Olen ylianalysoija. En tiedä, tietääkö hän sen minusta. Olen analysoinut sen riskit, että kertoisin hänelle tunteistani, mutta törmään aina siihen, että riskit on liian suuret. Olisin valmis luopumaan paljosta, mutta se vaikuttaisi hänen ja minun lisäksi moneen muuhun. Minun on pakko olla hiljaa tunteistani, vaikka haluaisin kertoa. Olen myös suuri totuuden puolestapuhuja ja tämä on minulle siksi rankkaa.
Riskikartoitusta
Anonyymi
761046
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Kerro nyt pois vaan.
Samoja ajatuksia täällä. Rankaa välillä.
Seksi tosiaan piristää välillä.
Samat tunnelmat. Mietippä sitä, jos molemmat toisistamme tätä pohdittaisiin.
Olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa.
Mitä riskejä on olemassa?
Vetäisin pahimmassa tapauksessa pöntöstä alas koko tähänastisen työurani. Ja päätyisin asumaan veneen alle tai roskikseen.
Miksi potkut saisit sen takia että kertoisit tunteista? Et kai vaan vähän liioittele?
Parisuhteen takia? Mitä sellaista siinä on? Ootko perheyrityksessä töissä?
Entäpä jos minäkin tahdon mies sun lähelle?Menetänkö itse urani? Vaikeassa paikkaa olemme asian kanssa, kumpikaan ei uskalla lähestyä, kun ei tiedä toisen tunteista. Joku merkki keksiä vihjeeksi, tmv? Silloin helpompi lähestyä.
Ei varmasti potkuja saisikaan, mutta voisi vaikuttaa uraan muuten.
Ja ehkä liioittelen vähän, mutta en paljon.
Olen nainen.
Mihin uraan? Nykyään ihmiset eroavat, vaihtavat partnereitaan yms. normisettiä.
On erilaisia tilanteita, työpaikkoja ja töitä.
Olen kuullut noista. Lahkolaisia tekee töitä esikuvalle lahkon firmassa. Kukin tavallaan, en arvostele vaikken ymmärrä.
Onko kyseessä suhde samaan sukupuoleen?
No ei. Sellainen ei vaikuttaisi mitenkään omaan uraani.
Olet vanginvartija, asianajaja tai poliisi ja rakastunut rikolliseen?
Onko hän rikollinen? Naimisissa? Edustaa väärää puoluetta tai rotua?
😁 Aika villiä. Ei, kyse on jostain paljon arkisemmasta. Sen voin sanoa, että enemmän on kyse siitä, miten tämä vaikuttaisi ihmisten käsitykseen minusta. Se voisi vaikeuttaa uraani.
Työkaveristasi kyse?
Ootko hänen esimies? Vai onko hän pomosi?
Luulin, että se oli jo selvä. Asia on kuitenkin mutkikkaampi.
Joku esimies alainen kuvio ja varattujen sellainen?
Millä tavalla mutkikkaampi, toinen on jo varattu vai mistä on kyse?
Sitten vielä sosiaalisten kuvioiden raju muutos?Elämäntavan muutos myös suhteen myötä? Hän edustaa eri arvoja ja asemaa?
Ei. Alkaa polttaa, niin painan tässä kohdassa hätäjarrua ja poistun kyydistä. Hyvää yötä, kuka oletkin. Hyvä puoli tässä keskustelussa oli se, että tajusin, että asiat voisi olla hullumminkin.
Oh, eräs esimiesasemassa oleva nainen mutta itse ulkopuolelta...
-sivusta
Toinen on esimies asemassa muttei sun esimies ja sä oot asiantuntija. Kumpikin ootte varattuja?
No kerron vielä, ettei liity esimieskuvioihin.
No sitte ootte työssä asiantuntija asemassa ja toinen tai molemmat varattuja..tulis puheita..ehkä vaikeutta jatkaa samassa työpaikassa...onko puolisotkin samassa työpaikassa?
Paitsi, että vähän liittyy.
Tuo aloittaja on kirjoitellut ennenkin. Kyseessä on tilaaja toimittaja suhde.
Mutta jos rohkaiset sitä toista kertomaa omista tunteistaan jotenkin. Silloin voisit paremmin arvioida riskin. Mielestäni jos ajattelevaiselle ihmiselle puhuu tunteista ei siinä pitäisi olla kovin suurta riskiä.
Voin kertoa sinulle että rakkauden syleilyssä ei edes se vene tuntuisi pahalta jos todellinen rakkaus olisi vieressä.
Olen jo yli 40- vuotias nainen... Maksuhäiriömerkitty ja ulosotossa.
Rakastunut mieheen jolla oma menestyksekäs rakennusalan firma.
Siksi en uskalla olla rohkeampi ja sanoa täysin mitä tunnen.
Tietää että on tärkeintä ja rakkainta tässä maailmassa. Minä voisin asua vaatimattomasti, koska olen koko ikäni niin tehnyt, mutta olisin liian itsekeskeinen mikäli hän menettäisi firmansa tms. Tällaisen vuoksi.
Ainoa keino olisi muuttaa yhdessä Suomen rajojen ulkopuolelle, esim. Molempien lempimatkailukohteeseen Norjan puolelle Lappiin tms., mutra siellä voisimme olla onnellisia yhdessä.
Kamala ja Todella raskas ja kuluttava tilanne, kun tietää olemme ne oikeat toisillemme, mutta taloudelliset asiat sotkevat niin paljon.
Ei nuo kyllä ole ylitsepääsemättömiä esteitä. Se vain tuntuu siltä.
Opettaja, sairaanhoiraja, lääkäri. Meitä on monia joilla sama ongelma.
Vähän mutta ei suoraan kuitenkaan. Omat elämät hankaloittaa ja sitten vaan se että ei kumpikaan tiedä varmaksi mitä haluaa tai ei ainakaan myönnä sitä. Kielto kiellon päälle.
Sinä vaalea kaunotar, ”esimiehenä” talon toisessa päässä? Tänään nähtiin pikaisesti, kun kiirehdit menoillesi.
valinta on sun. toivottavasti en ole hän.
Pue hame päälle?
On jo?
Ehdotan samaa aloittajalle.
Aloittajalla on hame.
Itse ylianalysoin paljon, ongelmaksi asti. Parasta on kun tietää missä menee ja voi lopettaa sen mietinnän. Yhden miehen takia olisin valmis muuttamaan elämässä paljonkin mutta vaikuttaa siltä että hän ei välitä. Saattaisi tapahtua paljonkin jos hän sanoisi että tunteet on molemminpuoliset. Vaatisi tutustumista ja aikaa enkä voisi ryhtyä heti suhteeseen mutta pelkään että hänen kanssaan niin kävisi. Onko se sitten hyvä vai huono asia?
Itse arvostan myös totuutta ja rehellisyyttä mutta joskus tilanne vaatii sen kieltämisen.
Muista ettei tunteita voi valita. Ei edes silloin kun on varattu. Yleensä ihminen on jollain osa-alueella vajaa, jos rakastuu varattuna. Joskus rakastuminen saa huomaamaan, että vanha suhde kannattaa korjata. Menettämisen uhka auttaa ymmärtämään suhteen arvon. Joskus huomaa, että on kaikesta vajaa ja on ollut vajaa vuosia. Pahimmassa tapauksessa suhde ei ole korjauskelpoinen ja rakastuminen katkaisee arjen suorittamisen velvoisuuden tunteiden ja kunnollisuuden vankilassa.
Itse kerroin tunteitani vastaavassa tilanteessa. Odotin 1-1.5v, että tunne olisi mennyt ohi. Kipuilin sysi-*askassa suhteessa. Tajusin, ettei korjaaminen auta. Kerroin vasta kun päätös lähdöstä oli varma, muttei julkinen. Emme päätyneet yhteen, mutta silti en kadu. Ainakin yritin.
Niin olen mäkin monessa asiassa. Hänen kanssaan en mieti, hyppäisin kyytiin ja rakastaisin koko kropalla ja mielellä. Mutta hän herättikin jotain mussa mitä en tiennyt olevan olemassa. Hän on enemmän kuin kukaan missään koskaan.
Sellaisen ohi päästämistä katuu. Ei saa mielestään koskaa. Kaipaa aina vaan vuodesta toiseen..edes uusi suhde ei vie pois mielestä..
Sinullahan on vaimo?
Luulin että olet onnellinen hänen kanssaan.
Ei ole vaimoa.
Kuulostaa järkevältä, joskus on viisautta jättää joku polku kulkematta, kun näyttää liian kiemuraiselta ja juurakkoiselta. Kaikkea ei tarvitse kokea kantapään kautta tässä elämässä.
Monet ovat, ja se on viisautta. Tunteita on usein vaikea sanallistaa, eivätkä ne ole yksiselitteisiä.
https://youtu.be/uxPRZL09hGg
No jaa, sehän vähän riippuu, mun elämä ainakin on aika lailla niinkuin Paula Vesalan viisissä uusia unelmia.
Tarkoittaako tunteista kertominen sitä että asioista pitää luopua?
Mielestäni ei , tietää vaan mikä on tilanne mutta ei se asia muutu jossei halua muutoksia.
-nainen sivusta
kerroppas aloittaja minkälaisia skenaarioita olet mielessäsi pyöritellyt, minkälaisia riskejä siihen liittyy jne. Itselläni on samaa ongelmaa että pyöritän asioita liian monelta kantilta ja sitten on pakko kysyä ulkopuoliselta vähän toista näkökantaa, kun ei oma ajatusmaailma riitä siihen.
Mietin vastausta eilisestä, enkä ollut varma, vastaanko. Vaihtoehtoja on monia. Jos hän ei ole minusta kiinnostunut, en pysty jatkamaan työpaikassa, jossa olen. En ehkä pysty jatkamaan silloinkaan, jos hän on kiinnostunut. Toisaalta on myös mahdollista, että minun on vaikeaa saada uutta työpaikkaa, koska piirit on tosi pienet. En tiedä, voinko tosiaan avata tätä Pandoran lipasta.
siis onko hän sinun esimiehesi vai mikä tästä tilanteesta nyt noin vaikeaa tekee ? Mutta toisaalta jos työpaikan puolesta pelkää ja ei muualta ole töitä tiedossa, niin varmaan pimittäisin tietoja itsekkin. Ainakin siihen asti että mahdollinen uusi työpaikka löytyy, jolloin ei ole mitään väliä vaikka sanoo.
Itse samanlaisessa tilanteessa lopettaisin sen ajattelemisen, mutta onhan se vaikeaa jos kerta töissä pitää toista nähdä ja toinen on vaan niin ihana.
Hyvää ja perusteellista pohdintaa aloittajalta. Itse olen myös samojen kysymysten äärellä ollut jo jonkin aikaa, mutta mihinkään järkevään lopputulokseen en tunnu pääsevän. Tuo on myös täällä ollut päällimmäisenä mielessä, mitä sitten tekisi, jos toinen ei ole kiinnostunut? Aika vaikealta tuntuisi siinä tilanteessa jatkaa työntekoa samassa työpaikassa. Jos toisella osapuolella olisi myös tunteita, niin silloin pystyisin työpaikassani jatkamaan. Töitä ja työpaikkoja on tosiaan erilaisia ja joihinkin kyseessä olevat tilanteet voivat vaikuttaa. Onko sinulla ap mahdollisuus edetä urallasi?
T. Mies samojen kysymysten äärellä
Herää kysymys miksi pitäisi vaihtaa työpaikkaa jos toinen ei olekkaan kiinnostunut?
Aika monilla työurilla on, niin minullakin.
Hmmm. Tässä naisena vaan sivusta kommentoin.. Tämän tekstisi luin useampaan kertaan ja mietinkin, että oletkohan työsikin puolesta tarkka oikeinkirjoituksesta ❤
No anyway.. En jaksa kahlata tänne uudelleen katsomaan, jos vastaat. Täytynee luottaa siihen, että meidän tunteet syvenee tässä pikkuhiljaa. Johan sain tänään sanottua tälle ihanalle miehelle edes jotain ☔
Oikeilla jäljillä olet. Viralliset asiakirjat täytyy tehdä huolella, mutta senhän sinä tiedätkin? Vähiin jäi tänään näkemiset, liian vähiin... toivottavasti tulevaisuudessa näkisimme enemmän. Mielessä kuitenkin olet joka hetki.
Löysinkin vielä vastauksesi, hieman otti vatsanpohjasta, kun tuon luin :)
Ajatuksissani sinäkin
taukoamatta..
Tsemppiä loppuviikkoon ja nähdään taas ❤
Kiva, kun vielä palasit vastausta etsimään❤ Mukavaa loppuviikkoa, toivottavasti nähdään pian😘❤
😍❤
Olette varmaankin tekemisissä toistenne kanssa irl. Joten analysoi millätavoin hän suhtautuu uutisiin, joista haluaisit kertoa. Ehkä seuraisi fiksujen aikuisten välistä keskustelua lämpimässä yhteisymmärryksessä. Tsemppiä sulle..👍
Milloin olette viimeeksi toisenne nähneet?
Viime viikolla.
Pörssiyhtiöissä sekä isoissa yksityisissä yrityksissä esim. romanttinen esimies-alaissuhde pitää rekisteröidä ja tarkoittaa toisen siirtymistä toisiin tehtäviin tai työsuhteen päättämistä.
Esimiesasemassa oleva, erityisesti elintarviketeollisuudessa työskentelevä naisesimies riskeeraa koko työuransa suhteilemalla organisaatiossa alapuolellaan olevan kanssa.
Oletko ap jo kertonut hänelle tunteistasi, vai vieläkö pohdit vaihtoehtoja?
En ole kertonut, eikä tämä selviä miettimällä. Pitää vain elää ja yrittää sopivassa suhteessa kuunnella järkeä ja luottaa tunteisiin.
Ota riski, jos ainoa paha on pettymys
Alkaako ap:n etunimi S- kirjaimella?
Ymmärrän mitä kirjoitat,oletko mies? Itsekkin valmis luopumaan paljosta,vaan pelkään tulevani petetyksi.