Onko Li Andersson ikinä ollut oikeissa töissä?

Anonyymi

Tämä hyvinvoivassa suomenruotsalaisessa perheessä kasvanut, ja nuorempana anarkismiin taipuvainen nainen, joka nykyään johtaa Vasemmistoliittoa. Jolla ei siis kovin hyvin mene, sillä kannatusta on vaan reilu 7%, eikä nuorisokaan tykkää.

Li:hän ei siis ole minkään työläisperheen kasvatti, mutta johtaa nyt ns. "työväenpuoluetta". Kuinkahan Lieksan vasemmiston kannattajat suhtautuvat asiaan?

53

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Se on nyt rääkyjänä eduskunnassa.

      • Anonyymi

        Korjaan: opetusministerinä hallituksessa ja valtioneuvoston jäsen - siis Li Andersson.

    • Anonyymi

      Minua on huvittanut se, että "bättre folkin" edustaja johtaa vassareita, onhan se aika koomista.

      • Anonyymi

        Minusta ei ole koomista vaan enemmänkin arvostettavaa että ihminen joka on bättre folkia ajattelee silti heikommassa asemassa olevia, tai edes teeskentelee sitä. Persut ovat myös bättre folkia mutta eivät ajattele heikompia suomalaisia eivätkä edes teeskentele sitä. Persut päinvastoin vastustavat köyhien toimeentulotukien nostoa ja edullisten asuntojen rakentamista köyhille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen viha mamuja kohtaan on niin suurta, että jos on vaarana että mamu saa jotain, myöskään suomalaiselle ei silloin anneta mitään. Tämä kannattaa muistaa jos luulee persujen asettavan "suomalaiset ensin". Persujen silmissä mamut ja köyhät suomalaiset ovat ns. "yhtä huonolaatuisia".

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Bättre folkia" ovat vain suomenruotsalaiset, joista monet eivät pidä itseään suomalaisina. Ja tuolla sakilla on tunnetusti paljon negatiivisia asenteita suomenkielisiä kohtaan, asiaa on ihan tutkittukin. Itse Rkp:n historiakin on varsin rasistinen.

        Tästä vaan kääntämään näistä asenteista:

        https://svenska.yle.fi/artikel/2013/08/02/herberts-anti-finska-attityder-pa-manga-hall

        Taitaa nykyään kelvata persuille samat tilat mamujen kanssa. Viittaan uutisointiin 2013. Persujen nokkamies oli silloin maakuntahallituksen järjestämällä matkalla Brysselissä ja ei reppana uskaltanut palata samalla kyydillä muiden kanssa vaan poikansa haki Helsinki Vantaan lentokentältä kun pelkäsi niin toimittajia.
        Ei mitenkään ryhdikästä ole tuo lieksalainen persupolitiikka.

      • Anonyymi
        hammerhead kirjoitti:

        "Bättre folkia" ovat vain suomenruotsalaiset, joista monet eivät pidä itseään suomalaisina. Ja tuolla sakilla on tunnetusti paljon negatiivisia asenteita suomenkielisiä kohtaan, asiaa on ihan tutkittukin. Itse Rkp:n historiakin on varsin rasistinen.

        Tästä vaan kääntämään näistä asenteista:

        https://svenska.yle.fi/artikel/2013/08/02/herberts-anti-finska-attityder-pa-manga-hall

        Persut ainakin kovasti haluaisivat olla bättre folkia koska eivät halua huonompia ihmisiä Helsinkiin ja vastustavat siksi edullisten asuntojen rakentamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta ei ole koomista vaan enemmänkin arvostettavaa että ihminen joka on bättre folkia ajattelee silti heikommassa asemassa olevia, tai edes teeskentelee sitä. Persut ovat myös bättre folkia mutta eivät ajattele heikompia suomalaisia eivätkä edes teeskentele sitä. Persut päinvastoin vastustavat köyhien toimeentulotukien nostoa ja edullisten asuntojen rakentamista köyhille.

        " ajattelee silti heikommassa asemassa olevia", just joo, kuinka tyhmä oikein olet?

        Loppupeleissä Andersson ajattelee vain rantaruotsalaisten parasta, ei se taustastaan pääse eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ainakin kovasti haluaisivat olla bättre folkia koska eivät halua huonompia ihmisiä Helsinkiin ja vastustavat siksi edullisten asuntojen rakentamista.

        Rkp-eliitti ei pidä persuista, koska se ainoana puolueena kannattaa pakkoruotsin poistoa.

        Pakkoruotsi on ainoa konsti jolla Rkp-eliitti vielä pystyy kyykyttään valtaväestöä, mutta onneksi se lähenee loppuaan, sillä ruotsinkieliset tulevat katoamaan mantereelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " ajattelee silti heikommassa asemassa olevia", just joo, kuinka tyhmä oikein olet?

        Loppupeleissä Andersson ajattelee vain rantaruotsalaisten parasta, ei se taustastaan pääse eroon.

        Jospa onkin fiksumpi kuin te. Eli ei anna hyväosaisuuden vaikuttaa vaan arvot ovat heikoimpien puolella. Tällaisia heikompien puolustajia tarvitsemme tähän maahan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen viha mamuja kohtaan on niin suurta, että jos on vaarana että mamu saa jotain, myöskään suomalaiselle ei silloin anneta mitään. Tämä kannattaa muistaa jos luulee persujen asettavan "suomalaiset ensin". Persujen silmissä mamut ja köyhät suomalaiset ovat ns. "yhtä huonolaatuisia".

        Kerrotko missä sitä "vihaa" näkyy, kun en ole huomannut?

        He kyllä kritisoivat tiettyä maahanmuuttoa, samaa tehdään mm. kokoomuksessa ja KD:ssä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa onkin fiksumpi kuin te. Eli ei anna hyväosaisuuden vaikuttaa vaan arvot ovat heikoimpien puolella. Tällaisia heikompien puolustajia tarvitsemme tähän maahan.

        Hahahaaa koita tutustua tarkemmin rkp-läisyyteen, pitävät itseään parempana kuin suomenkielisiä.

        terkkuja kakskieliseltä alueelta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta ei ole koomista vaan enemmänkin arvostettavaa että ihminen joka on bättre folkia ajattelee silti heikommassa asemassa olevia, tai edes teeskentelee sitä. Persut ovat myös bättre folkia mutta eivät ajattele heikompia suomalaisia eivätkä edes teeskentele sitä. Persut päinvastoin vastustavat köyhien toimeentulotukien nostoa ja edullisten asuntojen rakentamista köyhille.

        Juuri niin. En edes tiedä, mitä v.ttua mumisija-muinaiskirkkoslaavin-asiantuntija Halla-aho meinaa muuta kuin hakea itelleen hyvän viran, kun näkee, että persujen aika on ohi, niin kuin oppi-isä Trumpinkin. On nää saamarin surkeita häviäjiä. Ei voi kuin nauraa, jos ei tiedä miten paljon tekevät tuhoa yhteiskunnassa.

        Jos tuolle persunatsien touhulle ei panna pistettä välittömästi, niin hakaristiliput liehuvat. Se on todella pelottavaa.

      • Anonyymi
        hammerhead kirjoitti:

        "Bättre folkia" ovat vain suomenruotsalaiset, joista monet eivät pidä itseään suomalaisina. Ja tuolla sakilla on tunnetusti paljon negatiivisia asenteita suomenkielisiä kohtaan, asiaa on ihan tutkittukin. Itse Rkp:n historiakin on varsin rasistinen.

        Tästä vaan kääntämään näistä asenteista:

        https://svenska.yle.fi/artikel/2013/08/02/herberts-anti-finska-attityder-pa-manga-hall

        Mitähän se tarkoittaa tuo "Bättre Folki" voisiko joku suomentaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin. En edes tiedä, mitä v.ttua mumisija-muinaiskirkkoslaavin-asiantuntija Halla-aho meinaa muuta kuin hakea itelleen hyvän viran, kun näkee, että persujen aika on ohi, niin kuin oppi-isä Trumpinkin. On nää saamarin surkeita häviäjiä. Ei voi kuin nauraa, jos ei tiedä miten paljon tekevät tuhoa yhteiskunnassa.

        Jos tuolle persunatsien touhulle ei panna pistettä välittömästi, niin hakaristiliput liehuvat. Se on todella pelottavaa.

        Halla-aholla on asiat kondiksessa jos vaan haluat todella kuunnella mitä hän sanoo etkä ala vaahdota. Jussi on ainoita puoluejohtajia joka ei ala sönkäämään muiden puheiden päälle vaan odottaa että saa puheenvuoron ja silloin tulee yleensä perusteltua mielipidettä jos vain jaksat kuunnella.
        Ei Halla-aho itsekkään odota että hänestä tulee Helsingin pormestari vaan haluaa mittauttaa puolueensa kannatuksen myös pormestariasiassa.

    • Anonyymi

      Ei saa moittia työn raskaan raatajaa. Soma Li on kaikkien suosikki.

    • Anonyymi

      Ja sieltä tuli persaukiset vassarit heti selittään persuista, vaikka juttu ei heihin liity. Mutta kun pää on tyhmä.

      Anderssonia ei kiinnosta suomalaiset köyhät, sitä kiinnostaa ihan muut asiat, ja eihän Li edes tiedä itse mitään köyhyydestä. Andersson on todellisuudessa rkp:läinen sielultaan, mutta ei lähtenyt kuitenkaan puolueeseen mukaan, koska ei olisi rkp:ssä pärjännyt. Mutta vassareissa pääsi mukavasti eteneen, tyhmät vassarit kun antoivat kannatusta.

      • Anonyymi

        Lieksan persut ei pääse etenemään valtakunnan politiikkaan millään opin. Sehän tässä naurattaakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksan persut ei pääse etenemään valtakunnan politiikkaan millään opin. Sehän tässä naurattaakin.

        Mitäs väliä sillä on, pääseekö Lieksan vasurit muuten?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs väliä sillä on, pääseekö Lieksan vasurit muuten?

        Paljon mahdollista että pääsee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon mahdollista että pääsee.

        Vas.liitto on merkityksetön puolue, mutta tärkeintä sille on mamujen hyvinvointi, ei suomalaisen köyhän.

    • Suurin osa suomalaisista muuten vastustaa haitallista maahanmuuttoa, se kävi ilmi kyselyssä viime vuonna. Eli sen suhteen on turha selitellä mistään persuista.

      "Kyselyn perusteella suomalaiset vastaanottavat maahanmuuttajia mieluiten muista EU-maista, Pohjois-Amerikasta tai Aasiasta. Vähiten kannatusta saa maahanmuutto Lähi-idästä tai Afrikasta(muslimeita). Päinvastoin enemmistön mielestä Suomen tulisi vähentää maahanmuuttoa näiltä alueilta."

      Kyselyn teki Kunnallisalan kehittämissäätiö.

      Ja Li Anderssonhan on äärivasemmistolainen, jonka tiedetään olevan tai olleen mm. väkivaltajärjestö Antifan diggari. Liillähän on anarkistinen tausta nuoruudestaan, joten ei ihme että eräät kommarit hänestä pitää. Puolueen kannatus ei vaan nouse.

      • Anonyymi

        Lieksalle on haitta persuintoilijat joilla puuttuu sivistys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksalle on haitta persuintoilijat joilla puuttuu sivistys.

        Persut ovat Lieksan politiikassa vain täytejäseninä olemassa "sammoo mieltä" kuin henkilöt jotka niitä naruja oikeasti vetelevät. Persut eivät vain itse tätä hiffaa kun niin haluavat kuulua olevinaan herraseuraan. Nämäkin herrat arvostavatko heitä? Ei todellakaan.

        Lieksan politiikalla ei ole mitään merkitystä, kuoleva pikkupaikkakunta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lieksalle on haitta persuintoilijat joilla puuttuu sivistys.

        Se on juuri vasureilta joilta on puuttunut se sivistys kautta historian. Lieksan vasuritkin oli niin tyhmiä, että luulivat somalien olevan joku "rikkaus" kaupungille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut ovat Lieksan politiikassa vain täytejäseninä olemassa "sammoo mieltä" kuin henkilöt jotka niitä naruja oikeasti vetelevät. Persut eivät vain itse tätä hiffaa kun niin haluavat kuulua olevinaan herraseuraan. Nämäkin herrat arvostavatko heitä? Ei todellakaan.

        Just niin. Paikalliset persut ovat olevinaan jotain, kun kumartavat herroja. Herroille heillä ei ole paskankaan väliä, pääasia että hyväksyvät joka inahduksen, minkä johtoporukka suustaan päästää.

        Ei ihme, että jo viime vaaleissa hävisivät roimasti. Niin käy, kun ei ole yhtään mitään sanomista yhtään mihinkään asiaan. Eivät lieksalaiset ole sentään niin hölmöjä, että lähtisivät tuon vasara-väkivallan ja koirapillin puhaltajan porukkaan. Joutaakin kuihtua pois tuommoinen diipadaapa -porukka.

      • Anonyymi

        Niin ja miksi niistä elintasopakolaisista tulee aina vaan nuoria miehiä, eikö kannattaisi ottaa vaan naisia jolloin suomipoikakin saisi tuntea naisen lämpöä paremmin ,eikö vaan Lieksan peräkammarinpojat?

    • Anonyymi

      Nyt kun media on kertonut siitä kuinka mamunuorten jengit ryöstää ja pahoinpitelee suomalaisnuoria, niin johan Li alkoi puolustaan sanoen, että eihän näiden nuorten rikollisuus ole maahanmuuton syytä.

      Ruotsissa taas jopa demaripääministeri Löfvenillä on toinen ääni kellossa kun sanoi, että ongelmien paheneminen johtuu laajan maahanmuuton ja epäonnistuneen kotouttamisen yhdistelmästä.

      Mutta kotouttaminen ei tietenkään voi onnistua, jos/kun pakolainen tai turvis ei itse halua kotoutua.

    • Anonyymi

      Viherpunikkien ja muiden kommunistien sähkö tulee pistorasiasta ja rahat ottomaatista, ei siinä voimalaitoksia ja töitä tarvita.

      • Anonyymi

        Onpas sinulla reppanalla paha olla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas sinulla reppanalla paha olla.

        Ja sinulla vielä pahempi olo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpas sinulla reppanalla paha olla.

        Ei ollenkaan, miten niin?
        Ei minuun toden sanominen satu, kuten sinuun tuntuu kolahtavan.

    • Anonyymi

      Onko Erkki Tuomioja ollut oikeissa töissä, muuta kuin nuorena vetämässä mielenosoituksia eturivissä.

      • Anonyymi

        Pani se harja talosta...

      • Anonyymi

        Polttihan se sotilaspassinsa aikanaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Polttihan se sotilaspassinsa aikanaan.

        Juu, tykkäs myös neukkulasta, kuten Halonen.

    • Anonyymi

      Eihän Li ole oikeaa työtä koskaan tehnyt, muuta kuin kokeilumielessä.

    • Anonyymi

      Ei kun "pappa betalar".

    • Anonyymi

      Eihän anarkot töitä tee.

      • Anonyymi

        Ja siihen loppu persukokkarirasistien uho. Eipä ole ruskeakielisempää porukkaa nähty Lieksassa. Niin no, kepu säestää ilon itku silmässä. Ja tehdään helvetinmoista tuhoa veronmaksajien rahoilla.

        Kuntavaaleissa vasemmisto ja demarit ja vihreät menestyvät. Näin oli muutama päivä kuuntavaaleista ennusteet valtakunnan aviisissa. Nyt äänestän minäkin ensikertaa jotain näistä puolueista. Toivottavasti Lieksassa on hyviä ehdokkaita tarjolla.

        Jos tykkäät mamuttaa maata, niin sitten äänestät noita puolueita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tykkäät mamuttaa maata, niin sitten äänestät noita puolueita.

        Juuri näin. Jos haluaa pitää Suomen suomalaisilla, eikä tahdo elättää hyödytöntä porukkaa, pitää miettiä tarkkaan, ketkä ovat tätä mieltä.
        Tosiasia on, että meillä ei ole työtä omillekaan, saati että tarvitsisimme jonkinlaista reserviä odottelemaan työpaikkoja, joita ei ole edes näkyvissä. Ei maamme tule pärjäämään suurella määrällä jouteneläviä, oli ne sitten omia, saati tuontitavaraa. Minne on hävinnyt kansalaisen oikeus työhön? Mielestäni valtiovallan pitää järjestää työtä tekeville, ei mitään seurustelukerhoja, cveen täyttöohjeita eikä joutavaa nypläystä, vaan työtä, jolla elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntavaaleissa vasemmisto ja demarit ja vihreät menestyvät. Näin oli muutama päivä kuuntavaaleista ennusteet valtakunnan aviisissa. Nyt äänestän minäkin ensikertaa jotain näistä puolueista. Toivottavasti Lieksassa on hyviä ehdokkaita tarjolla.

        Lieksa kulkee jälkijunassa tässäkin asiassa. Mitä vasurit vihreät ja demarit ovat saaneet aikaan? Rahaa on kylvetty sinnetänne niin että hirvittää. Matuja on oikein hakemalla haettu, niitä, jotka eivät pääse tänne omin kyydein. Italiaa on autettu miljardein.
        Ei kansa ole tyhmää, miksi kansan hylkäämät puolueet johtavat maata? Miksi hallitus on kokemattomien nuorten kontolla?
        Voi Suomi parkaa.
        Miettikää tarkkaan, ketä äänestätte, ei aina samoja vanhoja naamoja, heidät on jo nähty, eivätkä siitänsä kummene.

    • Anonyymi

      Ei ole yhtään sen enempää oikeita töitä tehnyt, kuin Lieksan vasurit.

      • Anonyymi

        Eikö kansanedustajan työ ole oikeaa työtä?? Suurin osa heistä joutuu asumaan erillään perheestään työnsä takia, työpäivät ovat pitkiä, koko ajan tulee uutta tietoa ja pitää pysyä kartalla. Kokouksia kokouksien perään.
        Palkka ja edut ovat kohtuulliset, mutta pitää myös yrittää pitää äänestäjät tyytyväisinä tai jatkopaikkaa ei heru.
        Kyllä minä pitäisin moista ihan oikeana ja vaativana työnä. Lähes kaikki ovat lähteneet hyvästä ammatista ja keskim. paremmin kouluttautuneita ja kielitaitoisia.
        Itse kullakin on mahdollisuus pyrkiä kansanedustajaksi, mutta vain 200 parasta saa paikan.
        Jotkut valitsevat puolueensa sillä perusteella, mihin on helpointa päästä. Luulen Anderssonin tehneen niin. Ruotsalaisissa hän olisi ollut niitä ynnä muita, mutta kommarit ovat haltioissaan saatuaan nuoren koulutetun naisen puh.johtajakseen.
        Ei kai kukaan oikeasti uskokaan, että Li ymmärtäisi päivärahalla kituuttavaa työtöntä. Varmaan sanoo ymmärtävänsä, mutta hänen elämänsä on niin kaukana nyt ja aiemmin taviksen elämisestä, että epäilen.
        Näinhän asia on monen muun kohdalla. Kun ei ole ikinä tarvinnut elää puutteessa, eikä pelätä rahojen riittävyyttä, ei silloin voi käsittääkään, että kaikilla ei ole kaikkea yllinkyllin. Eikä kukaan voi ottaa kaikkien murheita kantaakseen, kun asioille ei yksin voi mitään. Myötätunto ei pajon lämmitä. Sillä ei voi maksaa laskuja eikä sitä voi syödä.
        Halla-Aho on ollut mm. tarjoilija,
        Kerttu kaupan myyjä, Lauri opettaja, Hakkarainen sahuri, on poliiseja, lähihoitaja jne. Eikö nämäkin ole oikeita ammatteja?
        Voihan politiikko olla ammatti siinä kuin muutkin, esim. Tuomioja, Kanerva, Ben Z, Lipponen, he ovat ammattipolitiikkoja.

        Se kenellä on parhaat valehtelijan taidot ja röyhkein luonne ajaa omia etujaan on sopiva kansanedustajaksi. Taksilla rällääminen veronamksajien piikkiin ja kaikenmaailman kissanristiäisissä kulkeminen katsotaan myös eduksi, ja etenkin täysistunnoista pinnaaminen silloin jos olisi joku kansalaisloitteen käsittely. Taisi olla sali aika tyhjä silloin kun oli se aloite edustajien palkkojen alentamisesta, jostain syystä se ei kiinostanut kuten sekin vouhkaaminen aikoinaan että edustajat luopuu osasta palkastaan. Milloin luopuvat?Tuskin koskaan.

    • Anonyymi

      Upeaa luettavaa taas lieksalaisilta yhteiskunnan eläteiltä :D

      • Anonyymi

        Tuliko analyysi nilkkaasi snobi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuliko analyysi nilkkaasi snobi?

        Suomen politikot on niin perseestä ettei ole minkäänlaisia äänestyshaluja, kaikki on ihan umpkieroja mulkkuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen politikot on niin perseestä ettei ole minkäänlaisia äänestyshaluja, kaikki on ihan umpkieroja mulkkuja.

        Miksi kansanedustajat eivät ole koskaan lakossa palkankorotusten vuoksi, vaikka toisten pitää olla saadakseen jonkun roposen, ja yleensä saadaan vain sitä malttia? Kysykääs joskus ruokaostoksilla jos ei rahat riitä että pannako loput sitä malttia, mutta tarviisi ruokaa saada.
        Nythän nuo e vielä ole köyhistä ja vanhuksista kovin huolissaan, mutta katsotaas seuraavien vaalien alla muuttuuko ääni kellossa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4020
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3872
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      606
      3794
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      17
      2518
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      74
      2380
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      329
      2017
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      2000
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      188
      1839
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1529
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1392
    Aihe