Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen

Anonyymi

Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen on joutumassa leikkaamaan sosiaaliturvasta, vaikkei haluaisi

Sosiaali- ja terveysministeri Pekonen ei usko eläkeputken poiston tai muiden sosiaaliturvan leikkausten lisäävän työllisyyttä valtiovarainministeriön arvioimalla tavalla. Hän voikin joutua tekemään vaikeita kompromisseja vielä runsaat puoli vuotta kestävän ministerikautensa aikana.

98

387

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hehheh. Tämänkaltaisella lqmenettelytavalla valtion ministerit saavat pian ruveta käyttämään luotiliivejä.

    • Anonyymi

      Budjettiriihessä hallitus päätti uudesta ”pohjoismaisen työnhaun mallista”. Se tuo työttömille samanlaisen hakemuspakon, jota Sipilän hallitus kaavaili lopulta kuoppaamassaan ”aktiivimalli kakkosessa”. mutta samaa politiikkaa tekee nyt vasemmisto.

      • Anonyymi

        Ei se ole samanlainen epäreilu työttömyysturvan leikkuri kuin edellisen hallituksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole samanlainen epäreilu työttömyysturvan leikkuri kuin edellisen hallituksen.

        Eli kysehän onkin reilusta työttömyysturvan leikkurista...

    • Anonyymi

      Pekonen ilmoitti tänään HS:n haastattelussa, että hän joutuu todennäköisesti tekemään työllisyyttä parantavia toimia vaikka hän ja puolueensa vastustavat niitä kiivaasti.

      • Anonyymi

        Ne toimet tulevat onneksi olemaan jotain muuta kuin sss-hallituksen riiston. Lukekaa vaikka uuninpankkopoika Saku Timosen kirjoittamia blogeja asiasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne toimet tulevat onneksi olemaan jotain muuta kuin sss-hallituksen riiston. Lukekaa vaikka uuninpankkopoika Saku Timosen kirjoittamia blogeja asiasta!

        Kyllä...nämä ovat sitä viheliästä punaterroria, joka on merkkipokat päässä istuvien lapsiministerien tavaramerkki...Tavjakin sen siunaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne toimet tulevat onneksi olemaan jotain muuta kuin sss-hallituksen riiston. Lukekaa vaikka uuninpankkopoika Saku Timosen kirjoittamia blogeja asiasta!

        Laita suora linkki juttuun

    • Anonyymi

      Talo täytys maalata

      • Anonyymi

        Entäs röörit?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entäs röörit?

        Nekin pitää maalata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nekin pitää maalata.

        Miten on ajateltu, pensseli vai ruiskuttamalla?

    • Anonyymi

      Rullalla ajattelin

      • Anonyymi

        Minäpä maalaan maalilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minäpä maalaan maalilla.

        Onnistuisiko molotovin cocktaililla?

    • Anonyymi

      vasemmisto kääntänyt takkinsa.

    • Anonyymi

      Tuttua rataa. Aina kun Vasemmistoliitto on hallitukselta, niin leikkaukset osuvat ns. vähäväkisiin.

      • Anonyymi

        Mistähän sinä tuon keksit. Vasemmistoliiton edellisellä Kataisen ja loppupuolen Stubbin hallituskaudella toimeentuloa nostettiin vuosikausien tauon jälkeen satasella.

        Puolue erosi samasta hallituksesta hallituskauden loppupuolella, kun puolue ei voinut hyväksyäsitä, että hallitus aikoi heikentää pienituloisten asemaa.

        Sitä ennen puolue on ollut Lioopsen hallituksesssa 1999.2003.

        niin 2011-2015 velka kasvoi ja työttömyys räjähti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistähän sinä tuon keksit. Vasemmistoliiton edellisellä Kataisen ja loppupuolen Stubbin hallituskaudella toimeentuloa nostettiin vuosikausien tauon jälkeen satasella.

        Puolue erosi samasta hallituksesta hallituskauden loppupuolella, kun puolue ei voinut hyväksyäsitä, että hallitus aikoi heikentää pienituloisten asemaa.

        Sitä ennen puolue on ollut Lioopsen hallituksesssa 1999.2003.

        Lipposen hallituksessa Vasemmistoliitto oli leikkaamassa työttömyysturvaa ja sosiaalietuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lipposen hallituksessa Vasemmistoliitto oli leikkaamassa työttömyysturvaa ja sosiaalietuuksia.

        Se oli viime vuosituhannella ja vasemmistoliitto aika pieni puolue.
        Onneksi olivat myöhemmin hallituksessa ja silloin nostamassa niitä niinkuin nytkin ennen koronaa.
        Toivottavasti korona saadaan hallintaan ensi vuonna, jotta hallitus voi jatkaa haitalliseksi äitynyttä tuloerojen kaventamista Perussuomalaisten ja Kokoomuksen vastustuksesta huolimatta.

        Vasemmistoliitto on edelleen pieni puolue!

    • Anonyymi

      Lisää paskanvärisiä Suomeen ja Poriin. Helsingissä hakkaavat ja ryöstävät Suomalaisia nuoria ja viime eduskunnan kyselytunnilla (areenassa), kaikki ministerit sitä mieltä, että syy on Suomen huonossa kotiuttamisessa! Niskalaukaus.

      • Anonyymi

        KYllä suuri syy oli myös Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen yli 32 000 tulijan saapumisen salliminen kertarysäyksellä.

        Ei resurssit olleet riittävät läheskään kaikkien kotouttamiseen.

        Kaiken lisäksi persut vielä haittasivat kotouttamistyössä olevia uhkailemalla heitä ja heidän perheitään. Monen oli pakko jättää työ kesken.
        Persujen yksi ehdokas äänestettiin kansanedudtajaksi, vaikka hänen noin 50 vuoden elämänsä aikana ainoa "ansio" lainlaatijaksi oli tuomio väkivaltaan kiihotuksesta Punaisen Ristin työntekijöitä ja heidän perheitään kohtaan. Hän vielä julkisesti rehvasteli teoillaan.

      • Anonyymi

        Suomen desanttihallitus pahentaa tätä tilannetta sisällisodan partaalle asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KYllä suuri syy oli myös Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen yli 32 000 tulijan saapumisen salliminen kertarysäyksellä.

        Ei resurssit olleet riittävät läheskään kaikkien kotouttamiseen.

        Kaiken lisäksi persut vielä haittasivat kotouttamistyössä olevia uhkailemalla heitä ja heidän perheitään. Monen oli pakko jättää työ kesken.
        Persujen yksi ehdokas äänestettiin kansanedudtajaksi, vaikka hänen noin 50 vuoden elämänsä aikana ainoa "ansio" lainlaatijaksi oli tuomio väkivaltaan kiihotuksesta Punaisen Ristin työntekijöitä ja heidän perheitään kohtaan. Hän vielä julkisesti rehvasteli teoillaan.

        Suomi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia jotka antavat kaikki ihmiset hakea suomesta turvapaikkaa. ja pakko käsitellä. ei nykyhallitus voi niistä erota. niin kun Maria "vihr" on sitä sanonut.

      • Anonyymi

        Älä ny. Minusta suuntaus on ihan oikea.

    • Anonyymi

      Ei kai lähihoitajan matikka ole pettänyt....hitto kun olisi ne vaikeat prosenttilaskut hallussa...vaan ei. .

      • Anonyymi

        Ainakin Ohisalo-fanimme kotoutuminen on vielä vaiheessa.
        Suomen kieli ei oikein suju.

    • Anonyymi

      saa nähdä mitä leikkauksia vihreät vielä tekee vaikka koronan syyllä. 😉

      • Anonyymi

        Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilaston(siirryt toiseen palveluun) mukaan Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneiden miesten rikollisuustaso raiskauksissa on 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin verrattuna.

        Mutta tuohan oli faktatilastoa, eli hyysäreiden rasismia ja suvaitsemattomuutta. Mestarin sanoi suurinpiirtein: "Jos joku kannattaa autoilua kännissä ja jonkun pitää jäädä rattijuopon yliajamaksi, olkoot se edes hän joka asiaa kannatti. Joka Haalii mamuja Suomeen ja he raiskaavat, niin osukoot sellaisen kohdalle, joka niitä tänne halusi."

    • Anonyymi

      Suomen sisäisestä turvallisuudesta vastaava sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) oli lauantaina Ylen Ykkösaamun vieraana. Ohisalo kiersi kysymyksen puheena olevien nuorten maahanmuuttajataustasta korostamalla, että ”tässä maailmanajassa” pitää puhua nuorten hyvinvoinnista eli siitä, miten meidän lapsilla ja nuorilla menee. Ohisalon mukaan ilmiön juurisyy on se, että ei ole päästy integroitumaan yhteiskuntaan kunnolla eikä ole opittu esimerkiksi kieltä.

      Ohisalo korosti ja viittasi samalla perussuomalaisiin, että oikeusvaltio Suomi ei voi kieltää ”tietyiltä ihmisryhmiltä” tulemista tähän yhteiskuntaan.

      – Pidän tätä erittäin populistisena ja vaarallisena, Ohisalo alleviivasi.

      Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilastot kertovat, miten ulkomaalaistaustaiset ovat yliedustettuina monissa vakavissa rikoksissa, kuten ryöstöissä ja raiskauksissa, ja että heidän osuutensa monissa rikoksissa on kasvanut tasaisesti viimeisen 10 vuoden aikana.

      Suomeen on muodostunut erityisesti humanitäärisen maahanmuuton kautta kasvava joukko, joka ei syystä tai toisesta sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan. Suosittu tapa selittää tätä ongelmaa on puhua kotouttamisen epäonnistumisesta, mutta yhtä hyvin voidaan kysyä, onko kaikilla tänne tulijoilla edes edellytyksiä tai halua sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

      Moni tulija ei jaa edes suomalaisen yhteiskunnan yksinkertaisimpia pelisääntöjä, kuten sukupuolten välinen tasa-arvo tai lasten oikeudet. Törmäyskurssi on vääjäämätön. Se että kotoutumisen epäonnistumiseen haetaan helposti syytä suomalaisista eikä turvapaikanhakijoista, vain vaikeuttaa ratkaisun löytämistä.

      Suomen antelias sosiaaliturva ja liberaali turvapaikkapolitiikka muodostavat voimakkaan vetovoimatekijän. Suomeen on syntymässä uudenlainen vetovoimatekijä, kun hallitus etsii keinoja, miten kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle voitaisiin myöntää oleskelulupa.

    • Anonyymi

      siis mitä vuttua.? vasemmisto leikkaa ja pyytelee anteeksi.😁 sama kun persut leikkaa. kaksinaamasta toimintaa.

      • Anonyymi

        On ainakin se ero, että persut leikkasi edellisessä hallituksessa ollessaan köyhimmiltä ja antoi rikkaille
        Vasemmisto tekee päinvastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ainakin se ero, että persut leikkasi edellisessä hallituksessa ollessaan köyhimmiltä ja antoi rikkaille
        Vasemmisto tekee päinvastoin.

        seli seli. juurihan se on leikkaamassa. ja työtön joutuu neljää työpaikkaa hakea kuussa.. kiitos vasemmisto

    • Anonyymi

      mitä vasemmisto pitäisi tehdä.?
      Poliisi julkisti viime vuoden rikostilaston – ulkomaalaisten tekemiksi epäillyt raiskaukset lisääntyivät 40 prosenttia

      ”Poliisi selvisi viime vuodesta kokonaisuutena hyvin”, poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen toteaa.

      POLIISIN mukaan nettipetokset lisääntyivät merkittävästi myös viime vuonna Suomessa. Myös seksuaalirikoksia tuli vuoden aikana poliisin tietoon edellisvuotta enemmän.

      Ulkomaan kansalaisten tekemiksi epäiltyjen raiskausrikosten määrä kasvoi yli 40 prosenttia.

      Poliisi julkaisi perjantaina viime vuoden rikostilastot.

      • Anonyymi

        Porissa poliisi on selvinnyt toistaiseksi lähes puhtain paperein, tänä vuonna ei yhtään selvitettyä rikosta.
        Onnittelut.

      • Anonyymi

        Tämä on sitä edellisen oikeistohallituksen Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen holtittoman maahanmuuttopolitiikan jälkipyykkiä.

        Onneksi vihervasemmistohallitus otti alusta asti huomattavasti tiukemman linjan.

        eli rasistin linjan. tämä toimii myös näin päin.🤣😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eli rasistin linjan. tämä toimii myös näin päin.🤣😃

        Hakaristi Satakunnan vasemmistoliiton toimiston ikkunassa poiki rikosilmoituksen

        Vasemmistoliitto on tehnyt rikosilmoituksen töhrijästä, joka jätti viestinsä Porin toimiston oveen ja ikkunaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakaristi Satakunnan vasemmistoliiton toimiston ikkunassa poiki rikosilmoituksen

        Vasemmistoliitto on tehnyt rikosilmoituksen töhrijästä, joka jätti viestinsä Porin toimiston oveen ja ikkunaan.

        jos viitta sopii pitäkää sitä ylpeästi. vasemmisto.

    • Anonyymi

      Koulussa järki riitti lähihoitajaksi, mutta ministeri ollaan. Aika ristiriitaista.
      Mahtaako tietää montako nollaa on miljardissa?
      Ja joo, lähihoitajan homma on vaativa, en kiellä, mutta ehkä nykyinen pesti kaipaisi tuekseen hieman enemmän matemaattista ajattelua edistäviä opintoja.

      • Anonyymi

        Mielellään jotain muuta kuin venälåisen 1700-luvun kirkkomusiikin ja tarjoilijan opintoja.

        Vaikka pääseehän sillä opiskelulla erään puolueen puheenjohtajaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielellään jotain muuta kuin venälåisen 1700-luvun kirkkomusiikin ja tarjoilijan opintoja.

        Vaikka pääseehän sillä opiskelulla erään puolueen puheenjohtajaksi.

        Viherpiipertäjä veti valkoisen hupun päänsä päälle. 😃😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viherpiipertäjä veti valkoisen hupun päänsä päälle. 😃😆

        Ehee-ei hupu ole valkoinen.

        Lue Aku Ankkaa niin pysyt ajan tasalla hupsu poitsu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehee-ei hupu ole valkoinen.

        Lue Aku Ankkaa niin pysyt ajan tasalla hupsu poitsu.

        etkö lukenut juttua että vasemmisto piirtää hakaristiä ikkunaan ja oviin.. ja rajoittaa maahanmuuttoa. 😆😅 ei taida olla kaikki natsit bunkkerissa.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        etkö lukenut juttua että vasemmisto piirtää hakaristiä ikkunaan ja oviin.. ja rajoittaa maahanmuuttoa. 😆😅 ei taida olla kaikki natsit bunkkerissa.?

        vihervasemmisto pistää rajat kiinni.. mutta Maria sanoo suoraan että turvapaikkaa saa hakea.. eikä Suomi voi kansainvälisist sopimuksista perääntyä samoin noudatti myös persut..

    • Anonyymi

      veikkaan kyllä että lisää tullaan leikkaamaan köyhiltä. ja itketään että joutuvat leikkaamaan ja syynä on korona. miksi ei oteta vaan lisää velkaa..? niin kun hallitus tekee nyt.

      • Anonyymi

        Jos nykyinen hallitus leikkaa, niin se leikkaa rikkailta ja antaa köyhille jopa vähän lisää.

        Suomen tuloerojen räjähtäessä pilviin oikeistohallitusten aikana vuodesta 2003 alkaen, on vihdoin hillittävä sitä, koska se aiheuttaa enenevässä määrin sosiaalisia ja terveydellisiä ym. ongelmia.

        me leikataan jo köyhiltä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        me leikataan jo köyhiltä..

        Persujen linja tuli jo selväksi sen ainoalla hallitusksessa olo aikana edellisessä hallituksessa.

        Leikkasivat vähävaraisimmilta ja antoivat rikkaille..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen linja tuli jo selväksi sen ainoalla hallitusksessa olo aikana edellisessä hallituksessa.

        Leikkasivat vähävaraisimmilta ja antoivat rikkaille..

        ja vasemmisto jatkaa samaa linjaa. oletko levillä käynyt.?

    • Anonyymi

      en ole käynyt kun vasemmisto leikkaa köyhiltä.

      Olitko Levillä näissä kolmessa baarissa kisaviikonloppuna? Olet voinut altistua koronavirukselle.

      Koronatartunnan saaneet kävivät Hölmölässä, Narranissa ja Ihkussa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        olisi kiva tietää ketä määrää leikata jos henkilö itse.😀😂🤣

        Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen on joutumassa leikkaamaan sosiaaliturvasta, vaikkei haluaisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olisi kiva tietää ketä määrää leikata jos henkilö itse.😀😂🤣

        Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen on joutumassa leikkaamaan sosiaaliturvasta, vaikkei haluaisi.

        niin ei halua.🤣😃😂 mutta joku vaan pakottaa. ei itsessä mitään vikaa tai puolueessa..😎

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        niin ei halua.🤣😃😂 mutta joku vaan pakottaa. ei itsessä mitään vikaa tai puolueessa..😎

        Jaahas linkkipoika.
        Taas sinä jankkaat samaa valhettasi hallituksen aikomuksesta leikata köyhiltä.

        Kokkaripersut varmaan haluaa leikata köyhiltä, kuten he edellisessä hallituksessa ollessaan tekivätkin.
        Nyt on vihervasemmistohallitus joka näin ei tee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaahas linkkipoika.
        Taas sinä jankkaat samaa valhettasi hallituksen aikomuksesta leikata köyhiltä.

        Kokkaripersut varmaan haluaa leikata köyhiltä, kuten he edellisessä hallituksessa ollessaan tekivätkin.
        Nyt on vihervasemmistohallitus joka näin ei tee.

        neiti on hyvä lukee aloituksen. 😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        neiti on hyvä lukee aloituksen. 😂

        Sosiaaliturvaa maksetaan jopa enemmän hyvätuloisille kuin köyhimmille.
        Siinä on yksi suuri ero oikeiston ja vasemmiston välillä.

        Oikeisto leikkaa köyhimmiltä ja siirtää leikkausvarat rikkaille.
        Vasemmisto tekee päin vastoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sosiaaliturvaa maksetaan jopa enemmän hyvätuloisille kuin köyhimmille.
        Siinä on yksi suuri ero oikeiston ja vasemmiston välillä.

        Oikeisto leikkaa köyhimmiltä ja siirtää leikkausvarat rikkaille.
        Vasemmisto tekee päin vastoin.

        HALLITUKSEN tekemät sosiaaliturvan leikkaukset ovat vasemmistoliitolle ikäviä paikkoja. Vaikka Pekonen vastaa ministerinä sosiaaliturva-asioista, vasemmistoliitto ei pysty hallituksen neuvotteluissa jyräämään muita hallituspuolueita. ja pääministeri puolue vie muita kun pässiä narussa ja määrää leikkauksista.

        sama kun persut rajat kiinni kun muut puolueet eivät halua. 😂🤣

        Mitä sosiaaliturvan leikkauksia pienituloisilta nykyinen hallitus on tehnyt tai aikoo tehdä..

        Turhaa suun pieksäntää olemattomasta asiasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sama kun persut rajat kiinni kun muut puolueet eivät halua. 😂🤣

        Vai sama asia.

        Eri hallitus ja eri asia.
        Sinä jaksat koettaa pestä persujen veriset kädet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sosiaaliturvan leikkauksia pienituloisilta nykyinen hallitus on tehnyt tai aikoo tehdä..

        Turhaa suun pieksäntää olemattomasta asiasta.

        korona leikkauksia tulossa. siitä saat olla varma. hallitus leikkaa ja sanoo syyksi että korona pakotti.. miksi ei oteta velkaa.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai sama asia.

        Eri hallitus ja eri asia.
        Sinä jaksat koettaa pestä persujen veriset kädet.

        Pekonen vastaa ministerinä sosiaaliturva-asioista, vasemmistoliitto ei pysty hallituksen neuvotteluissa jyräämään muita hallituspuolueita. ja pääministeri puolue vie muita kun pässiä narussa ja määrää leikkauksista.

    • Anonyymi

      Eipä siinä muukaan auta, kuin leikata sosiaaliturvasta ja kelamenoista raskaalla kädellä, kun kerran rahat ovat loppu ja mistään ei saa edes lainaa.
      Anna-Kaisa Pekonen on todellakin vaikean tehtävän edessä, mutta niinkuin sanottu, ei itkukaan näillä markkinoilla auta.

      • Anonyymi

        vihervasemmisto hallitus sanoo syyksi koronaa. ja leikkaa surutta paljon enenmän kuin 2015 hallitus.. meillä on nyt käsissä aivan eri luokkaa kuin 2015 oli.. ja jos muistetaan ketkä olivat hallituksessa 2011-2015..? jotka aiheutti 2015 leikkaukset..

        Ei hallitus toimi sinun toiveittesi mukaan.
        Ei heistä saa persukokkareiden politiikan jatkajaa kirveelläkään.

        Oikeiston mielestä täytyy aina säästää leikkaamalla köyhimmiltä ja palkkatyötä tekeviltä.
        Säästämisen voi myös tehdä hyvätuloisten etuja leikkaamalla.

        kyllä me leikataan köyhiltä. ja syy on korona. 🤣😂 ja sen syyn sanoo vihervasemmisto siihen se vetoaa.. 😎

    • Anonyymi

      "Pekonen ei usko eläkeputken poiston tai muiden sosiaaliturvan leikkausten lisäävän työllisyyttä"
      -
      Aloittajakokoomusäänestäjävajakin mielestä siis työpaikat lisääntyisivät leikkaamalla köyhäinapua.
      Mene hoitoon, heti.

      • Anonyymi

        mutta leikkaa kumminkin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta leikkaa kumminkin..

        vasemmisto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta leikkaa kumminkin..

        mutta leikkaa kumminkin. "Pekonen ei usko eläkeputken poiston tai muiden sosiaaliturvan leikkausten lisäävän työllisyyttä"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta leikkaa kumminkin. "Pekonen ei usko eläkeputken poiston tai muiden sosiaaliturvan leikkausten lisäävän työllisyyttä"

        Eikös Porin kaupunginvaltuusto päätä asiasta.

        Ainakin jos uskomme sinua linkkipoika ja miksemme uskoisi.
        -Et kai sinäkään ole muuten niin typerys, että kirjoittelisit Pori-palstalle sinne kuulumattomia asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Porin kaupunginvaltuusto päätä asiasta.

        Ainakin jos uskomme sinua linkkipoika ja miksemme uskoisi.
        -Et kai sinäkään ole muuten niin typerys, että kirjoittelisit Pori-palstalle sinne kuulumattomia asioita.

        miten niin ei kuulu.? Jos kerran vasemmisto leikkaa niin eikö se sinun mielestä kuulu Poriin.? .

    • Anonyymi

      lisää leikkauksia on tulossa. ja leikkaukset osuvat köyhiin ja vetoavat koronaan. vasemmisto aloitti jo..

      • Anonyymi

        Valheella on yleensä lyhyet jäljet.
        Niin myös sinun valheillasi. Siihen persupropaganda perustuukin. Samaa valetta totstetaan ja toistetaan, vaikka se vääräksi todistettaisiin.
        Onneksi Suomessa valtaosa ei usko huuhaata ulostavaa puoluetta.

        etkö vieläkään ole lukenut aloitusta.. ja sinun oma kirjoitus sopii hyvin vasemmistoon. lue aloitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        etkö vieläkään ole lukenut aloitusta.. ja sinun oma kirjoitus sopii hyvin vasemmistoon. lue aloitus.

        Aloituksessa lukee, että leikkauksia voidaan joutua tekemään.
        Ei siinä lue, että leikkauksia tehtäisiin ennestään huonoimmin meneville, kuten edellinen hallitus teki.

        Kuten toivottavasti itsekin tiedän niin asiasta päättää Porin kaupunginvaltuusto.
        Se voi vielä olla leikkaamatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        etkö vieläkään ole lukenut aloitusta.. ja sinun oma kirjoitus sopii hyvin vasemmistoon. lue aloitus.

        Etkö ymmärtänyt aloitusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloituksessa lukee, että leikkauksia voidaan joutua tekemään.
        Ei siinä lue, että leikkauksia tehtäisiin ennestään huonoimmin meneville, kuten edellinen hallitus teki.

        Kuten toivottavasti itsekin tiedän niin asiasta päättää Porin kaupunginvaltuusto.
        Se voi vielä olla leikkaamatta.

        aivan älytöntä väittää että leikkauksia ei tehdä. ja juuri koronan varjolla.. siis aivan älytöntä.. miten sitten kun leikkauksia tehdään niin vasemmisto sanoo että korona pakotti.. 😀

    • Anonyymi

      Vasemmistoliiton nais-ministerit toimii hallituksessa loistavasti.
      Lisää valtaa VasemmistoNaisille !

    • Anonyymi

      Koronaepidemian jälkeen edessä on rankka jälleenrakennus ja leikkauksia, sanoo Katri Kulmuni.

    • Anonyymi

      koronavirus voi aiheuttaa vielä syvemmän kriisin kuin 1990-luvun lama oli. ”Silloin sentään ihmiset liikkuivat kaduilla ja ostoksia tehtiin.”

      Suomen talous ei koskaan aikaisemmin ole romahtanut näin nopeasti kuin nyt tapahtuu.

      ”Edessä on suunnaton 90-luvun laman jälkeiseen aikaan verrattava jälleenrakennus”,

      ”Romahdus tulee olemaan joka tapauksessa Suomen historian pahimpia. Valtion [uusi, koronakriisin takia otettava] velka tulee olemaan miljardeissa..

      • Anonyymi

        aika tyhmää väittää että ei leikata. 😃😂🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        aika tyhmää väittää että ei leikata. 😃😂🤣

        Pääasia, että tulevaisuudessa ei enää tehdä oikeistopolitiikkaa ja leikata pienituloisimmilta.

        Valtion rahoitus otetaan vaihteeksi rikkaimmilta, kun korona-aika vihdoin loppuu.
        Rahasta Suomen hyvinvointivaltion jatko ei ole kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääasia, että tulevaisuudessa ei enää tehdä oikeistopolitiikkaa ja leikata pienituloisimmilta.

        Valtion rahoitus otetaan vaihteeksi rikkaimmilta, kun korona-aika vihdoin loppuu.
        Rahasta Suomen hyvinvointivaltion jatko ei ole kiinni.

        herää tähän päivään.. aivan varmasti tullaan leikkaamaan köyhiltä ja vasemmisto on aloittamassa jo.. miksi edes julkaista uutista jos ei leikata..

        "Rikkaimmat" alkavat nykyisin olla niitä tavallisia duunareita, työläisiä, joilla on vielä töitä ja kohtuuttomat verot...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        herää tähän päivään.. aivan varmasti tullaan leikkaamaan köyhiltä ja vasemmisto on aloittamassa jo.. miksi edes julkaista uutista jos ei leikata..

        taisi henkilö mennä vasta nukkumaan. niin sekaset jutut oli. että ei muka leikata. 😆😅 juurihan vasemmisto suunnittelee leikkauksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Rikkaimmat" alkavat nykyisin olla niitä tavallisia duunareita, työläisiä, joilla on vielä töitä ja kohtuuttomat verot...

        Halloo herätys!
        Missä kuplassa oikein elät? Suurituloisimmat saavat palkkansa nykyään
        osinkotuloina tai kierrätettynä, niin että verot laskee huomattavasti.

        Suoraan tulotaulukon mukaan veronsa maksavat ovat yleensä korkeintaan alle kymppitonnin tai kaksi kuussa tienaavia joilla ei ole mahdollisuuksia ottaa palkkaansa osinkotulona.

    • Anonyymi

      Harva meistä on Pekonen...

      • Anonyymi

        Ja vielä harvempi Pekonen, joka jonkun mielestä on Pori-palstalle kuuluva.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja vielä harvempi Pekonen, joka jonkun mielestä on Pori-palstalle kuuluva.

        siis sen vasemmiston leikkaukset eivät koske Poria vai.? mitä tarkoitat.? avaa vähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis sen vasemmiston leikkaukset eivät koske Poria vai.? mitä tarkoitat.? avaa vähän.

        Valtakunnan politiikalle on monia palstoja.

        Paikkakuntakohtaisiin asioihin tarkoitetut palstat ovat vääriä palstoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtakunnan politiikalle on monia palstoja.

        Paikkakuntakohtaisiin asioihin tarkoitetut palstat ovat vääriä palstoja.

        niin sinulla saa olla mielipide asiaan mutta siinä se sitten oli..

    • Anonyymi

      missä Pekonen luuraa... harva meistä on Pekonen...

      • Anonyymi

        Toivottavasti siirtyi palstalle mihin kuuluu.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe