Salon Persut

Soinin perustettua puolueen. Puolue oli hieman myös meidän, eli tavallisen kansanosan puolue. Nykyinen puheenjohtaja ei edes yritä esittää olevansa tavallisen ihmisen puolella, vaan "älyllään" lipeää Kokoomuksen kannattajia.

Persu- hallituksen aikaan Suomeen tuli Tulvimalla pakolaisia. Nykyisen Persujen mielestä "tyttö-hallituksen" aikaan vain murto-osa.

Olisi siis kohtuulista tietää Persu- ehdokkaiden linja. A. Natsi lisää pakolaisia, vai B. Natsi hävettää?
19100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Vähän pelottaa nuo natsit. Siitä ei hyvä seuraa.
Syyttelevät maahanmuuttajia ,itse ruokkivat mellakoiden syntyä omalla käyttäytymisellään. Puolueessa on valtaosa ilman mihinkään tosiasioihin perustuvaa tietoa.
Mennään vaan lauman perässä ja aletaan uskoa mitä syötetään.

Äänestä
  • Salossa ollaan hyvin tyytyväisiä Omaan Perussuomalaiseen kansanedustaja Mikko Lundeniin.
    Menestynyt muutenkin kuin politiikassa, kuten liike-elämässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Salossa ollaan hyvin tyytyväisiä Omaan Perussuomalaiseen kansanedustaja Mikko Lundeniin.
    Menestynyt muutenkin kuin politiikassa, kuten liike-elämässä.

    Mikko on Salon Trump, kuten Jenkkilän Trump myös miljönääri

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikko on Salon Trump, kuten Jenkkilän Trump myös miljönääri

    Niin Trump on myöskin äärioikestolainen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin Trump on myöskin äärioikestolainen

    Ei se mitään, kun vaan päähänpotkitut reppanat vaan äänestää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se mitään, kun vaan päähänpotkitut reppanat vaan äänestää

    Me köyhät ihaillaan sitä kun ihan tavallisesta ihmisestä tulee miljonääri, kuten lunteenista

    Äänestä

Persuilla on sidosryhmiä:
uusafasistit
uusnatsit
Suomen Sisu
ym.
Kun annat äänesi persuille annat äänesi uusfasisteille ja uusnatseille.

Äänestä
  • Unohdit Venäjän tiedustelupalvelu FNBn joka tukee avoimesti kaikkia eurooppalaisia populistipuolueita, Suomessa yhteistyökumppanina on luonnollisesti PS joka saa näissä kuntavaaleissa tukensa Pietarin trollitehtaalta

    Äänestä

  • Mielenkiintoista

    Äänestä

Rasisti

Äänestä

En ole puolueen jäsen (en ainakaan tätä kirjoittaessani) mutta ainoa puolue joka välittää suomalaisten edusta on Perussuomalaiset. Te syytätte Perussuomalaisia vastakkainasettelusta, mutta kuka on aloittanut vastakkainasettelun. Vihervasemmisto, joka haluaa Suomeen miljoonittain sosiaalielättejä. Puhutaan työikäisten maahanmuutosta. Kaunis sana,mutta pitäisi puhua työHALUISTEN maahanmuutosta. Silloin alkaa olla prosentti lähellä nollaa. Ei ne pyyhi mammojen perseitä vanhainkodissa,niinkuin kauniissa puheissa sanotaan,niiden oletus on se ,että rahaa tulee jatkuvasti ja mammat pyyhkii niiden perseet.

Äänestä
  • Onpas+erikoinen+mielipide+sinulla.+Perussuomalaiset+välittää+Suomen+edusta?+No,+ei+todellakaan.+Persut+välittävät+vain+kavereidensa,+eli+Putinin+ja+muiden+autoritääristen+Eurooppalaisten+valtioiden+eduista.+Persut+olivat+hallituksessa,+kun+tänne+tuli+30+000+pakolaista!+Nykyhallituksen+aikana+Suomeen+on+tullut+800+pakolaista,+joten+väitteet+miljoonista+on+yksinkertaisesti+vain+Noloa+ja+tyypillistä+Persuhuutamista,+vailla+minkäänlaista+totuuspohjaa.+Persujen+huutaminen+maahanmuuttajien+(joita+he+ovat+Sipilän+kanssa+Itse+olleet+suurimassa+osin+järjestämässä+Suomeen)+kustannuksista,+joiden+poistamisella+Persut+rahoittaisivat+jatkuvan+veronkierron+ja+rahojen+siirron+ulkomaisille+tileille+(jota+persut+kannattavat+avoimesti)+Ei+rahoitettaisi+kuitenkaan+kuin+pieni+murto-osa+siitä+Persujen+vaatimuksesta,+että+Sosiaalisektori+on+Suomessa+aivan+liian+kallis+ja+luxusta+ja+veroja+pitäsi+myös+alentaa+reilusti.++Seurauksen+noista+vaatimuksista+ymmärtää+aivan+jokainen+jolla+on+korvien+välissä+muutakin+kuin+kallo.+Se+tarkoittaisi+sitä,+että+Suomeen+muodostuisi+samanlainen+rikas+yläluokka+kuin+Usassakin,+jossa+3%+omistaa+kaikesta+omaisuudesta+99%+ja+muu+kansa...+no,+köyhät+kyykkyyn.++Lisäksi+se+tarkoittaisi+sitä,+että+terveydenhiltojärjestelmä+romahtaisi,+puolet+suomalaisista+vajoaisi+köyhyysloukkuun,+koko+infrastruktuuri+lähtisi+romuttumaan.+Tätähän+Putin,+ja+hänen+amerikkalainen+ystävänsä+Donald+toivoivat+ja+toivovat.++Kaaosta,+kuolemaa,+vanhusten+pahoinpitelyä...+kunhan+vaan+Putin+ja+hänen+lakeijansa+eri+maissa+(Persut+Suomessa,+Trump,+Ördögan+Turkissa)+saavat+lisää+valtaa+ja+vaurautta.+Tavallisilla+kansalaisilla+ei+ole+mitään+muuta+roolia+tässä+kuin+olla+hyödyllinen+idiootti.+Onneksi+Usassa+herättiin,+Venäjällä+ihmiset+huomaavat+totuuden,+Suomessa+ollaa+jäyhiä+ja+tullaan+kaikessa+aina+jälkijunassa.

    Äänestä

Vasemmistoliiton vaalilupaus on, että jokainen veden roiskeesta tuohtunut saa hyvityksenä 500 euroa.

Harmistunut antaa kassalle tilinumeronsa.

Äänestä
  • No, niin Salon Persu jatkaa valheitaan. Vielä ei ole kuntapoiittisesti tullut yhtäkään kärkevää ajatusta Persuilta, mutta sitäkin enemmän Sairautta mielessä kuten esim vrt. yllä. Meillä Kokoomuslaisilla ei tietääkseni ole mitään tekemistä kyseisen tapauksen kanssa. Olen myös jutellut Vasemmistoliiton Salon osaston kanssa. Sielläkään ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Eli, Salon persut ovat jopa Suomen persujakin pahempia valehteleijoita. Surullista. Mummi kuoli, eikä enää äänestä teitä. Koittakaa keksiä natsiasut itselenne, jotta jatkossa olisi vakuuttavuus oisi itsemurhaa suurempi.

    Äänestä

Minuakin on pyydetty aikoinaan (Soinin aikaan siis) puolueeseen puhumaan. Ei kauaa'kaan mennyt, kun näin mistä onkaan kysymys. Kysymys Ei ole suomalaisista, vaan kyse on Suomen sisällä olevasta Putin- puolueesta.

Ja huomatkaa! Puolueen "Mestari" on ilmoittautunut Helsingin pormestarivaaliehdokkaaksi! Rotat jättävät uppoavan laivan. Mestari ei ole tehnyt päivääkään muuta työtä kuin väännellyt naamaansa ja toistanut älyttömyyksiään kuten oppi-isänsä Hitlerin Aatu. Puolueen rahoittajalla Putinilla on nyt niin kova kiire omassa maassaan, että Persut saavat välillä tulla toimeen omillaan. Usassa valta vaihtui ja hups taas Mestarille ei kelpaa.

Mestarin pitää saada eläkepaikka, muuten hänen pitäsi ryhtyä töihin, ja sehän ei laiskalle ja musikaalliselle nerolle tietenkään kelpaa.

Äänestä
  • Onneksi nyt Eero Heinäluoma sai Putinilta Kansojen Ystävyyden mitalin, mitenkäs se nyt demareille meni? Mitäs "töitä" se Heinäluoma muuten on tehnyt? Just, ei mitään ja tytär jatkaa, perintörälssi, nääs.

    Äänestä

  • Rotta Haho ei ikinä pääse Helsingin pormestariksi.
    Persut kerää itselleen hyviä eläkkeitä tyhmien äänestäjien avulla
    ja ennen eläköitymistä yrittävät natsistaa Suomea-

    Äänestä

Niin kauan kuin uunoja riittää äänestämään Fyyrerille juoksee yli 7000 euroa kuukaudessa.
Nythän se laajentaa "natsipohjaa", jos sinimustat hyväksytään puolueeksi.

Äänestä

Ei persuilla ole mitään tekemistä tavallisen kansan kanssa. Persut ajaa vain omaa aatettaan

Persut on etnonationalistinen puolue nykyään, monet pitää sitä kiertoilmaisuna kansallissosialismille eli natsismille.

H-aho ei kiellä etnonationalismia, mutta on varoittanut puhumasta siitä ääneen,
jos se vähentää kannatusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Soinin perustettua puolueen. Puolue oli hieman myös meidän, eli tavallisen kansanosan puolue. Nykyinen puheenjohtaja ei edes yritä esittää olevansa tavallisen ihmisen puolella, vaan "älyllään" lipeää Kokoomuksen kannattajia.

Persu- hallituksen aikaan Suomeen tuli Tulvimalla pakolaisia. Nykyisen Persujen mielestä "tyttö-hallituksen" aikaan vain murto-osa.

Olisi siis kohtuulista tietää Persu- ehdokkaiden linja. A. Natsi lisää pakolaisia, vai B. Natsi hävettää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu