Hyvä niin että jossain on vielä järkeä. Yksi kerrallaan ulos, mutta tempo on liian hidas. Jokainen viivytelty päivä maksaa Suomelle korvaamattoman paljon.
Yksi on vasta lopettanut. Nyt otetaan elvytyspakettia Euroopalle, Suomi ottaa sen omiin nimiinsä ja maksaa itse, ja lahjoittaa rahat keskieurooppaan. Meidän rahat. Laittakaa vauhtia tähän hallituksen vaihtoon, kuunnelkaa Halla-Ahoa.
Jussi pääministeriksi.
Lappi vaatii Kiurun eroa
64
206
Vastaukset
- Anonyymi
Ei Lappi vaadi Kiurun eroa, vaan kepun nuoriso-osasto.
He eivät huomanneet, että Englanti oli kieltänyt kansalaisiltaan matkustelun. Ainoastaan työmatkat sallitaan.
Näin ollen Kiurun varotoimet eivät vaikuttaneet englantilaisen matkatoimiston lentojen perumiseen jouluksi Lappiin.
Asioista olisi hyvä ottaa selvää ennen kuin alkaa turhan suunsoiton.- Anonyymi
Ei täällä kukaan suuta soita. Jos otsikot valehtelee niin ei se meidän syy ole.
Lappi vaatii Kiurua eroamaan. Näin se oli otsikoitu eikä mistään kepulien nuoriso-osastosta ollut puhetta.
Mutta se ei ole vielä riittävä syy toivoa hänen eroamistaan. Syy löytyy kun katsoo hänen ja koko hallituksen aikaansaamisia koko alkaneelta kaudelta.
Henkilökohtaisesti ajatellen marssijärjestys ulos hallituksesta olisi järjestyksessä tämä:
Ensin Ohisalo, häntä ei olisi pitänyt sinne koskaan päästääkään.
Seuraavaksi Andersson. Kolmas Marin, neljäntenä Kiuru, loppujen lähtöjärjestyksellä ei niin väliä.
- Anonyymi
Kyllä Kiurun niin, kuin koko hallituksen pitää erota!
- Anonyymi
Suomessa on Euroopan paras koronatilanne ja koronan aikainen talous on hoidettu parhaiten Euroopassa.
Kuinka ylivoimaisesti parempi hallituksemme pitäisi olla muiden maiden hallituksiin verraten? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa on Euroopan paras koronatilanne ja koronan aikainen talous on hoidettu parhaiten Euroopassa.
Kuinka ylivoimaisesti parempi hallituksemme pitäisi olla muiden maiden hallituksiin verraten?Höpö höpö. Täällä hoidettiin hyvin ainoastaan maskikauppa virolaisen bulvaanin kanssa. Kuudella millillä kontti vanhettuneita naamareita ja kohu Jylhän mukanaolosta tässä farssissa.
Mut hei, niistä saa kelpo terveyssiteitä kun teippaa talouspaperia päälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Täällä hoidettiin hyvin ainoastaan maskikauppa virolaisen bulvaanin kanssa. Kuudella millillä kontti vanhettuneita naamareita ja kohu Jylhän mukanaolosta tässä farssissa.
Mut hei, niistä saa kelpo terveyssiteitä kun teippaa talouspaperia päälle.Höpö höpö on tietenkin hyvin perusteltu väite, ettei hallituksemme olisi toiminut loistavasti.
Hallitus ei ostanut mitään, vaan huoltovirasto hoiti asiaa, johon se oli valtuutettu.
Asiaa hoitanut virkamies sai ainakin heti potkut. En ole seurannut liittyikö ostoon jotain rikollista.
Onneksi maksetut varat ehdittiin jäädyttää ettei ne olleet nostettavissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö on tietenkin hyvin perusteltu väite, ettei hallituksemme olisi toiminut loistavasti.
Hallitus ei ostanut mitään, vaan huoltovirasto hoiti asiaa, johon se oli valtuutettu.
Asiaa hoitanut virkamies sai ainakin heti potkut. En ole seurannut liittyikö ostoon jotain rikollista.
Onneksi maksetut varat ehdittiin jäädyttää ettei ne olleet nostettavissa.Niin niin. Asiaa hoitanut virkamies sai heti potkut. Pantiin heti syyt niskaan jollekin muulle niin kuin aina.
Hallitushan ei tee virheitä, kun kerran Niinistö, joka saalisti ratkaisevat presidenttipisteet ratsastaen naisten taas-arvolla ja lastensuojelulla, sai naisten aseman vietyä liian pitkälle, niin että hallitukseen nostettiin viekkaudella ja vääryydellä elänkokemusta vailla olevia nuoria nenäkkäitä tyttölapsia joille nauroi heti viron ministerikin.
Tässä ollaan nyt. Hävettää sanoa olevansa suomalainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Täällä hoidettiin hyvin ainoastaan maskikauppa virolaisen bulvaanin kanssa. Kuudella millillä kontti vanhettuneita naamareita ja kohu Jylhän mukanaolosta tässä farssissa.
Mut hei, niistä saa kelpo terveyssiteitä kun teippaa talouspaperia päälle.Mutta eikös maskikauppojen hoitajat siirretty uudempiin suojatyöpaikkoihin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eikös maskikauppojen hoitajat siirretty uudempiin suojatyöpaikkoihin?
Ei siirretty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Höpö höpö. Täällä hoidettiin hyvin ainoastaan maskikauppa virolaisen bulvaanin kanssa. Kuudella millillä kontti vanhettuneita naamareita ja kohu Jylhän mukanaolosta tässä farssissa.
Mut hei, niistä saa kelpo terveyssiteitä kun teippaa talouspaperia päälle.Minäkin vaadin Kiurun eroa.
- Anonyymi
Miksei Pekka Haavistoa erotettu? Saa varmasti ankaran!!! huomautuksen pääministeriltä ja hommaa lisää intiaaneja Suomeen.
- Anonyymi
Perustuslakivaliokunta ratkaisee onko Haavisto toiminut laittomasti.
Odottele rauhassa.
Haavisto on hoitanut erinomaisesti ulkoministerin tehtävänsä. Se ei muutu, vaikka hän joutuisi eroamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perustuslakivaliokunta ratkaisee onko Haavisto toiminut laittomasti.
Odottele rauhassa.
Haavisto on hoitanut erinomaisesti ulkoministerin tehtävänsä. Se ei muutu, vaikka hän joutuisi eroamaan.Muun muassa tuonut Isis naiset Suomeen! On se pätevä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muun muassa tuonut Isis naiset Suomeen! On se pätevä!
Hän pelasti kaksi suomalaista naista ja muutaman suomalaisen pikkulapsen vankileiriltä.
Äidit tuli siksi, että lähtömaa ei olisi erottanut äitejä lapsistaanja lapsetkin olisivat jääneet leirille kuolemaan.
Kaikkien suomalaisten mielestä se oli hyvä ja oikea teko.
(Yllätys, yllätys persut vastusti) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän pelasti kaksi suomalaista naista ja muutaman suomalaisen pikkulapsen vankileiriltä.
Äidit tuli siksi, että lähtömaa ei olisi erottanut äitejä lapsistaanja lapsetkin olisivat jääneet leirille kuolemaan.
Kaikkien suomalaisten mielestä se oli hyvä ja oikea teko.
(Yllätys, yllätys persut vastusti)Ei niitä olisi kuulunut pelastaa sieltä.
Suomi pelastelee isiksen taistelijoita tänne lintukotoon tappamaan ja hajottamaan, ja samaan aikaan sortaa oman maan kansalaisia.
Nämä vankileirillä olijat ovat tietoisesti liittyneet terroristirikollisiin. Ei ole silloin meidän tehtävämme pelastaa sieltä mihin itse halusivat mennä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä olisi kuulunut pelastaa sieltä.
Suomi pelastelee isiksen taistelijoita tänne lintukotoon tappamaan ja hajottamaan, ja samaan aikaan sortaa oman maan kansalaisia.
Nämä vankileirillä olijat ovat tietoisesti liittyneet terroristirikollisiin. Ei ole silloin meidän tehtävämme pelastaa sieltä mihin itse halusivat mennä.Ol ny jo.
Meinaatkos että suomalaisvauvat päättivät tietoisesti liittyä terroristirikollisiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä olisi kuulunut pelastaa sieltä.
Suomi pelastelee isiksen taistelijoita tänne lintukotoon tappamaan ja hajottamaan, ja samaan aikaan sortaa oman maan kansalaisia.
Nämä vankileirillä olijat ovat tietoisesti liittyneet terroristirikollisiin. Ei ole silloin meidän tehtävämme pelastaa sieltä mihin itse halusivat mennä.Itsehän ne isiksen taistelijat tulevat Ruotsin, Viron ja Venäjän kautta Suomeen. Ei niitä tarvitse erikseen pelastaa, mutta muijat ja mukulat Pekan kuuluu hakea leireiltä kotiin vaikka henkilökohtaisesti ja vaikka kottikärryillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ol ny jo.
Meinaatkos että suomalaisvauvat päättivät tietoisesti liittyä terroristirikollisiin.Heidän äitinsä päättivät täysin vapaaehtoisesti lähteä Isis miestensä mukana perustamaan kaliffaattia! Lisäksi eivät ole luopuneet Isis ideologiasta! Ymmärtäisin jotenkin Suomeen palaamisen, jos lapset olisi otettu huostaan ja naiset saaneet syytteen! Näin on toimittu sivistyneissä länsimaissa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ol ny jo.
Meinaatkos että suomalaisvauvat päättivät tietoisesti liittyä terroristirikollisiin.Mikä ajaa nämä etusijalle? Miksei yhtä hyvin oteta viron lastenkodeista orpolapsia. Niistä ei ole radikalisoitumisen vaaraa.
Nämä Al-holi leirin lapset eivät ole suomalaisia. Jos äiti on Suomen entinen kansalainen, nykyinen terroristi niin ei se tee lapsesta suomalaista. Mikään ei aja heitä etusijalle. Maailmassa on huonompiakin kohtaloita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ol ny jo.
Meinaatkos että suomalaisvauvat päättivät tietoisesti liittyä terroristirikollisiin.Kyllä. Heidän holhoojansa päättivät sen heidän puolestaan.
- Anonyymi
Sanokaa edes yksi asia, missä Kiuru on onnistunut?
- Anonyymi
Koronatilanne on Suomessa Euroopan paras.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koronatilanne on Suomessa Euroopan paras.
Ei se ole mikään Kiurun aikaan saama.
- Anonyymi
Sai torpattua mummujen myynnin huutolaisiksi kokoomusketkujen Attendoon ja Esperiin.
Sai Sipilän hirviöhallituksen jättämään eroilmoituksen.
Tässä jo kaksikin hyvää syytä!
Kolmantena sai pistettyä suitset ahneitten viinanmyyjien koronaräkälöihin.
Hyvä Krista! - Anonyymi

Hyvä Krista!Jo on paksua. Suomen ahnein viinanmyyjä on valtio. Se ei anna kenellekään kilpailuoikeutta.
Tämä itse tekopyhyys kielsi alkoholimyynnin kaupoissa, mutta menikin itse myymään sitä kauppoihin.
Vai mitä se on kun suurimpien markettien ovipieliin on avattu viinakauppa heti sisäänpääsyn jälkeen.
Onko tämä enää edes kaksinaismoralismia. Tämä on jo itsekästä ja törkeää. Tehdään alkoholilaki ja sitten rikotaan sitä itse kiertämällä lakia käyttäen porsaanreikiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo on paksua. Suomen ahnein viinanmyyjä on valtio. Se ei anna kenellekään kilpailuoikeutta.
Tämä itse tekopyhyys kielsi alkoholimyynnin kaupoissa, mutta menikin itse myymään sitä kauppoihin.
Vai mitä se on kun suurimpien markettien ovipieliin on avattu viinakauppa heti sisäänpääsyn jälkeen.
Onko tämä enää edes kaksinaismoralismia. Tämä on jo itsekästä ja törkeää. Tehdään alkoholilaki ja sitten rikotaan sitä itse kiertämällä lakia käyttäen porsaanreikiä.Hyvä että viinan myynnistä tulee valtiolle ja veronmaksajien helpotukseksi valtava kasa rahaa joka vuosi.
Hyvää rahasampoa ei kannata antaa oikeistopoliitikkojen tuhota.
Sijoittajien taskuun nekin rahat muuten menisivät veroparaatiiseihin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo on paksua. Suomen ahnein viinanmyyjä on valtio. Se ei anna kenellekään kilpailuoikeutta.
Tämä itse tekopyhyys kielsi alkoholimyynnin kaupoissa, mutta menikin itse myymään sitä kauppoihin.
Vai mitä se on kun suurimpien markettien ovipieliin on avattu viinakauppa heti sisäänpääsyn jälkeen.
Onko tämä enää edes kaksinaismoralismia. Tämä on jo itsekästä ja törkeää. Tehdään alkoholilaki ja sitten rikotaan sitä itse kiertämällä lakia käyttäen porsaanreikiä.Paksua tuntuu olevan liemi nieltäväksi Kokoomuksen puoluetoimistolla juu.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paksua tuntuu olevan liemi nieltäväksi Kokoomuksen puoluetoimistolla juu.....
Kiuru on hoitanut asiat paremmin kuin kukaan muu olisi pystynyt! Surkimusten ulinaa tää vaan on. Lukekaa vaikka uuninpankkopoika Saku Timosen blokikirjoituksista kuinka hienosti hallitus on toiminut!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiuru on hoitanut asiat paremmin kuin kukaan muu olisi pystynyt! Surkimusten ulinaa tää vaan on. Lukekaa vaikka uuninpankkopoika Saku Timosen blokikirjoituksista kuinka hienosti hallitus on toiminut!
Kiuru ansaitsisi PRO PATRIA-kunniamerkin koronakriisin loistavasta hoidosta. Samoin koko nykyhallitus. Suomen kansa kiittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiuru on hoitanut asiat paremmin kuin kukaan muu olisi pystynyt! Surkimusten ulinaa tää vaan on. Lukekaa vaikka uuninpankkopoika Saku Timosen blokikirjoituksista kuinka hienosti hallitus on toiminut!
Kokoomuksen paras paikka on oppositiossa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo on paksua. Suomen ahnein viinanmyyjä on valtio. Se ei anna kenellekään kilpailuoikeutta.
Tämä itse tekopyhyys kielsi alkoholimyynnin kaupoissa, mutta menikin itse myymään sitä kauppoihin.
Vai mitä se on kun suurimpien markettien ovipieliin on avattu viinakauppa heti sisäänpääsyn jälkeen.
Onko tämä enää edes kaksinaismoralismia. Tämä on jo itsekästä ja törkeää. Tehdään alkoholilaki ja sitten rikotaan sitä itse kiertämällä lakia käyttäen porsaanreikiä.Valtion viinanmyynti ei liity Kiuruun kyllä mitenkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä että viinan myynnistä tulee valtiolle ja veronmaksajien helpotukseksi valtava kasa rahaa joka vuosi.
Hyvää rahasampoa ei kannata antaa oikeistopoliitikkojen tuhota.
Sijoittajien taskuun nekin rahat muuten menisivät veroparaatiiseihinMihin ne nyt sitten menee? Ne menee Unionin johtajien tileille bahamasaarille, mutta ei enää suomalaisten.
- Anonyymi
Valehtelussa.
Hän lupasi soten neljässä tunnissa, mutta siihen on mennyt jo 5,5 vuotta ennen tätä päivää.
- Anonyymi
Suomen pelastus korona tilanteessa on se, että Suomi on harvaan asuttu maa! Lisäksi auttaa se, että ei olla liian suku rakkaita! Ei tarvitse koko ajan kyläillä! Tämä ei ole mitenkään hallituksen ansiota!
- Anonyymi
Ei kukaan ole väittänytkää hallituksen ansioksi, että Suomi ei ole harvaan asuttu maa.
Eikä olla liian sukurakkaita. Ei tarvitse koko ajan kyläillä.
Sen jokainen varmasti myöntää, että Marinin hallitus on hoitanut koronakriisinkin loistavasti.
Sitä ei osaa sanoa johtuuko suomalaisille harvinainen "herraonni" siitä,että hallituksessa on nuoret naiset hyvin edustettuna. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole väittänytkää hallituksen ansioksi, että Suomi ei ole harvaan asuttu maa.
Eikä olla liian sukurakkaita. Ei tarvitse koko ajan kyläillä.
Sen jokainen varmasti myöntää, että Marinin hallitus on hoitanut koronakriisinkin loistavasti.
Sitä ei osaa sanoa johtuuko suomalaisille harvinainen "herraonni" siitä,että hallituksessa on nuoret naiset hyvin edustettuna.Pelkkää vahinkoa Suomelle tehdään hallituksessa tänään..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkää vahinkoa Suomelle tehdään hallituksessa tänään..
Pelkkää turhaa mankumista.
Suomen hallitus hoitanut koronakriisin parhaiten Eutoopassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkää vahinkoa Suomelle tehdään hallituksessa tänään..
Turhaan kitiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ole väittänytkää hallituksen ansioksi, että Suomi ei ole harvaan asuttu maa.
Eikä olla liian sukurakkaita. Ei tarvitse koko ajan kyläillä.
Sen jokainen varmasti myöntää, että Marinin hallitus on hoitanut koronakriisinkin loistavasti.
Sitä ei osaa sanoa johtuuko suomalaisille harvinainen "herraonni" siitä,että hallituksessa on nuoret naiset hyvin edustettuna.Muun muassa lahjoittanut Suomalaisten veronmaksajien rahoja ympäri maailmaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muun muassa lahjoittanut Suomalaisten veronmaksajien rahoja ympäri maailmaa!
Ja paljon. Ei edes häpeä levitellä kansalaisten varoja ulkomaille tukeakseen meitäkin rikkaampia maita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja paljon. Ei edes häpeä levitellä kansalaisten varoja ulkomaille tukeakseen meitäkin rikkaampia maita?
Et edes häpeä kirjoittaa paskaa.
Eu:n elvytyspaketti on hyödyksi myös Suomelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et edes häpeä kirjoittaa paskaa.
Eu:n elvytyspaketti on hyödyksi myös Suomelle.Ei tosiaan ole! Suomi maksaa noin 6 miljardia ja saa 3!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tosiaan ole! Suomi maksaa noin 6 miljardia ja saa 3!
Suomi on oikeusvaltio. Lue vaikkapa tuorein uuninpankkopoika Saku Timosen blokikirjoitus! Sitä ei persukt pysty muuttamaan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on oikeusvaltio. Lue vaikkapa tuorein uuninpankkopoika Saku Timosen blokikirjoitus! Sitä ei persukt pysty muuttamaan!
Oikeusvaltio on nykyajan keksintö! Mikä oikeusvaltio sellainen on, että jakaa verovaroja ympäri maailmaa! Eikä välitä oman maan kansalaisista mm. vanhusten hoito täysin retuperällä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeusvaltio on nykyajan keksintö! Mikä oikeusvaltio sellainen on, että jakaa verovaroja ympäri maailmaa! Eikä välitä oman maan kansalaisista mm. vanhusten hoito täysin retuperällä!
Ei vanhusten hoito täysin retuperällä ole.
Persukokkarit sitä vanhustenhoitoa yksityisti edellisessä hallituksessa Sipilän johdolla ja seuraukset eivät mairittele.
Hoitoa laiminlyötiin ja sijoittajat nettosivat miljoonia.
Onneksi kunnallinen hoito sujuu jotenkuten.
Saman he olisivat tehneet myös sairaanhoidolle.
Kiurulla on oma osansa tämän virheen estämisessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vanhusten hoito täysin retuperällä ole.
Persukokkarit sitä vanhustenhoitoa yksityisti edellisessä hallituksessa Sipilän johdolla ja seuraukset eivät mairittele.
Hoitoa laiminlyötiin ja sijoittajat nettosivat miljoonia.
Onneksi kunnallinen hoito sujuu jotenkuten.
Saman he olisivat tehneet myös sairaanhoidolle.
Kiurulla on oma osansa tämän virheen estämisessä.Juu. Kokoomusketkut, kepu ja PERSUT meinas pistää ikäihmiset lihoiks, mut ei onnistunut.
Sama jengi päästi 35000 asekuntoista nuorta miestä tänne vapaasti loisimaan ja sen kyllä jokainen huomaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vanhusten hoito täysin retuperällä ole.
Persukokkarit sitä vanhustenhoitoa yksityisti edellisessä hallituksessa Sipilän johdolla ja seuraukset eivät mairittele.
Hoitoa laiminlyötiin ja sijoittajat nettosivat miljoonia.
Onneksi kunnallinen hoito sujuu jotenkuten.
Saman he olisivat tehneet myös sairaanhoidolle.
Kiurulla on oma osansa tämän virheen estämisessä.Kyllä se on! Kiurun hoitaja mitoituksesta ei ole mitään hyötyä, kun kunnat lopettavat hoitopaikkoja ja siirtää huonokuntoisia vanhuksia kotihoito on!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu. Kokoomusketkut, kepu ja PERSUT meinas pistää ikäihmiset lihoiks, mut ei onnistunut.
Sama jengi päästi 35000 asekuntoista nuorta miestä tänne vapaasti loisimaan ja sen kyllä jokainen huomaa.Aivan samaa tekee SDP ja muut hallituspuolueet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan samaa tekee SDP ja muut hallituspuolueet!
Nykyinen hallitus korjaa edellisen hallituksen kardinaalivirheitä.
SDP ja muut hallituspuolueet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen hallitus korjaa edellisen hallituksen kardinaalivirheitä.
SDP ja muut hallituspuolueet.Juurikin näin! Persut pahimpana munasivat suomalaisten asiat edellisessä hallituksessa! Nykyinen sentään ajaa suomalaisten asioita mallikkaasti kuten uuninpankkopoika Saku Timonenkin on usein kirjoittanut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyinen hallitus korjaa edellisen hallituksen kardinaalivirheitä.
SDP ja muut hallituspuolueet.Ottamalla järjettömät määrät velkaa ja jakamalla rahaa ympäri maailmaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottamalla järjettömät määrät velkaa ja jakamalla rahaa ympäri maailmaa!
Koronan takia joudutaan suurin osa velasta ottamaan.
Edellinen hallitus otti ilman koronaa järjettömän määrän velkaa ja vielä järjettömämmän määrän ja hallitsemattomasti kaikki tänne tulijat.
On edellisen oikeistohallituksen toimissa korjaamista yllin kyllin.
- Anonyymi
Kelli onkin musta hevonen, mutta kiurun painoa senkään selkä ei kestä. Etenkään jos se nauraa sotkulleen, kuten ykkösaamuna. https://yle.fi/uutiset/3-11650702
- Anonyymi
Kiuru uhkasi että jos ei homma ala toimimaan hän ryhtyy vakavampiin toimenpiteisiin. Tulee ja istuu naamalle ilman pikkareita. Siinä kovankin jätkän hymy hyytyy.
- Anonyymi
Teikämanne paljasti suurimman seksifantasiansa.
- Anonyymi
Siitä puhe, mistä puute! Jos istuiskin, mitä sitten tekisit? Maski päällä kun ei tuo fantasioimasi nuoleminenkaan oikein onnistu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä puhe, mistä puute! Jos istuiskin, mitä sitten tekisit? Maski päällä kun ei tuo fantasioimasi nuoleminenkaan oikein onnistu.
Ei täällä vironperällä puutetta, mutta jos myöhäisillan täysistuntoon halajaa niin onnistuu kyllä, siihen tulee sijoittaa tukiaisia yölisineen ja raskaan työn lisineen.
Jos käsittelemme koko budjettiriihen pääkohtineen niin suunnitelma käsittelyn aikataulusta voidaan panna vireille vaikka heti maanantaina aamulypsyn jälkeen.
Koronasta johtuen työvoiman puutteessa, olemme keskittäneet ja siirtyneet yksilöllistä parempaa palvelua tarjoavaan liukuvaan työaikaan, jossa pyrimme ensisijaisesti noudattamaan tulospalkkausta.
Kuten edellä mainittiin, niin kaikissa työvaiheissa suojamaskin käyttö ei luonnollisestikaan tule kysymykseen. Tässä tapauksessa edellytämme että käytössä on puhtaat nikkerssit ja damaskit, että virussuoja osaltaan täyttyy tyydyttävällä tavalla.
Tilaukset myös verkossa.
Kauppapaikka. fi@hotellicumppanit
- Anonyymi
Kiuru on parantanut toimintaa ja nyt ei
lappalaiset saa sääliä ,koska on tappava tauti.- Anonyymi
Tapparasta taudista puhuminen on liioittelua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapparasta taudista puhuminen on liioittelua!
Näin on.
Ilves on tällä kaudella paljon pahempi vastus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on.
Ilves on tällä kaudella paljon pahempi vastus.Juurisyy on oirehtiminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin on.
Ilves on tällä kaudella paljon pahempi vastus.Miten niin? Ilveshän jäi eläkkeelle jo 2016. Jos naapurinnTuomasta meinaat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin? Ilveshän jäi eläkkeelle jo 2016. Jos naapurinnTuomasta meinaat.
Siis Viron presidentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis Viron presidentti.
Näen poliittisen yhteyden.
Kiuru, SDP, Pori, Viro, tappava tauti, Ilves on tällä kaudella pahempi vastus? Juurisyy on oirehtiminen?
Mikä salaatti.
Ilves on Presidentti, tällä kaudella vaarallinen, SDP, kommunistinen puolue, Viro, ei saa sääliä kun on tappava tauti? Tällaista on edellisessä tekstissä.
Tuleeko mieleen Skripalin perhe ja myrkytys Britanniassa.
Kuulostaa oirehtimisesta puhuttaessa uhkailulta. Politiikkakin on mainittu. Meillähän on jo tapaus täällä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885