Olen töissä pienessä yrityksessä, jossa on alle 20 työntekijää. Meillä on ollut ongelmia pomon kanssa, joka myös omistaa yrityksen. Kun sairastut saat negatiivisia kommentteja ja hän yrittää olla maksamatta sairaslomia. Joka kerta sama tappelu. Hän myös kertoo eteenpäin kaikkien yksityisasiat ja asioita, mitkä eivät edes ole totta eli yrittää mustamaalata meitä. Esimerkiksi hän oli kahvitauolla sanonut minun sairasloman aikana, että olen kuitenkin vain löytänyt baarista miehen, jota panen kotona ja sen takia olen sairaslomalla. En edes käy baareissa, enkä todellakaan harrasta tuollaista. Hän myös irtisanoi työntekijän, koska työntekijä joutui pitkälle sairaslomalle.
Työntekijöinä olemme hyviä, eikä työnjäljessä ole mitään moitittavaa, joten hän keskittyy lähettelemään viestejä jatkuvasti esimerkiksi tauoista, vaikka emme istu tauolla kuin sovitun ajan. Koemme asian todella raskaana ja turhana draaman luomisena.
Suuri ongelma jokin aika sitten oli, että minä olen liian hyvällä tuulella ja hymyilen liikaa. Yritin selittää hänelle, että olen elämässäni onnellinen, enkä näe syytä olla huonolla tuulella töissä. Tätä asiaa piti puida päiviä ja hän mietti kovaan ääneen mikä on elämäni "ongelma". Nyt minulla on ongelma ja koen sen olevan hän.
Olen päättänyt lähteä pois, koska en nauti enää työstäni tässä yrityksessä.
Onko jokin taho esimerkiksi työsuojelu, jonne voisimme ilmoittaa tällaisista asioista?
Epäasiallinen pomo
Anonyymi
1
147
Vastaukset
- Anonyymi
Seuraavalla kerralla sanot pomolle, että et halua enää kuulla tuollaisia puheita, ne ovat epäasiallista kohtelua ja häirintää. Tee se silloin, kun on muita läsnä. Jos työnantaja ei lopeta, niin pyydä apua työpaikan työsuojeluvaltuutetulta, jos semmoinen on valittu tai kysy neuvoja ammattiliitosta, jos olet jäsen, tai työsuojelun puhelinneuvonnasta tyosuojelu.fi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750