Rakastan hirveästi minulle tärkeitä ihmisiä vanhempiani, sisaruksiani, lähimpiä ystäviäni ja sisarusten lapsia. Myös työkavereistani pidän omallalaillaan, suurimmasta osasta, vaikka he eivät olekaan läheisiä, mutta heidän kanssaan paljon on tekemisissä, niin tottakai välitän heistä.
Välillä tuntuu, että rakastan ja välitän hirveästi kaikista, mutta tuntuu ettei kukaan rakasta minua tai välitä, ei ainakaan samanlailla miten minä muista. Tulee tunne, että en saa mistään rakkautta takaisin.
Tiedän että esim. vanhempani rakastavat minua, mutta en varsinaisesti tunne itseäni rakastetuksi kuin hetkittäin silloin kun näen heitä. En varmaan edes tiedä miltä tuntuu olla kunnolla rakastettu.
Kuulostaa varmaan säälittävältä, mutta välillä iskee vaan ihan hirveän ontto olo tai tuntuu kuin joku iso koura yrittäis puristaa mun sydämen lyttyyn.
Muiden rakastaminen onneksi antaa voimaa. Läheiset ihmiset on mulle koko maailma.
Välillä tuntuu, että rakastan ja välitän hirveästi kaikista, mutta tuntuu ettei kukaan rakasta minua tai välitä, ei ainakaan samanlailla miten minä muista. Tulee tunne, että en saa mistään rakkautta takaisin.
Tiedän että esim. vanhempani rakastavat minua, mutta en varsinaisesti tunne itseäni rakastetuksi kuin hetkittäin silloin kun näen heitä. En varmaan edes tiedä miltä tuntuu olla kunnolla rakastettu.
Kuulostaa varmaan säälittävältä, mutta välillä iskee vaan ihan hirveän ontto olo tai tuntuu kuin joku iso koura yrittäis puristaa mun sydämen lyttyyn.
Muiden rakastaminen onneksi antaa voimaa. Läheiset ihmiset on mulle koko maailma.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yritin tässä miettiä kun luin aloituksen että mistä minulle itselleni tulee tunne että olen rakastettu. Siis se syvin tunne, tunne joka täyttää sen jonkun tyhjän aukon.
Tuli mieleen, että ei mistään muusta kuin elämänvalinnoista joita teen itseni hyväksi, siis että kuuntelen omaa jaksamistani, teen terveitä elämänvalintoja ja yksittäisenä päivänä olen läsnä itselle omassa elämässä.
Joskus muistan miettineen tuota samaa kuin sinä. Silloin elin enemmän toisten kautta ollen heitä varten, haluten että heillä olisi kaikki mahdollisimman hyvin. Tuo suuntautuminen jätti aina tyhjän olon, kuka on minua varten.
Tänään tuo vastaus on että minä. En enää ensisijaisesti suuntaudu toisiin ja huolehdi toisista vaan teen yksittäisenä päivänä ne asiat jotka kuuluvat elämääni ja jotka hoivaavat minua. Todellakin saatoin laiminlyödä oman elämän ja ihan perusasiat toisia rakastaessani. Tänään rakastan minua, pidän huolta itsestäni.
Koetko että et ole rakastamisen arvoinen? Uskotko enemmän omaan tunteeseen kuin siihen että tosiasiassa sinua rakastetaan?