelissa ja osaksi myös libanonissa ja olen nähnyt heidän elämäänsä,sinä tietysti elät sitä itse,joten olet kai parempi puhumaan...mutta kerro yksikin esimerkki naisten kunnioituksesta!!!!

        hei,

        anteeksi mutta Islamissa ei ole naisten ymparileikkausta. Se tule jostakin vanhan ajan tapasta..

        On olemassa miesten ymparileikkaus ja sekin hygeninenasia.

        terv

      • Sen väliä
        ilmoittaja kirjoitti:

        hei,

        anteeksi mutta Islamissa ei ole naisten ymparileikkausta. Se tule jostakin vanhan ajan tapasta..

        On olemassa miesten ymparileikkaus ja sekin hygeninenasia.

        terv

        mihin se ympoärileikaus kuuluu?
        Miksi en ole KOSKAAN kuullut, tahi täällä nähnyt yhdenkään ns muslimin tulevan meidän puolelle mielipiteinsä kanssa, että VASTUSTAA PIENTEN LASTEN YMPÄRILEIKKAUSTA?
        Ei siis sen väliä minkä uskon perusteella silvotaan!
        Sanokaa nt sekin, miten se hygieniaa parantaa, jos esinahkaa on lyhennetty? Vai väitättkö, että me suomalaiset miehet olemme saasataisia, kun esinahat ovat tallella? Ettemmekö osaa pesta muniamme ja terskaa sen nahan alta?
        Kuule nahaton, jos minä en pese päivittäin, tulehtuuhan se. Musliimiko siis ei pese?

      • vastaus
        Sen väliä kirjoitti:

        kuule idiotti,

        siella yritin selitta muutaman jutun mutta voisit olla loukkantunut.

        en itse ole puolustamassa ymparileikkausta ja se asia ei kuuluisi minulle.

        Mutta kuten sanoin perusteena olisi terveys puolen liityva syyt.

        Yritat haukkua vaaralla ihmisella.

        Kuinka muslimi voi tulla "teidän" puolelle vastustamaan ympärileikkausta, kun Jumala on miesten ympärileikkauksen määrännyt! (huomaa en puhu nyt tyttöjen ympärileikkauksesta, siitä on jo puhuttu)

        Kukaan ei ole väittänyt teitä saastaisiksi! Muslimi pesee alapäänsä jokaisen vessassa käynnin jälkeen. (ihan vaan tiedoksi) Tämä kuuluu uskontoomme!

      • häh?

        Pakkohan ne sormet ja reikä on pestä kun ei käytä edes paperia vaan pyyhkii pelkillä sormilla.

        Ja taas on jumala "määrännyt" vai?
        Eikös voisi manata helvettiin semmosen jumalan kun määräilee vaan toisten asioista.

        Pesisi se Allah vaan oman ison persreikänsä ja lakkaisi tuuppaamasta paskaa maan pinnalle. Sitä se on tänne levittänyt jo ihan tarpeeksi. Vahinko että alkaa jo Suomessakin haisemaan aika pahasti.

      • muslimi
        häh? kirjoitti:

        ???
        Oletko ihan itse nähnyt moisen???

      • häh?
        muslimi kirjoitti:

        ???
        Oletko ihan itse nähnyt moisen???

        olenko väärässä?

      • muslimi
        häh? kirjoitti:

        olenko väärässä?

        muslimin vessakäyttäytymiseen.
        Ainakin mieheni kotimaassa oli vessassa "käsisuihku" ei ihan samanlainen kuin täällä, vesi tuli suuremmalla paineella. Eikä siinä tarvinnut pahemmin käsiä liata!
        Minun tietääkseni monet käyttävät ainakin suomessa paperia, mutta pesevät sen lisäksi. Ei tule vauhtiviivoja housuihin.

      • Sen väliä
        muslimi kirjoitti:

        Kuinka muslimi voi tulla "teidän" puolelle vastustamaan ympärileikkausta, kun Jumala on miesten ympärileikkauksen määrännyt! (huomaa en puhu nyt tyttöjen ympärileikkauksesta, siitä on jo puhuttu)

        Kukaan ei ole väittänyt teitä saastaisiksi! Muslimi pesee alapäänsä jokaisen vessassa käynnin jälkeen. (ihan vaan tiedoksi) Tämä kuuluu uskontoomme!

        Tiesinhän minä tuon persreiän pesemisen ja että muslimeille (ainakin joillekin - mulle kertoneet) syötetään tietoa, että me olemme saastaisia, kun "vain" pyyhimme anaalireiän. Ihmettelin mistä niihin kaikkiin m maihin saa PUHDASTA vettä? Kuten meillä. Joskus täällä on pyyhitty jopa turpeeseen, heiniin tms. Niin itsekin olen tehnyt kun hätä ei lue lakia.
        Mutta eikös sit Kunnianarvoisa Allah tehnyt ihmistä valmiiksi, kun isoveljen tulee korjailla?
        Ja edellee, hygienia on nyk jo eri asia. Ehkä joskus on täytynyt ns tyhmää kansaa pelotella jumalilla, jotta "ymmärtää" olla puhdas.
        Ei siinä jumalia tarvi. Enään.

      • Sen väliä
        vastaus kirjoitti:

        kuule idiotti,

        siella yritin selitta muutaman jutun mutta voisit olla loukkantunut.

        en itse ole puolustamassa ymparileikkausta ja se asia ei kuuluisi minulle.

        Mutta kuten sanoin perusteena olisi terveys puolen liityva syyt.

        Yritat haukkua vaaralla ihmisella.

        Ainakin, jos sanotaan kirjoittamasi sana (idiootti) toisesta ihmisestä.
        Mikähän edellisessä kyselyssäni arvon nimimerkkiä noin hiillytti?
        Olen usein kysellyt senkin perään, osaako muslimimies pyytää anteeksi, tahi niellä ylpeyttään?
        Ja, ettei tarvitsisi ottaa pulttia, eikös kaikenlainen nimittely voitaisi jättää pois?
        Käsittääkseni syy, että keskustelemme täällä on mm tuo muslimin ilmaisema ylemmyyden tunne, jolla esim saa nimitellä toista? Usko olla aina oikeassa.
        Vai olenko taas väärässä?

      • Anonyymi
        Eve kirjoitti:

        mä en voi uskoa korviani! tai siis silmiäni! sä todella väität,että islamissa naisia kunnioitetaan???? mitäs nämä pakkoavioliitot,kunniamurhat,hunnut ja ympärileikkaukset ovat??? kerro se mulle,kerro! mä itse olen asunut kolmisen vuotta israelissa ja osaksi myös libanonissa ja olen nähnyt heidän elämäänsä,sinä tietysti elät sitä itse,joten olet kai parempi puhumaan...mutta kerro yksikin esimerkki naisten kunnioituksesta!!!!

        Hijabin tarkoitus islaminuskossa on naispuolisen henkilön piilottaminen miesten katseilta. Hijab on käytännössä ja islamin doktriinin mukaan pakko naissukupuolelle.

      • Anonyymi

        En voi allekirjoittaa väitettä,että naisia kohdellaan hyvin. Minä olen kokenut paljon huonoa. Mies hurmasi alussa,mutta nyt on tyly ja tympeä,mutta ei kait halua erota. Onneksi on paljon töissä,pizzamies on.

      • Anonyymi

        En usko sanaakaan. No sen uskon että olet iloinen jos otat kaavun ei tarvi tehdä töitä. Ja saanut miehen. Kun et itse itseäsi kunnioita sen vertaa ettet alistuisi tekemään miehen mieliksi jopa lastesi kasvatuksessa.

      • Anonyymi
        muslimi kirjoitti:

        kyllä.
        Kuten sanoi, nämä asiat eivät kuulu islamiin, vaikka niitä tehtäisiinkin ns. muslimimaissa.

        Kuten sanoi, nämä asiat eivät kuulu islamiin, vaikka niitä tehtäisiinkin ns. muslimimaissa.

        Sano sitten mihin ne sitten perustuvat? Missään muussa maassa niitä ei tehdä, laillisesti.

      • Anonyymi
        Eve kirjoitti:

        mä en voi uskoa korviani! tai siis silmiäni! sä todella väität,että islamissa naisia kunnioitetaan???? mitäs nämä pakkoavioliitot,kunniamurhat,hunnut ja ympärileikkaukset ovat??? kerro se mulle,kerro! mä itse olen asunut kolmisen vuotta israelissa ja osaksi myös libanonissa ja olen nähnyt heidän elämäänsä,sinä tietysti elät sitä itse,joten olet kai parempi puhumaan...mutta kerro yksikin esimerkki naisten kunnioituksesta!!!!

        Hirveitä ovat. Terv kokemusta on.

      • Anonyymi
        muslimi kirjoitti:

        Pakko avioliitto ei kuulu islamiin. Naista ei saa pakottaa avioliittoon! Kunniamurhakaan ei kuulu Islamiin. Huivi kuuluu, mutta kuten olen monesti sanonut, uskonnossa ei ole pakkoa. Se on sinun henk.koht. päätöksesi laitatko sen vai ei. Naisten ympärileikkaus ei kuulu Islamiin.
        Haluat esimerkkejä naisten kunnioittamisesta. Minkälaista kaipaat, siis miltä elämän alueelta?

        Hedelmistään puu tunnetaan. Millaisia ovat yhteiskunnat joissa Islam on valtauskonto. Mikä on niissä naisen paikka ja asema?
        Mikä maailman valtioista on mielestäsi hyvä esimerkki Islamin positiivisesta vaikutuksesta naisen asemaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Afganistan tietenniin

    • oscar

      Kannattaa vielä miettiä,joudut taistelemaan miehestäsi suomessa.

    • Tellu

      Suomalaisten on vaikea käsittää esim. hunnun käyttämistä, ja itsekin olen sitä mieltä että maassa maan tavalla. Ilmeisesti et kuitenkaan tule huntuja käyttämään, eli et ainakaan siten ärsytä tuomalla islamia räikeästi esiin (eihän se kaiketi ole sinun uskosikaan).

      Siitä ei mihinkään pääse että keskivertojuntit ovat aika nihkeitä muslimeja kohtaan, joten vaikeuksia varmaan tulee väistämättä. Omat kokemukseni muslimeista ovat jääneet lähinnä kebabien ostamiseen (heh), eikä valittamista minun puoleltani ole ollut. Sitä ihmettelenkin, että jos Suomeen tulee joku ulkomaalainen, häntä sätitään siitä että on työttömänä ja syö suomalaisten kustannuksella; ja jos tämä ihminen perustaa yrityksen tai muuten työllistyy, häntä sätitään siitä että vie suomalaiselta työpaikan! Minusta se on yksi hailea minkä näköinen ihminen täällä työtä tekee, jos veromarkat jäävät tähän maahan. Se voi tietysti taas olla niin ja näin, kun muslimeilla on usein sukua ympäri maailmaa, jota pitää avustaa.

    • ajattelija

      hei,

      en usko etta sinulla olisi minkalaisia ongelmia. Jos sinulla on jonkulaisia fiksu kavereita ja ihan OK ymparisto: kaikki on ihan OK

      • häh?

        Keskittysit nyt vaan niihin kebabeihin ja jätä vähemmälle uskonnon levittäminen maassa jonka tapoihin sulla on syytä sopeutua itse.

      • ajattelija
        häh? kirjoitti:

        Keskittysit nyt vaan niihin kebabeihin ja jätä vähemmälle uskonnon levittäminen maassa jonka tapoihin sulla on syytä sopeutua itse.

        oletko sina jonku lammaspaa?

      • häh?
        ajattelija kirjoitti:

        oletko sina jonku lammaspaa?

        juu, olen mina.

        ...lammaspaa... nyt menin kyllä ihan sanattomaksi. En keksi enää mitään. Voitit minut. Pyydän anteeksi alhaisia kommenttejani, olette verbaalinen lahjakkuus.

        Onnea ja iloa.

        t:
        häh?

      • Anonyymi

        Optimismi perustuu miehen puheisiin. Eikä siihen ole luottaminen. Pitää vaan päästä Suomeen koska brexit. Pysykää siellä, suosittelen. Täällä alkaa olla aika tiukkaa.

    • Anonyymi

      Meinasin haksahtaa muslimiin ja moni ystäväni on turvakodin kautta vasta päässyt muslimiukoista...

      • Anonyymi

        Nää on-tauti joka tarttuu, siis sanan varsinaisessa mielessä

    • Anonyymi

      Aloitan Jumalan, armeilaimman armahtajan nimeen.

      Koraani sallii muslimimiehen mennä naimisiin kristityn tai juutalaisen naisen kanssa, eikä esitä pakotetta naiselle muuttaa uskontoaan. Uskonnossa ei ole pakottamista: näin lukee Koraanissa. Jo tämä esittää, kuinka tälläkin palstalla se yleinen mielipide, ettei muslimi voi elää rauhassa muun uskonnon kanssa, on valheellinen. Islamin usko tunnustaa muiden uskontojen olemassaolon ja uskonrauhan. Niillä Pyhän Koraanin jakeilla, jotka puhuvat sodasta, on konteksti: sota-aika, jolloin muslimeilta yritetään riistää uskonvapaus ja henki. Nyt ei ole tällainen sota-aika, vaan saamme elää ja harjoittaa uskontoamme rauhassa, vaikkapa Suomessa. Ylistys Jumalalle tästä. Näitä jakeita tulkitsevat väärin suurta rahoitusta länsimailta saavat ääriryhmät, jotka tekevät suurta syntiä Jumalaa vastaan tappamalla ihmisiä (pääasiassa muslimeja) ympäri maailmaa. Niistä harhaoppisista ei sen enempää.
      Mitä aloitukseen tulee, paras muslimi on se, joka on vaimolleen lempein. Tämä tulee ilmi Jalon Profeettamme jäähyväissaarnassa. Se on ikäänkuin viimeisiä viestejä, joita hän lähetti seuraajilleen eli muslimeille ja täten kuuluu tärkeimpiin. Muslimin avioliiton tarkoituksena tulisi olla keskenäinen lempeys ja rakkaus. Mies on vastuussa naisen toimeentulosta ja turvallisuudesta. Naisen työssäkäynnille tai koulutukselle ei ole uskonnon peruspilareissa mitään estettä. Islamin äärimmäisen patriarkaaliset tulkinnat eivät kuulu Suomeen, jossa alunperin Profeettamme peräänkuuluttama sukupuolten välinen taas-arvo on jo toteutunut ja vallinnut satoja vuosia. Muslimimies on hyvä muslimi siinä, missä hän kohtelee vaimoaan oikeudenmukaisesti, lempeydellä ja rakkaudella Profeettamme esimerkkiä seuraten. Ja totisesti Jumala tietää parhaiten.

      • Anonyymi

        Ruats jo liekeissä:
        Göteborgin kunnanvaltuutettu H. Magnusson ehdottaa, että sotajoukot olisi voitava asettaa jengirikollisia vastaan.
        Ehdotusta käsitellään syksyllä moderaattien [kokoomusta vastaava puolue Ruotsissa] puoluekokouksessa.

      • Anonyymi

        Muslimimies on hyvä muslimi siinä, missä hän kohtelee vaimoaan oikeudenmukaisesti, lempeydellä ja rakkaudella Profeettamme esimerkkiä seuraten. Ja totisesti Jumala tietää parhaiten.

        Jumala tietää, ja tuossa myös käräjätuomari kertoi tietävänsä paljonkin muslimimiesten avioliitoista. Ja jokainen, joka ei ole ihan vajakki tai sokaissut itsensä islamlässytyksellä.

    • Anonyymi

      Kansa joka ei koe yhtenäisyyttä tuhotaa ja joka ei huolehdi omista lapsistaan
      - tästä kansasta ei jää jälkeäkään maan päälle

    • Anonyymi

      Haes tuolla lausahduksella ja lues sitten koko avautuva aineisto

      >> Varoitus voi olla esimerkiksi,
      "Pelkää Allahia asioissa joissa sinulla on velvollisuuksia minua kohtaan"
      tai voit selittää, että kapinointi mitätöi velvollisuutesi elättää häntä ja että käytöksesi vuoksi vuorosi siirtyy toisille vaimoille, tai voit ilmoittaa hänelle, että
      "On uskonnollinen velvollisuutesi totella minua". <<<

    • Anonyymi

      Haes tuolla pätkällä

      TUHOTTU MILANO

    • Anonyymi

      Katelkaas noita maahanmuuttaja keskusteluita mitä on käyty n.10v sitten millä röyhkeyksin nämä kuniakkaat runnovat ihteesä ja tapojaan niissä suomeen ja suomalaiset antavat kaikessa näille läpytelijöille periksi RAIVOSTUTTAVAA

      NYT PITÄÄ RUVETA SUOMALAISEN TERÄSTÄYTYMÄÄN

      ->> mitä on islam - asiantuntija kertoo. youtube

    • Anonyymi

      Mitäs tähän vielä lisäisit näistä ainokaisista - kirjansa oppineista, mitä vitjassa on kerrottu tän 20-v aikana ja pitääkös nämä kerrotut paikkasa.

      ONKOS OPPI NENNYT ETEEN VAIKOS TAAKSEPÄIN KUNNIALLISILLA ?

      • Anonyymi

        KYLLÄ TÄMÄN VALTAUSJÄRESTELMÄN ALKUJUURET ON HYVIN ESITELTYNÄ MONISSA KIRJOITUKSISSA MIHIN NÄMÄ PYRKIVÄT MUKAS PALKINTOA OOTELLEN
        - on nämä kaikki hyvin manipuloituja jo n. 600v takaa

        Ovat täysin oikean elämänsä kuolettaneet sisältään nämä tuhon synnyttäjät.

        Siihen mennessä hän oli laatinut säännöt ja määräykset, jotka käsittivät lähes kaikki osa-alueet, jotka kuuluivat sen ajan Hijazin elämään. Hän nimitti saarnamiehiä opettamaan mekkalaisille rukousrituaalit ja säännöt sekä määräykset. Hän nimitti myös tuomareita. Heidän tehtävänään oli rangaista jokaista, joka poikkesi säännöistä.

    • Anonyymi

      Tässä nainen harkittuaan päättikin ettei ole valmis menemään naimisiin muslimimiehen kanssa...

      (lähde: https://www.youtube.com/watch?v=YZtKm47JfsY&t=7s)

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe