En ole luovuttanut

En ole pystynyt luovuttamaan suhteesi. Eikö se olekaanä niin, että jos jonkin haluaa onnistuvan, niin myös käy? Aika repivää ja raastavaa on ollut nämä muutamat kuukaudet. En haluaisi jäädä yksin, mutta muut eivät vain kiinnosta.

Luonnoton olotila olla erossa. Käyn monia asioita läpi. Oikeastaan kaikki nousi pintaan, kun tuli näitä tapahtumia. En ole kunnossa, mutta uskon toipumiseen. Paljon on traumoja, mutta mielenvikainen en ole.

Uskon, että tällä kaikella on ainakin itselleni jokin tarkoitus. Ei tämä olisi lävähtänyt tällä tavoin muuten silmille. Saisinpa ainakin nähdä ja jutella asiat, se merkitsisi paljon. Viimeksi meni kaikki niin pieleen. Hyvää yötä.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Naisella vai miehelle kirjoitat?

Äänestä

Hyvää yötä, mikään ei ole mahdotonta. :) Hyvää yötä.

Äänestä

Kaikki kokemukset kasvattaa, ja elämää ymmärtää vain taaksepäin. Öitä.

Äänestä
  • Eh. Elämää voi nähdä myös eteenpäin vaikka vähän heikommin kuin taaksepäin, mutta silti. :) Visioit, sano.

    -sivusta

    Äänestä

No aina voi palata ja jutella. Ymmärrän kyllä.

Äänestä

Jospa erotilanteenne ei olisikaan lopullinen ja palaatte yhteen. Joskus yksin olo ja ajatusten kokoaminen on molemmille tarpeen jotta nähdään kuinka toista kuitenkin tarvitsee eikä kumpikaan halua menettää sitä mitä on saatu aikaiseksi.

Äänestä

Miehelle?

Äänestä

Oletteko eronneet?

Äänestä

Koska oli se viimeksi kun kaikki meni pieleen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En ole pystynyt luovuttamaan suhteesi. Eikö se olekaanä niin, että jos jonkin haluaa onnistuvan, niin myös käy? Aika repivää ja raastavaa on ollut nämä muutamat kuukaudet. En haluaisi jäädä yksin, mutta muut eivät vain kiinnosta.

Luonnoton olotila olla erossa. Käyn monia asioita läpi. Oikeastaan kaikki nousi pintaan, kun tuli näitä tapahtumia. En ole kunnossa, mutta uskon toipumiseen. Paljon on traumoja, mutta mielenvikainen en ole.

Uskon, että tällä kaikella on ainakin itselleni jokin tarkoitus. Ei tämä olisi lävähtänyt tällä tavoin muuten silmille. Saisinpa ainakin nähdä ja jutella asiat, se merkitsisi paljon. Viimeksi meni kaikki niin pieleen. Hyvää yötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu