Työ- ja elinkeinoministeriö on julkaissut työmarkkinaennusteen, joka ulottuu vuoteen 2022.
Ennusteen mukaan koronakriisi vaikuttaa työvoiman tarjontaan ja työvoimaosuuteen negatiivisesti vielä vuonna 2021.
https://yle.fi/uutiset/3-11650435?origin=rss
Pskaako työttömiä siitä rangaista.
Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa voimakkaasti tulevina vuosina
18
180
Vastaukset
- Anonyymi
Niin varmasti on .Korona muutti työskentelymuotoja ,enemmälti etä työskentelyyn ja tuosta tukin palataan täysin entiseen. Koronan pysyväisvaikutuksista talouteen ei vielä tiedetä.
Jo ennen koronaa elettiin yhteiskunnallista murrosta jossa pyrittiin työttömiä velvoittamaan ja vastuuttamaan työttömyydestä koska ei ollut poliittista kykyä vastata muuttuvan maailman tuomiin haasteisiin. Automaation /robotiikan mukana tuomaan työpaikkojen katoamiseen johon oman leimansa löi tietotekniikan kehitys jonka kautta yhä enenevässä määrin palveluammatit katosivat ihmisten tehdessä itse niitä töitä joiden edes auttamiseen enne tarvittiin työväkeä. - Anonyymi
väärin, meillä on nyt hyvä hallitus joka aktivoi työttömät. joten pitkäaikaistyöttömiä ei tule lisää.
- Anonyymi
Hallitus on hyvä tulevat pitkäaikaistyöttömät aktivoidaa kuntouttavalla työtoiminalla eläkeputki pois ja työhön on hakeuduttava . työttömyyttä ei ole työpaikkoja on paljon avoinna
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallitus on hyvä tulevat pitkäaikaistyöttömät aktivoidaa kuntouttavalla työtoiminalla eläkeputki pois ja työhön on hakeuduttava . työttömyyttä ei ole työpaikkoja on paljon avoinna
Aktiivi malli 2, laittaa työttömät massat tekemään hakemuksia.
nöin massa-työttömyys loppuu.
Ja aktiiv 2 mallissa myös eläkeputki ansiosidonnaiselta poistuu, joten vanhoilla työttömillä on mahdollisuus tehdä hakemuksia pitempään.
Aivan kuin nyt työmarkkinatuella olevilla vanhoilla köyhillä on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aktiivi malli 2, laittaa työttömät massat tekemään hakemuksia.
nöin massa-työttömyys loppuu.
Ja aktiiv 2 mallissa myös eläkeputki ansiosidonnaiselta poistuu, joten vanhoilla työttömillä on mahdollisuus tehdä hakemuksia pitempään.
Aivan kuin nyt työmarkkinatuella olevilla vanhoilla köyhillä on.Massa-työttömyys loppuu?
Juu, te-toimiston tilastoissa massa-työttömyys loppuu.
Muissa tilastoissa työttömyys ei lopu, se vain muuttuu työttömyystilastoissa esim. sarakkeeseen "työmarkkinoiden ulkopuolella" ja peruste siihen on te-toimiston tekemä työvoimapoliittinen lausunto, täysin riippumatta siitä, onko henkilö oikeasti työtön tai ei.
Se riittää, että työvoimapolitiikka. - Anonyymi
Mihin ,kun työmarkkinat on murroksessa jossa teknologia on syönyt perinteisiä työpaikkoja urakalla ja korona syö lisää.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/d8749815-f6b0-4a1c-b867-260a3e092a89
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/valmet-lomauttaa-suomessa-372-tyontekijaa/48c3db93-ef0d-4251-b3bb-1f19321c0b15
https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000006485536.html
Tuosta ei vielä tiedä mikä tulee olemaan tilanne koronan jälkeen ylipäätänsä .Korona on saattanut muuttaa työskentelytapoja pysyvästi, joka vaikuttaa työvoiman tarpeeseen ja sille hallitus ei voi mitään oli se kuinka hyvä tahansa.
- Anonyymi
Poistuuko ryyppyputki
- Anonyymi
Ryyppyputki poistetaan ja kaikki siirtyvät HIIHTOPUTKEEN.
- Anonyymi
Juu, eivät enää ota edes ilmaiseksi töihin.
- Anonyymi
MIksi maahan halutaan lisää jopa elinikäistyöttömiä?
- Anonyymi
Ihmisten kiusaaminen on monen nautinto, sairaita tietenkin ovat, psykopaatit esim..
- Anonyymi
minä olin elinikäistyötön olen kansaneläkkeellä minun elämä tuhottiin lopullisesti olin kotiapulaisena töissä 70-luvulla minua rosvoteltiin perättömästi ihan vittumainen paikka koskaan en työpaikkaa saannut työnantajan sana painaa aina. varastanut en koskaan nytkin näen painajaisunia kaupassakaa ei uskalla käydä vartijat tarkkailevat outoa käytöstä kammo on tullut ja vaikuttaa mielenterveyteen. rosvon nimi koko elämä . te-toimisto pakotti tälläisiin hommiin sain rosvon nimen vaikka en ole koskaan varastanut pakko oli olla kuntouttavassa työtoiminnassa huonon maineen saaneena
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisten kiusaaminen on monen nautinto, sairaita tietenkin ovat, psykopaatit esim..
Tuntuu olevan. Heillä itsellään ei ole mikään hyvin ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisten kiusaaminen on monen nautinto, sairaita tietenkin ovat, psykopaatit esim..
Jokaisessa yhteiskuntamme ns palvelujärjestelmässä on aivan valtavasti OSAAMATTOMUUTTA, jota sitten peitellään viranomaisten toimesta kierrättämällä asiakasta seuraavalle osaamattomalle tai seuraavaan ns palvelujärjestelmään, jossa ei löydy osaajaa. #häiriökysyntä
Näin saadaan turha byrokratia pyörimään, pyörimään, pyörimään....
- Anonyymi
"Ja kun Lucia lähti, Casanova "heittelehti huumauksen ja pelon välillä ja tarvitsi yliluonnollisia voimia, jottei olisi syöksynyt syvyyteen"
- Anonyymi
Kiinankuume on vain savuverho maailman maiden talouksien romuttamiselle, joka kiihtyy kohti loppuaan. Koronaahan siitä syytetään, vaikka molemmat on tarkoituksella tehty.
Maailman talousfoorumi kertoo sivuillaan värvänneensä 110 000 vapaaehtoista sensuroimaan somea ja keskustelupalstoja koskien 'infodemiaa'. Eli vain valhe sallitaan, totuus katoaa. - Anonyymi
Onneksi leikkaukset eivät koske kansanedustajan sopeutumiseläkettä siihen pääsee vieläkin nuorempana kuin tavalline työtön eikä aktivoida mutta lisätuloja saa tehdä tuon 5-6 tonnin eläkkeen päälle.
- Anonyymi
Leikkaukset ei myöskään koske pakolais turismi korruption kuluja!!!
Maksakaa kiltisti veroja tyhymät!!
Lapsenne raiskataan, puukotetaan, päät viilletään, ja muuta monikulttuurisuus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883