Perussuomen mukaan tulo on saanut rähinöintiä aikaan. Sekö on perusuomalaisten tarkoitus? Surkaloittaa päätöksen teko lapsen tasoiseksi riitelyksi ?
Ei tarvihe ihmetellä jos kehitys pysähtyy ja taantumuksen torvet soi jos peli on tollaista !
Vai onko rähinöinti tahallista surkaloittamista vai mistä on kkyse ? ? ?
Surkaloittaako persut tahallaan päätöksen tekoa ?
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
uskovat tohon aikuisviihteen vaikutukseen.
Kertovat ,jotta aikuisviihekoulutusta annetaan joka eholle lähtijälle. - Anonyymi
hahahaha! Johan saa makiat naurut. Vai persujen tulo on saanut rähinöitä aikaan. Ei ole. Mutta persujen mukaan tulo lopetti Haapavedellä keskustan vallan käytön ja muiden puolueiden vähättelyn. Keskusta on saanut riehua mielin määrin kenekään puuttumatta. Nyt on yksi mies Haapavedellä kaatanut koko keskustan. Tämän enempää ei voi enää saada keskustaa hajalle kuin se on nyt. Keskustan oma väki on turvautunut Ilkkaan kun oman puolueen toiminta ei ole miellyttänyt. Keskusta alkoi pelkäämään omaa varjoaankin ja etsii syyllisiä, kuka Ilkalle asiat kertoo. On se ollut meille ulkopuolisillekkin hienoa kun saamme kuulla mitä missäkin tapahtuu. Keväällä politiikassa tapahtuu suuri muutos Haapaveden päätöksen teossa. Perussuomalaiset ja Haapavesi-ryhmä nousevat ylös päin ja keskusta vajoaa. Keskusta ei tule saamaan enään enemmistöä Haapavedellä ja siitä on kiittäminen yhtä miestä. Ensi töikseen uusi valtuusto tulee korjaamaan nykyisen suuret virheet. Vatjusjärven koulu palautetaan toimintaan. Keskustapuolue ei tule saamaan montaakaan ääntä Vatjusjärveltä ja tuskin muiltakaan suurilta sivukyliltä. Keskusta ajoi itsensä miinaan lakkauttamalla Vatjusjärven koulun.
- Anonyymi
Tuossapa hyvin kiteytetty asian laita. Keskusta teki vasemmiston ja kokoomuksen kanssa sellaisen työn että se tullaan muistamaan tästä lähtien. Paljosta ei ollut kiinni sopu kyläläisten kesken. Vain vuodesta oli kyse, mutta keskustalle kyläkouluista tuli arvovaltakysymys ei asiakysymys. Valtuuston puheenjohtajan ajojahti meni niin pitkälle että ei enää kestänyt antaa periksi. Helmikuun tapahtumat sen meille kertovat. Puheenjohtaja koki arvovaltatappion ja sitä hän ei kestänyt. Kylien väen on aika näyttää mitä tarkoittaa yhteishenki. Ei anneta keskustalle yhtään ääntä vaan keskitetään perussuomalaisille ja tälle uudelle ryhmälle. Kaadetaan keskusta näyttävästi äänestämällä.
- Anonyymi
Kalliiksi tulee keskustapuolueelle Vatjusjärven koulun lakkauttaminen tai sen yritys. Ollila ja Kolehmainen jäävät historiaan Haapaveden naisjohtajina jotka ajoivat keskustapuolueen hajalle. Yhdelle persulle menettivät keskustan johtoaseman. Mitä sanoo keskustan johtoporras? Mäkinenhän se johdossa on. Tyytyykö vain katsomaan sivusta keskustan katoamista vai ottaako asian esille keskustan kunnallisjärjestössä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k313726Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet491638- 731348
Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen751191Hitaille omat kassat
Kassoilla hidastelevat ärsyttävät. Menee heti loppupäivä pilalle, kun kauppareissu kestää hidastelijoiden takia. Näille1721047Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!
Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei6911031- 84915
Olisit ollut niin
Minunlaiseni. Ehkä se on helmpompi kun emme kohtaa. Kipeältä se tuntui ettet valinnut minua39797Mitä yhteistä sinulla
on kaivattusi kanssa? Sama musiikkimaku, tai huumorintaju, tai ehkä työpaikka? Vai ettekö tunne vielä niin hyvin?48749- 39740