Täys karanteeni auttaisi vastoin paniikkia

Ihmiset eivät tiedä ja lähtevät asioiden hoitoon.
Mitä täyskaranteeni tekisi maalle?
Hyvää?

Miksi pitää olla suvaitsevainen?
Vielä jopa maiden väliset rajat auki
973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mitenkähän ne asiat pitäisi sitten hoitaa jos ei itse hoitamalla?
Tulisitko sinä tuomaan minulle ruuat, lääkkeet ja tekisit työpaikallani työni pois minun puolesta viitenä päivänä viikossa?

Täyskaranteenia oli monessa Euroopan maassa keväällä.
Niistä on paljon uutisia netissä, lue sieltä mitä se niille maille teki. Ei se ainakaan koronavirusta kuoliaaksi saanut.

Äänestä
  • Välttämättömin voi jäädä - ruoka, taloushuolto, logistiikka, tehtaiden ylläpito....

    Oli ihan kivaa hiljainen yhteiskunta.

    Äänestä

Koronavirus ehtii tarttumaan lähiympäristön ihmisiin jo ennen kuin sairastunut asetetaan karanteeniin. Alkuvaiheessa tartunnan saaneella ei ole edes oireita.

Joissakin maissa vastaavaan pyritään ulkonaliikkumiskielloin, jolloin oireetonkaan ei pääsisi levittämään virusta ennen kuin alkaa tuntea oireita.

Äänestä
  • Ehkä jollakin tasolla kukaan osaa olla suojassa.
    Mustaan surmaan kuolivat kuninkaatkin ja muihin pandemioihin.

    Kuitenkin suuntaa antavia estotoimia pitäisi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkä jollakin tasolla kukaan osaa olla suojassa.
    Mustaan surmaan kuolivat kuninkaatkin ja muihin pandemioihin.

    Kuitenkin suuntaa antavia estotoimia pitäisi olla.

    Tuskin Korona häviää nopeasti.

    ...niin paitsi se rokote, josta veikataan....

    Musta ruttokin kesti aivan lähelle modernia aikaa....
    ilmestyi ja hävisi ilmestyi ja hävisi
    vielä 1700 luvulla
    pitkä on vastustuskyky....

    mutta nyt se aktuaalinen vois suojata....

    Äänestä

Pistetään Suomessa kaikki kaupungit kiinni.
Yksikään ei saa poistua kotoaan ilman terveysviranomaisen antamaa erityislupaa.
Ei mennä kouluun, ei päiväkotiin, ei töihin, ei kauppaan eikä lenkille.
Pysytään kaikki sisällä kolme, mieluummin neljä viikkoa.

Ilmoitetaan täyskaranteenista esim. 2 viikko aiemmin.
Kerrotaan, että nyt jokainen voi tämän 2 viikon aikana hamstrata kotiinsa 3 viikon ruokatarvikkeet, vessapaperit jne.
Ne joilla on lemmikkieläimiä saavat ulkoilla valvotuilla alueilla 1/2h aamulla ja 1/2h illalla. He eivät saa tavata ketään, eivät saa jutella kenenkään kanssa ja naamalla täytyy olla vähintään sairaalatasoinen maski.

Ilmoitetaan tarkka päivä jolloin kerrostalojen ovet sulkeutuvat ja seuraavan kerran avautuvat.
Kun ovet sitten avataan 3:n tai 4:n viikon kuluttua, jokaisen talon ovella on koronan pikatesti. Ulos pääsevät vain ne jotka antavat negatiivisen testituloksen.

Maalaisten ja omakotitaloissa asuvien suhteen homma on hieman kinkkisempi.
Kai ne ulkona saavat olla, kunhan eivät tapaa ketään.
Dronekamerat valvomaan pientaloalueita ja jokainen joka ulkona liikkuu muualla kuin omalla pihallaan sädetetään hengiltä.

Eiköhän se näillä konstein häviä tuo virus täältä. Tosin samalla katoaa sairaaloissa ja hoivakodeissa olevat ihmiset, mutta pieneneepä huoltovaste ja säästyy nekin rahat muihin tärkeämpiin menoihin.

Äänestä

Huonoja ohjeita. En usko hallitusta. Nähdään yökerhossa, t. oppositio

Äänestä
  • Ei nähdä! Yökerhoja ei ole enää ja yökahvilatkin lopetetaan. Jos haluat tavata kavereita yöllä, mene ABC:lle.

    Äänestä

Olen kypsä näiden helppojen ratkaisujen tarjoajiin. Varsinaisia helppoheikkejä itse. Ihan oikeasti, haluaisitko vähän valottaa, millainen koulutustausta sinulla on? Oletko oikeasti pätevä pelastamaan tämän maan ja tämän planeetan? Epäilen.

Jos sinua pelottaa, niin linnoittaudu kotiisi. Oletan, että se on sinulle mahdollista. Bunkkeroidu.

Raha ei puussa kasva, jotkut tekevät sitä. Maan- ja maailmantalouden pyöriminen edellyttää sitä, että ihan kaikkia yrityksiä ei ajeta konkurssiin. Ihmisen perusominaisuus on sosiaalisuus. Emme ole mitään erakkokasveja tai -eläimiä, jotka eivät kohtaa lajitoveriaan kuin paritellessaan, jos silloinkaan. Itse asiassa epidemioiden leviäminen on pitkälti syynä erään maailmanlaajuisen tuhoeläimen levittäytymisestä joka paikkaan ja tämän tuhoeläimen aiheuttamista laajoista ympäristötuhoista. Tämä tuhoeläin on ihminen. Epidemioiden syy on siinä, että meitä on liikaa. Sille asialle on vaikeaa tehdä nopeasti mitään, ja sellaista epidemiaa ei ole tiedossa, joka tilanteen ratkaisisi. Edes kuolleisuuden tuplaantuminen ei ole "uhka" väestönkasvulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihmiset eivät tiedä ja lähtevät asioiden hoitoon.
Mitä täyskaranteeni tekisi maalle?
Hyvää?

Miksi pitää olla suvaitsevainen?
Vielä jopa maiden väliset rajat auki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu