Vasemmiston valtuustoryhmässä on ymmärretty, että työtä pitää tehdä kehitys edellä. Ja ennenkaikkea vastuullisuus edellä. Jotta kehitys voisi kehittyä, on oltava avoin muutokselle. Avoin uusille ajatuksille. Avoin yhteiselle hyvälle!
Ja kehitystä ei pidä kehittää millä hinnalla hyvänsä, vaan sen täytyy olla kestävällä ja kehittävällä perustalla. Kaikki kehitys ei ole hyvästä, mutta kehitys on useimmiten hyvästä, kunhan asiat kehittyy kehittävään suuntaan.
Lisää oikeuksia työväestölle, lisää kehittäviä palkkiojärjestelmiä ja lisää erityisesti rahaa ja hyvinvointia työläisille, jotta kehitys voisi ylipäänsä kehittyä, koska työväki on lopulta aina koko työtoiminnan moottori. Ilman tekeviä käsiä mitää ei tapahtuisi, eikä kehitys kehittyis, sillä kaikki kehitystyö jäisi vain paperille ja paperilla se ei meitä paljoa liikuta. Tarvitaan konkreettisia tuotteita ja siinä työntekijät itse ovat avain asemassa.
Täten, kehitystä on kehitettävä kehittällä tavalla niin, että kehitys voisi suotuisasti kehittyä kaikkien kannalta mahdollisimman optimaalisesti. Jotta tämä voisi tapahtua, niin kannattaa äänestää vastuullisesti. Eli antaa äänensä vasemmistolaisille ehdokkaille.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Höpöpuhetta+riittää,+tuollainen++lapsellinen+agitaatio+laskee+äänestysprosentin+maan+kuuluksi,+eli+alle+50%.
Vieläkö sosialismi on tavotteena?
Vasureiden iskulause tuleviin vaaleihin. "Käsi toisten taskulla"
Vasemmiston ja vihreiden vaalislogan voisi olla -vaihtoehto demokratialle- .
Kyllä ne porvarit on niitä, joilla käsi on toisen taskulla. Kepu kepuloi duunareilta rahat ja niin tekee myös persut. Ovat muka duunareiden asialla, mutta paskat välittää heistä. Duunareiden rahat kyllä kelpaa. Jee!
rumppi sai palijo ääniä maahanmuuttajilta, joita se solovaa.
mite se on mahollista.siten, kun ne tuli sieltä huuko saavesin ja kuuban sosialismikokeiluista, niin rumppi tuntu varmaa enkeliltä
Putinikin kupannu valtion varoja niin paljon ettei pysty jäämään resitentin pallilta. Nimittävät kohta senaattoriksi (syytesuoja astuu taas voimaan)
Santeri Tuominen