Miten on mies

Mitä luulet, odottaako joku nainen viestiäsi? Jos odottaa, niin miksi?
3256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Enpä usko. 😔

Äänestä
  • Miksi et usko ettei hän odota viestiäsi, vai onko hän sanonut suoraan ettei ole kiinnostunut? Itselläni on se tilanne, että en ole sanonut tai näyttänyt avoimesti ihastumistani hänelle, koska pitkähkön itsetutkiskelun tuloksena olen todennut itseni pelkuriksi sen suhteen että pelkään satuttavani toista, enkä siksi ole antanut mahdollisuutta onnelle ja rakkaudelle. Toisaalta ollessani miestä reilusti vanhempi, ja edellisessä parisuhteessa kokemani hyväksikäytön jälkeen itsetuntoni on aikalailla nollissa niin tunteiden näyttämisen kuin kertomisen ja näistä mahdollisesti seuraavan torjumisen pelon suhteen. Hän on ainoa, joka on päässyt aikanaan pystyttämieni muurien läpi. 🥰 Entä jos sinun hän on kaltaiseni, eikä siitä syystä ole tunteitaan sinulle paljastanut. -ihan sivusta

    Äänestä

Toivossa on hyvä elää: Kuvittelen joskus hänen lukevan ja odottavan viestejäni. Ajattelen hänen tunnistavan itsensä ja minut tekstieni kautta ja sen vuoksi odottaa niitä lisää. Silloin käyttäisimme palstaa piilotettuna yhteyskanavana, "meidän salaisuutena".

Äänestä
  • Keskusteletteko te missään muualla?

    Äänestä

  • Miksi piilotettuna? Mitä saatte siitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi piilotettuna? Mitä saatte siitä?

    Käyttäisimme,+ehtomuoto.+Eli+jos+hän+lukisi+ja+odottaisi+viestejäni+täällä.+Toive+siis.+Niin+ei+99%+varmuudella+tapahdu+nyt.+Anonyymi+ei+tosin+voi+tietää+kuka+anonyymi+lukee+tai+kommentoi.+Palstan+kautta+voi+viestiä+toiselle+menemättä+liian+iholle.+Pienen+etäisyyden+pitämiseen+on+monia+syitä,+esim.+oman+tunnetasapainon+suojaus,+mustasukkainen+puoliso+tai+halu+pitää+asia+muuten+salassa+sivullisilta.+Toki+viestiminen+on+hankalaa+väliinhuutelijoiden+ja+provoilijoiden+vuoksi,+mutta+kaikkea+ei+voi+saada...

    Tunnetteko te?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tunnetteko te?

    Joo, vuosien ajalta. Pintapuolisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Käyttäisimme,+ehtomuoto.+Eli+jos+hän+lukisi+ja+odottaisi+viestejäni+täällä.+Toive+siis.+Niin+ei+99%+varmuudella+tapahdu+nyt.+Anonyymi+ei+tosin+voi+tietää+kuka+anonyymi+lukee+tai+kommentoi.+Palstan+kautta+voi+viestiä+toiselle+menemättä+liian+iholle.+Pienen+etäisyyden+pitämiseen+on+monia+syitä,+esim.+oman+tunnetasapainon+suojaus,+mustasukkainen+puoliso+tai+halu+pitää+asia+muuten+salassa+sivullisilta.+Toki+viestiminen+on+hankalaa+väliinhuutelijoiden+ja+provoilijoiden+vuoksi,+mutta+kaikkea+ei+voi+saada...

    Jotenkin söpöä. Aika mahdoton täältä ok ketään tunnistaa.. entä irl viestit?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jotenkin söpöä. Aika mahdoton täältä ok ketään tunnistaa.. entä irl viestit?

    Mahdotonta se taitaa olla, mutta silti tänne on helpompi avautua kuin irl toiselle. On sitäkin tullut tehtyä, mutta paljon on vielä sanomatta.

    Äänestä

Täällä yksi nainen odottaa langat kuumana 😍

Äänestä
  • Puhelinlangat laulaa ja taivaalla loistaa kuu...Taattua Katri-Helenaa...

    Äänestä

  • Miksi et vain kutsu kylään?

    Äänestä

Miksi ihmeessä odottaisi ei ole mitään annettavaa

Äänestä

En luulottele mitään. Löydän rakkaani jos löydän. Hän odottaa jos odottaa.

Äänestä

Joskus luulin niin, mutta se taisi olla kuvitelmaa.

Äänestä
  • Hyvä biisi latvamorolta

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvä biisi latvamorolta

    Latvamoro? 😂 Onhan tuolle näitä lempinimiä siunaantunut, no saapa huuru huomionsa. Kiitos tästä😎

    Äänestä

Kello käy, kello käy.

Äänestä
  • Mitä sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä sitten?

    Asioiden selvittäminen kestää kauemmin.

    Äänestä

N nainen?

Äänestä

Ehkä niin, et voisi kiristää ruuvia ympärilläni? Tuskin muuten. Asioita voi nähdä ja kokea myös erilailla, siksi tänne rustasin näin. Elin, näin ja koin omassa pienessä ympyrässäni. Elättelin mahdotonta ja maistoin elämän karvasta kalkkia. Näkemyserot?

Opin samalla paljon myös itsestäni. Tilanne on mikä on, näillä mennään kohti tulevaa, nöyrin ja rauhallisin mielin, jalat maassa lunkisti ottamalla ja uusia unelmia luoden. Kaiken hyvän pyrin ottamaan avoimin tavoin vastaan. Pahoja tilanteita välttäen. Aika näyttää, kuinka onnistun?

Äänestä
  • Mies vai nainen olet?

    Äänestä

Varmaan ei odota.

Äänestä

Minä vastaan vaikken mies olekkaan en odota mieheltä viestiä oli aika jolloin odotin.
Mutta ei asioita hoideta teksti viesteillä.

Äänestä

Kello käy, kello käy.

Äänestä

Minäkin vastaan: Jussi lopettaa sen eukkojen kiusaamisen. Hakee vaan niitä kaikille jakavia lumppuja. Ne on sun tasoo. Ylemmäs et kiipee.” Laadus

Äänestä

En uskalla häneltä viestiä odottaa. Ei hän ole tuonut itse sellaista ilmi, että minulla olisi ”lupa” odottaa. Silti tietysti hassulla tavalla odotin, en viestiä, mutta kuitenkin häntä siinä mielessä etten ole päässyt tunteistani eroon. Hän pysyy sydämessä, vaikka emme ole nähneet moneen kuukauteen ja etäisyys on pitkä ja tilannekin ei anna kovin paljon toivoa.

Silti, olisin super onnellinen vaikka pienestä. viestistä tai vaikka postikortista puhelinnumerolla. Laittaisin kyllä viestiä taksiin numeroon. 😁.

Äänestä

Öööh, mahdollisesti. Jos odottaa, niin siksi, että olen unohtanut vastata johonkin minulle lähetettyyn viestiin.

Äänestä

Miksi ette ota yhteyttä jos tiedätte että joku odottaa?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Mitä luulet, odottaako joku nainen viestiäsi? Jos odottaa, niin miksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu