Täällä on niin sairaalloisen ilkeitä ihmisiä

Anonyymi

Että ei pää enää kestä tätä paikkaa. Lopetan palstailun tähän aloitukseen. Ihan oman mielenterveyteni vuoksi. Enkä lue vastauksia joten periaatteessa on turha vastata mulle osoitettuna yhtään mitään. Harmi, kun täytyy lopettaa, koska tykkäsin käydä täällä joskus kun sairaat kyyläpuolitutut eivät olleet vielä löytäneet tänne. En jaksa enää sitä, että minuun puretaan anonyyminä turhautumista omaan epätyydyttävään elämään kun tiedetään, että käyn täällä. Tämä palsta ei ole tarkoitettu minun kiusaamispaikaksi ja tätä ei jotkut kieroutuneet yksilöt tunnu tajuavan. Kateus, katkeruus, ihastus ym. tunteet pitäisi aikuisten ihmisten osata käsitellä rakentavasti, mutta näin se ei valitettavasti aina ole. Toivon syvästi näiden henkilöiden puolesta, että tapahtuisi jotain mikä saisi heidän silmänsä avautumaan omalle käytökselleen. Tosin, ihminen voi olla niin paatunut, että mikään ei auta heitä näkemään omaa käyttäytymistään koskaan. Tämäkin täytyy hyväksyä. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia kulkijoita. Heippa palsta ja heippa myös ihmiselle, jonka takia täällä alunperin kävin.

15

122

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oletko loukkaantunut siitä, että joku käsittelee täällä omia vaikeita tunteitaan myös? Heippa sitten vaan.

    • Anonyymi

      Sulle on kaisa ihan oikein saada pieni pudotus maankamaralle. Oot liian ylimielinen ja luullu voivas kiusata ja pettää ollen silti parempi kuin muut.

    • Anonyymi

      Miten joku voi kuvitella tänne koko live-elämänsä. On kaivattu, naapurit, kiusaajat, kaikki tuotu livestä yhdelle nettipalstalle. Kukaan ei tunne sinua aloittaja, kukaan ei kiusaa sinua. Täällä vaan käy todella sairasta porukkaa kaipaajien lisäksi ja kommentit on usein ala-arvoisia. Ei niitä pidä ottaa henkilökohtaisesti. Ne ei ole sinulle, kukaan ei tiedä kuka olet. Kun harhat on pahat, niin suosittelen sulkemaan tämän edes hetkeksi. Mikään armeija ei käy täällä sinun vuoksesi, ei minun, ei kenenkään.

      • Anonyymi

        Älä viitti mussuttaa.


      • Anonyymi

        No mutta, jos mies kokee olevansa maailman napa ja ultimaalinen maanpuolustuksellinen uhka, niin miksi emme häntä mielikseen ns kuumottelisi? 🤭


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitti mussuttaa.

        Nyt varmasti luulit tuntevasi kirjoittajan? Tämä on vaarallinen paikka, jos alkaa kuvittelemaan. Palsta kiinni ja ulos elämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt varmasti luulit tuntevasi kirjoittajan? Tämä on vaarallinen paikka, jos alkaa kuvittelemaan. Palsta kiinni ja ulos elämään.

        Kiitos. Samaa olisin sanonut tuolle ellet olisi sinä ehtinyt. Mua ei edes luokkaa tuo "alä mussuta". Joku harhainen vaan kuvittelee mun olevan naapurinsa tai lääkärinsä tai mitä vaan. kaikki kelpaa heille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta, jos mies kokee olevansa maailman napa ja ultimaalinen maanpuolustuksellinen uhka, niin miksi emme häntä mielikseen ns kuumottelisi? 🤭

        Miksi mies? Miksi ei nainen? Lyön vetoa että aloittaja on nainen eikä mies.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi mies? Miksi ei nainen? Lyön vetoa että aloittaja on nainen eikä mies.

        En ole tuo kirjoittaja, mutta itse epäilisin olevan mies, kielenkäytön perusteella.


      • Anonyymi

        Tuo on yhtä epätoivoista kuin selittää syvästi uskovaiselle, että helvettiä ei ole olemassa. Kun uskovainen "tietää" asiansa niin sille voit selittää ja todistella mitä tahansa, mutta se ei ymmärrä eikä kuuntele. Tottakai helvetti on olemassa kun hän on niin päättänyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi mies? Miksi ei nainen? Lyön vetoa että aloittaja on nainen eikä mies.

        Miksi lyöt tällaisesta vetoa? Kyllä se taitaa ihan mies olla...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta, jos mies kokee olevansa maailman napa ja ultimaalinen maanpuolustuksellinen uhka, niin miksi emme häntä mielikseen ns kuumottelisi? 🤭

        Yksinkertaisesti juuri siksi


    • Anonyymi

      Ihminen on keskimäärin omaa napaansa pidemmälle näkemätön idiootti. Olet siis oikeassa, mikään some tai netti-keskustelu ei ole kuin omaan napaan tuijottavaa idiotismia. Päätöksesi on oikea. Seuraan jalanjälkiäsi.

    • Anonyymi

      Jos niillä on suplasydän, se kun vaatii sumplimistaan kuten hulluilla.
      -eisuklaasydän-

    • Anonyymi

      Hyvä päätös mitäpä täällä aikaansa kuppaamaan. Tuskin olisin minäkään ellei olisi korona rajoitteiden vuoksi elämä niin erilaista nykyään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      271
      4427
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      266
      3572
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1891
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1780
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1471
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1012
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      932
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      120
      887
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      875
    Aihe