Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko

”Ai­noa tär­keä on rak­kau­te­na vai­kut­ta­va us­ko

Kuu­lin ta­ri­nan ih­mi­ses­tä, jol­le seu­ra­pu­heet ja us­ko­vais­ten jou­kos­sa ole­mi­nen oli­vat käy­neet ah­dis­ta­vak­si, kos­ka hän oli niin mo­nes­ta asi­as­ta eri miel­tä. Muun mu­as­sa osal­lis­tu­mi­nen ur­hei­lu-, mu­siik­ki- ja kult­tuu­ri­ta­pah­tu­miin sekä kä­si­tys per­he­suun­nit­te­lus­ta ja nais­pap­peu­des­ta oli­vat tul­leet kes­kei­sik­si ky­sy­myk­sik­si.

Hä­nen mie­leen­sä oli­vat pa­lau­tu­neet myös ko­ke­muk­set nuo­ruu­des­ta, jol­loin hän oli ko­ke­nut ra­joit­ta­va­na suh­tau­tu­mi­sen mu­siik­kiin ja nuo­ri­so­kult­tuu­riin sekä seu­rus­te­luun. Hil­jal­leen en­nen tur­val­li­sel­ta tun­tu­nut yh­tei­sö oli muut­tu­nut vie­raak­si.

Hän ker­toi nyt löy­tä­neen­sä va­pau­den to­teut­taa it­se­ään ja ra­kas­taa lä­him­mäis­tään ja Ju­ma­laa. Hän kui­ten­kin kai­pa­si yh­teyt­tä, mitä oli ai­em­min ko­ke­nut.

Kris­tus va­pah­ti va­pau­teen

Täl­lai­ses­ta lu­kies­sa ja kuul­les­sa mie­lee­ni nou­se­vat Paa­va­lin sa­nat Ti­mo­teuk­sel­le (2. Tim. 3) ih­mi­sis­tä, jot­ka ha­lu­a­vat to­teut­taa it­se­ään ja ra­kas­taa tätä maa­il­maa. He ovat ul­ko­nai­ses­ti hurs­kai­ta, mut­ta kiel­tä­vät us­kon voi­man. He ovat ai­na alt­tii­ta uu­sil­le ope­tuk­sil­le, mut­ta ei­vät voi pääs­tä sel­vil­le to­tuu­des­ta. Nämä uu­det opit ja opet­ta­jat pyr­ki­vät rik­ko­maan ko­tien ja myös Ju­ma­lan las­ten per­heyh­tey­den ja rak­kau­den.

Ga­la­ti­an seu­ra­kun­nas­sa täl­lai­set opet­ta­jat oli­vat saa­neet kan­na­tus­ta (Gal. 5). Va­pau­den var­jol­la he oli­vat opet­ta­mas­sa toi­sen­lais­ta rak­kaut­ta kuin Paa­va­li ja muut apos­to­lit opet­ti­vat.

Kun apos­to­lit opet­ti­vat Kris­tuk­sen rak­kau­den neu­vo­van us­ko­maan kaik­ki syn­nit an­teek­si ja elä­mään va­paa­na syn­nin ja lain or­juu­des­ta, nämä opet­ta­jat opet­ti­vat va­paut­ta, mikä oli yl­lyk­keek­si li­hal­le ja ih­mis­luon­nol­le. He ko­ros­ti­vat myös ym­pä­ri­leik­kauk­sen tär­keyt­tä.

Paa­va­lin neu­vo ga­la­ta­lai­sil­le oli: ”Ai­noa tär­keä on rak­kau­te­na vai­kut­ta­va us­ko”. ”Py­sy­käät siis sii­nä va­pau­des­sa, jol­la Kris­tus mei­tä va­pah­ta­nut on.”

Paa­va­lin neu­vo on ajan­koh­tai­nen

Täs­sä­kin ajas­sa Ju­ma­lan sa­nan neu­vo meil­le on sama kuin Paa­va­lin neu­vo Ti­mo­teuk­sel­le: ”Pidä sinä kiin­ni sii­tä, min­kä olet op­pi­nut – – kos­ka tie­dät, keil­tä olet sen op­pi­nut” (2. Tim. 3:14). ”Säi­ly­tä us­ko ja hyvä oma­tun­to!” (1. Tim. 1:19.)

Tä­män ke­ho­tuk­sen ”pää­mää­rä­nä on rak­kaus, joka tu­lee puh­taas­ta sy­dä­mes­tä, hy­väs­tä omas­ta­tun­nos­ta ja vil­pit­tö­mäs­tä us­kos­ta”. Eräät oli­vat jo Paa­va­lin ajal­la ”ek­sy­neet täs­tä pois ja ru­ven­neet jaa­rit­te­le­maan jou­ta­via”. Ek­sy­nei­tä Ju­ma­lan sana kut­sui pa­ran­nuk­seen ja va­roit­ti nii­tä, jot­ka ”täs­sä maa­il­mas­sa ovat rik­kai­ta, et­tei­vät he yl­pei­li­si ei­vät­kä pa­ni­si toi­vo­aan epä­var­maan rik­kau­teen” (1. Tim. 6:17).

Ju­ma­lan sana tah­too roh­kais­ta ja loh­dut­taa heik­koa Ju­ma­lan las­ta: ”Jos me val­keu­des­sa va­el­lam­me, niin kuin hän­kin val­keu­des­sa on, niin meil­lä on osal­li­suus kes­ke­näm­me, ja Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, hä­nen Poi­kan­sa veri puh­dis­taa mei­tä kai­kes­ta syn­nis­tä” (1. Joh. 1:7).

Täs­sä val­keu­des­sa, sen osal­li­suu­des­sa ja an­teek­si­an­ta­muk­ses­sa, on Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ja hä­nen van­hurs­kau­ten­sa. Ja sen ohes­sa kaik­ki muu­kin meil­le an­ne­taan. (Matt. 6:33.)

Jari Lat­va­la