”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko
Kuulin tarinan ihmisestä, jolle seurapuheet ja uskovaisten joukossa oleminen olivat käyneet ahdistavaksi, koska hän oli niin monesta asiasta eri mieltä. Muun muassa osallistuminen urheilu-, musiikki- ja kulttuuritapahtumiin sekä käsitys perhesuunnittelusta ja naispappeudesta olivat tulleet keskeisiksi kysymyksiksi.
Hänen mieleensä olivat palautuneet myös kokemukset nuoruudesta, jolloin hän oli kokenut rajoittavana suhtautumisen musiikkiin ja nuorisokulttuuriin sekä seurusteluun. Hiljalleen ennen turvalliselta tuntunut yhteisö oli muuttunut vieraaksi.
Hän kertoi nyt löytäneensä vapauden toteuttaa itseään ja rakastaa lähimmäistään ja Jumalaa. Hän kuitenkin kaipasi yhteyttä, mitä oli aiemmin kokenut.
Kristus vapahti vapauteen
Tällaisesta lukiessa ja kuullessa mieleeni nousevat Paavalin sanat Timoteukselle (2. Tim. 3) ihmisistä, jotka haluavat toteuttaa itseään ja rakastaa tätä maailmaa. He ovat ulkonaisesti hurskaita, mutta kieltävät uskon voiman. He ovat aina alttiita uusille opetuksille, mutta eivät voi päästä selville totuudesta. Nämä uudet opit ja opettajat pyrkivät rikkomaan kotien ja myös Jumalan lasten perheyhteyden ja rakkauden.
Galatian seurakunnassa tällaiset opettajat olivat saaneet kannatusta (Gal. 5). Vapauden varjolla he olivat opettamassa toisenlaista rakkautta kuin Paavali ja muut apostolit opettivat.
Kun apostolit opettivat Kristuksen rakkauden neuvovan uskomaan kaikki synnit anteeksi ja elämään vapaana synnin ja lain orjuudesta, nämä opettajat opettivat vapautta, mikä oli yllykkeeksi lihalle ja ihmisluonnolle. He korostivat myös ympärileikkauksen tärkeyttä.
Paavalin neuvo galatalaisille oli: ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko”. ”Pysykäät siis siinä vapaudessa, jolla Kristus meitä vapahtanut on.”
Paavalin neuvo on ajankohtainen
Tässäkin ajassa Jumalan sanan neuvo meille on sama kuin Paavalin neuvo Timoteukselle: ”Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut – – koska tiedät, keiltä olet sen oppinut” (2. Tim. 3:14). ”Säilytä usko ja hyvä omatunto!” (1. Tim. 1:19.)
Tämän kehotuksen ”päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta”. Eräät olivat jo Paavalin ajalla ”eksyneet tästä pois ja ruvenneet jaarittelemaan joutavia”. Eksyneitä Jumalan sana kutsui parannukseen ja varoitti niitä, jotka ”tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen” (1. Tim. 6:17).
Jumalan sana tahtoo rohkaista ja lohduttaa heikkoa Jumalan lasta: ”Jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hänkin valkeudessa on, niin meillä on osallisuus keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä” (1. Joh. 1:7).
Tässä valkeudessa, sen osallisuudessa ja anteeksiantamuksessa, on Jumalan valtakunta ja hänen vanhurskautensa. Ja sen ohessa kaikki muukin meille annetaan. (Matt. 6:33.)
Jari Latvala
Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko
5
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Korkea aika hellittää muinaisuskosta ja sitä hyödyntävistä manipuloijista.
Vapahtaja olet sinä!- Anonyymi
Etkö usko Kristukseen Vapahtajana?
- Anonyymi
4 Kirjoituksissahan on seitsemännestä päivästä sanottu: "Seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi kaikesta työstään."
5 Mutta tuossa toisessa kohdassa sanotaan: "Ikinä he eivät pääse minun lepopaikkaani."
6 Koska siis on varmaa, että jotkut pääsevät sinne, ja koska ne, jotka muinoin kuulivat hyvän sanoman, eivät niskoittelunsa vuoksi sinne päässeet,
7 Jumala on asettanut uuden määräpäivän, "tämän päivän". Hänhän on paljon myöhemmin Daavidin suulla lausunut edellä mainitut sanat: -- Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne.- Anonyymi
19 Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
19 Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.
16 Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724468Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673601Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591897Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261799Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991477Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341027Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18957en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122911Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883