Ihmisen ymmärrys on rajallinen

Van­hin poi­ka­ni sai ys­tä­väl­tään lai­nak­si hau­to­ma­ko­neen.

Hau­to­ma­ko­ne on van­ha lai­te, jos­sa on lamp­pu ja ter­mos­taat­ti, joka pi­tää ta­sai­sen läm­mön. Sii­hen poi­ka­ni aset­te­li kol­mek­si vii­kok­si kol­mat­ta­kym­men­tä maa­lais­mu­naa, joi­ta sit­ten kään­te­li ta­sai­sin vä­lein. Mi­tään muu­ta hän ei teh­nyt.

Luo­ja sen si­jaan loi al­ki­ois­ta ter­hak­kaa elä­mää, joka val­ta­va­na pii­pi­tyk­se­nä kan­tau­tui pu­he­li­men vä­li­tyk­sel­lä meil­le as­ti. Ku­vi­tel­kaa! Kol­mes­sa vii­kos­sa il­maan­tui kuin tyh­jäs­tä nok­kia, kyn­siä, höy­he­niä, lui­ta ja elä­mää las­ke­ma­ton mää­rä. Sitä on vai­kea kä­sit­tää.

Ih­met­te­lyn ai­hei­ta

Luon­to on nyt uut­ta luo­vaa työ­tä täyn­nä. Tämä kaik­ki on täy­sin mää­räys­val­tam­me ul­ko­puo­lel­la. Tu­ho­ta kyl­lä voim­me ja suo­jel­la vä­hän, mut­ta luo­mi­seen em­me ky­ke­ne. Ihai­lu on osam­me. Syy­tä ihai­luun ja ih­met­te­lyyn to­del­la on.

Raa­ma­tus­ta opim­me, et­tä Ju­ma­lan luo­mis­työn kä­sit­tä­mä­tön tark­kuus ulot­tuu luon­tom­me li­säk­si oman ke­hom­me jo­kai­seen so­lu­muu­tok­seen saak­ka. Yk­si­kään hius ei pääs­täm­me pu­toa tai­vaal­li­sen Isäm­me tie­tä­mät­tä.

Ih­mi­sen ym­mär­rys on ra­jal­li­nen.Luo­mis­työn li­säk­si ih­mi­nen ei voi kä­sit­tää mui­ta­kaan Ju­ma­lan te­ko­ja. Ih­mi­nen ei voi lä­hes­tyä Ju­ma­laa. Ai­noa mah­dol­li­suu­tem­me pääs­tä lä­hem­mäk­si Ju­ma­laa on se, et­tä Ju­ma­la lä­hes­tyy mei­tä.

Ju­ma­la an­toi mah­dol­li­suu­den

Luo­ja on myös Lu­nas­ta­ja. Kol­mi­nai­suu­den toi­nen ulot­tu­vuus on ih­mi­sen mah­dol­li­suus pääs­tä Luo­jan­sa luo, kun Ju­ma­la lä­het­ti ai­no­an poi­kan­sa maan pääl­le lu­nas­ta­maan ja pe­las­ta­maan lan­gen­neen ih­mi­sen. Ju­ma­la tar­jo­si ja tar­jo­aa ih­mi­sel­le mah­dol­li­suu­den. Tun­tuu kä­sit­tä­mät­tö­mäl­tä, et­tä Ju­ma­la tar­jo­aa ar­mon­sa ja van­hurs­kau­ten­sa osal­li­suut­ta epä­on­nis­tu­neel­le ih­mi­sel­le – oli­si­han Luo­ja voi­nut luo­da sa­ven­va­la­jan ta­voin rik­ki­men­neen as­ti­an ti­lal­le sa­ves­ta uu­den, ereh­ty­mät­tö­män ih­mi­sen.

Kut­su­va ää­ni

Isä on an­ta­nut lap­sil­leen ym­mär­ryk­sen ja kä­si­tyk­sen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta maan pääl­lä. Tä­män val­ta­kun­nan nä­kee jo­kai­nen us­ko­vai­nen omil­la hen­gel­li­sil­lä sil­mil­lään.

Ih­mi­sen on tär­ke­ää tur­vau­tua oman ym­mär­ryk­sen si­jaan kuun­te­le­maan ja us­ko­maan Ju­ma­lan pu­het­ta. Ju­ma­lan ää­ni on kuul­ta­vis­sa Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa ju­lis­te­tus­sa evan­ke­liu­mis­sa, joka kut­suu ereh­ty­viä ih­mi­siä siu­nat­ta­vak­si, ar­mon osal­li­suu­teen.

Ajat­te­len nyt suu hy­mys­sä: ym­mär­rän vä­hän, mut­ta ei hait­taa. Ha­lu­an us­koa ja se riit­tää. Luo­ja­ni on teh­nyt val­miik­si tien, joka vie tai­vaa­seen. Voi­ko enem­pää toi­voa ja ym­mär­tää?

Ar­to Paa­vo­la