Mistäkö mahtaa johtua että Harjavalta on ainoa paikka Suomessa missä ihmisiä "jää" junan alle läjäpäin vuosikymmenestä toiseen?
Ei tarvitse miettiä kauaa kun vastaus tulee. Vastaus on Harjavallan sairaala.
Mutta miksi? Ei käy selitykseksi että he ovat olleet mielenterveyspotilaina. Miksi he elävät siihen asti kun heidät toimitetaan Harjavaltaan, ja vasta siellä "jäävät" junan alle?
Tosiasia on että harjavallan sairaala pakottaa ihmisiin sellaiset psyykemyrkyt, että pää sekoaa, ja paetakseen sitä hirveyttä mitä nämä myrkyt tekee, ihminen tekee mitä tahansa saadakseen sen loppumaan. Näin hän päätyy ainoaan ratkaisuun mikä helpottaa nopeasti.
Turha yrittääkään esittää ettei asiassa ole perää. Miksi ihmiset vuosikymmeniä ovat odottaneet vain sitä että kun tulevat Harjavaltaan niin jäävät junan alle?
Harjavallan sairaala on laillistettu kuolemantuottaja. Jokainen Harjavallan sairaalan asiakas joka on jäänyt junan alle Merstolassa, on Harjavallan sairaalan psykiatrien murhaama. Heidän verenkiertoonsa on pakotettu myrkkyjä jotka tekevät heistä itsetuhoisia sen kauhean olotilan vuoksi, mikä heille on väkisin aiheutettu
Jokaisesta uhrista pitäisi nostaa oikeusjuttu.
Suomen kuuluisin
7
194
Vastaukset 7
- Anonyymi
seppälä ja renforssi kilpailivat jokin aika sitten siitä, kumman potilaita on enemmän kerätty ratapenkalta.
- Anonyymi
Fiksua että jossain mainitaan mikä oli viime vuosien satshpiirin kuolinsyy numero 1.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fiksua että jossain mainitaan mikä oli viime vuosien satshpiirin kuolinsyy numero 1.
Missähän sellainen mainitaan?
- Anonyymi
Kyllä,samaa mieltä. Tiedän henk.koht.yhden heistä. Oli valoisa ja tulevaisuuden suunnitelmia oli,sitten sanoi saavansa sähköshokkihoitoja sairaalassa,myöhemmin kuulin hänen hakeutuneen uudelleen Sairaalaan,jossa ensimm.vapaaulkoilulla valvomattamolla jättäytyi junan alle. Nuori henkilö...
- Anonyymi
Tiedätkö, kumman potilaita hän oli, kumpi sai pisteet kirjanpitoonsa?
Nämä ovat ne.
- Anonyymi
Levottomuuden syy, levottomuuden syy, mutta helppo korjata.
- Anonyymi
Ihmetystä herättää miksi täällä kaksi kuolemantuottajaa saa kulkea vapaana jakku auki ja lääkärin paperit taskussa, vaikka eivät lääkäreitä ole.
Murhamiehillä pitäisi olla aivan erilaiset paperit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561