Olen ostamassa trampoliinia -siis sellaisen pienen sisälle tarkoitetun, mutta kuinkas se sopii jos on nivelrikkoa lonkissa, polvissa ja ainakin toisessa nilkassa ?
Eihän siinä isoja hyppyjä olekaan tarkoitus tehdä mutta sopisikohan kuntoiluun ?
Nivelrikko ja trampoliini ?
3
505
Vastaukset
- Anonyymi
Nivelrikkoiselta kielletään kaikki tärähtelyä aiheuttavat liikuntamuodot, esimerkiksi juoksu ja hypyt. Trampoliini on pehmeämpää hyppelyä koska siinä ei tapahdu tärähdystä, mutta kannattaa kysyä hoitavalta lääkäriltä onko muuten estettä.
Jos kaipaa sisäliikuntaa, siihen sopii kuntopyörä tai jopa soutulaite. - Anonyymi
Jos itselläni olisi nivelrikko, niin ei tulisi mieleenkään alkaa pomppia trampoliinilla. Se on äkkiseltään myös aika paljon motoriikkaa vaativaa. Kun on tottunut varomaan kipeitä paikkoja, niin liikeradat ovat väkisinkin rajoittuneet, ja tasapainokin on voinut heiketä. Ei kuulosta hyvältä idealta. Siksi toiseksi vaikka kuinka pieni trampoliini vaatii tilaa. En sitä normaaliin kotiin ottaisi. Äkkiä tulee haavereita. Kuntovaikutus voi jäädä varsin olemattomaksi.
Itselläni on hypermobiliteettidiagnoosia ja olen keski-ikäinen. Selän vuoksi tärähtelyt, nostot, kantamiset, pitkäaikaiset seisomiset ja istumiset ym. ovat kiellettyjä. Olen aina kävellyt varsin paljon, mutta huomaan, että koordinaatio ja lihaskunto ovat heikentyneet reippaasti nuoruudesta. Fysiatri suositteli aikanaan pyöräilyä, jonka tyrmäsin. Sitten tuli korona-aika, ja ajokortittomana tarvitsin ajoneuvon. Kunto on hieman kohonnut, ja ennen niin vastenmielinen pyöräily nyt tuntuu jopa mukavalta. Samoin päädyin vahingossa asahiin. Vaikka se on ihan kevyttä mummojumppaa (tai ehkä jotain kevytjoogaan verrattavissa olevaa toimintaa), niin hyötyä olen siitäkin saanut. Etenkin tasapainolle.
Eli mieti omalla kohdallasi, mitä haluat, ja millä keinoin voit päämäärään päästä. Erilaisia kuntolaitteita kertyy helposti nurkkiin, eikä niitä tule todellisuudessa koskaan käytettyä. Ulkona puistoissa ja metsissä olisi ihan hyviä liikkumismahdollisuuksia.- Anonyymi
Trampoliinilla ei ole pakko hyppiä, siinä voi myös kävellä!! On muuten tosi pehmeä alusta, suosittelen!
Ja edes juoksua ei ole kielletty vaikka sulla oiskin nivelrikko, se on eri asia tuntuuko miellyttävältä. Mieheni lääkäri tuumasi että jatka juoksemista jos siltä tuntuu, kannattaa vaan miettiä missä juoksee - esim. asfaltti liian kova!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136985Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084742L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa563990TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133344Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6932070Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2371439- 661358
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja561307Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521287Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982