Viittaan vuonna 2008 tehtyyn avaukseen. Kuka näitä tänne nostelee.
Mehän tiedämme jo, että kun Esikoislestadiolaiset ry:n johto asetti oman arvovaltansa, omat käsityksensä ja mielipiteensä Jumalan sanan, Suomen lain 1600 seurakuntalaisen, sekä evankelisluterilaisen kirkon lain ja kirkkojärjestyksen yläpuolelle, jäi ainoksi vaihtoehdoksi jättää kyseinen liike.
Päivääkään ei ole tarvinnut katua. Kiitos Jeesuksen.
Menneet on menneitä, uskokaa jo
5
145
Vastaukset
- Anonyymi
Tämä ei ole kommentti, vaan avaajan lisäys.
Esikoislestadiolaiset ry:llä olisi ollut laillinen oikeus ja mahdollisuus muuttaa liike itsenäiseksi kirkoksi, mikäli rekisteröityneen yhdistyksen laillisesti kokoon kutsutussa jäsenäänestyksessä olisi saatu 4/5 enemmistö muutosta puoltavia ääniä.
Silloin ei kenelläkään olisi ollut mitään sanomista. Laittomuuden tielle lähtivät, vedoten siihen, että "hengellistä hallitusta" eivät Suomen lait koske. Ja tämän "hallituksen" päätöksistä ei kukaan liikkeen jäsenistä voi valittaa.
Laittomuuden seurakukset tiedetään. Prosessi kääntyi siunakkseksi ja Jumalan kunniaksi. Ihmisoppien, ja lakia kunnioittamattomien ihmisten häviöksi.
Miten erehtymättömiksi itseään luulevien ihmisten toiminta on tällaista itsevaltaista tyranniaa muita liikkeen jäseniä kohtaan? Ehkä toiminta on juuri siksi tällaista kun ei tajuta omaa erehtyväisyyttään ja heikkouttaan, eikä tunnisteta omia pelkoja jotka heijastuvat vallanhimona ja kykenemättömyytensä tarvittaviin muutoksiin.
Muutos v. 2016 oli raju liikkeen toiminnassa, mutta väärään suuntaan. Yhä enemmän käännyttiin sisäänpäin ja uskotaan entistä enemmän ihmioppeihin. - Anonyymi
Menneet on menneitä...
Ja sitten aloittaa itse menneitten kaivelemisen.
Ethän sinäkään noin tyhmä ole? Ethän...?- Anonyymi
Tyhmä? Ajatteletko tosissasi, että joku toinen on sinua tyhmempi? Miksi teet niin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmä? Ajatteletko tosissasi, että joku toinen on sinua tyhmempi? Miksi teet niin?
No sinä se ainakin oman tasosi paljastit. Siinähän se syy mainittiin. Oletko aloittaja, vai käytkö vain yhtä vajaalla? Hitsari vai muuten vain perin yksinkertainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sinä se ainakin oman tasosi paljastit. Siinähän se syy mainittiin. Oletko aloittaja, vai käytkö vain yhtä vajaalla? Hitsari vai muuten vain perin yksinkertainen?
Tämä video kertonee kaiken oleellisen;
https://www.youtube.com/watch?v=hmLQaQiwnE0
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734510Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673632Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621928Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261830Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3011491Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351037Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18979en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va123928Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235884