Vanhin poikani sai ystävältään lainaksi hautomakoneen.
Hautomakone on vanha laite, jossa on lamppu ja termostaatti, joka pitää tasaisen lämmön. Siihen poikani asetteli kolmeksi viikoksi kolmattakymmentä maalaismunaa, joita sitten käänteli tasaisin välein. Mitään muuta hän ei tehnyt.
Luoja sen sijaan loi alkioista terhakkaa elämää, joka valtavana piipityksenä kantautui puhelimen välityksellä meille asti. Kuvitelkaa! Kolmessa viikossa ilmaantui kuin tyhjästä nokkia, kynsiä, höyheniä, luita ja elämää laskematon määrä. Sitä on vaikea käsittää.
Ihmettelyn aiheita
Luonto on nyt uutta luovaa työtä täynnä. Tämä kaikki on täysin määräysvaltamme ulkopuolella. Tuhota kyllä voimme ja suojella vähän, mutta luomiseen emme kykene. Ihailu on osamme. Syytä ihailuun ja ihmettelyyn todella on.
Raamatusta opimme, että Jumalan luomistyön käsittämätön tarkkuus ulottuu luontomme lisäksi oman kehomme jokaiseen solumuutokseen saakka. Yksikään hius ei päästämme putoa taivaallisen Isämme tietämättä.
Ihmisen ymmärrys on rajallinen.Luomistyön lisäksi ihminen ei voi käsittää muitakaan Jumalan tekoja. Ihminen ei voi lähestyä Jumalaa. Ainoa mahdollisuutemme päästä lähemmäksi Jumalaa on se, että Jumala lähestyy meitä.
Jumala antoi mahdollisuuden
Luoja on myös Lunastaja. Kolminaisuuden toinen ulottuvuus on ihmisen mahdollisuus päästä Luojansa luo, kun Jumala lähetti ainoan poikansa maan päälle lunastamaan ja pelastamaan langenneen ihmisen. Jumala tarjosi ja tarjoaa ihmiselle mahdollisuuden. Tuntuu käsittämättömältä, että Jumala tarjoaa armonsa ja vanhurskautensa osallisuutta epäonnistuneelle ihmiselle – olisihan Luoja voinut luoda savenvalajan tavoin rikkimenneen astian tilalle savesta uuden, erehtymättömän ihmisen.
Kutsuva ääni
Isä on antanut lapsilleen ymmärryksen ja käsityksen Jumalan valtakunnasta maan päällä. Tämän valtakunnan näkee jokainen uskovainen omilla hengellisillä silmillään.
Ihmisen on tärkeää turvautua oman ymmärryksen sijaan kuuntelemaan ja uskomaan Jumalan puhetta. Jumalan ääni on kuultavissa Jumalan valtakunnassa julistetussa evankeliumissa, joka kutsuu erehtyviä ihmisiä siunattavaksi, armon osallisuuteen.
Ajattelen nyt suu hymyssä: ymmärrän vähän, mutta ei haittaa. Haluan uskoa ja se riittää. Luojani on tehnyt valmiiksi tien, joka vie taivaaseen. Voiko enempää toivoa ja ymmärtää?
Arto Paavola
Ihmisen ymmärrys on rajallinen
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
1 Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan,
2 oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio.
3 Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo.
4 Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä,
5 nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia
6 mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen -- niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!- Anonyymi
9 Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
9 Käskyt "Älä tee aviorikosta", "Älä tapa", "Älä varasta", "Älä himoitse", samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.22 Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi.
23 Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885